Olen tässä omien kokemusteni ja muiden läheisieni ja myös osaksi netissä lukemieni tarinoiden perusteella luonut teorian siitä miten naiset pariutuvat ja miten he kumppania valitsevat. Tämä teoria koskee lähinnä nuorempia naisia, sitten yli 40v naiset eivät enää kuulu tähän, mutta kerron siitäkin vähän myöhemmin.
Tässä elämäni aikana olen huomannut nuorten naisten pariutumis taktiikassa yhden asian, naiset harvemmin pariutuvat ns. "järjen" mukaan vaan kaikki pariutuminen tapahtuu aina tunteiden mukaan. Eli kumppani mikä olisi sopiva siinä mielessä, että hänellä on naisen kanssa yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mahdollisesti harrastuksia tai samanlainen näkemys elämästä yleisesti yms. ei ole yhtä kuumaa tavaraa kuin sellainen mies joka ei pakosti jaa mitään yhteistä näkemystä, mutta mikä kiihoittaa naista ja herättää naisen tunteet. Mies joka luo sen "kemian" mikä suomeksi tarkoittaa vain sitä, että nainen kiihoittuu tämän miehen läheisyydessä ja sitä kautta tunteet vahvenevat tätä miestä kohtaan.
Oma ihastumiseni naiseen menee aina niin, että ensiksi näen mielenkiintoisen naisen, mutta vasta kun tiedän tämän naisen omaavan samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja näkemyksen elämästä niin alan ihastumaan tähän naiseen. Mun pitää siis tietää sen naisen olevan sopiva itselleni kunnes voin ihastua kyseiseen naiseen. En siis pysty ihastumaan vain ulkokuoreen.
Esimerkkeinä voin sanoa muutaman asian. Itse olen hyvin liikunnallinen, soitan yhtä instrumenttia eli musiikki on minulle todella rakas asia ja varmasti suurempi kriteeri kuin yleisesti ihmisillä on joten haluan yleensä kumppanini olevan liikunnallinen ja musiikkimaun pitää sopia yhteen. En myöskään hyväksy suurta alkoholin käyttöä enkä tupakointia. En siis pysty ihastumaan naiseen joka ei täytä näitä asioita, eli naiseen joka ei "järjen" mukaan ole minulle sopiva.
Joku varmasti ajattelee lukiessaan, että taas joku naisten torjuma kaveri vain valittaa ja vierittää kaikki syyt naisten niskaan. Voin myöntää, että sain pakit joku aika sitten naiselta jonka itse koin juuri sopivaksi yhteisten harrastusten ja musiikillisen ja elämännäkemyksen suhteen. Mutta on tilanne myös ollut toisinpäin, eli minuun on ihastunut palavasti naisia jotka eivät ole omanneet yhtään mitään yhteistä kanssani, nämä naiset eivät ole urheilullisia, eivät musikaalisia, juovat ja polttavat, he haluavat ison perheen mitä itse taas en halua jne. Nämä naiset ovat siis vain ihastuneet tunteiden mukaan minuun kun taas järki sanoo suoraan ettei me oltaisi hyvä yhdistelmä kun on niin erilaiset näkemykset elämästä.
Eikä kyse ole pelkästään mistään teineistä vaan omasta elämästäni otanta on 18v naisesta 30v naiseen, eli tuolta ikäväliltä minuun on ihastunut naisia jotka eivät ole omanneet mitään yhteistä kanssani muuta kuin suuren "kiiman" minua kohtaan. Mahdollisesti pelkkä ulkonäkö tai karisma joka on sitten vedonnut näihin naisiin.
Mua siis kiinnostaisi tietää pystyykö nainen ihastumaan "järjen" mukaan vai tapahtuuko kaikki aina tunteiden saattelemana? Tämä voisi periaatteessa myös selittää sen miksi naiset tuntuvat usein päätyvän "vääriin suhteisiin", eli sellaisen miehen kanssa yhteen joka ei ole heille oikea millään tavalla, mutta kun nainen vain tuntee jotain kiimaa sitä miestä kohtaan niin sille tämä nainen ei vain voi mitään. Se kuuma pelimies mikä saa paikat kostumaan kerää paljon naisia vaikka tämä pelimies ei olisi millään tavalla sopiva juuri täysin erilaisten elämännäkemysten suhteen. Ja pelimiehet tietenkin osaavat käyttää hyväkseen tätä naisten tunteenomaista rakkautta mitä he tuntevat sitä kiimaa herättävää miestä kohtaan ja onnistuvat lopulta satuttamaan naista ja tekemään naisesta mahdollisesti kyynisen ja kaikkia miehiä inhoavan naisen.
Mitä olen lukenut taas yli 40v naisen kirjoittavan siitä mitä hakevat miehestä niin siellä näkee aika usein sanottavan "etsin miestä jonka kanssa on hyvä olla ja joka omaa yhteisen arvot elämästä", eli etsiikö vasta yli 40v naiset kumppania "järjen" avulla eikä enää sen tunnekiihkon? En vain ikinä näe nuorempien naisten kirjoittavan vastaavalla tavalla siitä mitä haluavat miehestä vaan kyllä se on aina sitä "kemia" sanan viljelyä. Mä vain huomaan aika paljon yhtäläisyyksiä oman kumppanin etsimisen tavoissa ja vanhempien naisten tavoissa etsiä kumppania, molemmat etsitään sellaista kumppania mikä tuntuu kaikilta puolin hyvältä eikä sellaista mikä vain saa panetuksen aikaiseksi.
Tarkoitukseni ei ole loukata ketään naista tai yrittää selittää miten naiset taas tekevät asiat väärin ja miehet oikein vaan pelkästään yrittää ymmärtää tätä asiaa ja saada mahdollisesti paljon naisten mielipiteitä siitä voisiko tilanne olla näin. Omat kokemukseni ja muiden kertomat tarinat vain tuntuvat tukevan tätä teoriaa.
Olen pitkään palstalla pyörinyt ja tiedän täällä olevan naisia jotka pystyvät keskustelemaan kunnolla ja toivoisinkin näiden naisten vastaavat ja mahdollisesti saavan tästä mielenkiintoisen keskustelun eikä sukupuolten välistä väittelyä.
