Pikku hiljaa

alkaa ne viimeisetkin toivon rippeet hiipumaan hienosta tulevaisuudesta, ikisinkkuus se kait häämöttää. Ikääkin kertynyt jo lähemmäs 30, eikä ikinä ole saanut edes mahdollisuutta tutustua kehenkään.. Oikeastaan en tiedä edes miksen, olen sellainen aika tavis tyyppi ja tunnen suhteellisen vähän porukkaa.. Oikeastaan tästä kaikesta syytänkin kohtaloa, ehkä tähtiin ei ole kirjoitettu, että minäkin saisin sen onnen kokea. Minäkö muka katkera, myönnän, että kyllä olen. Monesti se täytyy vaan yrittää piilottaa, vaikka moni asia sattuuki niin pirusti.

Ja ihan käytönnän tasollakin, jos alkaa asiaa oikein pinnallisesti ajattelemaan, niin sinkkuna minulla ei ole koskaan yksin varaa ostaa kunnon asuntoa, kesämökkia yms.. tuttavapiirini jää vallan pieneksi, ja mikä pahinta koskaan ei ole sitä tukea ja rakkautta, saatika sitten omaa perhettä. Tuttavapiirikin alkaa piakkoin pitämään outona, kun aina onkin yksin. Tai, asiastahan saan jo nyt kuulla niitä kuluneitä irvailuja, eivät he niitä pahalla tarkoita, mutta kyllä ne musta joskus aika pahalta tuntuu..

Monesti tuntuu, että kohtalo jopa irvailee asialla.. Tämän lisäksi rakkaudesta yms. tulee jatkuvasti vaikutteita menee minne tahansa, televisiosta ja musiikista nyt puhumattakaan.. monesti kun näkee onnellisia pariskuntia, niin itse saa vaan katsoa vierestä, ja tuntea kuinka paska tyyppi sitä itse täytyy lopulta olla.
1122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

itse en ole kyllä koskaan onnellista pariskuntaa suomessa nähnyt, paitsi viikonloppuisin humalaisia ja kiimaisia pariskuntia.

Olisinpa jonku oikean alan ammattilainen niin voisi lähteä tästä paskasta maasta pois; paska keli, paska verotus ja kaikista paskimmat akat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


_-Tavis-_ kirjoitti:

alkaa ne viimeisetkin toivon rippeet hiipumaan hienosta tulevaisuudesta, ikisinkkuus se kait häämöttää. Ikääkin kertynyt jo lähemmäs 30, eikä ikinä ole saanut edes mahdollisuutta tutustua kehenkään.. Oikeastaan en tiedä edes miksen, olen sellainen aika tavis tyyppi ja tunnen suhteellisen vähän porukkaa.. Oikeastaan tästä kaikesta syytänkin kohtaloa, ehkä tähtiin ei ole kirjoitettu, että minäkin saisin sen onnen kokea. Minäkö muka katkera, myönnän, että kyllä olen. Monesti se täytyy vaan yrittää piilottaa, vaikka moni asia sattuuki niin pirusti.

Ja ihan käytönnän tasollakin, jos alkaa asiaa oikein pinnallisesti ajattelemaan, niin sinkkuna minulla ei ole koskaan yksin varaa ostaa kunnon asuntoa, kesämökkia yms.. tuttavapiirini jää vallan pieneksi, ja mikä pahinta koskaan ei ole sitä tukea ja rakkautta, saatika sitten omaa perhettä. Tuttavapiirikin alkaa piakkoin pitämään outona, kun aina onkin yksin. Tai, asiastahan saan jo nyt kuulla niitä kuluneitä irvailuja, eivät he niitä pahalla tarkoita, mutta kyllä ne musta joskus aika pahalta tuntuu..

Monesti tuntuu, että kohtalo jopa irvailee asialla.. Tämän lisäksi rakkaudesta yms. tulee jatkuvasti vaikutteita menee minne tahansa, televisiosta ja musiikista nyt puhumattakaan.. monesti kun näkee onnellisia pariskuntia, niin itse saa vaan katsoa vierestä, ja tuntea kuinka paska tyyppi sitä itse täytyy lopulta olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu