Veriryhmädieetti

Ei banaania

Onko kukaan teistä kokeillut veriryhmädieettiä? Lainasin eilen kirjastosta asiaa käsittelevän kirjan, joka tuntui mielenkiintoiselta.
Olen kokeillut monenlaisia dieettejä, paitsi sellaisia joissa nautitaan jotain mössöpusseja. Eli olen kokeillut ottaa kasviksia, hedelmiä ja täysjyvätuotteita mahdollisimman paljon ruokavaliooni. Ja välttänyt punaista lihaa. En syö sikaa tai nautaa ollenkaan. Silloin tällöin liharuokia tehdessä käytän vain riistaa tai broitskua.
Ja huomio! Olen kohtalaisen normaalipainoinen, en siis dieetillä tarkoita laihdutuskuuria vaan ruokavaliota.
Lukiessani kirjaa totesin yllätyksekseni, että suurin osa niistä ruoka-aineista, joista en pidä (jäätelö, suklaa, maito, peruna, tomaatti, banaani....) kuuluvat kirjan mukaan juuri niihin, jotka ovat minun veriryhmälleni haitallisia.
Ajattelin kokeilla tuota tsydeemiä. Kärsin laiskasta suolesta, vaikka syönkin kasviksia ja hedelmiä reippaasti. lisäksi muutenkin on ilmennyt kaikenlaisia kremppoja ja turvotuksia, joten eipä tuo kokeiluni ainakaan huononna tilannetta.
Mutta jos jollakulla on kokemuksia asiasta, niin kertokaahan, millaisia. Ja ne huu-haa huudot voi jättää kirjoittamatta. Pyydän asiallista keskustelua asian tiimoilta!

3

545

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sokeriton muttei mauton

      Jos jo valmiiksi vältät ruokia, joita veriryhmädieetti suositteleekin sinun välttävän, tuleeko ruokavalioosi niin merkittävää muutosta, että ruoansulatuksesi siitä piristyisi? Jos vatsasi todella vaivaa, kannattaa käydä lääkärillä, sillä vatsavaivojen taustalla voi olla laktoosi-intoleranssi tai vaikkapa keliakia. Tosin noilla kyllä on tapana pistää vatsa sekaisin, mutta on toki paljon muitakin vatsavaivoja aiheuttavia sairauksia tms. jotka ovat hoidettavissa, kun ne vain on diagnosoitu. Jos kärsit pitkäaikaisista vatsavaivoista, olisi todellakin turvallisinta käydä puhumassa asiasta lääkärille eikä liian pitkään yrittää pelkkää itsehoitoa.

      Vaikka huuhaa-kommentteja et kaivannutkaan, suosittelisin silti pysyttelemään monipuolisessa ruokavaliossa, sillä kaikki dieetit, joissa neuvotaan luopumaan kokonaan joistakin ruoka-aineista, ovat enemmän tai vähemmän huonoja. Elimistösi tarvitsee monipuolista ravintoa. Ei myöskään ole mitenkään kliinisesti todistettu, että veriryhmällä ja ruokavaliolla olisi yhteyttä. Toki voit dieettiä kokeilla, jos se ei liikaa rajoita ruokavaliotasi. Jos siitä on vatsallesi hyötyä, on kuitenkin suurempi todennäköisyys, että dieetin myötä olet onnellisen sattuman kautta tullut poistaneeksi ruokavaliostasi ruoka-aineen, joka on aiheuttanut vatsavaivasi, eikä niinkään siitä, että veriryhmäsi on vastustanut jotakin ruoka-ainetta.

      Kovasti tsemppiä terveelliseen elämään! Monipuolisella ruokavaliolla pääset kyllä pitkälle :)

    • Nostaja 2012

      Onko täällä tähän dieettiin uskovia? Ajatushan perustuu siihen, että veriryhmästä voi päätellä ihmisen perinnöllisen taipumuksen tiettyyn ruokavalioon. Veriryhmämutaatiot ovat kehittyneet aikojen saatossa tiettyjen alueiden asukkaille mm. käytetyn ravinnon mukaan. Nykyisin veriryhmien esiintyvyydet eri alueilla ovat tasoittuneet hieman, mutta ihmisillä on yhä erilaiset veriryhmät.

      Näin ollen esimerkiksi vanhimman, eli O-veriryhmän edustajat olisivat vieläkin kuin luolamiehiä ravinnon suhteen. Tämä veriryhmä on kuitenkin maailmassa yhä yleisin. Haitallisia olisivat mm. peruna ja appelsiini. Vehnä on yksi pahimmista.

      A-veriryhmän edustajat ovat ensimmäisiä kasvinsyöjiä, jotka siis ovat sopeutuneet käyttämään ravintonsa lisänä myös kasviksia. Tämä on yleisin veriryhmä Suomessa. Haitallisia ovat kuitenkin mm. tomaatti ja banaani.

      B-tyypit ovat ruokavalioltaan joustavia mm. maitotuotteiden suhteen, mutta esim. kana, kinkku ja ruisleipä ovat tälle tyypille haitallisia. Tämä tyyppi tulee jostakin idästä.

      AB-veriryhmätyyppi on moderni ja vasta vähän aikaa ihmisen historiassa esiintynyt tyyppi. Tämä on A- ja B-tyypin yhdistelmä. Jostakin syystä näille olisi esim. naudanliha ja jäätelö haitallisia.

      Useammilla meistä on kuitenkin ollut esi-isissä kaikkien veriryhmien edustajia, joten miksi veriryhmän mukana periytyisi valikoituvasti myös sopiva ruokavalio? Miksi esim. suosin maitotuotteita ilman suurempia ongelmia, vaikka veriryhmäni on O?
      Kokemuksia ja mielipiteitä?

      http://www.minaolen.com/lehti/art1_202.html

      • Nostaja 2012

        Löysin vielä mielestäni järkevän tuntuisen artikkelin lähdeviitteineen, joka ei suoraan tyrmää aihetta.

        "Tri D'Adamo kuitenkin korostaa, että olisi liian yksinkertaista ja suorastaan harhaanjohtavaan väittää, että veriryhmä olisi ainoa ratkaiseva tekijä, se ei anna patenttirakaisua ruokavalion suunnittelulle, mutta on yksi osanen mutkikkaassa palapelissä, johon vaikuttavat erilaiset geneettiset tekijät ja ympäristö."

        http://www.terveystaito.fi/Artikkelit/2006_5.htm


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      67
      1084
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1054
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      22
      902
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      62
      852
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      825
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      745
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      26
      710
    9. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      16
      685
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      127
      592
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      592
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      590
    17. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      580
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    19. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      563
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      11
      549
    Aihe