Onko pakko osata

Pitääkö suomenruotsalaisen miehen mielestä oman kumppanin osata ruotsia?
358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei se mikään välttämättömyys ole, mutta lasketaan plussaksi.

Yleistää ei tietenkään voi. Kuvittelen että tässäkin asiassa on yhtä monta mielipidettä kun on suomenruotsalaisia miehiä. Itse ajattelen että kielitaito on vain yksi ominaisuus monien muiden joukossa. Eikä se ole missään nimessä edes tärkein argumentti kumppanin löytämisessä.

Mutta mutta. En voi kieltää etteikö ruotsinkelentaito silti olisi sen verran tärkeä mulle, että nyt kun avioeron jälkeen pikku hiljaa taas olen ruvennut katselemaan naisia sillä silmällä että mistä löytäsi uuden elämänkumppanin, niin kuvittelen löytäväni hänet sellaisten joukossa jotka osaavat ruotsia. Niin se vaan on. On todennäköisempää että tuleva kumppanini osaa ruotsia kuin että hän ei osaa yhtään. Mielummin sellainen daami joka hallitsee keilen kuin sellainen joka ei suostu puhumaan sanaakaan ruotsia missään tilanteessa.

Jos nyt mustavalkoiseen kysymyskeen pitäisi vastata yksinkertasesti, niin olisin taipuvainen vastaamaan: "Pitää".

Mutta eihän maailma ole ihan näin yksikertainen, eihän? Ehkä olen naivii romantikko, kun sanon että RAKKAUS on tärkeämpää kuin kielitaito.

(Prkle, eihän tuosta ota mitään selvää. Että tästäkin nyt sitten piti väkisin vääntää sellainen eipäs-juupas vastaus...)

Äänestä
  • että ihminen on kielitaidoton jos ei osaa ruotsia? Sellainen ihminenhän voi puhua sujuvasti useampaa kieltä kuin sinä änkyttäen.

    Äänestä

  • 6+17 kirjoitti:

    että ihminen on kielitaidoton jos ei osaa ruotsia? Sellainen ihminenhän voi puhua sujuvasti useampaa kieltä kuin sinä änkyttäen.

    ...en mä ajattele että ihminen on kielitaidoton jos ei osaa ruotsia. Änkytin ilmesesti epäselvästi :-)

    Mutta nythän oli kyse nimenomaan ruotsinkielen taidosta, eikä kielitaidosta yleisesti. Joten jos nyt luoet tuon lauseeni uudestaan, niin ehkä huomaat että asian voi tulkita toisellakin tavalla kuin mihin itse päädyit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ewwyre kirjoitti:

Pitääkö suomenruotsalaisen miehen mielestä oman kumppanin osata ruotsia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu