Onko kenelläkään faktatietoa miten päästään luottamusmiehestä eroon. Tämä nykyinen
ei hoida ay tehtäviään ei töitään, jotka me muut joudumme hoitamaan. Kaikki kymmenen
työntekijää ollaan kypsiä. Työnantaja tietysti levittelee käsiään. On kuulemma "suoja"
Äkkiä tämä kaveri muuttui aivan toiseksi henkilöksi. Kuulutaan Tegnologiaan ja metalliin
Luottamusmies vaihtoon
13
5566
Vastaukset
- Työelämässä kaiken kokenut
Ei mitenkään luottamusmiehestä pääse eroon. Hän ovat liiton suojeluksessa ja saavat sieltä ylennyksiä ja suojatyöpaikkoja mm. liiton toimitsijaksi. Sitten kehua retostaa liiton lehdessä ym. raitilla kulkeissaan kuinka hän on saanut ylennyksen uusiin suuriin saappaisiin.
- 26+8
Ai että kaiken kokenut..hah!!
Mitään et kuitenkaan mistään(edelliset viestit mukaan lukien)tunnu tietävän.
Samaa paskan jauhamista joka kerta. - uuunourvelo
Kumma juttu yleensä pikkupajojen luotoista tulee pikku pomoja.. Se siitä työntekiöiden puolustamisesta palkinto?? OOtte te urveloita
- . ,
Liittonne luottamusmiesvaaliohje kertoo, miten pitää menetellä. Voi olla, että
tarvitaan pyyntö, jonka on allekirjoittanut ainakin vähintään puolet niistä, joilla on oikeus osallistua luottamusmiesvaaliin. - akjl
Kukas kaverin on tuohon hommaan valinnut? Etteivät syylliset vaan löytyisi lähempää kuin arvaatkaan...
- ihankaikenkokenut
Henkilöstä ette ehkä pääse eroon,mutta luottomiehen saatte vaihdettua helposti. Joku jäsenistä,esim.sinä kutsuu koolle jäsenkokouksen. Kokouksen aihe:luottamusmiehen valinta. Ehdolle voi ryhtyä kuka tahansa liiton jäsen. Onnea vaaliin!!
- 654t
samaa mieltä EI mitenkään. Luttamusmiäs on viimeinen joka lahtee kilometritehtaalle.
Sitä saa mitä tilaa! - 4viljanpuuro
654t kirjoitti:
samaa mieltä EI mitenkään. Luttamusmiäs on viimeinen joka lahtee kilometritehtaalle.
Sitä saa mitä tilaa!Luottamusmieheltä voi viedä pois luottamusmieshomman ihan ammattiosaston päätöksellä edellyttäen, että enemmistö hänet valinneista on asiassa yksimielisiä. Ohessa linkki viestiketjuun samasta asiasta. Duuninsa hän tietenkin edelleen säilyttää, ellei TA laita kilometritehtaalle sen jälkeen, kun hän ei enää ole luottamusmies.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6856193 - Työelämässä kaiken kokenut
4viljanpuuro kirjoitti:
Luottamusmieheltä voi viedä pois luottamusmieshomman ihan ammattiosaston päätöksellä edellyttäen, että enemmistö hänet valinneista on asiassa yksimielisiä. Ohessa linkki viestiketjuun samasta asiasta. Duuninsa hän tietenkin edelleen säilyttää, ellei TA laita kilometritehtaalle sen jälkeen, kun hän ei enää ole luottamusmies.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6856193Olipa kerran eräässä lihafirmassa Outokummussa pääluottamusmies, joka haukkui meidät uudet tulijat kurnuilijoiksi jo parinpäivän jälkeen. Hän hyväksyi vain oman kuppikuntansa porukan,hännystelijät.
Siis uudet pärstät ei kai häntä miellyttäneet. Seuraavissa luottamusmiesvaaleissa hän ei tiettävästi saanut yhtään ääntä. Kaveri tuli kerran viikonlopun jälkeen silmä mustana töihin. Oli kai "kompastellut" ? - Ja manteli
4viljanpuuro kirjoitti:
Luottamusmieheltä voi viedä pois luottamusmieshomman ihan ammattiosaston päätöksellä edellyttäen, että enemmistö hänet valinneista on asiassa yksimielisiä. Ohessa linkki viestiketjuun samasta asiasta. Duuninsa hän tietenkin edelleen säilyttää, ellei TA laita kilometritehtaalle sen jälkeen, kun hän ei enää ole luottamusmies.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6856193Voiko ammattiosasto kumota sitten työpaikan päätöksen. Kuulumme isompaan ammattiosatoon
ja yleensä "korppi ei noki toista korppia silmään". Jos ammattiosasto antaa kielteisen päätöksen,
niin meneekö asia automaattisesti eteenpäin seuraavalle instanssille? - eebelis
Ja manteli kirjoitti:
Voiko ammattiosasto kumota sitten työpaikan päätöksen. Kuulumme isompaan ammattiosatoon
ja yleensä "korppi ei noki toista korppia silmään". Jos ammattiosasto antaa kielteisen päätöksen,
niin meneekö asia automaattisesti eteenpäin seuraavalle instanssille?...pitää. Jäsenten keskuudestaan valitseman työpaikan luottomie..henkilön vaihtavat vain jäsenet,ei kukaan muu.
"Jos ammattiosasto antaa kielteisen päätöksen,.."
Ei ole ammattiosastolla siihen mitään sananvaltaa. - menee
Ja manteli kirjoitti:
Voiko ammattiosasto kumota sitten työpaikan päätöksen. Kuulumme isompaan ammattiosatoon
ja yleensä "korppi ei noki toista korppia silmään". Jos ammattiosasto antaa kielteisen päätöksen,
niin meneekö asia automaattisesti eteenpäin seuraavalle instanssille?SELlillä menee niin, että jos luottamusmies toimii vastoin liiton ja ammattiosastojen sääntöjä ja päätöksiä liittohallitus voi velvoittaa ammattiosaston epäämään häneltä luottamusmiessopimuksen mukaiset oikeudet ja sitten pidetään uudet vaalit
- tuosta luottamus tyypistä
kun otat ja eroat liitosta ja siirryt YTK.n jäseneksi. Samat edut ja oikeudet säilyy, mutta sanoi luotto mitä hyvänsä niin voit sille näyttää keskaria.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492338- 262213
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271545Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161534- 1241447
- 191093
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71984Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117954Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883