Erosin kymmmen vuotta sitten. Alux oli yhteishuoltajuus ja sitten kun muutin paikkakunnalta pois ja lasten isä halusi yksinhuoltajuuden. Ajattelin, että varmaankin tapaamiset yms sellaiset onnistuvat kuten ennenkin.
Hyvin pian sain huomata, että minut oli täysin syrjäytetty lasten elämästä. Lähettelin kortteja, kirjeitä, sähköposteja yms kyselin kuulumisia koulusta ja harrastuksista yms. Vastauksia en saanut. Ja väärät puhelinnumerotkin annettiin ja väitettiin, että kyllä ne toiminassa olevat..asiaa selviteltyäni numerot oli
vaihdettu yli puoli vuotta sitten ja uusia minulle ei oltu muistettu antaa..
Lapset eivät kuulemma halua tulla käymään luonani. Täällä kun ei ole kaikkea hilavitkuttimia mitä kotonaan on. Minun seura ei tunnu kelpaavan. Kun ajan 400km päähän, olemme ostareilla aikaa viettämässä ja rahaa palaa. Lapset ovat jo pian yläasteen käyneet.
Keväisin kun lapset täyttävät vuosia tulee postia, mitä voisin ostaa lahjaksi, ihan kun minulle raha kasvaisi puissa. Pienet ja persoonalliset lahjat lentävät roskikseen kunhan olen kadonnut. Vaan hieno ja kaliis kelpaa.
Olen etääntynyt lapsistani. Lapsistani on tullut pelkkä taakka. Muistaa syntymäpäiväksi ja jouluksi kerätä kunnon rahapotti, jotta olisin edes jollain lailla välittävä äiti.
Ei ede kiitoskorttia tai soittoa kuulu, kun olen paketin lähettänyt. Olen pelkkä kummitäti,joulupukki tai muu vastaava. En äiti. Lasten isä ei suostnu kertomaan lasten harrastuksista, kun ehdotin, että voisin kausimaksuihin osallistua. Eivät kuulemma harrastaneet mitään, kunnes sekin tuli esiin pari vuotta sitten.
Joka kirjeeseen ja viestiin olen kertonut miten rakkaita he ovat ja että kaipaan heitä jokapäivä.
Nyt vaan odotan, että lapset kasvaa aikuisiksi eikä minun tarvitse yrittää olla edes se kohtalainen äiti. Koska todellisuudessa, olen kaikkea muuta kun äitityyppiä. Saakohan sanoa ääneen, että kumpa olisin jättänyt hommaamatta??
Hyvin pian sain huomata, että minut oli täysin syrjäytetty lasten elämästä. Lähettelin kortteja, kirjeitä, sähköposteja yms kyselin kuulumisia koulusta ja harrastuksista yms. Vastauksia en saanut. Ja väärät puhelinnumerotkin annettiin ja väitettiin, että kyllä ne toiminassa olevat..asiaa selviteltyäni numerot oli
vaihdettu yli puoli vuotta sitten ja uusia minulle ei oltu muistettu antaa..
Lapset eivät kuulemma halua tulla käymään luonani. Täällä kun ei ole kaikkea hilavitkuttimia mitä kotonaan on. Minun seura ei tunnu kelpaavan. Kun ajan 400km päähän, olemme ostareilla aikaa viettämässä ja rahaa palaa. Lapset ovat jo pian yläasteen käyneet.
Keväisin kun lapset täyttävät vuosia tulee postia, mitä voisin ostaa lahjaksi, ihan kun minulle raha kasvaisi puissa. Pienet ja persoonalliset lahjat lentävät roskikseen kunhan olen kadonnut. Vaan hieno ja kaliis kelpaa.
Olen etääntynyt lapsistani. Lapsistani on tullut pelkkä taakka. Muistaa syntymäpäiväksi ja jouluksi kerätä kunnon rahapotti, jotta olisin edes jollain lailla välittävä äiti.
Ei ede kiitoskorttia tai soittoa kuulu, kun olen paketin lähettänyt. Olen pelkkä kummitäti,joulupukki tai muu vastaava. En äiti. Lasten isä ei suostnu kertomaan lasten harrastuksista, kun ehdotin, että voisin kausimaksuihin osallistua. Eivät kuulemma harrastaneet mitään, kunnes sekin tuli esiin pari vuotta sitten.
Joka kirjeeseen ja viestiin olen kertonut miten rakkaita he ovat ja että kaipaan heitä jokapäivä.
Nyt vaan odotan, että lapset kasvaa aikuisiksi eikä minun tarvitse yrittää olla edes se kohtalainen äiti. Koska todellisuudessa, olen kaikkea muuta kun äitityyppiä. Saakohan sanoa ääneen, että kumpa olisin jättänyt hommaamatta??
