Matti Vanhanen ei ota vastuuta tekemisestään.
Eroa Matti.
37220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Tekemisistään vai mitenkä se oli vai oliko se mitenkään?
jos et sitä ennen tiennyt
se on niinkuin joku tällä palstalla mainitsikin, että Vanhanen kyttää Kelan johtajan paikkaa. Hän tietää sen ettei taatusti pääse ensi vaaleissa kuin korkeitaan riviedustajaksi ja kyllä Kelan johtajalla on parempi palkka ja loppuelämän virka. Siitä sen voi päätellä kun ei edes häpeä juttujaan.
Kun tuo" kähmintä ja suhmurointi" on" maan tapa" ja hyväksytty toisten samanlaisten "päättäjien" kesken.
Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi että vaalituet tukevat demokratiaa. Vaalimainokset televisiossa ja lehdissä maksavat ja ilman niitä äänestäjien on vaikea saada tietoa ehdokkaista ja vaihtoehdoista. Eduskunta- ja EU-vaaleissa olisimme varsinkin iltalehtien ja 7-päivää lehden varassa. Yleisessä keskustelussa on tuomittu yrityksien ja puoluetta lähelläolevien säätiöiden tuki. Ammattiyhdistysten verovähennysoikeudella kerätyt tuet ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Olen luullut. että ne on tarkoitettu muuhun käyttöön tai ainakin kaikkien jäsenien etujen ajamiseen. Jos jollakin on parempi ehdotus vaalien rahoittamiseksi, kertokoon siitä, vain pitäisikö ne kustantaa valtion varoista kokonaan. Olisitteko myös valmiit maksamaan suurempia lehtimaksuja tai tv-lupia. Sinne ne vaalituet on suuremmaksi osaksi menneet
Kenelläkään jolla voisi olla todellista älyä tehdä hyviä alotteita eduskunnassa ei ole varaa siihen mainos hommaan mihin nämä pellet ovat ryhtyneet Joten on oikeus ja kohtuus tietää kuka näitä pellejä tukee se on demokratiaa .
Totta kai on oikeus tietää kuka vaalityötä tukee ja laillista sen on toki oltava. Mutta on muistettava että jokaisella eduskuntaan pyrkijällä on tukiyhdistys takanaan (muuten ei ehdokkaaksi pääsiskään). Nämä tukijat hankkivat yleensä rahoituksen vaalityöhön ja jos kuuluu puolueeseen puolue antaa tukea ja omiakin joutuu käyttämään. Vaalityön hinnan määrää muuten media omilla taksoilaan, mainostoimistot ym. Jos ei ole esillä eduskuntaan menee vain julkkikset ja muuten mediassa esillä olevat. Eri vaihtoehdotkin jäävät äänestäjiltä epäselväksi.
Olen aina sanonut,että huumekauppiaat ovat pahimpia rikollisia, koska niiden toiminta hyvin usein lopulta kohdistuu nuoriin, joiden elämä menee pilalle.
Aika kornilta tuntuu kun Nuorisosäätiölle ja ilmeisesti etupäässää nuorten hyvinvointiin tarkoitettuja Rayn varoja käytetään poliitikkojen kampanjoihin. Se on mielestäni aika moraalitonta ja riskin rajoilla olevaa toimintaa. Kaikkien tähän toimintaan osallistuneitten pitäisi erota, myös niiden, jotka ovat saaneet kyseisiä varoja.
Ei ne lopeta koskaan... juhantalokin tuomittu mies istuu eduskunnassa
nauttien kansalaisluottamsuta ei mennyt edes sotialsarvo...
Sama kaikki muut, ne ei lopeta kun sit vasta kun on multaa päällä... lipponen,kekkonen,viinanen,sorsa,väyrynen...noi hommat rauhottuu seuraavaan
scumanniin mut sitä saadaan odottaa ....
Olen ihmetellyt kuinka Suomessa pelikoneita saadaan laittaa joka paikkaan kun muualla sitä rajoitetaan kansanedustajat päättävät Ray toiminnasta siis hyvä veli verkko toimii . Vain kansalaiset kärsivät kun joka paikkaan laitetaan peliautomaatit jotka syytävät rahaa hyväveli järjestöille Eduskunta vaihtoon ja peliautomaatit pois kaupoista ja kioskeista.
Kansan käsi on karttuisa pienistä roposista tulee isot tulot "Puolue kihoille". Vaatikaamme uudet vaalit heti.
Vanhasen tilalle?
Sauli Niinistö tai joku todellinen edustaja mutta ei todellakaan Kataista siinä mentäisiin metsään ja pahasti.
Kattaista tarkoitan, kun päivääkään ole "työtään" tehnyt.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/09/kaikkonen_jattaa_nuorisosaation_puheenjohtajuuden_1022959.html
Duunari saisi yhtä suuresta virheestä kenkää kun taas kansanedustaja siirtyy hieman alemmas ja jää odottamaan että savu laskeutuu niin pääsee taas eteenpäin Suomi on läpimätä maa.
mmailman menoa palstalle ei kirjoita ketkään muut kuin kaikesta valittavat kommunistit, jotka haluaisivat Suomen muuttuvan Neuvosto-Suomeksi.
Taidat olla Kepulainen kun tollasta paskaa tuut heittää.. Heitä se pellolles älä tänne.
vielä äänestää Mattia vai meneekö se läpi jostain peräkylän vaalipiiristä missä ei ole muita ehdokkaita.
No silloinhan saisi kaikki päättäjät tehdä kaikenlaisia rikoksia ilman pelkoa rangaistuksista.
Takaisinperinnällä ei ole kiirettä, aikaa on ;D ..... http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009092210292429_uu.shtml
Ja joudun kaikki maksamaan kelalle takas siis pitäisikö minun nyt ymmärtää ettei ole pakko maksaa takaisin ?
Siis mikä onkaan ministerin tehtävä ? Jos Duunari ei suostu tekemään työtään hänet erotetaan mutta ministeriä ei Voi Jumalauta.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009092210288843_uu.shtml
Kauppa se on joka kannattaa..... http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009092210293218_uu.shtml
:DD
kauppa hyvinkin
... http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009092210293254_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009092210286604_uu.shtml
Hitler jugend ja Matti vanhasen nuoret.
Hitler nuorilla ja Keskusta nuorilla on?
Jossa yksi Diktaattori johtaa nuoriaan. Tämä diktaattori ei ole koskaan väärässä vaan kuvittelee olevansa jotain ainut laatuista muita korkeammalla.
Siellä korkealla tuo Matti selvät on merkit sekavuus ja todellisuudentajun menetys.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009092110284835_uu.shtml
Hanki munaa ja eroa siis ole mies äläkä Akka sen kuvan olet itsestäsi antanut
http://www.nuorisosaatio.fi/
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/09/vanhanen_ei_tarvetta_eduskunnan_hajottamiseen_1023904.html
Vanhasen lähtölaskenta alkaa huomenna.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/09/katainen_tyrmaa_ennenaikaiset_vaalit_1024932.html