Olen seurustellut ihanan miehen kanssa muutaman kuukauden ja rakastan häntä todella. Mutta nyt on itseäni alkanut häiritsemään pahasti se, että tunnen ettei mies ole tunteittensa kanssa samalla tasolla ja kiintymykseni ja haluni olla hänen seurassaan näyttävät ajoittain aiheuttavan hänelle stressiä. Emme tapaile läheskään joka päivä ja puolet kuukaudesta menee täysin hänen lastensa ehdoilla. Yleensä tapaamme lähinnä silloin kun hänen aikatauluunsa sopii. Nyt olen saanut kuulla, että minun vuokseni häntä väsyttää töissä ja tärkeät asiat jäävät tekemättä, myös läsnäoloni estää häntä tekemästä omia asioitaan koska hän tuntee että hänen pitäisi pitää minulle seuraa. Ajankäytöstä on tullut rittaa ja se on ollut syynä siihen ettei hän jaksa keskittyä töihinsä kun on niin paha mieli. No, minuakin väsyttää töissä valvotun yön jälkeen ja suhteen vuoksi monen asian tekeminen on siirtynyt..mutta silläpä ei näytä olevan merkitystä. Kerron hänelle tunteistani ja kutsun häntä hellittelynimilla ja kerron hänestä positiivisia asioita, mutta jostain syystä en kuule näitä hänen suustaan.
Nyt mietin suhteen lopettamista vaikka rakastankin häntä suuresti, mutta tunne siitä, että on toisen elämää häiritsevä tekijä ja omat tunteeni eivät saa sellaista vastakaikua kun haluaisin tekevät tilanteesta ikävän ja aiheuttaa pahaa mieltä. En ole enää ollenkaan varma hänen rakkaudestaan, enkä jaksa mennä eteenpäin vain toisen ehdoilla. Näyttää siltä, että odotan enemmän kun hän on valmis/kykenee antamaan parisuhteelle. Asiat menevät hyvin eikä riitoja tule jos minä olen hiljaa toiveitteni kanssa, mutta ennemmin tai myöhemmin sisään suljetut asiat purkautuvat ulos ja aiheuttavat pahaa mieltä molemmille. Olemme puhuneet ongelmasta hyvässäkin hengessä, mutta asiat eivät kuitenkaan muutu. Miehen mielestä asioiden hoitamisessa pitää käyttää järkeä, ja järkevämpää on tehdä tekemättömiä töitä kuin viettää aikaa yhdessä -ja nämä tekemättömät työt eivät tule loppumaan, niitä projekteja riittää ikuisuuksiin. Yksi yhteinen viikonloppu kuukaudessa ja silloin tällöin viikolla vietetyt yhteiset yöt eivät ole kovin paljon aikuiselle, joka haluaa vakaan parisuhteen, puhumattakaan siitä että noista yhteisistä hetkistä saa jälkikäteen tunteen, että on varastanut aikaa tärkeiltä asioilta.
Nyt mietin suhteen lopettamista vaikka rakastankin häntä suuresti, mutta tunne siitä, että on toisen elämää häiritsevä tekijä ja omat tunteeni eivät saa sellaista vastakaikua kun haluaisin tekevät tilanteesta ikävän ja aiheuttaa pahaa mieltä. En ole enää ollenkaan varma hänen rakkaudestaan, enkä jaksa mennä eteenpäin vain toisen ehdoilla. Näyttää siltä, että odotan enemmän kun hän on valmis/kykenee antamaan parisuhteelle. Asiat menevät hyvin eikä riitoja tule jos minä olen hiljaa toiveitteni kanssa, mutta ennemmin tai myöhemmin sisään suljetut asiat purkautuvat ulos ja aiheuttavat pahaa mieltä molemmille. Olemme puhuneet ongelmasta hyvässäkin hengessä, mutta asiat eivät kuitenkaan muutu. Miehen mielestä asioiden hoitamisessa pitää käyttää järkeä, ja järkevämpää on tehdä tekemättömiä töitä kuin viettää aikaa yhdessä -ja nämä tekemättömät työt eivät tule loppumaan, niitä projekteja riittää ikuisuuksiin. Yksi yhteinen viikonloppu kuukaudessa ja silloin tällöin viikolla vietetyt yhteiset yöt eivät ole kovin paljon aikuiselle, joka haluaa vakaan parisuhteen, puhumattakaan siitä että noista yhteisistä hetkistä saa jälkikäteen tunteen, että on varastanut aikaa tärkeiltä asioilta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kannattaa ottaa hieman etäisyyttä mieheen ja pitää taukoa tapailussa ja pohtia omia tuntemuksia. Tai sitten kokonaan erota, sillä vaikutatte olevan ihan eri aaltopituudella tapailun/seurustelun suhteen.
Sinä kaipaa yhteistä aikaa ja rakkaudenosoituksia. Miesystäväsi kaipaa sinua silloin kun hänen aikatauluunsa sopii, eli hän ei ole halunnut muuttaa ajankäyttöään. Etkä sinä ole osannut sopeutua vallitsevan tilanteeseen vaan olet tyytymätön ja epäilet miehen rakkautta.
Tilanteeseen nähden rakastat häntä todennäköisesti liikaa ja tulet pettymään siihen, mitä hän sinulle voi tai haluaa antaa. Pettymykset johtavat riitoihin ja riidat etääntymiseen, etääntyminen puolestaan ennemmin tai myöhemmin eroon.
Voithan vielä yrittää jutella hänen kanssaan siitä, mitä hän oikein haluaa suhteeltanne. Ja ehkä saat parempaa tukea päätöksellesi. Alistua ei kannata, se on itsensä pettämistä pahimmillaan.
Minun on helppo samaistua tilanteeseesi, sillä joudun itse käymään samoja asioita läpi suhteessani ja itsekin mietin sitä että voiko erota vaikka rakastaakin. Ehkä sitä voi jos kärsimys on suurempaa kuin rakkaus.
Mihen lapset vievät osan hänen ajastaan. Tuo 15päivää kuukaudessa heidän kanssaan on ilmeisesti maksimi jonka hän voi toimia heidän isänään. Se on liian vähän. Sekä isälle että lapsille. Heidän kuuluisi olla perheenä yhdessä joka päivä.
Ehkä mies voisi ja tekeekin ylitoitä maksimoidakseen lastensa kanssa vietetyn ajan. Jokainen lapsiaan rakastava ja heistä välittävä isä tekisi niin. Ei ole lainkaan ihme ettei tuohon kuvioon sovi vieraat naiset. Kuten olet itsekin toistuvasti huomannut.
Isälle omat lapset tulevat aina olemaan ykkössijalla. Sinä taas ulkopuolisena olet tärkeysjärjestyksessä häntäpäässä jos listalla lainkaan.
Miksi siis kiusaat miestä ja vaadit häneltä sitä mitä hä ei voi antaa - aikaa sinulle.
Olisikohan terveellisempää kaikkien kannalta etsiä aviomiesehdokas miehestä joka vastaa asettamiasi vaatimuksia.
Kirjoituksesi on aika ikävän sävyinen....sinulla ollee omat syysi asenteeseesi, mutta kiitos kuitenkin osallistumisestasi.
En tätä suhdetta saanut aikaiseksi ihan yksinäni, kyllä mies oli sitä vahvasti mukana rakentamassa ja kaavailemassa yhteistä tulevaisuutta. Asiat ovat vaan kallistuneet tähän suuntaan, etten koe saavani häneltä riittävästi aikaa ja on ikävä kuulla olevansa jonkinlainen häiritsevä tekijä toisen elämässä. Koen hänen rakkautensa ehdollisena, eli kaikki on hyvin kun jaksan tanssia hänen pillinsä mukaan. Miehen lapset ovat kivoja ja pidän heistä kovasti, en koe heitä minkäänlaisena esteenä tai uhkana suhteellemme.
Luulen, että olet aivan oikeassa siinä, että minun olisi parempi etsiä uusi mies. Harmi sinänsä, sillä rakkaus ei syty sydämeeni niin kovin usein, mutta en aio myöskään kärsiä rakkauden tähden.
