Miksi vastustat naisten aseman parantamista?!

Siis ihmettelen mikä saa jotkut miehet ihan raivohulluuden partaalle naisten aseman parantamisen takia? Palstan juttujen perusteella näyttäisi siltä, että miehet ovat valmiina vaikka tappamaan vastustakseen sitä. Minkä ihmeen takia? Mistä se johtuu? Eihän se poista sitä etteikö muitakin epäkohtia yritettäisi parantaa.
Jotain järkeä vastauksiin, huonoja vastauksia on, että ku suomessa on jo aika hyvin, että muualle on paljon huonommin.
26256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

täydellisen diktatoorisen vallan ottamista. Feministi ei tyydy ennenkuin hänellä on diktatoorinen valta suhteessa kaikkiin, niin miehiin kuin lapsiinkin.

Joten on selvää että kaikki vastustavat feministien pyrkimyksiä.

Niin on hyvä kaikille ihmisille, lukuunottamatta äärifeministejä.

Äänestä

Kaikki muutos joka on valjastettu "vallankumouksen" muotoon on yhteiskunnalle haitallista ja johtaa lopulta sisällissotaan ellei sitä tukahduteta riittävän ajoissa. Tästä on jo Suomessa ensioireita (esim. kouluammuskelut).

Aito muutos on luonnollista, näkymätöntä.

Äänestä

Vastaus on yhtä ikivanha kuin kysymyksesi. Kaikki tarvittava naisten aseman parantamiseksi on jo tehty, mitään laillisia esteitä naissukupuolen johdosta minkään suhteen ei ole. Naisen asema on tasa-arvoinen ja on naisista itsestään kiinni, mitä he haluavat asemallaan tehdä. Feministit vaativat lisää liksaa ja etenkin johtajanpaikkoja, mutta niitä ei kenellekään ilmaiseksi anneta. Ei edes miehille.

Feministinen valistus pitäisikin jo viimeinkin siirtää miesten arvostelusta nuorten tyttöjen ammatinvalinnanohjaukseen, mutta sehän ei sovi.

Äänestä
  • Naiset itse ovat kyllä eri mieltä kanssasi. Sinä miehenä saat rusinat pullasta, etkä tajua/välitä siitä mitä naiset kokevat.

    Äänestä

  • -------- kirjoitti:

    Naiset itse ovat kyllä eri mieltä kanssasi. Sinä miehenä saat rusinat pullasta, etkä tajua/välitä siitä mitä naiset kokevat.

    Kaikki naisetko ovat sitä mieltä, että minä olen erikoisasemassa? Kateellisia jopa? Enpä usko, mutta ehkä sinä tunnet "kaikki naiset" paremmin.

    Mitä kauheaa erityisesti naiset kokevat ja miksi minun pitäisi välittää siitä, jos naisiakaan ei kiinnosta miehen kokemiset?

    Äänestä

  • -------- kirjoitti:

    Naiset itse ovat kyllä eri mieltä kanssasi. Sinä miehenä saat rusinat pullasta, etkä tajua/välitä siitä mitä naiset kokevat.

    Missäköhän minun rusinat ovat?

    Äänestä

Kerro ensin tarkemmin, miten juuri sinun asemaasi pitäisi parantaa? Sitten voin vastata, vastustanko vai en.
Lisäksi voit pohti hiljaa itseksesi, pitääkö kaikkien naisten, myös hyvätuloisten ja menestyvien, asemaa parantaa. Aseman yleinen parantaminen näet tapahtuu yhteiskunnan varoilla, jostain muusta tinkien.

Äänestä

Onneksi !

Äänestä

keskustelukulttuurissa on toki yleisestikin huomattavia sekä selkeitä puutteita, -katsoisin silti, että suurin yksittäinen tekijä mainitsemaasi ongelmaan on kilpailullisesti kiristynyt mediaviestintä, jossa ainoastaan kärjekkäimmät mielipiteet nousevat "pinnalle". tämä näkyy erityisesti ns vapaassa kansalaiskirjoittelussa, mutta myös perinteisen sanomalehti ja muun mediatoimituksen nykyaikaisessa käytännössä. tämä kilpailuasetelma pakottaa sitten esittämään oman mielipiteensä mahdollisimman tiiviissä ja "näkyvässä" muodossa, jolloin on suuri riski "ampua yli" tai vaihtoehtoisesti omaan nilkkaansa. :)

yleisesti tunnetun sanonnan mukaanhan haukkuva koira ei pure, niin myös ylireagoivat ja triviaaleihin yksityiskohtiin takertuvat mielipidekirjoittajat voi ohittaa suuremmilta rasituksilta välttyäkseen.

Äänestä

muodikasta ja tuottaa hyvin.Feminsimin vastustamisella saa paljon vaikutusvaltaa ja vaikutusvaltaisia ystäviä. Eli busineskielellä; "se tuottaa hyvin".

Nyt kannattaa takoa kun rauta on kuumaa ja jotain teilattavaa vielä löytyy. Feminismihän on fossiilinen aate, joten se ei uusiudu kuten elinvoimaiset aatteet tekevät.

Tuossa noin pähkinänkuoressa, yhdeltä suunnalta kastiottuna. Myös muita näkökulmia löytyy fundamentalismin murskaamisessa..

Äänestä

Olisitte sitten feministit keskittyneet naisen aseman parantamiseen ja jättäneet miesten syyllistämisen ja pilkkaamisen vähemmälle. Mutta kun ette malttaneet. Jos paskaa heittää, saattaa sitä tulla takaisinkin.

Äänestä

Täällä kysyttiin, missä miehellä on asiat huonommin, kun naiset eivät sitä tiedosta: muutama vastaus:
1. Asevelvollisuus koskee vain miehiä. Miehet suojelevat naisia, lapsia ja itseään vihollisiltamme keskimäärin 9 kuukautta ilman palkkaa. 40 viime vuoden aikana äitiys- ja vanhempainraha on noussut nollasta 80 % palkasta. Asevelvollinen ei vieläkään saa palkkaa. Vangin palkka on noin euro tunnilta, revi siitä.
2. Lapsen huoltajuutta määriteltäessä äidin ei tarvitse todistaa mitään saadakseen lapsen. Isän täytyy todistaa äiti kyvyttömäksi saadakseen lapsen.
3. Miesten palkka tehtyä työtuntia kohden on Suomessa keskimääräisesti huonompi kuin naisen. Miehet saavat verotettavaa vuosiansiota enemmän kuin nainen, koska he raatavat suoli pitkänä yli 25 % pidempää vuosityöaikaa kuin nainen. Tämän todistavat tilastot.
4. Miehet tekevät enemmän työtä perheensä eteen kuin naiset. parisuhteessa elävät miehet tekevät enemmän yhteenlaskettua ansio- ja kotityötä kuin heidän kumppaninsa. Tämä on tutkittu juttu ja tulokset löytyvät netistä.
5. Naiset tekevät enemmän perheväkivaltaa kuin miehet, jos perheväkivaltaan lasketaan mukaan syntymättömälle sikiölle aiheutetut alkoholi- ja nikotiinivammat sekä meisten ja naisten harrastama lasten pahoinpitely (miehet 25 %, naiset 75 %).

Jos naiset tunnustavat ylläolevat faktat ja ovat valmiita muuttamaan yhteiskuntaa miehille suvaitsevammaksi, alan uskoa feminismiin. Nyt se on vain naisten etuoikeuksien tavoittelemista miesten sorrosta vähänkään piittaamatta.

Äänestä
  • Kas kun muistat edes sikiön olemassaolon. Muistatko missä se kasvaa? Naurettavia tutkimustuloksia naisen/tytön läpsäisyä pidetään väkivaltana ja verrataan vaikka miehen kuristamiseen. Henkinen väkivalta on seurannut ennen läpsäisyä, naisille kun haukkumasanoja riittää. Ja armeijaan vasta sitten kun naisia arvostetaan yhtäläisinä ihmisinä. Jne jne jne jne jne

    Äänestä

  • pikapikaa kirjoitti:

    Kas kun muistat edes sikiön olemassaolon. Muistatko missä se kasvaa? Naurettavia tutkimustuloksia naisen/tytön läpsäisyä pidetään väkivaltana ja verrataan vaikka miehen kuristamiseen. Henkinen väkivalta on seurannut ennen läpsäisyä, naisille kun haukkumasanoja riittää. Ja armeijaan vasta sitten kun naisia arvostetaan yhtäläisinä ihmisinä. Jne jne jne jne jne

    "Ja armeijaan vasta sitten kun naisia arvostetaan yhtäläisinä ihmisinä. Jne jne jne jne jne "

    Mitä tuolla tarkoitat? Taitaa olla omia harhaluulojasi.

    Pakollinen armeijahan nimenomaan on ihmistä nöyryyttävää ja alistavaa. Sitä ei juuri muualla länsimaailmassa ole kuin Suomessa. Itse katson että miehiä täten 'nöyryytetään' tässä yhteiskunnassa naisia enemmän (luettele naisten erityisvelvollisuudet?). Ja kyllä, siviilipalvelus ja totaalikieltäytyminen ovat nöyryytystä aivan samassa suhteessa.

    Äänestä

  • pikapikaa kirjoitti:

    Kas kun muistat edes sikiön olemassaolon. Muistatko missä se kasvaa? Naurettavia tutkimustuloksia naisen/tytön läpsäisyä pidetään väkivaltana ja verrataan vaikka miehen kuristamiseen. Henkinen väkivalta on seurannut ennen läpsäisyä, naisille kun haukkumasanoja riittää. Ja armeijaan vasta sitten kun naisia arvostetaan yhtäläisinä ihmisinä. Jne jne jne jne jne

    "Naurettavia tutkimustuloksia naisen/tytön läpsäisyä pidetään väkivaltana,"

    Niin.. naurettava oikeuslaitos, eikö totta. Kas jokaisen ihmisen koskemattomuus on selviö. Paitsi Naisen, Myös Miehen ja ennenkaikkea lapsen. Myös Naisen läpsäisy (puukolla tai ei) on yksiselitteisesti pahoinpitely, ja siinä suhteessa saman arvoinen teko, kuin mainitsemasi kuristaminen. Vai onko oikeampaa, jos varastaa vain vähän, eikä paljon ollenkaan? eikö teko ole sama, oli se sitten vähäinen tai ei?
    Se miten rangaistus mitataan, riippuu sitten jo sen teon laadusta ja vakavuudesta. Mutta lievä tai törkeä, pahoinpitely on aina pahoinpitely. Vai kiistätkö tämän?

    "Henkinen väkivalta on seurannut ennen läpsäisyä" Varmasti. Ja niin tapahtuu USEIMMISSA miesten suorittamissa perheväkivalta tapauksissakin. Suurin osa naisista vaan kun tuntuu ymmärtävän, että heillä on oikeus sanoa miehestä(än) mitä vaan, koska "ovat se heikompi sukupuoli, ja eihän mies lyö naista eihän?" Nainen vaan sanoo, ja mies lyö. Niinkö? Kannattaisi joskus miettiä mitä sanoo ja miten sanoo, ja kuinka usein sanoo samasta. Ja nyt en puhu mistään roskapussin viennistä. Nalkutus jatkuvana vituttaa yli kaiken, ja vaikka en hyväksykkään väkivaltaa joissain tapauksissa ymmärrän sen.

    Vaikka te naiset esiinnyttekin viattomina hellantuudeleina, ette te sitä ole. Väkivaltaan on useimmiten syy, ja vakivallan uhri tietää sen tunnusti sitä tai ei. Useimmiten ei. Ainakaan ääneen.

    PS. En puolustele väkivallan tekijöitä missään nimessä. Se ei ole tarkoitukseni. Vain tuoda esille kolikon kääntöpuoli samalla kun annan hieman vastinetta tuolle "Pyhimys-naiselle" joka tuossa ylempänä kirjoittelee..

    Äänestä

  • PoudanPeke kirjoitti:

    Väkivaltaisuuden käsitän niin, että se on vaaraksi toiselle. Se on täyttä paskaa, että naisen läpsäisyä pidetään väkivaltaisuutena. Noin voi sanoa vain mies, joka ei ole kokenuit naisena varsinaista vaarallista väkivaltaa ja väkivallan uhkaa miehen taholta.
    Ja kyllä sekin on totta, että pienempi varastaminen on pienempi paha kuin suuri varastaminen, toimiihan jo virkavaltakin sen mukaisesti. Esim. 50 miljoonaa pistetään turvatoimiin arvokuljetusten turvaamiseksi. Ei jonkin pikkujutun.
    Ja mies ensin pahoinpitelee henkisesti sitten fyysisesti. Edes kieli ei riitä haukkumaan miestä yhtä paljon kuin naista.
    Mee helkatin kuuseen läpsyttelemään.

    Pitääkö olla nainen, että voi kokea vaarallista väkivaltaa?

    Pienempi varastaminen on totta kai pienempi paha kuin suurempi varastaminen, eikö tuo Peke jo tehnyt sen selväksi?

    Jos naisen läpsäisy ei ole väkivaltaisuutta, koska miehen kuristaminen on vahvempaa väkivaltaa, niin samalla logiikalla esim. yksi murha ei ole rikos, jos ajatellaan mitä Hitler aikoinaan teki. Eikö sinun mielestäsi ole väkivaltaa, jos nainen "läpsäisee" miestä poskelle niin, että miehen iho vaurioituu ja siihen tulee verenpurkaumia? Ja vaikkei ihoon mitään näkyviä jälkiä jäisikään niin silti se sattuu. (mutta miehenhän pitää kestää kipua koska on mies...). Jos mies läpsäisisi naista, niin se varmaan olisi mielestäsi väkivaltaa.

    Jos sinulla on henkilökohtaisia kokemuksia miehen tekemän väkivallan uhrina olemisesta, niin otan osaa, minullakin on (vaikka olenkin mies). Siitä pääsee kyllä yli. Toivon, että ymmärrät myös etteivät läheskään kaikki miehet ole väkivaltaisia. Suurin osa meistä halveksii vaimojaan hakkaavia miehiä, ja laittaisi sellaiset mielellään lukkojen taakse kunnes oppivat olemaan (tai vaikka pitemmäksikin aikaa).

    Äänestä

  • pikapikaa kirjoitti:

    Väkivaltaisuuden käsitän niin, että se on vaaraksi toiselle. Se on täyttä paskaa, että naisen läpsäisyä pidetään väkivaltaisuutena. Noin voi sanoa vain mies, joka ei ole kokenuit naisena varsinaista vaarallista väkivaltaa ja väkivallan uhkaa miehen taholta.
    Ja kyllä sekin on totta, että pienempi varastaminen on pienempi paha kuin suuri varastaminen, toimiihan jo virkavaltakin sen mukaisesti. Esim. 50 miljoonaa pistetään turvatoimiin arvokuljetusten turvaamiseksi. Ei jonkin pikkujutun.
    Ja mies ensin pahoinpitelee henkisesti sitten fyysisesti. Edes kieli ei riitä haukkumaan miestä yhtä paljon kuin naista.
    Mee helkatin kuuseen läpsyttelemään.

    Olen minäkin kokenut "väkivaltaa ja väkivallan uhkaa", muttei minusta noin katkeraa ole tullut. Kas, maailmassa joskus aurinko paistaa, joskus tulee turpiin, mutta eteenpäin mennään. Tuollainen harhainen pelko kertoo mielen heikkoudesta. Toivottavasti saat väkivaltaa seuraavaksi "naisen taholta", jonka jälkeen voit vihata tasapuolisesti kaikkea ja kaikkia.

    Äänestä

  • Arpi-arska kirjoitti:

    " Toivottavasti saat väkivaltaa seuraavaksi "naisen taholta", jonka jälkeen voit vihata tasapuolisesti kaikkea ja kaikkia."

    Palstalla miehet toivovat naisille väkivaltaa vähän väliä, joten se ei ole edes yllätys.

    Minua on nainen läpsäissyt, ei siitä mitään jälkiä oo jäänyt, lähinnä olen yllättynyt. Mies taas kun on nyrkillä lyönyt päin pläsiä, siinä on kaatunut ja näkynyt tähtiä. Lyönyt mies on myös käyttänyt pahaa kieltä, nainen ei ole sanonut mitään.

    Äänestä

  • pikapikaa kirjoitti:

    Väkivaltaisuuden käsitän niin, että se on vaaraksi toiselle. Se on täyttä paskaa, että naisen läpsäisyä pidetään väkivaltaisuutena. Noin voi sanoa vain mies, joka ei ole kokenuit naisena varsinaista vaarallista väkivaltaa ja väkivallan uhkaa miehen taholta.
    Ja kyllä sekin on totta, että pienempi varastaminen on pienempi paha kuin suuri varastaminen, toimiihan jo virkavaltakin sen mukaisesti. Esim. 50 miljoonaa pistetään turvatoimiin arvokuljetusten turvaamiseksi. Ei jonkin pikkujutun.
    Ja mies ensin pahoinpitelee henkisesti sitten fyysisesti. Edes kieli ei riitä haukkumaan miestä yhtä paljon kuin naista.
    Mee helkatin kuuseen läpsyttelemään.

