Hei!
Ajattelin kirjoitella tänne ja purkaa hieman omia tuntojani. Seurustelua on nyt takana kolme vuotta ja tuntuu kuin suhde menisi koko ajan enemmän ja enemmän metsään.
Olen itse jo täysin ihmeissäni. En enään tiedä millainen suhteen pitäisi olla. Yritän pinnistellä ja olla hyvä kumppani toiselle mutta kerta toisensa jälkeen nämä yritykset päätyvät itkuisiin keskusteluihin miten saan kuulla olevani tollo, tunteeton ja ties mitä muuta.
En tiedä missä menee kohtuus. Huomaan suostuvani asioihin pelkästään siksi, että en halua joutua jälleen kerran tilanteeseen jossa makaamme sängyllä ja kuulen kunniani miten pidän kumppaniani itsestään selvänä, kuristan ja tukahdutan kumppaniani jne. En tiedä mitä kaikkea minun pitäisi tehdä? Yritän hoitaa kotitöitä, tehdä mukavan olon kumppanille. Voiko asioita mitata osallistumisella kodin töihin? Täytyykö jokaisesta koneesta pyykkiä taikka imuroinnista erikseen kiittää ja kehua? Minusta ei mutta jos unohdan kiittää ja kehua kumppanin reippautta hänen pestyään pari koneellista pyykkiä on episodi valmis. Tultuani työmatkalta imuroin, tein ruokaa ja rakastelimme mutta myöhemmin illalla olisi kumppani halunnut uudestaan rakastella mutta itse en jaksanut ja tämä oli iso virhe sillä seurauksella, että olen itsekäs, en halua kumppaniani ja muutoinkin tuijotan vain omaa napaani. Jälleen kerran olen täysin ymmälläni tilanteesta. Lopulta aina se olen minä joka pyytää anteeksi ja lupaan koittaa muuttua. En vain tiedä miten enään pystyn muuttumaan. En tiedä mistä löydän energiaa. Olo on kuin rätillä joka on puristettu kuivaksi ja haluaisin vain olla. Ainoastaan olla, maata rauhassa ilman kalvavaa tunnetta, että olisinko vielä voinut tehdä jotain.
Eihän asioiden pitäisi mennä näin. Eihän molempien pitäisi tuntea oloaan huonoksi? Pitäisikö omasta itsestään luopua lähes tyystin parisuhteen alttarille? Ei minun kuvitelmissani parisuhde vaadi molempien oman itsensä uhraamista.
Tämä ei voi luvata hyvää jos tunnen suhteen ottavan ja vaativan enemmän ja enemmän ja sen antavan jatkuvasti vähemmän. Tämä posti on ilmeisesti vain purkaus pahaa oloani. Jaksan kuitenkin uskoa, että tilanne muuttuu paremmaksi. Vai muuttuuko se?
Ajattelin kirjoitella tänne ja purkaa hieman omia tuntojani. Seurustelua on nyt takana kolme vuotta ja tuntuu kuin suhde menisi koko ajan enemmän ja enemmän metsään.
Olen itse jo täysin ihmeissäni. En enään tiedä millainen suhteen pitäisi olla. Yritän pinnistellä ja olla hyvä kumppani toiselle mutta kerta toisensa jälkeen nämä yritykset päätyvät itkuisiin keskusteluihin miten saan kuulla olevani tollo, tunteeton ja ties mitä muuta.
En tiedä missä menee kohtuus. Huomaan suostuvani asioihin pelkästään siksi, että en halua joutua jälleen kerran tilanteeseen jossa makaamme sängyllä ja kuulen kunniani miten pidän kumppaniani itsestään selvänä, kuristan ja tukahdutan kumppaniani jne. En tiedä mitä kaikkea minun pitäisi tehdä? Yritän hoitaa kotitöitä, tehdä mukavan olon kumppanille. Voiko asioita mitata osallistumisella kodin töihin? Täytyykö jokaisesta koneesta pyykkiä taikka imuroinnista erikseen kiittää ja kehua? Minusta ei mutta jos unohdan kiittää ja kehua kumppanin reippautta hänen pestyään pari koneellista pyykkiä on episodi valmis. Tultuani työmatkalta imuroin, tein ruokaa ja rakastelimme mutta myöhemmin illalla olisi kumppani halunnut uudestaan rakastella mutta itse en jaksanut ja tämä oli iso virhe sillä seurauksella, että olen itsekäs, en halua kumppaniani ja muutoinkin tuijotan vain omaa napaani. Jälleen kerran olen täysin ymmälläni tilanteesta. Lopulta aina se olen minä joka pyytää anteeksi ja lupaan koittaa muuttua. En vain tiedä miten enään pystyn muuttumaan. En tiedä mistä löydän energiaa. Olo on kuin rätillä joka on puristettu kuivaksi ja haluaisin vain olla. Ainoastaan olla, maata rauhassa ilman kalvavaa tunnetta, että olisinko vielä voinut tehdä jotain.
Eihän asioiden pitäisi mennä näin. Eihän molempien pitäisi tuntea oloaan huonoksi? Pitäisikö omasta itsestään luopua lähes tyystin parisuhteen alttarille? Ei minun kuvitelmissani parisuhde vaadi molempien oman itsensä uhraamista.
Tämä ei voi luvata hyvää jos tunnen suhteen ottavan ja vaativan enemmän ja enemmän ja sen antavan jatkuvasti vähemmän. Tämä posti on ilmeisesti vain purkaus pahaa oloani. Jaksan kuitenkin uskoa, että tilanne muuttuu paremmaksi. Vai muuttuuko se?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Paeisuhteen tarkoitus ei todellaakaan ole uhrata omaa persoonaa ja tapaa toimia. Parisuhde kyllä hioo persoonaa ja voi jopa jalostaa ihmisestä esiin uusia asioita. Oletteko todella puhuneet ongelmasta riitelemättä ja syyttelemättä? Miksi puoliso kokee, että olet itsekä? Miksi hänellä on paha olla ja miksi hän on niin epävarma itsestään, että tarvitsee jatkuvaa huomiota ja kiitosta?
Kyllähän hänen täytyy nähdä, että yrität, jos todella yrität olla hyvä ja huomioida toista. Jokaisesta pyykkikoneesta ei tarvitse kiittää vai kiittääkö hän sinua. Kotityöt ja niiden jakaminen on tavallaan itsestään selvyys, ei niistä tarvitse tehdä numeroa.
Kuulostaa siltä, että kumppanisi on hyvin epävarma ja haluaa koko ajan osoituksi rakkaudesta ja muustakin. Ehkä hän on myös mustasukkainen tai ehkäpä masentunut. Tällaisiin tilanteisiin auttaa keskustelu ja terapiakin. Jos siis haluatte jatkaa ja selvittää asiat. Kun omista heikkouksista pääsee eroon, voi parisuhde lujittua ja 10 vuoden liiton jälkeen olla onnellisempi kuin suhteen alussa.