Hei,
olen lähes 50-v nainen. Eilen oli tilanne, joka pitää nyt purkaa. Kuolemansairas vanha isäni halasi heillä käydessäni ja sanoi: tykkään susta nyt entistä enemmän, kun olet alkanut papemmin ymmärtää mua. Halasin ja vastasin: miten on oman ymmärryksesi laita? Vastaus: olen minäkin oppinut paremmin ymmärtämään asioita.
Myöhemmin äitini läsnäollessa isä halasi taas ja totesi tykkäävänsä minusta aina vaan enemmän. Äiti siihen: senkö takia, että hän (siis minä) on lihonut. Itse en sanonut mitään, sillä en halunnut paljastaa tulleeni loukatuksi.
Jos olisin jotain sanonut, se kuuluisi kutakuinkin näin: Onko ihmisen arvo sama kuin painonsa käänteisesti? Olisin lisäksi kertonut, että on ollut viime vuosina muitakin asioita, kun vaakaan tuijottelu: on pitänyt huolehtia heidän asioistaan ja isän sairauteen littyvistä asoista. Olen sairastanut vuosia masennusta osin heidän tekemisten ja tekemättä jättämisen takia. Joitakin vuosia sitten siskoni kertoi olleensa lapsena isäni insestin kohteena äitin puuttumatta asiaan vaikka tiesi. Luonnollisestikaan en voi edellyttää siskoltani yhtä suurta panosta vanhenpien asioiden hoidossa. Siskoni on sairastanut psykoosin mm. näistä syistä ja on loppuikänsä työkyvytön ja vahvalla lääkityksellä. Hän myös tarvitsee tukeani elämässään. Itseni insestiltä pelasti voimakas luonteeni ja isän mainitsema "ymmärtämättömyys". Siskoni oli kiltti tyttö.
Isän kanssa insestistä ei ole koskaan puhuttu eikä puhuta. Ajatuskin asiasta on turha, tuhoontuomittu ja tulokseton. Hänelle asiaa ei ole olemassakaan. Hän ei myöskään välttämättä edes muista sitä (kyse ei ole dementiasta).
Eilen loukkaannuin siis painostani huomauttamisesta, BMI on 27, joten ei välitöntä hätää, että sen vuoksi henkeni heittäisin. (Jostain syystä ihmisten paino kiinnostaa heitä enemmän kuin vointi.) Toisekseen en muista kummankaan koskaan sanoneen minulle rakastavansa tai tykkäävänsä minusta. Eilen se tapahtui ensimmäisen ja heti perään toisenkin kerran. Isä oli vilpitön niin sanoessaan, vaikka tykkäämiseen oli syy/ehto: häntä itseään tunnuttiin ymmärrettävän paremmin. Sen lisäksi äitin piti sekin vähäisesti kaunis asia ampua alas viittaamalla kiloihin.
Kaikesta kertomastani huolimatta olen heidän kanssaan hyvissä väleissä, olen aina ollut, tosin isän kanssa hyvien välien edellytys on ollut pitää suunsa kiinni ja antaa asioiden mennä omalla painollaan hänen ehdoillaan. Äitin kanssa asioista voi jopa puhua, mutta tätä nykyä pitää valikoida aiheensa. Omista huolistani en voisi heille puhua. Olen esimerkiksi sairastanut syövän kertomatta sitä heille. Diagnoosin kuultuani päätin olla kertomatta ellei tauti kehity kuolemaksi. En kertonut koska en olisi jaksanut tukea äitiä.
En aio jatkossakaan alkaa heidän kanssaan riidellä. Se on turhaa. Rajoja vaan on laitettava entistä enemmän. Kaikiea ei tarvitse toistaa sukupolvesta toiseen.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tunnut olevan selväjärkinen ja vahva ihminen. Ylipainoisuus näyttää kuitenkin olevan sinulle arka paikkaa, vaikka sanotkin sen olevan kohtuuden rajoissa. Muista, että lihavuus on niitä pienimpiä "syntejä".
Laihduttaminen tai ainakin lisälihomisen hillitseminen on ajan myötä helppoa, jos vain on asioita, joita voi parantaa. Kuten rasvaa ja sokeria vähennettäväksi, liikuntaa lisättäväksi. Jo pelkkä yrittäminen parantaa omaatuntoa.
Kirjoitat elämää pysähdyttävistä asioista ja niitä on paljon. Ne kaikki yhdessä ja erikseen ovat muovanneet sinua ja perhettäsi vuosien ajan.
Insesti on kuitenkin vakava asia ja se on saastuttanut koko perheesi. Teko, joka on yhteiskunnassamme tuomittavaa ja siihen on myös rangaistuksensa. Jo sekin murhe olisi sinulle riittänyt, mutta kaiken lisäksi syöpä sekä vanhempiesi epävakaus ihmisinä.
Insestiperheissä ei ole -oikeasti- mikään hyvin. Sen vuoksi myös sinäkin olet omat hintasi siitä maksanut ja uskallan epäillä syövän syntyneen sisällesi kertyneestä pienen lapsen taakasta. Ei kenenkään lapsen tarvitse pitää puoliaan vanhemmilleen, vaan kaikilla lapsilla on oikeus turvalliseen ja vakaaseen elämään. Saati sitten siskosi, joka on tyypillisen insestiuhrin tavoin menettänyt koko elämänsä ja terveytensä isäsi julmuudelle.
Äitisi käytös toistaa sitä hirveää mallia, jossa käännetään katse pois lapsen tragediasta. Vaikka äitisi ei olisi koskaan ollut läsnä todistamassa isäsi hyväksikäyttöä sisartasi kohtaan ei hän kuitenkaan niin tyhmä ole, etteikö näkisi lapsistaan missä mennään saati osaisi laskea yksi ynnä yksi. Äitisi velvollisuus olisi ollut puuttua asiaan heti isäsi ensimmäisen yrityksen aikana, joten hän ei enää vanhana naisena osaa muuta kuin naljailla isällesi.
Yritä käsittää, ettei äitisi sinulle ulkomuodostasi puhunut, vaan isällesi. Äitisi varmasti kantaa syyllisyyden taakkaa kuolemaansa asti ja varmasti katuu sitä, ettei ole auttanut sisartasi. Isäsi ei todennäköisesti käsitä tekojensa seurauksia ja koettaa ikään kuin sovitella mennyttä sinun kauttasi, Hän haluaa vielä kerran kokea olevansa osa perhettä, mutta tekee sen perin säälittävällä tavalla vältellen sitä mistä teidän todellakin pitäisi puhua: miksi hän kohteli sisartasi, kuten kohteli. Kuolema ei ole syy vältellä vastuuta.
Koska et selkeästi kykene itsekään käsittelemään perheesi tilannetta ja pahoja tekoja menneisyydessä painit täysin epäolennaisen ongelman kimpussa välttääksesi kohtaamasta tilannetta, mikä sinun täytyisi tehdä. Tiedät sen sydämessäsi.
Sinun pitää kasvaa aikuiseksi, luottaa itseesi ja selvitettävä asia, jos ei muuten, niin itsesi kanssa. Sinulla on täysi oikeus olla välittämättä vanhemmistasi enää piiruakaan.
Anteeksi saarna, mutta elän lähellä insestin kokoneen ihmisen kanssa ja olemme keskustelleet aiheesta paljon. Ystäväni saa siihen apua ja terapiaa, mutta häntä hyväksikäyttäneen ihmisen hautajaisissa hän suorastaan tanssi haudalla. Hän vihasi ja reilusti.
Kiitos kaikille viesteistä!
Insestin uhrin läheisen kirjoitus oli koskettava. Kun sisareni kertoi omasta tapauksestaan oli itselläni samanaikaisesti menossa muita vaikeita käsiteltäviä asioita. Kuitenkin oli hyvä, että kertoi. Muut sisarukset eivät tiedä vieläkään. Oma mieheni tietää, muille en ole kertonut. Omat aikuiset lapsenikaan eivät tiedä. Isäni ei ole ollut heille koskaan tärkeä ihminen, vaikka ovatkin olleet paljon tekemisissä lapsina. En halua kuitenkaan satuttaa heitä.
Olen jo aika hyvin selvittänyt asian itsekseni. Heti alusta asti oli selvää, että vanhempien kanssa asiasta ei voi puhua. Samanaikaisesti on tarvinnut huolehtia vanhemmista. En ole koskaan erityisemmin pitänyt isästäni ihmisenä ja kuultuani insestistä tajusin lopullisessti, että ei minun tarvitsekaan! Henkisesti olen ottanut etäisyyttä ja yrittänyt ottaa asiat asioina. Insestiasia on aivan järkyttävä, kamala ja anteeksiantamaton, mutta näen myös hänessä olevat hyvät ominaisuudet. Tiedän, että toisin kuin isä, äiti kantaa syyllisyyttä lopun elämäänsä. Hän paremmin tajuaa, mitä insesti on aiheuttanut, mutta ei silti voi ymmärtää, miksi sisko ei yksinkertaisesti unohda. Ymmärrän, että joku tanssi insesti-isänsä haudalla. Itse en tiedä, kuinka käyttäytyisin hänen kuoltuaan, mutta voisin kuvitella olevani ennen kaikkea huojentunut.
Olen ajatellut hoitaa vanhempieni asioita niin, ettei tarvitse jälkikäteen katua. Todennäköisesti he kuolevat ennen minua ja haluan olla sovussa tekemisteni kanssa heidän kuoltuaan, että oma elämäni on helpompaa. Kuten ensimmäisesä viestissä kerroin, teen sen myös siskoni vuoksi/puolesta. Äiti on siskolleni erittäin tärkeä.
Joku arveli, että painoni on minulle vaikeakin asia. Ei se ole. Tarkkailtava asia se toki on, mutta juuri nyt elämässäni ei ole resursseja siihen kovin paljoa paneutua. Nyt haen mielenrauhaa, tasapainoa ja hyvää oloa. Pidän huolta itsestäni ja terveydestäni. Oma perhe ja sisarukset ja muutama muu ihminen ovat minulle erittäin tärkeitä. Yritän järjestää elämääni niin, että se on mielekästä minulle enkä yritä miellyttää muita omalla kustannuksellani. En ymmärrä kenenkään ulkonäköön puuttumista ilkeästi mistään syystä. Omilla vanhemmillani on jostain syystä nimenomaan ihmisten paino suunnattoman tärkeä asia ja sitä pitää myös kommentoida.
Useimmiten nämä asiat pysyvät taka-alalla, minne kuuluvatkin. Yleensä jo pystyn keskittymään sellaisiin asioihin joille jotain voi. Todennäköisesti myös isäni on insestin uhri, mutta se on eri tarina. Kerron sen siksi, että ilmiö on hyvä nähdä laajasti.
Pärjäillään!
Vai olitteko eri painoisia lapsena? Tuli heti mieleen, että jos äitisi viittaus olisi siihen, että isäsi tykkää nyt sinustakin, kun sinullekin on tullut painoa, niin kuin sisarellesi.... Tollanen tuli vaan mieleen?
saa kuitenkin ajatuksesta selvää..=) Siis isäsi insestiin...
paino ei liity insestiin. Ilmeisesti vain "hassunhauska" sanaleikki: minua on enemmän, jolloin tykättävääkin on enemmän....
Aiotko koko ikäsi tanssia heidän pillinsä mukaan ja miellyttää joka lailla?