    No niin.

    Koskapa Naisen lapsäisy on niin hiton heikko, antaako se Naiselle suvereenin oikeuden läpsiä miestä mielin määrin? Ilmeisesti, mielestäsi ainakin. Väänetäämpä vielä kerran, Rautalangasta tällä kertaa:

    Naisen läpsäisy, miehen nyrkki. Väkivaltaa molemmat. Niille on nimike, aivan kuin tukkapöllyllekin. Se on pahoinpitely. Määrittely liittyy aiheeseen:"teko, joka aiheuttaa kipua..."

    Pienempi varastaminen on toki pienempi paha, totta. Mutta varastamista kumminkin.

    Yhteistä näille on se, että vaikka teon vaikutukset on erilaiset, teko itsessään on sama. Pahoinpitely (tai varkaus, esimerkissä)

    En todellakaan ole kokenut vaarallista väkivaltaa miehen taholta naisena. Olen kokenut sen miehenä. Minua on puukotettu ja muutaman kerran koitettu hakata (huonolla tuloksella tosin). Johtuen edellisesta ammatistani..

    Riittäisikö kokemuspohjaksi?

    Henkinen pahoinpitely tekijän puolelta on varmaankin tutumpaa Naiselle kuitenkin. Nainen kun on verbaalisempi olento, ja osaa painaa piikin sinne missä se tuntuu eniten. Eikä osaa lopettaa, ennen kun sattuu (vrt. mies hermostuu ja mahdollisesti lyökin)
    Tähän viittasin edellisessä tekstissäni, sanoessani, että nalkutus vituttaa...ja pahoinpitelyyn on lahes aina joku syy. Muukin, kun että "äijä on väkivaltainen kusipää."
    Kas kun kerras olemme pääsääntöisesti se vahvempi sukupuoli, mutta vähemmän verbaalinen. Ja meissä on joitain yksilöitä, jotka ei osaa hallita tunteitaan. Niin aina välillä sattuu niinkin, että mies kokee ainoaksi keinokseen saada olla rauhassa, sulkea sen suun, joka ei mene kiinni toiveesta, pyynnöstä eikä käskystä. Onneksi vain pieni osa kaikista miehistä on tälläisiä, mutta heitä on.

    Oma lukunsa sitten ovat narsistiset psykopaatit, jotka tekevät noita huvikseen. Mutta niistä en sen enempää jaksa kirjoitella.

    Minä en pidä kuusista, menen koivuun. Enkä läpsi.

    Naisena voin sanoa vain omasta puolestani, että minulle riittää vallan mainiosti nykyinenkin "tasa-arvo" ja kuten jotkut jo totesivat ei se tasa-arvo aina toteudu miehenkään näkökulmasta. Minä olen ns. perinteinen nainen ja pidän siitä, että minulla on mieheni kanssa tällainen parisuhde, jossa mies on selvästi perheenpää ja minä hoidan naisena kotityöt. Lapsia on kaksi ja toivomme saavamme piakkoin kolmannen lapsen. En ole halunnut tyrkyttää koskaan tätä parisuhdemallia kenellekään, mutta silti kuulen usein juuri näiltä tasa-arvon totuudentorvi- tyylisiltä naispuolisilta ystäviltäni lievää vinoilua ja kyselyitä: Miksi alennun silittämään mieheni paidat, Miksi peset aina pyykit tai siivoaako miehesi koskaan? Miksi haluatte vielä kolmannen lapsen? ym.ym. Mitä sitten - minulle tämä sopii ja miehelleni myös ja olemme onnellisia. Jos tämä nykyinen tasa-arvo viedään feminismin hengessä vielä pidemmälle, niin mitenkähän piiloon tässä on sitten mentävä.....vaikka saako sillonkin elää aidosti tällaisen perinteisemmän parisuhdemallin mukaan rauhassa.

