Minulla on ihanne mieheni, toivon vaan, että se kestää!

En ole koskaan eläissäni kokenut tälläistä, että joku raksastaa minua näin älyttömästi. Yleensä olen kelvannut vähän aikaa ja se siitä.

Mieheni kehuu minua, kertoo rakstavansa, vie reissuun, järjestää yllätyksiä, käyttää koiran ulkona aamulla jotta saisin nukkua pidempään, tekee aamupalaa, tekee ruokaa, rakastaa kokkaamista, on valmis kokeilemaan kaikkea uutta ja valmis kehittämään itseään. kuuntelee, juttelee, rakastaa shoppailua kanssani, seksielämä on mahtavaa, saan halauksia, suudelmia, kehuja, kannustusta, hän lähtee mielellään kaikkialle kanssani, sellasiinkin juttuihin mihin kukaan muu mies ei jaksaisi lähteä, hän itse ehdottaa mukaan lähtöä ja jos en itse jaksa lähteä hän kannustaa minua ja tulee mukaan tuekseni. Tulee aikaisin kotiin baarista, ja sanoo, että sillä kotiin on ihana tulla kun olen odottamassa. On valmis tekemään kanssani mitä haluan, Puhuu tulevaisuudesta. Pitää lapsista ja haluaa niitä kanssani, ja kertoo, että minusta tulee upea äiti. Hänellä on hyvä työpaikka hän on komea ja menestyvä ja erittäin pidetty ja arvostettu töissä ja muutenkin. Ja minä oikeasti kelpaan ja riitän hänelle ja hän saa minut uskomaan sen ja tuntemaanm itseni rakastetuksi.

Meille tuli kerran mm. puhetta siitä, että useat miehet miettivät muita naisia. Mieheni sanoi minulle, mm että aikaisemmissa suhteissa yksin ollessaan on itsekkin miettinyt ja sanoi, että minun kanssani hän miettii vain ja ainoastaan minua ja on aina miettinyt. Ettei hän tarvitse ketään muuta, sillä täytän hänen kaikki toiveensa ja hän on aina unelmoinnut kaltaisestani naisesta. Kuulostaa varmaan siltä, että hän sanoi sen minun mielikseni, mutta ei hän ole sellainen, hän ei koskaan sano sellaista mitä ei tarkoita, sillä tietää, että siitä ei seuraa mitään hyvää. Näin hänestä, että hän todella tarkoitti sitä, pystyn lukemaan hänen kasvoiltaan ja silmistään äärettömän paljon.

Hän pitää minua erittäin kauniina ja olen kyllä monesti elämäsäni kuullut olevani kaunis ja viehättäväja minua on pyydetty esim. malliksi. On vaan vaikea uskoa, sillä on paljon kauniimpiakin naisia..

Hän katsoo minua, kun olisin joka kerta maailman kaunein ja ihanin asia ja hän rakastuu joka katseella entistä enemmän.

Hän pitää minua fiksuna ja saan hänet kuulema aina hyvälle tuulelle, ihanalla huumorin tajullani. Hän ymmärtää minua ja saan olla sellainen kuin haluan. Emme riitele varsinaisesti, vaan puhumme asioista, istumme alas ja puhumme ja hän tekee yleensä aloitteen ja tuo asian esille. Puhumme niin kauan, että asiat on selvitetty, ettei kummallekkaan jää pahaa mieltä ja ettei asiaa tarvitse enää ottaa esille. Jokaisen kinan jälkeen hän sanoo, kulta älä huoli rakastan sinua aivan yhtä paljon kuin ennekin. Ja suutelee ja pyytää anteeksi.

Mietin vaan, että onko tämä kaikki totta ja kestääköhän se. Mieheni sanoo, että kestää jos molemmat teemme työtä sen eteen ja miksi ei kestäisi, sillä meillä menee niin hyvin ja rakastamme toisiamme.

Vaikea vain uskoa, että kerrankin onni potkii minua, elän unta ja voin sanoa, että minulla on ihannemieheni.
8368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ympäristö ei kestä sitä.

Äänestä

Tää kyllä kuullostaa yhtä nerokkaalta provolta kuin Martti Servon ja Napanderin "skoijaus" musiikkimaailmassa, mutta onnea vaan jos näin on.