Kertokaa siis omia mielipiteitä tai mahdollisesti kokemuksia omasta elämästä liittyen kyseiseen aiheeseen. :)
Tässä elämäni aikana olen huomannut nuorten naisten pariutumis taktiikassa yhden asian, naiset harvemmin pariutuvat ns. "järjen" mukaan vaan kaikki pariutuminen tapahtuu aina tunteiden mukaan. Eli kumppani mikä olisi sopiva siinä mielessä, että hänellä on naisen kanssa yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mahdollisesti harrastuksia tai samanlainen näkemys elämästä yleisesti yms. ei ole yhtä kuumaa tavaraa kuin sellainen mies joka ei pakosti jaa mitään yhteistä näkemystä, mutta mikä kiihoittaa naista ja herättää naisen tunteet. Mies joka luo sen "kemian" mikä suomeksi tarkoittaa vain sitä, että nainen kiihoittuu tämän miehen läheisyydessä ja sitä kautta tunteet vahvenevat tätä miestä kohtaan.
Oma ihastumiseni naiseen menee aina niin, että ensiksi näen mielenkiintoisen naisen, mutta vasta kun tiedän tämän naisen omaavan samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja näkemyksen elämästä niin alan ihastumaan tähän naiseen. Mun pitää siis tietää sen naisen olevan sopiva itselleni kunnes voin ihastua kyseiseen naiseen. En siis pysty ihastumaan vain ulkokuoreen.
Esimerkkeinä voin sanoa muutaman asian. Itse olen hyvin liikunnallinen, soitan yhtä instrumenttia eli musiikki on minulle todella rakas asia ja varmasti suurempi kriteeri kuin yleisesti ihmisillä on joten haluan yleensä kumppanini olevan liikunnallinen ja musiikkimaun pitää sopia yhteen. En myöskään hyväksy suurta alkoholin käyttöä enkä tupakointia. En siis pysty ihastumaan naiseen joka ei täytä näitä asioita, eli naiseen joka ei "järjen" mukaan ole minulle sopiva.
Joku varmasti ajattelee lukiessaan, että taas joku naisten torjuma kaveri vain valittaa ja vierittää kaikki syyt naisten niskaan. Voin myöntää, että sain pakit joku aika sitten naiselta jonka itse koin juuri sopivaksi yhteisten harrastusten ja musiikillisen ja elämännäkemyksen suhteen. Mutta on tilanne myös ollut toisinpäin, eli minuun on ihastunut palavasti naisia jotka eivät ole omanneet yhtään mitään yhteistä kanssani, nämä naiset eivät ole urheilullisia, eivät musikaalisia, juovat ja polttavat, he haluavat ison perheen mitä itse taas en halua jne. Nämä naiset ovat siis vain ihastuneet tunteiden mukaan minuun kun taas järki sanoo suoraan ettei me oltaisi hyvä yhdistelmä kun on niin erilaiset näkemykset elämästä.
Eikä kyse ole pelkästään mistään teineistä vaan omasta elämästäni otanta on 18v naisesta 30v naiseen, eli tuolta ikäväliltä minuun on ihastunut naisia jotka eivät ole omanneet mitään yhteistä kanssani muuta kuin suuren "kiiman" minua kohtaan. Mahdollisesti pelkkä ulkonäkö tai karisma joka on sitten vedonnut näihin naisiin.
Mua siis kiinnostaisi tietää pystyykö nainen ihastumaan "järjen" mukaan vai tapahtuuko kaikki aina tunteiden saattelemana? Tämä voisi periaatteessa myös selittää sen miksi naiset tuntuvat usein päätyvän "vääriin suhteisiin", eli sellaisen miehen kanssa yhteen joka ei ole heille oikea millään tavalla, mutta kun nainen vain tuntee jotain kiimaa sitä miestä kohtaan niin sille tämä nainen ei vain voi mitään. Se kuuma pelimies mikä saa paikat kostumaan kerää paljon naisia vaikka tämä pelimies ei olisi millään tavalla sopiva juuri täysin erilaisten elämännäkemysten suhteen. Ja pelimiehet tietenkin osaavat käyttää hyväkseen tätä naisten tunteenomaista rakkautta mitä he tuntevat sitä kiimaa herättävää miestä kohtaan ja onnistuvat lopulta satuttamaan naista ja tekemään naisesta mahdollisesti kyynisen ja kaikkia miehiä inhoavan naisen.
Mitä olen lukenut taas yli 40v naisen kirjoittavan siitä mitä hakevat miehestä niin siellä näkee aika usein sanottavan "etsin miestä jonka kanssa on hyvä olla ja joka omaa yhteisen arvot elämästä", eli etsiikö vasta yli 40v naiset kumppania "järjen" avulla eikä enää sen tunnekiihkon? En vain ikinä näe nuorempien naisten kirjoittavan vastaavalla tavalla siitä mitä haluavat miehestä vaan kyllä se on aina sitä "kemia" sanan viljelyä. Mä vain huomaan aika paljon yhtäläisyyksiä oman kumppanin etsimisen tavoissa ja vanhempien naisten tavoissa etsiä kumppania, molemmat etsitään sellaista kumppania mikä tuntuu kaikilta puolin hyvältä eikä sellaista mikä vain saa panetuksen aikaiseksi.
Tarkoitukseni ei ole loukata ketään naista tai yrittää selittää miten naiset taas tekevät asiat väärin ja miehet oikein vaan pelkästään yrittää ymmärtää tätä asiaa ja saada mahdollisesti paljon naisten mielipiteitä siitä voisiko tilanne olla näin. Omat kokemukseni ja muiden kertomat tarinat vain tuntuvat tukevan tätä teoriaa.
Olen pitkään palstalla pyörinyt ja tiedän täällä olevan naisia jotka pystyvät keskustelemaan kunnolla ja toivoisinkin näiden naisten vastaavat ja mahdollisesti saavan tästä mielenkiintoisen keskustelun eikä sukupuolten välistä väittelyä.
Kertokaa siis omia mielipiteitä tai mahdollisesti kokemuksia omasta elämästä liittyen kyseiseen aiheeseen. :)
Vastaukset 72
Vanhimmat
viehättäisit minua juuri sen vuoksi, että meillä olisi paljon yhteistä, olisimme oikein sielunkumppaneita ja ymmärtäisimme toisiamme ja harrastaisimme samankaltaisia asioita ja ajattelisimme monista asioista samalla lailla
En ikinä, Ikinä, haluaisi olla kanssasi jos tunteesi minua kohtaan olisi järkeviä. En ikinä, Ikinä haluaisi olla kanssasi, jos et olisi ihastunut minuun ensisilmäyksellä ja ollut valmis hyväksymään kaikkea mitä minussa on, vaikka myöhemmin ilmenisikin että kaikki tekemämme ja ajattelemamme menevät yksiin.
En ikinä jatkaisi miehen kanssa kemioista huolimatta, jos hänen naisvalintansa perustuvat järkeen ja yhteensopivuuteen. Se tietäisi aika ikävää loppuelämää...ja miten järkevä sellainen mies olisikaan sängyssä!? En halua miestä, joka etsii kemiaa, vaan miestä, joka uskaltaa rakastua - millaiseen hyvänsä ihmiseen johon tuntee vetoa.
En ikinä haluaisi olla järkeilyn tulos, sopiva vaihtoehto.
h
Eli sun mielestä rakkautta ei voi syntyä sen takia, että huomaa kuinka sopiva ihminen on juuri sinulle? Sä uskot siis siihen, että ihminen rakastuu heti ensimmäisestä silmäyksestä toiseen palavasti? Ei voi tapahtua sitä, että kiinnostuu ihmisestä vähän ja vasta kun huomaa ja saa lisää tietoa toisesta ja ymmärtää kuinka loistava ihminen tämä on niin vasta sitten se ihastus syvenisi ja muuttuisi rakkaudeksi?
Sulle siis on parempi se, että mies ihastuu suhun jossain mahdollisesti pinnallisessa asiassa mikä saa aikaan sen panetus reaktion ja se mitä sä olet sisäisesti ja se mitä sä olet ihmisenä ei ole sulle tärkeä asia siinä mihin mies ihastuu sinussa?
Minkä takia mä olisin huono sängyssä jos mun ihastuminen suhun johtuisi mahdollisesti sun ajatusmaailmasta ja vakaumuksesta eikä esim rintojen koosta tai muusta ulkoisesta ja kiimaa herättävistä asioista mihin normaalisti ihmisessä alkuun ihastutaan?
Saanko ihan mielenkiinnosta tietää ikäsi, ei tarvii antaa ihan tarkkaa lukua kun toi iän kysyminen naiselta tuntuu olevan aina aika kova paikka monille. :)
Täysin samaa mieltä tuon edellisen naiskirjoittajan kanssa.
Jollen minä ole miehen mielestä kaunis ja haluttava, niin suhdetta ei tule.
En haluaisi olla kenenkään miehen järkeilyn tulos. Ei onnistu.
En mä ole sanonut, että mua ei kiinnosta mille näytätte tai muuta tälläistä. Sanoin suoraan, että voin kiinnostua ulkoisesti naisesta, mutta en ikinä syvästi voi ihastua naiseen pelkän ulkonäön takia vaan minun täytyy saada tuntea tämä nainen syvällisemmin ja kun huomaan hänen olevan juuri se oikeanlainen niin sitten vasta voin ihastua syvästi.
Nämä kommentit kyllä tukevat vahvasti sitä, että eläimellinen kiima on tärkeämpää kuin se vakaa ja hyvä suhde.
On olemassa sellainen naistyyppi, satun tietämään, joka tosiaankin on sitä mieltä että kaikki pitää olla täyttä tavaraa heti ensisenteistä lähtien. Sellainen vähän hitaampi eteneminen ja toiseen tutustuminen - no ei vitussa!
Tuollainen on oikein umpiromanttista, ja ihan hiton typerää. Siinä siis tosiaankin pitää ihastua (mielellään tosin rakastua) siihen ulkokuoreen/ensivaikutelmaan. Ja tuohan kun tunnetusti kertoo aina vedenpitävästi ihmisestä kaiken oleellisen, senkin onko vittumainen, vai todella vittumainen luonteeltaan, onko HUOMATTAVIA taipumuksia käydä vieraissa tai hieroa sovintoa nyrkein ja muuta sellaista.
Ei, ei... kyllä se ensivaikutelma on aina oikeassa, hitaampi toiseen tutustuminen vaikka mielenkiinto olisi herännyt heti alussa, on ihan hiton tylsää - mähän en kelpaa siinä sellaisena kuin mä oikeesti oon (ensivaikutelman perusteella).
Siis otetaas vielä uudestaan tuo, tällä kertaa lainatuin sanoin:
"jos et olisi ihastunut minuun ensisilmäyksellä ja ollut valmis hyväksymään kaikkea mitä minussa on"
"En halua miestä, joka etsii kemiaa, vaan miestä, joka uskaltaa rakastua - millaiseen hyvänsä ihmiseen johon tuntee vetoa."
Murtavat yhä kovemmin mun uskoani ihmisiin ja varsinkin naisiin.
"En ikinä, Ikinä, haluaisi olla kanssasi jos tunteesi minua kohtaan olisi järkeviä. En ikinä, Ikinä haluaisi olla kanssasi, jos et olisi ihastunut minuun ensisilmäyksellä ja ollut valmis hyväksymään kaikkea mitä minussa on"
"En ikinä jatkaisi miehen kanssa kemioista huolimatta, jos hänen naisvalintansa perustuvat järkeen ja yhteensopivuuteen"
"ja miten järkevä sellainen mies olisikaan sängyssä!?"
Pelkästään se tieto, että naisista osa (varmaan aika suuri osa?) ajattelee näin masentaa mua ja luo oikeasti tiedon kautta tuoman turhautumisen tunteen ihmisiin. Sanonta "tieto lisää tuskaa" pitää kyllä 100% paikkaansa, olen oppinut tämän asian kantapäänkautta enkä tarkoita pelkästään oppimalla asioita naisista vaan kaikesta mitä elämässä olen oppinut. Helpommalla pääsisi kun sulkisi silmät ja korvat ja kävelisi vain zombina eteenpäin.
Jos naiset väittävät pornon antavan vääränlaisen kuvan maailmasta ja muuttavan liikaa miesten ajatusmaailmaa niin voin väittää näidän rakkausromaanien ja prinsessasatujen aiheuttavan yhtän paljon vahinkoa luomalla vääränlaisen kuvan elämästä ja maailmasta yleisesti.
Eli jos porno kiellettäisiin niin myös rakkausromaanit ja prinsessasadut pitäisi myös kieltää. Molemmat luo illuusion jostain sellaisesta mitä oikeassa elämässä ei ole.
Sitä ikuisen palavan rakkauden liekkiä ei ole olemassakaan eikä se varsinkaan syty ensisilmäyksellä, sitä kutsukaan "panetukseksi" kun joku ihminen näkee toisen ja tuntee suurta vetoa toista kohtaan, ei se ole rakkautta vaan pelkkää hormoonien tuomaa lisääntymishalua nostavaa tunnetta. Rakkaus (jos sellaista edes on olemassa) syntyy aivan muista asioista.