    Äänestä

  • Elina M. kirjoitti:

    valinnut miehesi hyvin - tai on käynyt ns. tuuri. Mutta et varmastikaan kirjoittaisi näin, jos olisit sitounut toisenlaiseen mieheen, joista voimme lukea näilläkin palstoilla. Jos hän haluaisi - ja tietysti haluaisi - olla perheen pää, mutta olisi itse vain parisuhteen riesa?

    Äänestä

  • Riippuu kirjoitti:

    hyviä miehiä, ei tietenkään. Me menemme naimisiin oikeiden naisten kanssa, tietysti.

    Feministit ovat elämän harharetki..

    Äänestä

  • Elina M. kirjoitti:

    Naisena voin sanoa vain omasta puolestani, että minulle riittää vallan mainiosti nykyinenkin "tasa-arvo" ja kuten jotkut jo totesivat ei se tasa-arvo aina toteudu miehenkään näkökulmasta. Minä olen ns. perinteinen nainen ja pidän siitä, että minulla on mieheni kanssa tällainen parisuhde, jossa mies on selvästi perheenpää ja minä hoidan naisena kotityöt. Lapsia on kaksi ja toivomme saavamme piakkoin kolmannen lapsen. En ole halunnut tyrkyttää koskaan tätä parisuhdemallia kenellekään, mutta silti kuulen usein juuri näiltä tasa-arvon totuudentorvi- tyylisiltä naispuolisilta ystäviltäni lievää vinoilua ja kyselyitä: Miksi alennun silittämään mieheni paidat, Miksi peset aina pyykit tai siivoaako miehesi koskaan? Miksi haluatte vielä kolmannen lapsen? ym.ym. Mitä sitten - minulle tämä sopii ja miehelleni myös ja olemme onnellisia. Jos tämä nykyinen tasa-arvo viedään feminismin hengessä vielä pidemmälle, niin mitenkähän piiloon tässä on sitten mentävä.....vaikka saako sillonkin elää aidosti tällaisen perinteisemmän parisuhdemallin mukaan rauhassa.

    on osa feminismin vinoutunutta käsitystä; väitetään että halutaan vapauksia naisille, mutta tosi asiassa nähdään sinun kaltaisesi naiset jonain leproina jotka pitää pelastaa ja toisaalta tuomitaan naiset jotka tykkäävät pukeutua seksikkäästi jne.

    Eli periaatteessa feminismi ja sovinismi ovat samankaltaisia.

    Äänestä

  • Riippuu kirjoitti:

    valinnut miehesi hyvin - tai on käynyt ns. tuuri. Mutta et varmastikaan kirjoittaisi näin, jos olisit sitounut toisenlaiseen mieheen, joista voimme lukea näilläkin palstoilla. Jos hän haluaisi - ja tietysti haluaisi - olla perheen pää, mutta olisi itse vain parisuhteen riesa?

    "ovathan muslimit sentään vihamielisiä. Voit kyllä käydä rakentavia keskusteluja islamista jonkun oppineen muslimin kanssa, mutta teeppä sama jonkun parikymppisen länsimaliselle yhteiskunnalle vihamielisen muslimin kanssa".

    Eli tuo "jos" ei sinällään tee Elina M:n parisuhdemallia mitenkään huonoksi. Sitä femarit eivät ikinä tule myöntämään tai ehkä edes ymmärtämään.

    Äänestä

Narsisti asettuu itse kaikkien yläpuolelle. Hän on huomionhakuinen, haluaa pitää valtaa, alistaa, nöyryyttää, empatiakyky puuttuu täysin, hän haluaa olla kaikkessa oikeassa- muut väärässä. Hänellä ei ole tarkoitustakaan tasapainoiseen, normaaliin, toista huomioonottavaan kommunikointiin, eli normaaliin, sivistyneeseen dialogiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

naisasia kirjoitti:

Siis ihmettelen mikä saa jotkut miehet ihan raivohulluuden partaalle naisten aseman parantamisen takia? Palstan juttujen perusteella näyttäisi siltä, että miehet ovat valmiina vaikka tappamaan vastustakseen sitä. Minkä ihmeen takia? Mistä se johtuu? Eihän se poista sitä etteikö muitakin epäkohtia yritettäisi parantaa.
Jotain järkeä vastauksiin, huonoja vastauksia on, että ku suomessa on jo aika hyvin, että muualle on paljon huonommin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu