Omat ajatukseni ovat niin myllerryksessä, niin kertokaapas joku ihana ihminen muutamaan asiaan mielipiteitänne! Elän mieheni kanssa avoliitossa. Suhteemme on kestänyt viitisen vuotta ja suhde on ollut täynnä ylä ja- alamäkiä. Kuitenkin nyt olen ristiriita tilanteessa. Mieheni "rakastaa" juomista, välillä tuntuu että enemmän kuin minua. Ja juo oikein kunnolla. Niin että sammuu milloin puistoon milloin kaverille ja välillä jalat on kotiinkin kantaneet tosin joskus 9 aamulla toisin 5yöllä. Asiasta on puhuttu nyt vaikka kuinka. Ei vain päästä asian kanssa mihinkään yhteysymmärrykseen. En ymmärrä mitä siellä kapakoissa oikein on ?? Ja miksi joka viikonloppu on PAKKO päästä,flunssaisenakin?? Miten muutaman vuoden päästä kun miettii ehkä tulevia lapsia ?? Voiko tollainen ihminen muuttua ikinä? Krapulassa mieheni vannoo vähentävänsä juomistaa ,mutta perjantai tulee pullo aukeaa.Muutaman kerran hän on jäänyt valheistakin kiinni. Pienistä sellaisista mutta kuitenkin. Itse rakastan miestäni koko sydämestäni enkä haluaisi erotakkaan. Ja miehenikin on muuten hyvä pakkaus lukuunottamatta kännäys reissujansa. Ja jos hän sen yhden kauniin kerran jää viettämään lauantai iltaa kanssani niin senhän hän muistaa piiitkäään ! Ja aina vastauksena tulee " jäinhän mä silloinkin kotiin " Blaa blaa. Mitä te kehottaisitte ?
Alkoholi vs. Suhde
surullinen/onnellinen
3241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kehottaisin jättämään miehen.
Vaikeaa, mutta kannattaa.
Suurjuomarit osaavat puhua. Älä mene taas ansaan.
nimittäin viinalle. Olen ollut täysin vastaavassa tilanteessa ja kokenut myös sen miten tilanne pahenee ajan myötä. Itse sen mahdollistin kun näin jälkeenpäin asiaa katson. Alkoholismi on erittäin vaikea vastustaja suhteelle, siinä ei auta vetoomukset eikä puhumiset jos ollaan riittävän syvällä suossa. Itse holisti helposti lupaa krapulassa kaikkea mutta se kuuluu kuvioon, onhan hänellä silloin päällä paha olo ja morkkis, uskoo vakaasti usein itsekin ettei enää juo.
Minä tätä tilannetta siedin monta vuotta, puhuin ja anelin, tein kaikkeni mutta sitten voimat loppui. Lähdin eri teille ja sanoin että hoitaa itsensä kuntoon jos haluaa vielä neuvotella jatkosta. Meni pari vuotta ja hän joi itsensä melkein hengiltä. Joutui sitten psykiatriseen laitoshoitoon vähäksi aikaa ja sieltä päihdekuntoutukseen. Tässä tapauksessa kävi niin onnellisesti että hän oli juonut jo tarpeeksi ja halusi itse vilpittömästi apua. Kaikki muu oli jo menetetty, mutta terveys ei kuitenkaan lopullisesti ollut pilalla.
Kävin hänen kanssaan keskusteluja, asuimme erillämme ja seurasin sivusta hänen toipumistaan, tietysti olin myös tukena, mutta kohtuuden rajoissa. En halunnut polttaa itseäni enää loppuun ja jätin raitistumisen vastuun henkilölle itselleen.
Nyt ollaan siinä pisteessä että olemme palaamassa yhteen, pikku hiljaa ja pienin odotuksin. Aikaa on kulunut paljon ja tulee vielä kulumaankin, eikä takeita voi antaa etteikö repsahdusta tapahdu.
Olen pärjännyt elämällä omaa elämääni, hankkimalla harrastuksia ja uusia ystäviä. Rinnallani on kulkenut tämä alkoholistimies omaa polkuaan, rakkautta on vaikea lopettaa.
Tulevaisuus näyttää kuinka käy, olen hyväksynyt asian että elän päivä kerrallaan. Ymmärrän hyvin niitäkin ihmisiä jotka eivät jaksa elää tälläistä tavallaan epävarmaa elämää.
Ratkaiset sitten asian omalta kohdaltasi kuten parhaaksi näet, toivotan sinulle voimia ja kestävyyttä sekä sitä suomalaista sisua. Oikeita vastauksia tuskin näihin asioihin löytyy, jokainen tallaa oman polkunsa.
Kuten !ikuinen rakkaus" totesi, kukaan muu ei voi kertoa kuinka asiasi tulisi ratkaista. Mutta.. mutta, toivottavastti ette ole lapsia nykyiseen tilanteeseen, lapsen oikeus on saada olla lapsi perheessä, jossa viina ei sanele arkea..