Ensin suhde alkoi olla puuduttavaa, puolisot tiuskii ja suorastaan vittuilee toisilleen. Sitten ihan kuin tyhjästä, ei edes ajateltu moista, tuli ulkopuolinen suhde. Käymme ulkona "viihteellä" kumpikin omia teitä. Emme tiedä toistemme mahdollisista suhteista tai niiden puuttumisesta. Se ei ole meillä puheenaiheena. Mutta itse tunnustan, että on olemassa suhde. Luulen että myös puolisollani. Sen jälkeen liiton parisuhde alkoi toimia. Vanhemmat kunnioittavat toisiaan, ovat innokkaasti lasten harrastuksissa mukana ja perhe elää kaikenkaikkiaan onnellista elämää. Hymyillään toisillemme, nauretaan yhdessä todella paljon. Jopa seksielämä sujuu. Siis voimmeko valittaa olotilastamme. Olemme onnellisesti parisuhteessa. Toimii ainakin meillä.
Onnellisen parisuhteen salaisuus!
-puoliso-
231134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
jos et panosta siihen 100-prosenttisesti? Ei se mitään onnea ole, vaan ihastusta siihen toiseen / kiinnijäämisen pelkoa tmv. Itse en kehtaisi elää perheessä johon en panostaisi IHAN KAIKKEA ja sitähän sinä et voi tehdä, koska se toinen vie huomiostasi osan. Miksi pitää sitä entistä siinä retuttaa mukana, kun onnesi tuntuu kerran tulevan muualta kuin perheesi sisältä?
Onnellisuus on ihmisen tunne puolella - siihen vaikuttaaeniten se miten ihminen toimii ja miten hän vastaanottaa toisen ihmisen. Jos joku väittää että ulkopuolinen suhde tuo onnea suhteeseen sillä tavalla että se antaa sille omalle suhteelle varmuutta ja onnellisuus kasvaa - niin hän on erehtyy. Aluksi se tuntuukin erittäin hyvältä ja ihanalta, mutta pitemmän päälle ihminen ei kykene jakamaan huomiota sille omalle puolisolle samalla tavalla kuin sille ns.kakkoselle Varsinkin silloin kun tunteet astuvat esille ja se tunne on heidän välillä molemminpuolista.Kyllä se oma puoliso jää silloin kakkoseksi - sille ei mahda mitään.Toki oman puolison kakkoseksi jäämiseen vaikuttaa paljon se että millainen on ollut parin suhde. Onko se ollut tyydyttävää,onko siihen kuulunut seksi,ovatko he oppineet rakastamaan toisiaan myös vastoinkäymisissä vai ovatko he erkaantuneet emotionaalisella tasolla,ovatko vastoinkäymiset erottaneet heidät kerta toisensa jälkeen.Siihen vaikuttaa niin moni asia.Toki oma suhde voi saada uuden suunnan,jos ulkopuolinen suhde on ollut pelkkää seksiä sen kummempia tunnelatauksia,mutta omasta kokemuksesta voin sanoa että ihminen rakastuu ja tämä ulkopuolinen rakastuu myös - niin kyllä se kuvio menee silloin uusiksi. Ihminen voi rakastaa täysillä vain yhtä ihmistä,mutta ihastua moniin.Tässä on suuri ero ja sen pitäisi ihmisten osata erottaa!
mutta sillä erotuksella, että kissat nostettiin pöydälle ja asiasta puhuttiin. Tuloksena siitä elelemme harkinta-ajan puolivälin tuntumassa, ja yllättävää kyllä, tulemme toimeen keskenämme paremmin kuin vuosiin. Soittelemme ja näemme useamman kerran viikossa lasten asioissa, lapset ovat iloisia siitä, kun ei vanhempien välillä ole kireyttä. No, kukin tyylillään... Itse en pystynyt peittelemään omaa ihastustani työkaveriin eikä mies baarireisulla mukaan tarttunutta puhelinnumeroa ja sen myötä tullutta salasuhdetta, joten parempi pelata näin avoimin kortein.
kunnioittamista se, että sinulla on suhde toisen miehen kanssa?
No, kukin taaplaa tyylillään. Aika typerää puhetta minun korvaani.
1. päätä haluatko elää parisuhteessa
2. ilman vaivaa ja pettymyksiä ei kukaan selviä
3. voitko kunnioittaa ilman ehtoja kumppaniasi
4. ole rehellinen ITSELLESI ja kumppanillesi
5. anna tunteen viedä
6. onnellisuus seuraa edellisten jälkeen ellei ole jo alkanut
Aikuiseksi kasvaminen tapahtuu kuvailemallasi tavalla, että hankitaan parisuhteeseen se ikiomakin elämä. Aina ei tarvitse välttämättä hakeutua "suhteeseen", vaan muutakin jännää maailmasta löytyy. Mutta toki kyse on yksilöllisyydestä ja missä yksi kaipaa suhdetta toinen voi löytää onnensa saamalla matkustaa yksin kerran vuodessa jonnekin oikein eksoottiseen kohteeseen kuukaudeksi. Pääasia, että ymmärrystä ja väljyyttä löytyy puolin sekä toisin.
Onnea teille jatkoon!
On niin helppoa olla "yleistä mieltä" siitä, miten parisuhteessa ja perheessa hyvinvointia ja onnellisuutta tulisi lisätä ja vaalia. En ymmärrä, miten joku toinen (kuten aiemmissa kommenteissa) voi sanoa, mikä sinulle on oikein ja mikä väärin. Onnellisuus on hyvin subjektiivista ja elämänarvot määritämme me itse. Kakkossuhde voi olla hyvin näkymätön ja oma asia, joka ei vaikuta millään tavoin perheen toimintaan tai ilmapiiriin; varsinkin silloin kun se on pelkkää seksiä.
Sormella osoittajia löytyy aina ja ilmaisia neuvoja annetaan pyytämättä ja usein asialla ovat ne, jotka itse ovat onnettomia tai voivat pahoin omassa elämässään. Kun voi voivotella ja saarnata toisen tavasta elää, saattaa oma elämä hetken tuntua jopa elämisen arvoiselta.
Sinulla ja teillä tuntuu menevän hyvin, hienoa ja onnittelut, älä välitä katkerista kommenteista.
Sivusuhteen "vaara" on lähinnä juuri tuo, että ne tunteet pakkaavat, hyvistä aikomuksista huolimatta, tulla kuvaan mukaan. Monesti miehillä ensin, mikä ainakin on minulle ollut pienoinen yllätys. Kun tunteet tulevat kuvioihin, alkaa sotkut ja muut hankaluudet. Me ihmiset emme kuitenkaan ole niin rationaalisia kuin haluaisimme, onneksi muutenhan olisimme kait psykopaatteja kaikki.
miks minusta tuntuu 33 vuoden jälkeen vieläkin ihanalle?
En osaa tuohon sanoa, mutta kiva juttu kuitenkin. Minäkin olen onnellinen siitä, että sinä olet onnellinen.
miten niin teillä seksikin sujuu? eikö kuivu ollenkaan
Mikä oli kysymys?
että kun asioista ei puhuta / ei haluta puhua / ei uskalleta puhua, vaan teeskennellään, että kaikki on ok, se on ihanneolotila?
Oletko, aloittaja, keskustellut asioista miehesi kanssa? Onko hän yhtä onnellinen kuin sinä? Vai onko kyse siitä, ettei uskalleta sanoa asioita ääneen, etteivät ne ns onnellisen elämän kulissit kaatuisi?
Anteeksi, olen varmaan hirveän rajoittunut ja kateellinen ihminen, mutta mikä avioliitto on sellainen, johon mahtuu puolison lisäksi myös rakastajia ja rakastajattaria?
"mikä avioliitto on sellainen, johon mahtuu puolison lisäksi myös rakastajia ja rakastajattaria? Se on nykypäivän avioliitto; meitä konservatiiveja on vielä hengissä mutta vaikea on kumppania löytää.
mutta jotenkin koen tuollaisen aloittajan kaltaisen hurskastelun loukkauksena perinteistä avioliittokäsitettä vastaan. Miksi pitää esittää niin hiton hyvää ja avioliittoa kunnioittavaa ihmistä, kun mopo on karannut käsistä jo aikapäiviä sitten..? Kuuluisi ennemmin tuonne "avoin suhde"-palstalle...
Minä vähät välitän siitä, onko tämä joidenkin toisten mielestä oikein vai väärin. Mielestäni pääasia on, ettei kenenkään (ja varsinkaan minä ja puolisoni) tarvitse katsoa vuosikymmeniä puolison hapanta naamaa niinkuin jotkut eräät, ( vrt. hapokas marja ) ja menettää koko elämä. On jokseenkin mukavampi olla niin, että näkee että ihmiset nauttivat olotilastaan, kuin että he ovat naama kurtussa. En halua elää "perinteisissä avioliittokäsityksissä". Kuka sanoo, että se on ainoa oikea tapa elää? Olen todennut monta perinteistä asiaa olevan täysiin diktatuuriin verrattavia, ennen vanha sukupolvi sanoi kuinka eletään. Ei onnistu minun kohdallani! Voit hapanmarja vaikka yrittää sitä. Miksi on väärin että ihmiset ovat löytäneet keinon, millä saavat olla suurimman osan ajastaan hyväntuulisia ja onnellisia? Mistä hapannaama, vai oliko se nyt hapanmarja, päättelee aloittajan sukupuolen?
Paistaa pieni kateellisuus läpi... no kaikilla ei mene tosiaan hyvin.
sinun asenteellesi... No kuule, minulle on aivan sama, miten sinä ja kaltaisesi elävät. Naurettavia kulissi-ihmisiä olette, ette mitään muuta. Et missään vaiheessa kertonut, oletteko OIKEASTI puhuneet fiiliksistänne puolisosi kanssa..? Oletteko antaneet toisellenne luvan hakea muualta sitä, mitä itse ette pysty toiselle tarjoamaan? No, mikäpä siinä, jos kaksi vilpillistä ihmistä on yhteen sattunut - onnea valitsemallanne tiellä!
Hupsista, enpä huomannutkaan aiemmissa kommenteissani moittineeni puolisoani ja kertoneeni olevan tympiintynyt ja onneton...
Olen ollut naimissa mieheni kanssa 18 vuotta ; kolme lastamme kaikki toisella kymmenellä, vanhin lentämässä pesästä ensi vuonna. Olemme mieheni kanssa toistemme parhaat ystävät ja luottoihmiset, kummallakin on omia harrastuksia ja kavereita, osa yhteisiäkin - mutta parhaat hetket ovat hetkiä kahden tai lasten kanssa.
Totta tosiaan, kukin tyylillään... Josset kerran kannata perinteistä avioliittoa, miksi edes teeskentelet olevasi avioliiton kautta sitoutunut puolisoosi? Ilmeisesti sinulta on mennyt "vähäsen" jotain ohitse silloin, kun papinaamenella kävitte...
onnellisen parisuhteen salaisuus on käydä panemassa toista - niinkö, aloittaja?
Onnekseni voin sanoa täydellä varmuudella, että et ole puolisoni!
miten joku ilkenee kehuskella "onnellisella parisuhteella" kertoessaan tuollaista?!
Eihän tuo ole mikään parisuhde - ei parisuhteeseen sovi kolmatta tai/ja neljättä osapuolta, tyhmäkin sen tietää... Ehkä suhteesi nimi pitäisi olla "pari-kolmesuhde"..? Kas kun et vielä väittänyt olevasi uskollinen puolisollesi - koska eihän ne vehkeet käyttämisestä kulu.
Ei kulu vehkeet ei, joku nipottaa siitä jos niitä vähän lainaa. Varmaan näitten jeesustelijoitten pitäis hyljätä kaikki eronneet ja leskeksi jääneet, nehän on perskele nainu jotain toista!!! Hyi! Ei niillä saa enään olla mitään elämää. (paitsi tietenkin jos jeesustelija ite sattuis haluamaan vähän vierasta välillä, mutta niistähän ei kerrota kelleen)
parisuhteeseen kuulu kolmatta osapuolta, sehän on pettämistä. Miten tuollaisen asian kanssa voi elää?
What ever works with you. Itse en moiseen ryhtyisi, mutta jokainen tietää mikä omassa parisuhteessa toimii parhaiten. Älä välitä näiden itsekylläisten ja muka oikeamielisten kommenteista täällä. Luulen, että pistävät niin vastaan, kun oma suhde ei toimi sillä perinteisellä tavalla tai eivät vaan muuten ole onnellisia omassa elämässään. Nimittäin jos itsellään on elämässä kaikki ok, on helpompi ymmärtää niitä muka poikkeavia tapojakin elää :)