Luovutin miesten suhteen. Uskon, että monille miehille nainen on ainoastaan seksiä varten. Keskityn elämässä iloisiin asioihin.
Luovutin.
Vaihtoehto Ö
36917
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Ensimmäisten huumakuukausien jälkeen mies alkaa luulla, että hyvä seksi on yhtä kuin kahden minuutin nylkyttäminen, muutama läimäys pakaroille (kun pornofilmeissäkin saa niin tehdä) ja hajamielistä sormien heilutusta siihen saakka, kun mies itse nukahtaa ja luulee, että kyllä se nainenkin unohtaa jääneensä ilman.
Minä olen tullut siihen tulokseen, että monille miehille nainen on ainoastaan kotitöitä ja miehen passaamista varten.
Lisäksi moni mies toivoo ainakin kypsässä keski-iässä, että joku muija olisi synnyttänyt ja hoitanut hänen geeniensä jatkajan.
egon pönkitystä! Sanotaan että kaiken takana on nainen. Miksi naisen pitäisi olla takana? Tosin tota sanontaa käytetään lähinnä silloin kun mies on tehnyt jotain sekopäistä, eli kaikesta voikin taas syyttää naista. Todistaahan miesten kirjoittama raamattukin, että naisen syytä kaikki.
Toivottavasti moni muukin avaa silmänsä ajoissa. Itse jo vuosia onnellisesti ilman miestä ja miehen tuomia rasitteita!
Ihan hyvä vaihtoehtohan se on! Eikä mikään luovuttaminen, kuten edelliset on todennut, olis edes sitä seksiä varten.
Mulla on kyllä elämä nimenomaan alkanut kun olen päättänyt, ettei mikään äijä vie mua enää minnekään. Eikä ole vienyt. Mutta itte olen. On koulutukset ja työt kunnossa, raha-asiat paremmin kun koskaan, itsetunto on hyvä, ystäviään saa tapailla tai olla tapailematta, asunto on sellanen kun haluaa, auto pysyy kunnossa ja nukkuukin hyvin. Orgasmikin on takuuvarma, jos sitä kaipaa.
Miehet oli mustasukkaisia: saat menestyä, kunhan et enempää kun he. Lynttäys alkoi heti, kun pieninkin uhka siitä tuli näköpiiriin. Opiskele vaan, kunhan et tee iltaisin läksyjä, ole kovin kunnianhimoinen tai kuvittele uraa luovasi. Tapaa vaan kavereita: heidän kanssaan, ilman tulee itkua ja sanomista. He tietenkin saavat mennä, ja sun pitäs roikkua kiinni. Itte osaat mennä siistissäkin kunnossa ja toinen ei kävelemään koskaan pysty kotiin. Jos kerran vuodessa siivoaa siitä pitäs melkein lahja ostaa ja juhlat järjestää; vaikka itte teet sen aina. Raha... Joo, miehet on tosi organisointikykysiä ja lahjakkaita laskemaan: toisten rahat omaan käyttöönsä. Hyvin on riittänyt ja laskut tullut maksettua, kun ne pummit elää vaan omaa talouttaan. Eikä tarvitse varmasti kuunnella mihin kaikkeen ei riitä, kun riittää just sellasena kun on.
Kaikki ne palvelut, mitä tarvitsee voi myös ostaa, etenkin kun sitä rahaa jää. Ja mies on kyllä ok kaverina, se käyttää hyväkseen vain rakkaitaan, vaimoaan, tyttöystäväänsä jne. Kun sä olet sen kaveri, ja pillun saannin mahdollisuus on kertakaikkisen kuopattu, se auttaa, juttelee, soittaa, käy kahvilla, kohtelee hyvin, mies jopa kehuu naispuolisia kavereitaan, on reilu ja kiva jne. Mies on erinomainen ystävä, mutta vain ystävä. Se paskan jauhanta ja teeskentelykin jää niihin parisuhdekyhäelmiin, samoin pettäminen, kun ei tarvitse unta nähdä, niin voi miten on hauskaa.
Ja vihdoin, niin on mullakin. Mä saan miehistä kaikki ne niitten hyvät ominaisuudet, elän loistavaa ja laadukasta elämää ja keskityn nimenomaan iloisiin asioihin ja hyviin juttuihin. Olen kiitollinen siitä kaikesta mitä on :) Ja joskus mäkin haaveilin, että tollasen ja tollasen miehen mä haluaisin, kun ne tunsin, mutta kokemus opetti, että niin, sen jälkeen kun sä olet se "vaimoke", sä olet myös itsestään selvyys. Ja mitäs väliä itsestään selvillä asioilla on? Kyllä muuttui mukava kaveri ja kunnioitus ja arvostus oli tipotiessään. Jollain varmaan käy säkä, ehkä prosentilla, ja ne saa sitten sen oikeasti myös parisuhteessa kivan miehen, mutta mahdollisuudet on yhtä suuret kun lottoarvonnassa. Nyt tietty, kun oma elämä on niin hemmetin hyvin, on vaatimuksetkin nousseet jo mahdottomiksi: miksi mä tyytyisin piiruakaan huonompaan, kun kaikki muu mun elämässä on?
Onnea matkaan, älä suotta murehdi, ilman suhdetta voi olla onnellinen!
Olenpa asioista pitkälti samaa mieltä kanssasi. Kolmikymppisenä luulin vielä, että elämästäni puuttuu jotakin, kun yksikään mies ei sytyttänyt "oikealla" tavalla. Ajan mittaan olen tarkkaillut sekä parisuhteita että potentiaalisia miehiä ja huomannut, että vaikka miehet ovat parhaimmillaan mahtavia tyyppejä ja tosi mukavaa seuraa, en todellakaan halua semmoista kattoni alle asumaan. Nelikymppisenä olen iloinen, joskus suorastaan hurmaantunut siitä, että en ole kokenut huonoa avioliittoa ja rankkaa eroa, vaan olen luonut elämästäni juuri sellaisen kuin itse haluan.
Toisen ihmisen kanssa eläminen on aina kompromissien tekemistä. En ole vielä tavannut sellaista miestä, jonka takia rupeaisin niitä kompromisseja tekemään. Olisi kyllä kamalaa tavata joku aivan ylitsepääsemättömän ihana mies ja joutua miettimään, mistä sellaisen takia pitäisi luopua. Ei sellaista miestä kyllä taida olla. Hyvä näin. :)
Onnea vaan minunkin puolestani ja komppaan kyllä edellisiä kirjoittajia.
Olen ollut kahdesti aviossa, ennenkuin tajusin luovuttaa ja lopettaa. Kumpikin mies on uudessa suhteessa ja miehen uusi onni hoitaa kotityöt, pihatyöt, rahaa talouteen, pesee ja pyykkää ja passaa Miestä. Ensimmäinen ex harrastaa kapakkakierroksia ja toinen ex toimii aktiivisesti urheilun parissa. Hyviä miehiä molemmat, omalla tavallaan ja toivon kaikkea hyvää heille.
Minä tajusin, ettei tarvitse elää parisuhteessa, jos ei halua. En halunnut, koska olin niin onneton. Odotin miestä kotiin, kapakasta, salilta, harkoista, poikein illasta, työporukan juhlista, milloin mistäkin. Siivosin yksin, valmistin ruoat ja kävin kaupassa, hoidin lapset, pihatyöt ja tein mahdolliseksi toisen harrastamisen. Mies oli kiireinen eikä ehtinyt osallistua kotitöihin tai lasten kasvatukseen. Hän eli täysihoidossa, kävi vaihtamsaa vaatteet töiden jälkeen ja taas miestä vietiin. Olin yksinäisempi kuin koskaan aviossa ollessani. Seksikin harveni ja siinä sitä kärvisteltiin ja kärsittiin. Avioeroon loppui minun kärsiminen. Nyt elän parasta aikaani aikuisiällä.
Asun mukavassa asunnossa, asunto on velaton vaikka olenkin tienannut vain sen 80 senttiä euron sijasta. Olen taloudellisesti vapaa, en ole tyhjä tasku, tuskin silti rikaskaan. Elän taloudellisesti, en ole silti tarvinnut luopua mistään. Olen ostellut vaatteitakin enemmän kuin avioliiton aikana, vaikka silloin kaksi oli tienaamassa. Ulkona olen käynyt useammin ja elokuvissa ja teatterissakin käyn useammin kuin avioliiton aikana. Ruokaan menee todella pieni osa palkasta, teen mieluusti ruokaa ja edullistahan se on itse valmistaa oma ruokansa. Kaupassakaan ei tarvitse käydä kuin pari kertaa viikossa.
Olen päättänyt säilyttää tämän sosiaalisen statukseni, enkä kaipaa miestä passattavaksi.
Siivoan kun siltä tuntuu tai jätän siivoomatta. Kukaan ei louskuta tekemisistäni. Voin olla pitkin tai poikin. Saan pukeutua tuulipukuun, verkkareihin tai kulkea alasti, kukaan ei arvostele. Kuljen korkkareissa tai lenkkareissa ihan oman haluamisen mukaan.
Eläköön vapaus olla sinkkuna!
Kunnon nainen siivoaa mielellään ja hoivaa miestä. :)
Tulin ihan samaan tulokseen aviolitossani. Helpompaa elää yksin, kuin parisuhteessa.
Olin todella pettynyt ja suorastaan loppuunpalanut avioliitossani.
En millään meinannut ehtiä tekemään kaikkea mitä mieheni vaati ja odotti.
Seitsemän vuotta sitten erosin. Oli huomattavasti helpompaa elämä eron jälkeen.
Ihme ja kumma, rahaakin jäi paljon enemmän käyttööni.
Sillä maksoin miehenkin matkakustannukset, jos matkalle halusin päästä.
Mies eron jälkeen valitteli, että on paljon raskaampaa, kun pitää yksin hoitaa hommat. Ei mies ymmärtänyt, että minulla oli kaksinverroin raskaampaa hoitaa yksiin kahden ihmisen hommat. Ja lapset siihen lisäksi päälle.
En mistään hinnasta ottaisi miestä enää kattoni alle loikoilemaan ja nauttimaan työni hedelmistä.
Olen todella tyytyväinen elämääni näin, saan mennä ja tulla miten haluan ja lupaa ei tarvitse kysyä keltään. :)
äitis.
Minä olen sinänsä myös tyytyväinen itsekseni olemaan. Rahat saa käyttää miten haluaa. Kodin saa sisustaa miten haluaa. jne. MUTTA...mutta olen seurankipeä luonne, enkä ole onnellinen yksin. Asiat/kokemukset ovat menettäneet yksinollessani merkityksensä, sillä minulle monella asialla/kokemuksella ei ole sinällään oikeastaan erityisempää itsenäistä merkitystä. Se merkitys syntyi sen kokemuksen jakamisesta. Kun ei voi jakaa, ei merkitystä ole. Tällä hetkellä elän vain ja ainoastaan lapsilleni. Itselleni olisi ihan sama kuolisinko tänään vai vanhana, mutta rakastan lapsiani, ja heidän tähtensä toivon, että saan elää vielä monia vuosia. Työstäni en välitä, en ole koskaan erityisemmin välittänyt, koska minulla ei ole minkäännäköistä kunnianhimoa. Teen töitä, että voisin ostaa lapsilleni kauniita vaatteita ja laittaa kotia kauniiksi. Matkustamisesta en enää välitä, koska olen jo riittävästi maailmaa nähnyt. Samat asiat joudun tekemään yksin kuin avioliitossa, ehkä hieman enemmän, koska nyt ei ole ketään kuljettamassa jos ei jaksa itse ajaa, ei ole ketään auttamassa kaupassakäynneissä. Kaupassakäynnit olivat kumppanin kanssa ihan mukavia mutta nyt ne ovat vain pakkopullaa. Avioliiton aikana tuli tehtyä kivoja ruokia kun aineksia lähdettiin hakemaan kauempaa, mutta nyt yksin ollessani syön vain tylsiä lähikaupan ruokia ilman mitään vaihtelua. Kumppani oli ystävä, jonka kanssa jakaa kokemuksia ja tehdä asiaoita, johon tukeutua vaikeissa tilanteissa ja keksiä kaikkea kivaa. Nyt minulla ei ole enää mitään tuosta. Elämä on pelkkää arkea, arjen puurtamista ilman mitään mukavia hengähdystaukoja tai hauskaa tekemistä. Elämästä on tullut pelkkää työtä, siivousta ja ruokakaupassakäyntiä. En enää odota omalta elämältäni mitään. Olen olemassa vain lapsiani varten, että he saisivat onnellisemman elämän kuin mitä itse sain.
Naisen kuuluu mahdollistaa miehen itsekkyys.
Sinulla oli kuitenkin mies joka jakoi arjen kanssasi, toisin kuin noilla muilla, jotka sattuivat saamaan pelkkiä hyväksikäyttäjiä. Vai hänkö se lähti?
Hän lähti kun lapsi tuli. Ei sietänyt minua enää sen jälkeen. Kaikki minussa alkoi häntä ärsyttämään ja hän olikin löytänyt sitten uuden.
Sinunkin tarinasi omalta osaltaan kannustaa naisia pysymään erossa miehistä. Surullisia tarinoita.
Itse en kyllä rupea kenenkään naisen kanssa kaveriksi enää. Pitää viihdyttää, kehua yms mutta akat itse niin tylsää seuraa. Sitten kun itse tarvii apua niin parhaimmillaan pitkinhampain ja jos jotain kertoo niin eiköhän sen tiedä kohta monet muutkin. Pelkät naispuoliset "työkaveritkin" aiheuttavat enemmän negatiivisia tuntemuksia kuin positiivisia.
Miehet joilla on naispuolisia kavereita yleensä ovat itsekkin melko akkoja tai pillunkipeitä luusereita.
että "kohtalontovereitakin" löytyy ja olette vielä tyytyväisiä valintaanne. Jotenkin en ole itse koskaan ollut mikään parisuhde -ihminen ja viihdyn hyvin asuessani ylhäisessä yksinäisyydessäni, mutta ystävät ovat kuitenkin minulle elintärkeitä. Ystäviksi miehistä on siinä missä naisistakin. Pieni ihastuminen vain piristää elämää, mutta ajatus parisuhteesta saa ne todellakin pysymään pieninä, väliaikaisina, ihastuksina.
..paras ratkaisu sekä sulle, että miehille! X)
Hyvää (yksinäistä) loppuelämää...
No ei tämä niin yksinäistä ole tämä elämä.
Ystäviä ja kavereita kuienkin on ja asioita voi jakaa myös naispuolisten ystävien kanssa.
Ja tarvisi sen miehen, jota kestäisin, olla kyllä todella tasa-arvoinen ja täysilläkäyvä.
Niitä on sellaisiakin miehiä, jotka pitävät naistaan omaisuutenaan, kohtelevat huonosti ja ylimielisesti. Aiheuttavat turhia riitoja ja käyttäytyvät itsekkäästi ja omahyväisesti.
joten, sittenehkä,jos ja kun tapaan miehen, joka käyttäytyy mielestäni sopivasti, voisin harkitakin parisuhdetta. Sitä ennen en missään tapauksessa. En halua elukoita kauniiseen kotiini. :)
..että löydät etsimäsi! =)
Sen verran vaan, että yksinäistä elämän ei todellakaan tarvitse olla, vaikkei parisuhdetta olisikaan, ei rakkaudetonta eikä välinpitämätöntä. Ei edes itsekästä. Parisuhteessa monesti vain esitetään olevan muka enemmän epäitsekkyyttä, vaikka totuus on toisenlainen... Ehkä tuo luulo tekeekin ihmisistä niin riippuvaisia. Rakkaudesta voidaan puhua vain harvoin.
Elämästä ei jää välttämättä puuttumaan mitään, muuta kun parisuhde. Voi olla ystäviä, sukulaisia, rakkaita ja läheisiä, perhekin tavallaan, ja joillain enemmänkin, jos haluaa lapsia. Joillekin riittää harrastukset ja lemmikki. Naapurit ja kylänmiehet. Voi olla miehiä ja naisia elämässään ja voi olla seksiäkin, sekä soolona että muiden kanssa. Voi valita myös seksittömyyden, eikä sekään tee elämää huonompi laatuiseksi, eikä yksinäiseksi. Rakastaa voi aina.
Joten hyvää loppuelämää olisi oikea toivotus, en ymmärrä, miksi toivot myös yksinäisyyttä siihen? Olisiko luvatonta olla onnellinen, sosiaalinen ja rakastettu, vaikka olisi sinkku?
Joten hyvää loppuelämää kaikille, valitkaa tie, jonka tunnette oikeaksi :)
kaksin yksinäinen, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Naisen on usein parempi yksin kuin miehen kanssa, ei tarvitse väkisin tyydyttää, palvella, miellyttää ja aina joustaa niin että selkäranka paukkuu. Ymmärrän miesten hingun parisuhteeseen naisen kanssa, sehän tarkoittaa valtavaa hyötyä, ilmaista pillua ja piikaa, mutten ymmärrä tilannetta päinvastoin. Kulttuuri painostaa naisia suhteisiin ja useimmat suhteet on pohjalta "kuin muillakin on mies", onko se järkevää? Ei minusta. Jokaisella naisella on oikeus valita toisin, aivan varmasti on olemassa naisia jotka ei halua/osaa olla yksin, ei tarvitse machojen pelätä!
..parsuhdekuva sulla...ja PAHASTI!!
Mut kaipa sulla on omat syysi siihen...
Luulis silti sun pystyvän ymmärtämään, et suurin osa kuitenkin on varsin tyytyväisiä parisuhteissaan ja rakastavat toisiaan...
Aika harva haluaa yksin olla...sukupuoleen katsomatta.
Parisuhteen/seurustelusuhteen pitäisi parantaa elämänlaatua, että siihen kannattaisi ryhtyä. Omien/yleisten kokemusten valossa olen todennut, että niin käy äärimmäisen harvoin. Ihminen voi olla onnellinen ja tyytyväinen yksinkin, koska itsestä se onnellisuus on loppupeleissä kiinni kuitenkin.
Olen hyvin itsenäinen nainen, mutta en yksinäinen. Mielestäni koko miessukupuolta ei kannata leimata muutaman (no, usean) mätämunan takia. Ei minun mieheni rajoita menemisiä tai tekemisiä, ei haittaa vaikka olen työelämässä menestyneempi, kotona työt tehdään yhdessä ja talouden kulut jaetaan tasaisesti molempien rahoista. Ja se mikä on kaikkein tärkeintä, toisen kunnioittaminen ja arvostaminen on molemminpuolista.
Joten minusta ei kannata sekoittaa itsenäistä ja yksin viihtyvää käsitteinä.
... ennakko-odotuksilla valintasi on niiden toisenlaistenkin miesten kannalta oikea. Suhde on mahdollinen vain sellaiseen naiseen joka uskoo hyvään mieheen. Ellei sitä uskoa ole niin silloin homma kaatuu varmasti - joten on ihan ok että raivaat itsesi pois tieltä.
Mutta eiköhän se usko ala nykypäivänä olemaan jo tyhmyyttä? Mä ainakin ajattelen, että jos kaikki miehet jotka ensimmäisen kolmenkymmenen vuoteni aikana olen tavannut on olleet samanlaisia, niin tuskin niitä hyviä onkaan.
Fakta on se, että mies on itsekäs ja kulttuurillisestikin miestä kannustetaan ottamaan nainen hyödykkeeksi. Ei houkuta ei, ihan hyvä vain jos naiset availevat pikkuhiljaa silmiään miesten suhteen ja lopettavat sen ainaisen pettymyksen ja surun ketjun olemalla yksin onnellisempia kuin miehen kanssa.
niin minäkin olen tehnyt ja elämä on paljon ihanampaa =)
Mikään parisuhde ei ole takuu siitä että ei muka olisi yksinäinen. Itse olen ainakin kokenut parisuhteissa olevani totaalisen yksin, ja vielä vailla mitään arvostusta. Eihän minulle ole tarvinnut edes puhua, eikä varsinkaan kuunnella. Asioidenkin hoitaminen on ollut välillä tuskan takana koska mies ei vaivaudu kuuntelemaan, ja minä en jaksanut jankuttaa sata kertaa jotain asiaa. Sitten ne asiat tuli miehille totaalisina yllätyksinä muka, että mitä tämä on, miksi mulle ei ole kerrottu. On kerrottu parikin kertaa mutta herra ei halua kuunnella akkojen höpötyksiä.
Minä olen ainakin ollut suhteissani hyvin yksinäinen. Kesti koko nuoruuden tajuta että miestä ei todellakaan ole missään vaiheessa kiinnostanut persoonani, mitä ajattelen mistäkin tai mitä mieltä jostain olen. Itse asiassa väitän että he eivät ole edes pitäneet minusta ihmisenä tippaakaan. Kunhan on saatu riittävän kelpaavan näköinen kokki-patja-siivooja. Itse satun olkemaan niitä ihmisiä että parisuhteelta odotan totaalista kumppanuutta ja ennekaikkea ystävyyttä. Vastaavaa miestä ei vaan ole tullut vastaan, enkä usko että sellaisia onkaan. Miehet haluaa palvelijan, mielistelijän ja kotiin jonkun joka on aina itseä huonompi kun miestä on maailma köykkinyt ja pomo ollut ikävä, voi aina ajatella että no on tuo akka sentään huonompi kuin minä.
Olen yrittänyt. monta kertaa, satoja kertoja syyttänyt itseäni siitä että olen miesten kanssa niin onneton ja surullinen koko ajan, vaatinut itseäni olemaan tyytyväinen kun ei se mies sentään vedä turpiin.
Nyt olen elänyt pitkään itsekseni enkä usko että suostun enää koskaan elämään miehen kanssa saman katon alla. Seurustella ehkä vielä voisi, vaikka tuossa kymmenen vuoden päästä. Sitten olenkin 50, ja sellanen 60 v mies voisi olla hyvä kaveri.
Harvoin saa lukea hyvää ja vahvaa tekstiä. Kasvutarinoita, joista saa voimaa.
Oma mielipiteeni on että yksi ihmisen tehtävistä on kasvaa omaksi itsekseen. Oppia olemaan itsensä kanssa sovussa. Katsoa rohkeasti mitä maailma tuo eikä hampaat irvessä tehdä niin kuin ”muut määrää”.
Olen elänyt jonkun vuoden yksihuoltajana ja ihan yksin. Alkuun se vaati opettelua. Huomasin myös että sain melkoista panostusta siihen, kun en halunnut elää jonkun miehen kanssa.
Yhä yksin elävä nainen saa kummeksuntaa. Probleemia tuntui tuottavan seksielämäni, syyteltiin lesboksi, frigidiksi ja miestennielijäksi. Etenkin naisia vaivasi sosiaalisuuteni, olin sitoutumiskyvytön, vaikea luonne, jonka kanssa ei kukaan pärjää, itsekäs jne.
Muutama mies oli valmis poistamaan yksinäisyyteni tekemällä hirvittävän uhrauksen ja muuttamaan luokseni. Vaikka itse asiassa sosiaalinen elämäni oli huomattavasti vilkkaampaa kuin parisuhteessa olevilla.
Yksin ollessa opin nauttimaan juuri niistä omista jutuistani, ei ollut kukaan mitätöimässä tai tyrmäämässä niitä. Kukaan ei naputtanut tai vaatinut minua muuttumaan. Ei tarvinnut kysyä lupaa tehdäkseen tai lähteäkseen. Eikä tarvinnut selitellä tekemisiään tai olemisiaan. Oli vain opittava antamaan itse itselleen lupa : )
Kun tapasin nykyisen mieheni, oli jo ajatus yhteen muuttamisesta iso kynnys. Hermostutti ja vähän pelottikin, osaako sitä enää. Onneni oli, että mies on niin saman oloinen, että ihmeen vähän niitä kipukohtia on ollut. Hän ei hermostu vaikka tarvitsen aika paljon yksinäisyyttä. Eikä tarvitse selitellä niitä tekemisiään kovinkaan paljon, tämä tosin vaati luottamuksen kasvamista ensin.
Sen vai olen huomannut että monet vanhat ystävät ja tutut ovat unohtuneet. Parisuhde on henkisesti laiskistuttavaa, jota vastaan täytyy tehdä työtä. On niin helppo siirtää vastuuta toiselle, jopa siitä omasta mukavuudesta ja onnesta. Sillä tavoin olen muuttunut, että kun huomaan esim. jonkun ärsyttävän, niin toimin samoin kuin yksin ollessani, mietin ratkaisua mitä teen, enkä odota toisen sitä tekevän.