Silti ihmiset sokeasti uskovat siihen, että he vain tapaavat toisen ja ilman mitään tietoa ja ymmärrystä siitä ihmisestä sitä vain mystisesti "rakastutaan".
Eihän tunteen ja järjen tarvitse sulkea toisiaan pois, paitsi kun järki sanoo, että tunteiden kohde ei ole oikeasti sitä miltä nyt tuntuu.
Lähtökohtaisesti miehet tuntuvat suosivan itseään tyhmempiä ja vähemmän kunnianhimoisia naisia. (vrt. nobelisti Becker on soveltanut rationaalisen valinnan teoriaa parinmuodostukseen). Eli mies pyrkii löytämään naisen, joka mahdollistaa miehelle uran luomisen hoitamalla miehen kodin ja lapset.
Urheilullisuus on plussaa niin kauan kuin nainen häviää miehelle, eli miehen pitää saada aina tuntea olevansa parempi. Sama pätee työhön (miehen saatava enempi palkkaa), naisen oltava huonommin koulutettu.
Eli naisen pitää olla huonompi, jotta mies voi tuntea omaa paremmuuttaan.
Kuten itsekin totesit omista harrastuksistasi, naisen tulee mukautua miehen tahtoon, mutta miehen ei tarvitse tehdä mitään naisen vuoksi.
Useimmat miehet ovat sitä mieltä, että heillä on oikeus olla oma itsensä, naisella ei.
Naisen pitää todistaa miehelle rakkauttaan koko ajan käyttäytymällä ja näyttämällä pornoelokuvien mallilta.
Miehen täytyy saada seksiä itselleen sopivalla tavalla itselleen sopivana ajankohtana, naisen pitää aina suostua mutta mitään ei saa mieheltä vaatia.
Naisen tulee tehdä kaikki taloustyöt, ja odottaa miestä kotona meikattuna, laitettuna ja halukkaana.
Miehelle ei saa puhua mistään epäkohdista, mutta miehen tulee saada olla oma itsensä,kiukutella ja raivota jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaisesti.
Yhteenveto: naisen elämäntehtävä on miehen mielisteleminen.
Valtaosa netti-ilmoituksista on lähinnä tuon tyyppistä vaatimuslistaa. Sama pätee myös elävään elämään.
Onneksi joukossa on normaaleitakin miehiä.
Missä muka väitin haluavani tyhmemmän tai huonomman naisen kuin mitä itse olen? Eihän tuossa ole mitään järkeä. Mistä sä tälläisen johtopäätöksen olet keksinyt?
Ei mua haittaisi vaikka nainen olisi mua parempi urheilussa ja musikaalisempi tai mitä tahansa, tuntisin vain ylpeyttä tälläisestä naisesta.
Enkä myöskään väitä, että kenenkään tarvii myöntyä minun tahtoihini vaan haluan suoraan etsiä naisen joka täyttää nämä minun asettamat vaatimukset juuri sen takia ettei kenenkään tarvii muuttaa omia tärkeitä asioitaan vaan ne molemmille tärkeät asiat olisivat yhteisiä. Ja toivoisin tietenkin samalla minun täyttäväni nämä naisen vaatimukset olettaen hänen pitävän myös tärkeänä samoja asioita.
Tää sun kommentointi kyllä tuo selvästi esille syvää katkeruutta miehiä kohtaan, ehkä olet juuri nuorena etsinyt tunteiden johtamana niitä pelimiehiä jotka ovat sitten käyttäneet sinua hyväkseen ja nyt inhoat kaikkia miehiä? Ei kukaan tollasta muuten selittäisi.
Nuo ovat miesten kirjoittamia viestejä netissä seuranhakupalstoilla.
Eivät minun sanomiani vaan tapaamieni miesten.
Kaikki eivät ole tuollaisia, mutta paljon on heitä joiden mielestä naisen pitää mielistellä 24/7 ja mies itse saa olla oma itsensä.
Huom! Heitä löytyy ikäluokassa 30-60 vuotta ainakin.
Mutta, aika moni mies tosiaan kertoo minkälainen naisen tulee olla jotta nainen miellyttäisi.
Jos sun mielestä kaikki jotka kirjoittavat mielipiteensä netissä ovat katkeria niin jatka sitten yksinpuheluasi täällä.
Minä lopetin just. Katkera en ole. kerroin vain mitä miehet haluavat naisesta noin yleensä.
siis tarkoitatko että Nobelin taloustieteiden palkinnon saaja, tohtori Becker on väärässä sanoessaan että miehet soveltavat rationaalisen valinnan teoriaa parinmuodostuksessaan. Eli lyhyesti: mies pystyy maksimoimaan hyötynsä (ura ja perhe) menemällä naimisiin alemman tason naisen kanssa, joka hoitaa miehen lapset ja kodin siten että mies voi keskittyä uran luomiseen.
Onko tohtori Becker siis katkera kun moista väittää? Hän on muuten mies.
Eli sun mielestäsi älyllinen ajattelu on katkeruutta. Näkökulma sekin.
Naiset sitten soveltavat? Irrationaalisen valinnan teoriaa? Naisillako ei ole omia intressejä?
Naiset itsekkö eivät suosi uramiehiä jotka ovat heitä itseään 'parempia'? Naisetko tykkäävät miehistä joilla on pienemmät aivot ja lihakset kuin naisella itsellään?
Naisetko eivät hyödy yhtään siitä että mies tuo leivän pöytään naisille ja naisen lapsille?
Onhan se jo ihan tutkitustikkin todistettua, että miehet suosivat kumppaneinaan naisia, jotka hoitavat kaikki kotityöt heidän puolestaan.
Älykkäät uranaiset haluavat itse pärjätä töissä ja ansaita leipänsä eli he eivät sovellu puolisoksi sellaiselle miehelle joka etsii alemman tason naista tekemään taloustyöt ja hoitamaan lapset.
Tästä syystä älykkönaiset sijoittuvat heikosti parisuhdemarkkinoilla, koska miehet preferoivat itseään tyhmempiä naisia, jotka omistautuvat perheelle ja miehelle. Älykkönaiset eivät toimi silla tavalla, he haluavat vertaisensa kumppanin. Se onnistuu harvoin koska mies haluaa olla parempi.
