Vain valtion rekisteriviranomaiselle oikeus pitää rekisteriä ja rekisteröidä avioliitot. Uskovaiset saavat sitten sen lisäksi ihan itse tehdä omat taikansa.
Saako kannatusta?
Saako kannatusta?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olen aina ollut sitä mieltä, että koska vihkiminen on juridinen toimi, niin ei siihen taikauskoa pidä sekottaa. Ajatellaanpa vaikka sitä, ettei pappi voi parille eroa myöntää, niin miksi sitten voi vihkiä?
En kannata sitä, mitä jotkut vapaa-ajattelijat ovat ajaneet, että myös muille kuin uskonnollisille yhteisöille pitäisi antaa vihkimisoikeus. Menee turhan monimutkaiseksi.
Tosin pari- tai vaikka useamman henkilön suhteen rekisteröinti ei mielestäni vaadi mitään seremonioita rekisteriviranomaisen puolesta. Paperit vaan sisään ja sillä selvä. Sitten seremoniat päälle, jos sellaista haluaa.
ei maistraatissa olekaan sen kummempia krumeluureja, mutta kyllä sellainen pienimuotoinen juttu notaarin kanssa ihan kiva on. Mitä se kestää, jotain 5 minuuttia ehkä. Ja todistajat on oltava.
On muissakin virallisissa jutuissa omat kaavansa. Esimerkkinä vaikka oikeudenkäynti. Todistaja joutuu tietyn kaavan mukaan vannomaan puhuvansa totta.
Ja käsi raamatulla jouduin itsekin todistajan vannomaan, kun ei silloin ollut vielä tullut erotuksi kirkosta. Erosin muuten viikon päästä tuon jälkeen.
vai mikä se on. Olin silminnäkijätodistajana oikeudenkäynnissä, jossa erästä tyyppiä syytettiin pahoinpitelystä. Epämiellyttävä tilanne. Jännitti ihan kauheasti, kun se kriminaali istui siellä salissa.
Minusta nuo viittaukset jumalaan voisi poistaa kaikista valoista kokonaan. Ei ainakaan minulle anna hyvää kuvaa ihmisestä, jos hän vannoo jumalan nimeen jotain. Esimerkiksi ministerinvalassa on tällainen kumma kohta olemassa.
"Ajatellaanpa vaikka sitä, ettei pappi voi parille eroa myöntää, niin miksi sitten voi vihkiä?"
Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako, mainitaan vihkimisen yhteydessä.
Sinä se et saa asenteitasi kuntoon.
ei puhuta jumalista yhtään mitään.
Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän inhoan uskiksia. Te olette typeryydessänne ja omahyväisyydessänne todella ällöttäviä. Helvetin perkele, että aikuinen ihminen edes kehtaa sanoa uskovansa johonkin henkiolentoon, saati että kehuskelee sillä. Idiootti!
"Minusta nuo viittaukset jumalaan voisi poistaa kaikista valoista kokonaan."
Raamatun mukaan Jeesus sanoi myös jotakin tuollaista.
3. Moos. 19:12
Älkää vannoko väärin minun nimeeni, sillä jos niin teette, häpäisette Jumalanne nimen. Minä olen Herra. [Jes. 48:1]
Joos. 23:7
Te ette saa sekoittua niihin kansoihin, joita vielä elää teidän keskuudessanne. Älkää palvoko älkääkä kumartako niiden kansojen jumalia, älkää vannoko niiden nimeen, älkää edes mainitko niitä, [2. Moos. 23:13; 5. Moos. 12:3; Jer. 5:7; Sef. 1:5]
Matt. 5:34
Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, [Jaak. 5:12 | Jes. 66:1; Ap. t. 7:49]
Tämmöinenkin kohta löytyi:
Jaak. 5:12
Ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan, älkää maan älkääkä minkään muunkaan kautta. Kun myönnätte, sanokaa vain: "Kyllä", kun kiellätte, sanokaa: "Ei." Muutoin teitä kohtaa tuomio. [Matt. 5:33-37; 2. Kor. 1:17,18]
ex-pressa Bush vetänyt Jumalan joka sota juttuunsa.Ikäänkuin se olisi ollut Jumalan tahto lähettää miehet sotimaan Irakkiin pakolla vastentahtoa.Esitti uskovaista mennen tullen,mutta miehestä itsestään ei olisi pyssyä kantamaan.
Saat, virkakirkolla ei välttämättä ole Raamatun suomaa statusta.
Eli uskovaisen on tehtävä päätös oikeustoimikelpoisena itse?
Ei noilla virka kirkon rituaaleilla ole mitään väliä, Suomessa on uskon vapaus.
Menköön kasteelle ken haluaa (jota suosittelen). Ei siinä kirkon lupaa tarvita.
Jos lapsi kastetaan, hän on virallisesti kirkon jäsen ja joutuu käymään uskonnonopetuksessa ja jos huonosti käy, vieläpä maksamaan kirkollisveroa, ennen kuin pääsee kirkosta eroamaan.
Krogodiilin kyyneleitä?
Ei uskontoja pidä sekottaa lakipykäliin. Näin muuten on Ranskassa. Maistraatissa (vai mikä se siellä onkaan) täytetään viralliset avioliittopaperit. Vain se laillistaa avioliiton. Monet tosin sitten järjestävät kirkossa hääshown sen jälkeen, mutta virallista merkitystä sillä ei ole.
Kasteessa lapsi liitetään seurakuntaan ja samassa tilaisuudessa lapsen nimi ilmoitetaan, mutta ei pappi sitä nimeä anna. Hän vaan ilmoittaa maistraatille, mikä nimi lapselle on annettu. Kaste ei siis ole nimenantotilaisuus.
Papilla on tiettävästi oikeus kieltäytyä hyväksymästä nimeä. Tosin yleensä hyvän aikaa etukäteen ennen tilaisuutta. Näin tapahtuu, jos nimi on "hyvien tapojen vastainen" tai muuten nimipäiväkalenteriin kuulumaton harvinaisuus. Mutta tiedän tapauksia, että pappi ei ole itse digannut jotain nimeä, ja siksi saanut läpi vaatimuksensa sen muuttamiseksi ehtona hänen kastamiselleen.
Nimen voi evätä vain maistraatti, ei pappi. Kasteessa lapsi otetaan kirkon jäseneksi, eikä pappi voi kieltää vanhempia valitsemasta minkä nimen haluavat. Se on vanhempien ja maistraatin välinen asia.
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/pohjois-savo/tietoa/oikeustietoa/nimenanto.html
http://uskomaton.fi/main/tapakulttuuri/syntymaeae
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5520532
Jos pappi ei vaan diggaa jotain nimeä ja sen takia kieltäytyy kastamasta, hän mielestäni syyllistyy virkavirheeseen.