Olen pahoillani jos sait viestistäni negatiivisen kuvan. Mutta kuten olet itse huomannut, toisen itselleen jo järjestämäänsä elämää sinä et voi muuttaa. Mies hoitaa vain velvollisuutensa viettäessää kaiken mahdollisen vapaa-aikansa lastensa kanssa. Saatta tulevaisuudessa vielä tapahtua niinkin että hänen x alkaa pompottamaan entistä enemmän miestä tietäessään että mies tekee kaikkensa ylläpitääksen kontaktin pienokaisiinsa. Se tulee kestämään kunnes nuorin on täysi-ikäinen.
Eiko todellakin ole järkeenkäypää etsiä aviomiesehdokas miehestä jolla on mahdollisuus viettää vapaa-aikansa sinun kanssasi ja suunnitella perheen perustamista vain sinun kanssa.
Tuon ei tarvitse tarkoittaa että teistä tulisi vihamiehiä! Päinvastoin! Sinä voit hyvällä omallatunnolla kertoa miehelle kuinka paljon arvostat hänen sitoutumistaan lapsiinsa ja kantavan velvollisuutensa kunniallisesti. Mutta että sinä et kuulu etkä halua kuulua tuohon yhtäloon ennenkuin lapsensa ovat täysi-ikäiset ja omillaan.
Nyt viestistäsi saa lähes manipulatiivisen kuvan. Miksi sinun täytyy yrittää noin kauhean kovasti vakuuttaa minulle, että mies rakastaa vain lapsiaan eikä ketään toista aikuista? Mielenkiintoista. Miksi maalailet tulevaisuuden kuvia hankalasta exästä? Ja ennenkaikkea, miksi yrität väkisin laittaa sanoja suuhuni?
Kuten jo aiemmin totesin...sinulla ollee omat syysi ja taustasi tähän. Voisitko ystävällisesti jakaa tarinasi meidän muidenkin kanssa, niin ymmärtäisimme vaikuttimesi paremmin. Oletko ollut samassa asemassa kuin minä? Vai oletko joutunut kärsimään exäsi kumppanista? Muuta?
ettei tilanne ole helppo. Sinä toivot ja haluat enemmän yhdessä olemista, mutta mies käyttää mieluiten aikansa työhön tai lapsiin. Miehen lapset vielä ymmärtää, että ne ovat hänelle tärkeitä ja näin tulevat aina menemään sinun edellesi, se sinun täytyy hyväksyä. Työ on taas sellainen joka ei tekemällä lopu, mutta parisuhteessa kumppanin edelle se ei saa mennä. Tällöin tilanne on kestämätön, koska sinä haluat enemmän aikaa mutta mies viettää mieluiten sen töissä.
Parisuhteessa täytyy olla aikaa myös kumppanille edes sen verran, että molemmin on hyvä mieli. Se mikä on riittävästi kumppanille on aina sovittava parisuhteen alussa eli tuoda omat toiveensa esiin, niin mahdolliset ongelmat samalla paljastuvat.
Ns. uusioperheen perustamiseen liittyy paljon ongelmia ja juuri tästä, että uusi kumppani jää lasten ja usein myös kavereiden jalkoihin. Aikaa uudelle kumppanille ei liikoja suoda ainakaan suhteen alussa ja tämä aiheuttaa usein eripuraa. Mikäli rakastat ihmistä ymmärrät nämä ongelmat, mutta jos tilanne korjaamaton keskusteluidenkin jälkeen, niin jatka matkaasi. Ei kannata jäädä suhteeseen jos ongelmia ei pystytä järjellä ratkaisemaan. Jatkuva pahamieli ja pettymykset ei ole hyväksi, eikä tulee kannata jäädä makaamaan. Tämän tiedän koska kokemusta on tilanteesta, jossa jäin "ajanvarauslistalla" sinne listan loppupäähän, eikä tilanne koskaan korjaantunut.
Tilanteen tekee erilaiseksi vain se, että olen mies. Ymmärrän hyvin ja sen tiedostin jo suhteen alussa, että lapset tulevat aina menemään edelleni, mutta siinä vaiheessa kun miltei kaikki muukin tekeminen meni suhteen edelle, niin totesin ettei tämä ole sitä mitä haluan. Jatkuvat ajankäytön ongelmat eivät luo parisuhteelle sitä pohjaa mitä se vaatii. Siis sitä aitoa yhdessä olemista ja tekemistä.
m32
Toden totta, työ ei tekemällä lopu...ei edes silloin kun minä en enää ole kuvioissa mukana, se on varma.