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei ole sinun vikasi,jos ajattelet noin.Varmasti,jos lapset olisivat sinulla,ihan eri ajatukset pyörisi mielessä.Minusta tuo on vain sinun keinosi selvitä sydäntäsärkevästä tilanteestasi.Takuulla kaipaat lapsiasi ja he sinua.Et voi oikeasti tietää,mitä ex ilkeyksissään sinusta puhuu ja kuinka estää yhteydenpidot lapsilta.Älä syytä lapsia äläkä hylkää heitä.Et sinä kadu lastetekoa,vaan sitä,ettet saanut heitä pitää lähelläsi.
Toivon,että kunhan lapset kasvavat pidät heihin yhteyttä.he kyllä ymmärtävät isompana tilanteesi.Jaksamisia äidille:)
mun tilanteessa isä hylkäsi lapsen, e ole koskaan välittänyt lapsestaan mitään. ei lähetä kortteja tne. elatusmaksuista puhumattakaan. hullu mies, pistäisi solmuun johtimet, tieto tuli että lapsia eri naisille ympäri suomea nykyisin,kaikki jättämnyt. ei muutu ei.
munkaan isä ei maksanut elareita joten en voi oikein kunnioittaa häntä sen(kään) vuoksi. Teini-iässä yritin lähentyä isääni mutta ei auttanut. Ei hän osannut olla isä koskaan. Luuli tosiaan että kortti syntymäpäivänä riittää, mitään "henkistä" tukea en ole häneltä saanut, päinvastoin..onneksi ei tarvitse enää nähdä! En ole hänelle mielestäni piirunkaan vertaa velkaa elämästäni, eikä hän sitä paitsi minua edes halunnut!
Lapsilla ei ole "velvollisuuksi" vanhempia kohtaan. Vanhemmilla on kyllä lapsiaan kohtaan. Eivät ne lapset pyytäneet sinulle syntyä. Ei ole lasten vika, ettei vanhemmilla synkkaa. Isä tässä tilanteessa erottaa lapset sinusta, koska ei ole antanut mahdollisuuksia tapaamisiin. Ikävä kyllä teidän vanhempien keskinäiset suhteet romuttivat kauniin kuvan perheestä. Yksinhuoltajuus on kova paikka: et ole enää mukana lapsen elämässä, koska olet antanut isälle kaiken "vallan" lapsiin. Oma moka, mitä varmasti kadutkin. Koskaan ei saa luottaa toiseen ihmiseen sokeasti, vaikka niin kauniisti puhuisi, että saisi enkelitkin puolelleen. Takana on aina jokin oman edun tavoittelu.
Murrosikäiset lapset jo ymmärtävät asioita. Pysy äitinä ja lopeta se maksuautomaattina oleminen. Ei lapsille tarvitse aina viedä jotain lahjoja. Käykää vaikka syömässä, mutta jätä se lahjominen isälle. Kerro lapsille, ettei sinun tuloillasi pysty ostamaan sitä ja tätä. Ole se aikuinen lasten elämässä. Lapset tarvitsevat myös sitä kieltävää vastausta.
Et sinä varmastikaan ihan tosissasi ollut, vai olitko? Meinaan tuossa katumuksessasi. Joskus sitä vaan katkeroituu, kun kaikki tuntuu menevän ns. pieleen. Ei onnistu siinä, mitä suunnitteli omassa päässä. Silloin tulee tunne, että kadun tekemisiäni. Mutta ne tekemiset tehty ja nyt sinun vaan pitää jatkaa eteen päin. Ole ylpeä siitä, mitä olet aikaiseksi saanut: lapset, joista saattaa tulla vaikka mitä tulevaisuudessa. Jatka kirjeiden ja korttien lähettämistä. Kerro edelleen lapsille, että he ovat sinulle tärkeitä. Silloin annant lapsille jotakin, mikä on turvana kovan paikan tullen: On olemassa äiti, joka välittää.
Älä luovuta nyt, kadut sitä muuten myöhemmin.
ja missähän kohtaa se anoppi/appi astuu kuvaan?
mitäs hylkäsit lapsesi, turha se on vuosien päästä valittaa oli mies tai nainen. . tai yrittää tulla kuvioon takaisin. Maksa vaan hinta HYLKÄÄMISESTÄSI. kukaan ei kaipaa ihmistä joka on hyljännyt lapsensa. miksi pitäsi.
Sanot ettet ole äitityyppi. Jospa se näkyy sinusta myös lapsille? Lapset ymmärtävät omalla tavallaan, miksi isällä on yksinhuoltajuus. Voi olla kovakin tieto lapsille.
Pidä sitkeästi yhteyttä mutta älä lahjo. Vuosien päästä vasta voit kertoa oman versiosi - mikäli lapsia kiinnostaa.
kyl itelki välil tollast mieles.mut lapseni asuvat mun kanssani...
rankkaa on...