Juu, kun tämän olisi ymmärtänyt jo nuorena, että ensin olisi ottanut oman elämänsä käsiinsä ja vasta sitten solminut sen mahdollisen parisuhteen, olisi monta turhaa ikävää vuotta jäänyt väliin. Mutta hyvä näinkin!
Toisaalta olen luovuttanut ihmisten suhteen en niinkään pelkästään naisten, toisaalta olen sinällään avoiminmielin liikkellä jos vaikka joskus joku ihminen yllättäisi mut positiivisesti osoittamalla mun oletuksen ihmisistä vääräksi, mutta koska yleensä olen oikeassa niin en usko tälläistä ihmistä löytyvän.
Olenkin miettinyt, onko moraalisesti oikein alkaa "suhteeseen" ihmisten kanssa vaikka aina tietää ettei heistä ikinä saisi mitään syvällisempää kumppania, kuulemma nuoret naiset ovat innoissaan näistä suhteista missä vaan hengataan ja pidetään hauskaa ilman mitään sitoumuksia ("nuorena kuuluu elää") joten en sinällään varmaan satuttaisi ketään vaikka en ikinä tunteita laittaisikaan mukaan mihinkään.
Ehkä voisin kokeilla tälläistä joskus.
luot käsityksen siitä, millaisina pohjimmiltaan pidät ihmisiä, ovatko he ”hyviä vai pahoja”. Sinä yksin päätät siihen mitä uskot ja mitä et. Ei se ole muiden määrättävissä, millaisen kuvan ja arvot sinä itsellesi luot.
Samoin päätät omasta puolestasi, kuinka tärkeänä pidät aitoja ja syvällisempiä ihmissuhteita. Ainahan voi kokeilla ja katsoa, sopivatko nuo ”hengailusuhteet” sinulle.
En välttämättä pidä pahana että nuorena näin tekee. Siinä kerää kokemuksia ja kenties oppii tunteman itseään vähän paremmin, kuin jos pussi päässä syöksyy avioliittoon. Sekin on yksi vaara, jos sitoutuu liian vähäisin kokemuksin ja heppoisin perustein, kasvukipuilu alkaa muutaman vuoden kuluessa kun on jo perhettä.
Tämä voi olla uhkana etenkin ns. puritaanissa liitoissa. Mennään avioon vain siksi että saadaan harrastaa seksiä.
Oman mielipiteeni on että sen syvällisemmän kumppanin kohtaaminen ei tapahdu kaikille koko elämän aikana. Jotkut kohtaavat hänet nuorina ja jotkut vasta vanhemmalla iällä. Toki rakastutaan ja rakastetaan ja ihan vilpittömästikin. Rakastumisen ”tasoja” on vain niin hemmetin vaikeaa hahmottaa, ellei ole omakohtaista kokemusta. Se näkyy vaikkapa kyselyistä, ”mistä tiedän että onko hän se oikea?” ja toinen vastaa ”sen vain tietää.”
Pitää muistaa sekin että ennen vanhaan avioliiton perusta ei ollut mikään ”sielunkumppanuus” tai vielä vähemmän syvällinen suhde toiseen. Silloin uskottiin enemmän kumppanuuteen ja siihen että kasvettiin vuosien saatossa yhteen.
Vapaus on sitä, että saa päättää itse, mitä esim. näistä vaihtoehdoista valitsee. En väitä sen kyllä olevan mitenkään helppoa!
Tuo, "syvällisemmän kumppanin kohtaaminen ei tapahdu kaikille koko elämän aikana" pitää minun kohdalla paikkansa. Olen pettynyt, katkera ja kateellinen, olisin minäkin halunnut sen yhteisen historian jokun kanssa, mutta toisin on käynyt. Tuskin kohtaan sitä edes näin vanhemmalla iällä (50 ). Yritän löytää iloa arkisita asioista, mutta jotain puuttuu ja mikään ei tunnu miltään. En selviä tästä, suren kai itseni hengiltä.
Jonkin verran ainakin luovutin minäkin, ja se siittä, tunnustinhan vaan tähän palstaan sen asiani!!!!
Älä inise vaan ajattele kuten mies ;)
Minulle mies on vain seksiä varten. Hän on lisäksi myös kotiorjani. Sen parempaa seksiä annan, mitä paremmin mies hoitaa kotityöt ja palvelee minua.