Sanoit:
"Parisuhteessa täytyy olla aikaa myös kumppanille edes sen verran, että molemmin on hyvä mieli."
Tuo oli loistava määritelmä riittävästä ajankäytöstä, nyt sitä aikaa jaetaan sen verran että miehellä on hyvä mieli ja minä koen jääväni liian vähälle tai ehkä tarkemmin ottaen koen olevani arvoton tässä suhteessa.
"Mikäli rakastat ihmistä ymmärrät nämä ongelmat, mutta jos tilanne korjaamaton keskusteluidenkin jälkeen, niin jatka matkaasi. Ei kannata jäädä suhteeseen jos ongelmia ei pystytä järjellä ratkaisemaan. "
Rakastan ja ymmärrän ja hyväksyn täysin jokaisen sekunnin, jonka hän on lastensa kanssa, mutta loppuajasta ei jää paljoakaan yhteistä aikaa. Miehen mielestä asia on järjellä ratkaistu kun työasiat laitetaan etusijalle, siis ensin tekemättömät työt ja sitten seurustelu.
"Jatkuvat ajankäytön ongelmat eivät luo parisuhteelle sitä pohjaa mitä se vaatii. Siis sitä aitoa yhdessä olemista ja tekemistä."
Juuri näin se vaikuttaa olevan tässäkin suhteessa. Ajankäytön ongelmat ja riidat siitä luovat epävarmuutta ja ahdistusta.
En vaan tiedä, mistä saan voimia lähteä tästä suhteesta pois...
Olen juuri samanlaisessa tilanteessa,olen seurustellut 4 kk todella ihanan miehen kanssa ja minä rakastan häntä tosi paljon,hänellä on 16 ja 18 vuotiaat lapset jotka asuvat hänen tykönään jokatoinen viiko ja minä olen yh-äiti ja minun lapset ovat 12 ja 13.ja sit minä olen työtön ja vasta reilu vuoden asunut tällä paikkakunnalla joten minulla ei ole muita kuin tämä mies,hän on taas ikänsä täällä asunut ja tuntee "kaikki"
ja sit hän harrastaa jalkapalloa omien pelien lisäksi hän käy kattomassa muiden otteluja,no minä menen tietysti mukaan jotta saan olla hänen kanssaan,mutta ongelma on siinä kun vaihka hänellä olisi lapseton viikko niin hän ei halua tulla mun luo yöksi,vaihka mun lapset todella tykkää hänestä,kyllä käy päivällä hänen työpäivän jälkeen syömässä ja jos lapset on pois niin rakstelemme(se on tosi mahtavaa..)mutta sit kiireesti omaan kotiin no hän sanoo syyksi sen ettei voi olla mun luona yötä koska on 13 vuotta tottunut nukkuun yksin niin ei osaa nukkua vieraassa sängyssä mulla on normaali parisänky,kun joskus olen hänen luonaan yöt'ä(hänen sänky on 120cm.)niin jossain vauheessa hän menee toseen sänkyyn...ja minä haluaisin hellyyttä ja lähellä oloa muutenkin kuin rakstelessa,mutta hän ei... eli olen miettinyt kans eroa mut aina kun rupeen miettiiin niin ruppeen itkeen ja on tuunne ettenpysty siihen eli voiko tässä olla kyse siitä kun hällä on tosiaan omasta erostaan 13 vuotta (mulla vuosi) niin hänellä menee aikaa ennenkun mä olen hänelle niin tärkeä että voisi olla mun luona ja haluaisi antaa hellyytä muutenkin kuin sängyssä...on sanonut että erosta toipuminen kesti sillon 7 vuotta! eikä haluu enää kokee samaa eli voiko hän pelätä rakkauta?
Jos todellakin on näin ettei kaksi aikuista ihmistä kykene elämään yhdessä niin silloin on parasta erota ja mennä takaisin isän ja äidin tykö.