Äänestä
  • Heh=) Tämä sattuu olemaan ihan totta koko juttu. Olen miettinyt koko ajan, voiko niin ihanaa miestä olla ja vieläkään en tajua koko asiaa. Yritän etsiä mihestäni vikoja jatkuvasti ja epäilen, että hänessä on pakko olla jotain vikaa ja se on oikeasti todella rasittavaa välillä. Yritän nyt parhaani mukaan kuitenkin nauttia tilanteesta ja olla onnellinen. Ystävänikin kehuvat miestäni jatkuvasti ja ovat monta kertaa itsekkin sanoneet, että pakkohan siitä on joskus löytyä jotain vikaa, että odota vain. Tuntuu vaan typerältä odottaa, että koska toisesta tulee sitten joku iso vika esiin. Uskon kuitenkin, että jos hänestä paljastuu vikoja, voin elää niiden kanssa, sillä hän on muuten ihan minulle tehty. Ei miehellä tietenkään ole mennyt näin hyvin kenenkään muun kanssa ennen. Hän sanoo, että jos olisimme joidenkin muiden kanssa ei hän varmasti olisi yhtä ihana, hän sanoo että minä teen hänestä mukavan ja ihan ihmisen, että se on minun syytäni miksi hän on sellainen kun on, koska hänellä on niimn hyvä olla kanssani ja hän haluaa näyttää minulle sen.
    Mitä puheripuliin tulee, on vaikea olla hehkuttmaatta kuinka onnellinen on. Koska edelliset suhteeni ovat olleet todella kurjia ja minusta tuntuu, että kaiken sen jälkeen mitä olen joutunut kestämään olen ansainnut näin ihanan miehen. Yritän olla puhumatta koko asiasta, ettei kukaan kyllästyisi ja menettäisi hermojaan. Kyllä jokainen varmasti tietää miten ihanaa on kehua rakastaan, ongelma on vaan siinä, ettei sitä koskaan kukaan jaksa kuunnella.

    Äänestä

Eihän se Roland Biggskään mihinkään nakkivarkauksiin lähtenyt vaan kun hetki koitti, osallistui suureen junaryöstöön ;)
No ei viitsi pilata sinun onneasi, good luck.

Äänestä

Kaikki muut nielin purematta, mutta tuo "rakastaa shoppailua kanssani" :) Hehe, niin varmaan! Montakos päivää/viikkoa olette seurustelleet?

Äänestä

Oikeasti, oon ilonen sun puolesta, hyvä että jollakin menee hyvin :)

Äänestä

Miehesi kuulostaa aivan kaverini exältä ; kaveri totesi, että exällään oli ns naisten aivot - pitemmän päälle kuulemma rasittavaa, kun toinen hössötti koko ajan me sitä-me tätä ja oli lääppimässä. Viiden vuoden hössötyksen jälkeen lähtivät eri teille. No mutta, sinulla on varmasti paremmin pullat uunissa, kun nautit täysin siemauksin miehesi huomiosta ym.

Äänestä
  • Olemme seurustelleet sellaiset 5kk ja tunteneet pidempään ystäväpohjalla ja se lähti siitä sitten ihan luonnostaan. Hän todellakin rakastaa shoppailla, taitaa mennä jopa minun edelleni- Se on hän joka sanoo, että haluaa lähteä ostoksille, eikä kertaakaan ole valittanut kaupassa. päin vastoin tutkii huolella kaikkea. Ja olen häneltä oppinut uusia ihania kauppoja ja hän vie minut ostoksille ja sellaisiin liikkeisiin mistä voisin tykätä, lähtee ilomielin makutuomariksikin minulle=P Ei silti osta kaikkea mikä tulee vastaan vaan miettii ja vertailee.
    Hänelle ei saisi naisen aivoja tekemälläkään, ei todellakaan ole mikään sellainen lääppijä tyyppi, sellainenkin on tullut koettua ja se on todella ahdistavaa, kun toinen on koko ajan kiinni ja mennään kihloihin ja tehdään lapsia kahden viikon jälkeen.

    Ollaan puhuttu tulevaisuudesta sen vertaan että molemmilla on suht samat tavoitteet, rupean
    itse haluamaan jo lapsia ja perhettä pikkuhiljaa. Molemmat pidämme lapsista ja haluamme joskus lapsia kun tilanne on sopiva, mniehelläni ei ole mikään kiire ja hän on todella realistinen ihminen ja ajattelee enemmän järjellä kun tunteella. En jaksa kuluttaa aikaani kehenkään jolla ei ole mitään tavoitteita ja haaveita, helpompaa jos ajatukset kohtaa ja molemmilla on samansuuntaiset päämäärät.

    On miehessäni tietenkin "vikoja" mutta tiedän että jokaisessa on ja jos etsii aivan täydellisyyttä ei lopulta löydä ketään. Mieheni tekee esimerkiksi paljon töitä, onneksi hän pystyy tekemään osan myös kotona, moni ei varmasti jaksaisi kun yhteistä aikaa ei ole aina olekkaan niin paljon. Pääasia on että se aika mikä meille jää käytetään fiksusti. Uskon, että meillä menee hyvin sen takia, että pidämme samoista asioista ja meillä on samansuuntaisia tavoitteita ja kumpikin kunnioittaa toisen tavotteita ja päämäriä, tukee ja kannustaa. Ne on ne kaksi ihmistä ja miten he sopivat yhteen, mikä määrittää sen miten hyvin ja onnellisia ollaan. Joku toinen pitäisi varmasti minua huonona kumppanina tai puolestaan miestäni. Olen sen oppinut ainakin, että helpompaa on eläää sellaisen kanssa joka pitää samoista asioista kun sellaisen kanssa joka ei pidä, miksi tuhlata aikaa muuttaa toista sellaiseksi kun itse haluaa. Se ei oikeastaan menen niin, että vastakohdat täydentävät toisiaan, minusta ne aiheittavat vaan turhaa eri mielisyyttä ja vastoinkäymisiä. On vaikeaa kun toinen ei ymmärrä koska haluaa niin eri asioita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onnea matkassa kirjoitti:

En ole koskaan eläissäni kokenut tälläistä, että joku raksastaa minua näin älyttömästi. Yleensä olen kelvannut vähän aikaa ja se siitä.

Mieheni kehuu minua, kertoo rakstavansa, vie reissuun, järjestää yllätyksiä, käyttää koiran ulkona aamulla jotta saisin nukkua pidempään, tekee aamupalaa, tekee ruokaa, rakastaa kokkaamista, on valmis kokeilemaan kaikkea uutta ja valmis kehittämään itseään. kuuntelee, juttelee, rakastaa shoppailua kanssani, seksielämä on mahtavaa, saan halauksia, suudelmia, kehuja, kannustusta, hän lähtee mielellään kaikkialle kanssani, sellasiinkin juttuihin mihin kukaan muu mies ei jaksaisi lähteä, hän itse ehdottaa mukaan lähtöä ja jos en itse jaksa lähteä hän kannustaa minua ja tulee mukaan tuekseni. Tulee aikaisin kotiin baarista, ja sanoo, että sillä kotiin on ihana tulla kun olen odottamassa. On valmis tekemään kanssani mitä haluan, Puhuu tulevaisuudesta. Pitää lapsista ja haluaa niitä kanssani, ja kertoo, että minusta tulee upea äiti. Hänellä on hyvä työpaikka hän on komea ja menestyvä ja erittäin pidetty ja arvostettu töissä ja muutenkin. Ja minä oikeasti kelpaan ja riitän hänelle ja hän saa minut uskomaan sen ja tuntemaanm itseni rakastetuksi.

Meille tuli kerran mm. puhetta siitä, että useat miehet miettivät muita naisia. Mieheni sanoi minulle, mm että aikaisemmissa suhteissa yksin ollessaan on itsekkin miettinyt ja sanoi, että minun kanssani hän miettii vain ja ainoastaan minua ja on aina miettinyt. Ettei hän tarvitse ketään muuta, sillä täytän hänen kaikki toiveensa ja hän on aina unelmoinnut kaltaisestani naisesta. Kuulostaa varmaan siltä, että hän sanoi sen minun mielikseni, mutta ei hän ole sellainen, hän ei koskaan sano sellaista mitä ei tarkoita, sillä tietää, että siitä ei seuraa mitään hyvää. Näin hänestä, että hän todella tarkoitti sitä, pystyn lukemaan hänen kasvoiltaan ja silmistään äärettömän paljon.

Hän pitää minua erittäin kauniina ja olen kyllä monesti elämäsäni kuullut olevani kaunis ja viehättäväja minua on pyydetty esim. malliksi. On vaan vaikea uskoa, sillä on paljon kauniimpiakin naisia..

Hän katsoo minua, kun olisin joka kerta maailman kaunein ja ihanin asia ja hän rakastuu joka katseella entistä enemmän.

Hän pitää minua fiksuna ja saan hänet kuulema aina hyvälle tuulelle, ihanalla huumorin tajullani. Hän ymmärtää minua ja saan olla sellainen kuin haluan. Emme riitele varsinaisesti, vaan puhumme asioista, istumme alas ja puhumme ja hän tekee yleensä aloitteen ja tuo asian esille. Puhumme niin kauan, että asiat on selvitetty, ettei kummallekkaan jää pahaa mieltä ja ettei asiaa tarvitse enää ottaa esille. Jokaisen kinan jälkeen hän sanoo, kulta älä huoli rakastan sinua aivan yhtä paljon kuin ennekin. Ja suutelee ja pyytää anteeksi.

Mietin vaan, että onko tämä kaikki totta ja kestääköhän se. Mieheni sanoo, että kestää jos molemmat teemme työtä sen eteen ja miksi ei kestäisi, sillä meillä menee niin hyvin ja rakastamme toisiamme.

Vaikea vain uskoa, että kerrankin onni potkii minua, elän unta ja voin sanoa, että minulla on ihannemieheni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu