En halua ylittää yhtäkään kynnystä
En usko ihmiseen...
... kaikkein vähiten itseeni. Ei ole syytä.
Itsetuntoni ei ole todellakaan kolhuilla. Itsetuntoni on rautaa, timanttia - itsetuntoni on mustan aukon pintaa - itsetuntoni on mitä tahansa - koska sitä ei oikeasti ole ja voin kuvitella sen tilalle mitä tahansa.
Olen negatiivinen ja vihaava. Sen funktionaalisuus on johdonmukainen todellisuuden kohtaaminen - poikkeuksia ei ole - ja vihaamalla ja olemalla negatiivinen näkee asiat realistisesti. Ei ole vastustavaa voimaa. Ei noottia. Ei vetoa. Ei ole armoa.
Koska ei ole armoa - ei ole mahdollisuutta kun on livennyt tälle puolelle. Kun on livennyt tälle puolelle - ei voi parantua. Viha synnyttää vihaa, pelko synnyttää pelkoa. Olen niitä molempia, niiden molempien tuotos.
Kaiken tämän ironisuuden kruunaa se siemen joka elää jokaisessa ihmisessä. Se on siemen jota kasvatetaan lämmöllä ja valolla, ilolla ja onnella. Kohdatuksi tulemisella. Jos olisin vapaa tuosta siemenestä en olisi katkera. Katkeruus on seurausta siitä että tiedostan että Minäkin Voisin JOS.
Mutta ei ole JOS ehtoa joka toteutuisi maailmassamme; armon puute. Ei ole poikkeusta sääntöön. Minun tulisi rakastaa itseäni, mutta olen tehty vihasta ja pelosta. Mitä rakastettavaa siinä on? Ei siinä ole mitään rakastettavaa. Se on selitys sille mikä olen ja miksi tulen kohdelluksi niinkuin tulen, miksi valitsen toimia johdonmukaisesti väärin - tai yrittäesssäni toimia toisin on kyse teennäsiestä korttitalosta joka romahtaa heti kun sitä kokeillaan oikeasti. Olemalla rakentamatta korttitaloja ja edustamalla todellista itseäni kohtaan vähiten pettymyksiä. Paras peli mihin pystyn, se mikä edustaa täydellisintä suoritustani on plus miinus nolla. En ole onnistunut siinäkään.
Onnelliset ja hyvät ihmiset tarjoavat ratkaisumalleikseen niitä keinoja jotka toimivat onnellisille ja hyville ihmisille - jotka rakastavat itseään. Aiheestakin. Minun kannaltani tämä tosin vaikuttaa suoranaisesti vittuilulta. Olen pyörätuolipotilas rappujen alapäässä. Yläatasanteelta huudellaan: EIvät raput ole kovin korkeat, kiipeä vaan!
Vaatimuksieni sanotaan olevan mahdottomia. Kolikoin toinen puoli on se että vaatimukseni ovat se absoluuttinen minimi mitä minä oikeasti tarvin pärjätäkseni. Tiedän ihan tasan tarkkaan että vaadin mahdottomia, mutta vähemmän vaatiminen on myöskin täysin hyödytöntä. Tämä on minun versioni hyvästä toivosta.
Pohjimmiltaan olen samaa lihaa ja verta kuin tekin hyvät lukijat. Sosiaalinen referenssini on suomalainen hyvinvointiyhteiskunta, koulu, opiskelu, armeija, työ. Luen samoja kirjoja, omaan samankaltaisen kristilliseettisen arvomaailman, seuraan samoja medioita ja toimin yhteisössäni. Veriryhmäni on O ja minulla on elintenluovutustestamentti. Tämä tarkoittaa sitä että en edusta mitään sellaista joka on ihmisluonnossa poikkeuksellsita - ja siksi se mitä minä edustan on jotain sellaista mitä tekin voisitte olla jos asianne olisivat menneet toisin.
Tämä on suurin pelkonne ja se miksi ette halua kohdata kaltaistani ihmistä. Koska minä olen jotain jonka tunnistatte itsessänne kuitenkin, sama laji. Sama potentiaali.
Tämä on ainoa hana jonka olen löytänyt - ja onko ihme että siitä itseni siis täytän?
En usko ihmiseen...
... kaikkein vähiten itseeni. Ei ole syytä.
Itsetuntoni ei ole todellakaan kolhuilla. Itsetuntoni on rautaa, timanttia - itsetuntoni on mustan aukon pintaa - itsetuntoni on mitä tahansa - koska sitä ei oikeasti ole ja voin kuvitella sen tilalle mitä tahansa.
Olen negatiivinen ja vihaava. Sen funktionaalisuus on johdonmukainen todellisuuden kohtaaminen - poikkeuksia ei ole - ja vihaamalla ja olemalla negatiivinen näkee asiat realistisesti. Ei ole vastustavaa voimaa. Ei noottia. Ei vetoa. Ei ole armoa.
Koska ei ole armoa - ei ole mahdollisuutta kun on livennyt tälle puolelle. Kun on livennyt tälle puolelle - ei voi parantua. Viha synnyttää vihaa, pelko synnyttää pelkoa. Olen niitä molempia, niiden molempien tuotos.
Kaiken tämän ironisuuden kruunaa se siemen joka elää jokaisessa ihmisessä. Se on siemen jota kasvatetaan lämmöllä ja valolla, ilolla ja onnella. Kohdatuksi tulemisella. Jos olisin vapaa tuosta siemenestä en olisi katkera. Katkeruus on seurausta siitä että tiedostan että Minäkin Voisin JOS.
Mutta ei ole JOS ehtoa joka toteutuisi maailmassamme; armon puute. Ei ole poikkeusta sääntöön. Minun tulisi rakastaa itseäni, mutta olen tehty vihasta ja pelosta. Mitä rakastettavaa siinä on? Ei siinä ole mitään rakastettavaa. Se on selitys sille mikä olen ja miksi tulen kohdelluksi niinkuin tulen, miksi valitsen toimia johdonmukaisesti väärin - tai yrittäesssäni toimia toisin on kyse teennäsiestä korttitalosta joka romahtaa heti kun sitä kokeillaan oikeasti. Olemalla rakentamatta korttitaloja ja edustamalla todellista itseäni kohtaan vähiten pettymyksiä. Paras peli mihin pystyn, se mikä edustaa täydellisintä suoritustani on plus miinus nolla. En ole onnistunut siinäkään.
Onnelliset ja hyvät ihmiset tarjoavat ratkaisumalleikseen niitä keinoja jotka toimivat onnellisille ja hyville ihmisille - jotka rakastavat itseään. Aiheestakin. Minun kannaltani tämä tosin vaikuttaa suoranaisesti vittuilulta. Olen pyörätuolipotilas rappujen alapäässä. Yläatasanteelta huudellaan: EIvät raput ole kovin korkeat, kiipeä vaan!
Vaatimuksieni sanotaan olevan mahdottomia. Kolikoin toinen puoli on se että vaatimukseni ovat se absoluuttinen minimi mitä minä oikeasti tarvin pärjätäkseni. Tiedän ihan tasan tarkkaan että vaadin mahdottomia, mutta vähemmän vaatiminen on myöskin täysin hyödytöntä. Tämä on minun versioni hyvästä toivosta.
Pohjimmiltaan olen samaa lihaa ja verta kuin tekin hyvät lukijat. Sosiaalinen referenssini on suomalainen hyvinvointiyhteiskunta, koulu, opiskelu, armeija, työ. Luen samoja kirjoja, omaan samankaltaisen kristilliseettisen arvomaailman, seuraan samoja medioita ja toimin yhteisössäni. Veriryhmäni on O ja minulla on elintenluovutustestamentti. Tämä tarkoittaa sitä että en edusta mitään sellaista joka on ihmisluonnossa poikkeuksellsita - ja siksi se mitä minä edustan on jotain sellaista mitä tekin voisitte olla jos asianne olisivat menneet toisin.
Tämä on suurin pelkonne ja se miksi ette halua kohdata kaltaistani ihmistä. Koska minä olen jotain jonka tunnistatte itsessänne kuitenkin, sama laji. Sama potentiaali.
Tämä on ainoa hana jonka olen löytänyt - ja onko ihme että siitä itseni siis täytän?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ja luonnollisesti syy tälle tekstille on tietenkin huomiohakuisuus. Tämä on minun irvikuvani sosiaalisesta kanssakäymisestä.
Tule sellaisena kuin olet, vai miten se meni?