Luonnollisesti valtaosa parisuhteista muodostuu juurikin tuon rat.valinnan teorian mukaisesti. Tärkeintä miehelle on se, että nainen hoitaa perheen ja mies voi keskittyä työnsä. Ei se tarkoita, että mies olisi välttämättä mitenkään hyvätuloinen, pääasia, että hän on perheen pää ja nainen ansaitsee vähempi. Siis mies voi tienata vaikka 2500 euroa ja silti soveltaa rat.valinnan teoriaa parinmuodostuksessa. Kunhan nainen on alempiarvoisempi, siitä on kyse.
Minä kirjoitan tässä tohtori Beckerin ajatuksista, en omista mielipiteistäni.
Mitä tutkimukset asiasta sanovat. Naiset preferoivat itseään kovatuloisempia, 'älykkäämpiä' miehiä jne.
Naiset eivät todellakaan etsi 'vertaistaan' kumppania. Naiset usein pitävät samalle alalle suuntautunutta tai samoja elämänkokemuksia omaavaa miestä naisellisena reppanana tai ei ainakaan seksuaalisena olentona.
Selvittävätkö naiset miehen tulot, ennen kuin preferoivat ketään? Voi olla että naiset keskenäänkin mieluummin ovat älykkäitten naisten kanssa kuin bimbojen tai selvästi itseään tyhmempien. Minusta tämä maailma näyttäytyy erilaisena naisille ja miehille. Sen takia miehet voivat joskus kokea, että naiset pitävät samalle alalle suuntautunutta naisellisena ja vielä reppananakin(?). Elämänkokemuksia eivät ihmiset, eivät miehet eivätkä naisetkaan aina tule itse sellaisinaan valinneeksi. Omilla kokemuksillani varustettua miestä pitäisin varmaankin outona, koska sukupuoleni on osaltaan värittänyt omia kokemuksiani. Sen puoleen totta. 'Sitten on asioita, joihin on itse voinut vaikuttaa ja sitten on niitä, joihin ei itsellä ole ollut vaikutusta, jotka on vaan pitänyt hyväksyä. Naiset eivät, tai en ainakaan minä, ole tätä maapalloa ole päässeet pyörittämään l. vaikuttamaan asioitten kulkuun.
Himot herättää se erilaisuus kyllä ei samanlaisuus. Modernit naiset arvostavat eniten miehen henkistä vahvuutta ja kykyä nahdä nainen ja hänen ydinminuutensa.
On miehelle haastavaa varmasti elää nykymodernin naisen kanssa. Ei riitä ulkokuri eikä fyysinen vahvuus eikä sillä ole merkitystä mitä tienaa kuin vasta sitten kun henkinen vahvuus on vähissä.
Nainen voi jäädä sellaisen miehen kanssa elämään jolla on korkea status mutta seksi hiipuu nopeasti.
Todennäköisesti tämä itsenäinen omilla tuloillaankin toimeen tuleva nainen hankkii siinä vaiheessa rakastajan vaikka jostakin köyhästä muusikon retkusta. Miehen persoonallisuus ja todellakin se henkinen vahvuus määrää.
Mikä sinun mielestäsi on takana siinä, että juuri se erilaisuus herättää ne himot?
Tuskin nyt kuitenkaan tarkoitat sitä, että miehen pitää olla erilainen ollakseen henkisesti vahva. Tai päinvastoin: samankaltainen ei voi olla henkisesti vahva. Eli mitä mahdat tarkoittaa sillä, että erilaisuus herättää niitä himoja?
Minulla on yksi mahdollinen syy ihan huulilla, mutta se on kyllä niin typerä että on pakko kysyä mitä mieltä viisaammat ovat...
Erilaisuus eli mies on mies ja nainen on nainen. Ei seksuaalisuus ole ystävällisyyttä ja harmoniaa vaan miehen ja naisen välistä kemiaa. Ei siinä tehdä kompromisseja. Seksissä ei olla tasa-arvoisia eikä muuten tanssissakaan olla.
Mies vie ja toinen tulee mukana.
Mies saa naisen toimimaan myös itselleen mieluisalla tavalla eli en tarkoita sitä että toinen olisi vain passiivinen vastaanottaja.Tosimies osaa hommansa eikä ole riippuvainen naisesta.
Henkisesti vahva on sellainen mies joka ei koe naisen itsenäisyyttä uhkana eikä naisen feminiinisyyttäkään.
Mies tietää olevansa kuningas ja saa naisen tuntemaan itsensä kuningattareksi.
Samankaltaisuutta voi toki olla arvoajattelussa (hyvä) ja kiinnostuksen kohteissa mutta se tosiasia että nainen on nainen ja mies on mies ei muutu. Nykymiehet ovat passiivisia myötäilijöitä ja kyselevät liikaa mitä nainen haluaa.
Päteeköhän tuo moneenkin tapaukseen?
"Ei seksuaalisuus ole ystävällisyyttä ja harmoniaa vaan miehen ja naisen välistä kemiaa. Ei siinä tehdä kompromisseja. Seksissä ei olla tasa-arvoisia eikä muuten tanssissakaan olla."
MINULLE kemia on sitä, että tuntee vetoa toiseen niin seksuaalisesti kuin ajatustasolla. Ja etenkin tuohon jälkimmäiseen tarvitaan ajatusten ja luonteiden harmoniaa ja samankaltaisuutta. Se kemia voi olla vain toista, mutta se ei riittäne onnelliseen suhteeseen. Jos nainen on liian erilainen, vaikka olisi ulkoisesti miten hiton kiihottava tahansa, niin se ei pitkälle riitä. Siihen pitkälle riittämiseen tarvitaan sitä ajatusten ja luonteiden samankaltaisuudesta kumpuavaa harmoniaa ja mielenrauhaa mikä ei_tarkoita_sitä, että oltaisiin toistensa peilikuvia, vaan sitä, että kummatkin ovat omanlaisiaan ja hyväksyvät toistensa erilaisuuden JA ajatustasolla "isoissa itselle tärkeissä asioissa" ollaan samankaltaisia. Tai siis: "pikkujutut... ne pikkujutut ratkaisevat aina kaiken". Että ne osaakin olla merkittäviä.
"Mies saa naisen toimimaan myös itselleen mieluisalla tavalla"
"Mies tietää olevansa kuningas ja saa naisen tuntemaan itsensä kuningattareksi."
Niin mitä, kyseisenlainen tyttönen on jotain 5vee ja mies täysi idiootti? Hyvänen aika sentään... no, minusta ei olisi olemaan tuollaisessa "suhteessa".
"Samankaltaisuutta voi toki olla arvoajattelussa (hyvä) ja kiinnostuksen kohteissa mutta se tosiasia että nainen on nainen ja mies on mies ei muutu. Nykymiehet ovat passiivisia myötäilijöitä ja kyselevät liikaa mitä nainen haluaa. "
Ei muutu, eikä pidäkään muuttua. Miesten ja naisten välisiä suhteita vähän laajemmin ajatellen suhteessa voidaan varmasti olla myös tasavertaisia. Kaikki naiset eivät vain ole hilanneet kivikautisia käsityksiään "mitä miehen tulee olla" lähemmäs tätä päivää. Passiivisuuteen siis liittyen, sitä on saatu, mitä osa on tilannut. Silti yllättävän moni väkertää parisuhteissaan... hmm.
Viimeksi kun rakastuin ja ihastuin palavasti niin juttu meni näin. Olin aina haaveillut koulutetusta, fiksusta, huomaavaisesta, pitkästä ja tummahiuksisesta ym miehestä. Ja kun tämmöinen mies sattui kohdalleni niin ihastuin välittömästi. Mies oli unelmien mies, koska hänellä oli juuri niitä piirteitä joita toivoin miehessä olevan. Mies ihastui myös minuun ja meillä olikin ihanaa siihen asti että kaikki päättyi.
Siis sanoisin että itse tavallaan ihastun järkisyistä kummiskin, mutta siis ihastumisen tunteet lisääntyvät kun kuulee ja huomaa miehen omaavan joitain piirteitä joita hänellä haluaa olevan.
En tosiaankaan pysty päättämään järjellä kehen ihastun. Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä, mutta toisaalta en ole niin seurankipeä (ainakaan vielä) että olisi niin pakko saada joku, että pariutuu ihan kaveripohjalta ja toivoo tunteidenkin vielä heräävän. Ja kyllähän niitä tunteita tulee, mutta niin tulee jokaisen ihmisen kanssa keneen tutustuu ja kiintyy. Olen kerran sellaisen suhteen kokenut enkä toista kertaa halua. Siis ainakaan uskoakseni, tällä hetkellä.
Olisi kyllä ihan mielenkiintoista kuulla, ajatteleeko suurin osa miehistä noin? Mä olen käsittänyt kokemani perusteella kyllä jotain muuta, esim. että ulkonäkö on aika olennaisessa osassa valintakriteereissä.
Niin en minäkään pysty järjellä päättämään keneen ihastun, siis ihastun vähän siihen ulkokuoreen, mutta se syvempi ihastuminen tapahtuu vasta kun saan tietää millainen se ihminen on kun taas monella taitaa se syvempi ihastuminen iskeä heti ensimmäisellä silmäyksellä ja mahdollisesti karisman vangitsemana.
Eihän kukaan tässä ole tarkoittanut, että suhteeseen pitäisi lähteä sellaisella linjalla missä et tunne mitään sitä toista kohtaan vaikka omaisitkin samanlaisen maailmankuvan, vaan tarkoitan sitä, että mistä se tunne sitä toista kohtaan johtuu. Onko se jokin ulkoinen tekijä vai jokin yhteinen maailmankuva vai mikä. Itse vain ihastun vasta sitten syvemmin naiseen kun tiedän hänen olevan kaltaiseni, ehkä olen hieman romantikko kun edelleen etsin sitä "sielunkumppania" enkä vain jotain johon purkaa paineeni hetken aikaa. :)
"Olisi kyllä ihan mielenkiintoista kuulla, ajatteleeko suurin osa miehistä noin? Mä olen käsittänyt kokemani perusteella kyllä jotain muuta, esim. että ulkonäkö on aika olennaisessa osassa valintakriteereissä."
Paha sanoa, sen tiedän ettei miehet ole yhtä tunteiden ohjaamia, miehillä tosin voi olla muita motiiveita alkaa suhteeseen. Ei miehet tunne nuorina samanlaista vetoa mihinkään julkisuuden hahmoihin kuin mitä naiset voivat nuorina, eli ei tule sellaista syvää ihastumista vain siihen ulkokuoreen mikä naisilla voi olla mahdollista. Joo puhun nyt aika nuorista tytöistä, mutta silti.
Naisethan voivat nuorina kokea aika syviäkin ihastumisia johonkin esim laulajaan ja olla sen keikoilla kiljumassa ja huutamassa "rakastan sua" vaikka he eivät tunne sitä ihmistä mitenkään. Tälläistö käytöstä taas ei ikinä nähdä miehillä/pojilla.
Mä vain uskon vieläkin, että aika suurta osaa naisista heidän pariutumistaan ohjaa se kumma kemia mikä saa heidät ihastumaan sellaiseen ihmiseen mikä ei mahdollisesti millään tavalla ole heille sopiva.
Täytyy antaa propsit tekstistä.
Hyvää filosofista pohdintaa.
Itse en ole kuvailemasi kaltainen nainen, vaan olen pariutunut lähinnä järkisyiden perusteella. Tämä ei siis missään nimessä merkitse sitä, etten rakastaisi miestäni tai etten häntä halua. Tarkoitan sitä, etten ole pariutunut minkään hillittömän ihastumisen tunteen perusteella itselleni täysin sopimattoman henkilön kanssa. En oikein luota ihastumisen tunteeseen. Moni tuntuu sitä sokeasti seuraavan ja joutuu lopulta pettymään. Itse en ole oikeastaan koskaan ollut mieheeni ihastunut, vaan ystävyys ja kunnioitus ovat vähitellen kasvaneet rakkaudeksi. Mielestäni intohimoisia tunteita tärkeämpää on se, että henkilöt ovat älyllisesti, arvoiltaan ja ajatuksiltaan toisilleen sopivia. Se kiima todennäköisesti kuitenkin hiipuu muutamassa vuodessa, joten on suhteen on parasta perustua muille tekijöille.
Tiedän, että moni nainen ja mies pitää minua jotenkin kuivakkana ja todennäkisesti tunteettomana henkilönä tämän perusteella. Se heille suotakoon. Tärkeintä lienee, että jokainen on sellaisessa parisuhteessa kuin itselle parhaiten sopii. Minä en haluaisi intohimoiseen suhteeseen henkilön kanssa, jonka arvo- ja ajatusmaailma eroaisivat täysin omistani. Mieluummin vietän arkeani sellaisen miehen kanssa, jonka voin tuntea sielunkumppanikseni ja jonka vierellä voin kuvitella viipyväni vielä silloinkin, kun me molemmat olemme rupsahtaneita ja vanhoja.
Huomaan kyllä sen, että ihmiset pitävät heti meitä jotka ajattelemme näin jotenkin tunnekylminä tai ihmisinä jotka eivät pysty tuntemaan mitään ja etsivät lähinnä kulissiavioliittoa mikä ihmetyttää mua paljon. Mä en vain itse pystyisi alkamaan suhteeseen mikä perustuu eläimelliseen kiimaan toista kohtaan, jokainen parisuhteessa ollut tietää, että se alkuhuuma loppuu jossain vaiheessa ja mitä sitten tapahtuu jos sä olet suhteessa ihmisen kanssa jonka kanssa sä et jaa mitään muuta kuin yhteisen kiiman? Tälläiset suhteet tulee kuolemaan sitten kun se arki koittaa jos he eivät omaa mitään syvällisempää yhteyttä toisiinsa.
Mun mielestä myös juuri se, että sä näet sen toisen ihmisen samanlaisena kuin sinä olet, omaa samanlaiset arvot elämästä ja samanlaisen tulevaisuuden kuvan on paljon tärkeämpää kuin se hetkellinen kiihko toisen vartaloa kohtaan.
En kuitenkaan tarkoita etteikö myös sen toisen ihmisen ulkoinen olemus ole tärkeää, onhan se totta että ulkokuoreen ihastutaan ensimmäisenä, mutta en mä haluaisi suhdetta perustaa vain ulkokuoreen perustuvaan ihastumiseen.
"Mieluummin vietän arkeani sellaisen miehen kanssa, jonka voin tuntea sielunkumppanikseni ja jonka vierellä voin kuvitella viipyväni vielä silloinkin, kun me molemmat olemme rupsahtaneita ja vanhoja."
Näin juuri, mutta ehkä juuri sen takia kun vain harvat ihmiset ajattelevat näin niin meillä on niin paljon avioeroja? Kyllä mä haluan tuntea syvempää tunnetta sitä naista kohtaan jonka kanssa alan suhteeseen, sellaista tunnetta, että tiedän sen kestävän vielä senkin jälkeen kun se alkuhuuma on hälvennyt.
Taitaa vain olla niin, että meidän tavalla ajattelevia ihmisiä on todella vähän, joten on vaikea ehkä löytää ihmistä joka näkee maailman tällä tavalla. :) Vielä kun sillä ihmisellä pitäisi olla yhteinen näkemys elämästä niin alkaa mahdollisuudet löytää sopiva ihminen olla aika pieniä.
Voi kun voisin tavata sinunlaisesi naisen! Ei tarvitsi tavata naisia, vaan yksi riittäisi. Yksi joka jakaisi tämän saman ajatusmaailman ja jonka kanssa sovittaisiin muutenkin yhteen. Vaan eipä ole tullut vastaan :(
Mistähän voisin tunnistaa kaltaisesi naisen ikäluokassa 20-30v? Haluatko auttaa :)
No tuskinpa se ainakaan päälle päin näkyy :) En oikein osaa parempaa vinkkiä antaa kuin sen, että keskusteluissa tällainen ajatusmaailma varmaan parhaiten tulee esiin. Kannattaa vaan hakeutua samanhenkisten ja samoja mielenkiinnonkohteita omaavien ihmisten pariin, ehkä sieltä löytyy joku, joka ajattelisi näistä pariutumisasioistakin kanssasi samalla tavalla.
nimeltään "Rakkauden selitys" (Bas Kast, saksalainen kirjoittaja) löydät selityksen kaikkiin kysymyksiisi.
Ja taas ymmärrämme toisiamme enemmän.
Jaahas, vai että annoit ihan tuollaisen analyysin?
Evoluutio on oikeasti tehnyt heteromiehestä sellaisen, että mikä tahansa kelpaa, kunhan sillä on pillu
uusi, joskin keskeneräinen.
Mietihän vähän laajemmalta pohjalta, kuin se mitä nenäsi edessä näkyy.
Tämä nykyinen ”pariutuminen” kuten sitä kutsut, on toisaalta varsin uusi ilmiö historiassa. On erotettava ensin toisistaan tunnesuhteet (erotiikka, intohimo, romantiikka jne.) ja avioliitto. Tuo pariutumis sana tuo mieleen pelkän kerta parittelukumppanin etsimisen, sen yhden yön suhteen.
Avioliiton perimmäinen merkitys on ollut omaisuuden ja / tai vallan hallinta. Niin omaisuus kuin yhteiskunnallinen asema periytyivät ja avioliiton kautta saatiin lisää omaisuutta tai parempi asema. Eikä siinä kysytty, tykkääkö toisesta vai ei. Köyhillä oli varaa paremmin myös tuohon tykkäämispuoleen.
Syntyi romantiikka, joka tarkoitti tunnesuhteita avioliiton ulkopuolella tai epäsäätyisiä liittoja. Eli kun rikas nai köyhän pelkästään tunteiden takia. Toisinaan köyhä sai paremman aseman, mutta kävi myös niin että rikas menetti asemansa. Näin muuten on edelleen ns. kuninkaallisissa piireissä.
Nykyään järkiliittoina pidetään sitä, että kumpikin on mahdollisemman samankaltaisista oloista ja samankaltaisilla arvoilla eläviä. Joku aika sitten mm. pidettiin sitä ”naapurin” tyttöä tai poikaa parhaimpana mahdollisena parina. Tämä mahdollistaa sen arkielämän sujumisen. Kun vielä toisesta vähän tykkäsikin, oli paremmin mahdollista että se rakkaus sitten kasvoi vuosien saatossa.
Koska nyt voimme omalla työllämme elättää itsemme ja rakentaa asemamme, meillä on myös varaa tunteisiin. Nyt on mahdollista todella etsiä se, jota voi rakastaa syvemmin, ei tarvitse tyytyä siihen pelkkään ”järkevään” vaihtoehtoon: On myös mahdollista elää noita romanttisia intohimosuhteita tai olla pelkässä eroottisessa suhteessa jne. Kun ajattelet sitä, miksi seksuaalisuus on niin voimakkaasti tapetilla, yksi selittävä tekijä on, että sitä rummutetaan joka paikassa. Seksi vetoaa meihin ja korvaa jo muutkin tunteet.
Mitä enemmän ihmiset saa ajattelemaan seksiä, sitä vähemmän he kiinnittävät muuhun huomiota. Kaikki ongelmat yritetään ratkaista seksillä, kuten paha-olo, itsenäistymisen kriisit, parisuhteen ongelmat, riittämättömyyden ja tyhjyyden tunteet ja mitä vielä?
On myös mahdollista elää perinteissäkin suhteessa tai yrittää löytää niin romanttisen kuin järkevän yhdistelmä – joka lienee se haastavin tehtävä.
On siis itsestä kiinni, minkä vaihtoehdon valitsee. Ihmiset ovat hiukan sekaisin näistä vapauksistaan ja ovat unohtaneet vanhat tiedot. Kuten tavallista, emme opi historiasta mitään vaan se pyörä täytyy saada keksiä aina uudelleen jokaisen sukupolven. Nyt etsitään epätoivoisesti selityksiä eri teorioista, kuten biologiasta, psykologiasta ja evoluutiosta, miten löydämme tuon ihanteellisen parisuhteen (jota ei tosiasiassa kai ole ollutkaan kuin harvoilla). Ennen haettiin näitä filosofiasta tai uskonnoista.
Eli ei järkevä suhde ole samalla tunteeton suhde. Eikä kaikilla ole niin suurta tarvetta intohimoisiin seikkaluihin.
Voi olla että vasta vanhempana oppii. Olen elänyt ”järkikavioliiton”, joka perustui ystävyyteen, yhden eroottisen liiton, jossa ei taas ollut noita järkiperusteita. Pelkkään intohimoon perustuva suhde ja itselleni riitti yksi pätkä, enkä ikinä enää halua kokea sitä. Parempi on syvä rakkaudellinen ja järkevä suhde, joka tuo levollisuutta ja voimaa elämään, kuten tämä nykyinen
>>Avioliiton perimmäinen merkitys on ollut omaisuuden ja / tai vallan hallinta. Niin omaisuus kuin yhteiskunnallinen asema periytyivät ja avioliiton kautta saatiin lisää omaisuutta tai parempi asema. Eikä siinä kysytty, tykkääkö toisesta vai ei. Köyhillä oli varaa paremmin myös tuohon tykkäämispuoleen.
Syntyi romantiikka, joka tarkoitti tunnesuhteita avioliiton ulkopuolella tai epäsäätyisiä liittoja. >>
Jookyllä, mutta ne tunteet ja tykkäämiset ja vakituiset parisuhteetkin ovat tietenkin olleet osa ihmisyyttä paljon kauemmin kuin avioliitto yhteiskunnallisena instituutiona. Eihän maallista omaisuutta ole ollut perittäväksikään kuin muutama tuhat vuotta, kun taas ihmiset eriytyivät serkuistaan simpansseista jo miljoonia vuosia sitten. Ihmisvauva on paljon avuttomampi paljon pidempään kuin simpanssivauva, ja ne vauvat jäivät todennäköisemmin henkiin, joilla isäkin osallistui hoitoon eli vanhemmat muodostivat jonkinlaisen kiinteän parisuhteen ainakin muutamaksi vuodeksi.
>>Koska nyt voimme omalla työllämme elättää itsemme ja rakentaa asemamme, meillä on myös varaa tunteisiin. Nyt on mahdollista todella etsiä se, jota voi rakastaa syvemmin, ei tarvitse tyytyä siihen pelkkään ”järkevään” vaihtoehtoon: On myös mahdollista elää noita romanttisia intohimosuhteita tai olla pelkässä eroottisessa suhteessa jne.>>
Aivan niin. Aivomme ja perustunteemme ovat kivikaudelta, mutta uusissa oloissa löytyy uusia ilmenemismuotoja.
Joku tuossa väitti, että miehet etsivät nuoria nättejä naisia synnyttämään ja kotia hoitamaan, nuoret naiset taas varakkaita ja vahvoja miehiä lapsia elättämään. Tämä klisee on toki rankka yleistys, onhan nykyään varakkaita naisia ja koti-isiä ja tasa-arvoa, mutta kyllä se yhäkin aika monen kohdalla vielä noin menee.
Joillakin näihin keskusteluihin osallistuneilla tuntuu se tietoinen ajattelukin tulevan suoraan kivikaudelta. :-)
Kun 25-vuotias kaunis nainen pariutuu 60-vuotiaan varakkaan miehen kanssa, on mitä ilmeisimmin kyseessä järkisyyt. Minkähän takia enemmistö nuorista miehistä ei kuitenkaan arvosta tätä?!
Nuorena törmäsin nuoriin miehiin, jotka hakivat vain hyvää kroppaa ja helppoa panoa. Luulemani sielunkumppanuuskin oli vain yritystä päästä mekon alle. Vasta reilusti yli kolmekymppisenä olen tavannut n. ikäisiäni miehiä, joita kiinnostaa naisen henkinen puoli. Omat kriteerini ovat olleet kuitenkin koko ajan lähes samat. Olen toivonut löytäväni samanmielisen miehen, jonka kanssa on mukavaa olla.
Kyllä miehessä silti pitää olla myös jotain sytyttävää. Ei välttämättä ensi silmäyksellä, mutta jonkinlainen eroottinen viritys on edellytys suhteen syvenemiselle.
Täytyy näin jälkikäteen sanoa, että onneksi en valinnut puolisoani sen mukaan, onko meillä yhteisiä harrastuksia/mielenkiinnon kohteita. Meillä ei niitä paljoakaan ollut ja joistain yleisistä asioistakin olimme eri mieltä. En nähnyt tuota silloinkaan ongelmana. On erittäin hyvä vain, että on sitä jotain omaa ja kummallakin se oma harrastus. Mielipide-erot ovat myös aiheuttaneet kiinnostavia keskusteluja, vaikkakin nämä ovat vuosien aikana häiventyneet ja muuttuneet lähemmäs toisiaan. Ja kun olemme yhdessä eläneet, nähneet ja kokeneet, on myös tullut lisää myös niitä yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja harrastuksiakin. Niitä yhdistäviä tekijöitä on tullut lisää.
Tuosta fyysisestä vetovoimasta ja kiihottumisesta. Kyllä sekin on osa parisuhdetta, mutta vain osa. Jos en kiihottuisi miehestäni, niin olisihan sekin aika kamalaa. Tämä ei kuitenkaan ollut mikään parinvalintaa merkittävästi ohjaava kriteeri.
Minulla ehkä suurin tekijä oli se kliseinen kemia. Se, miten vuorovaikutus muodostui. Se ajatus, että tämän miehenhän kanssa voisin hyvin kuvitella viettämässä sitä arkea. Naurettiin samoille jutuille ja "ymmärrettiin" toisiamme. Keskustelut olivat antoisia ja aika tuntui kuluvan kuin siivellä. Sitten tähän liittyen ja muuten oli erilaisia piirteitä, jotka saivat minut kiinnostumaan. Eli taisi se "hänen kanssaan hyvä olla"-vaihtoehto se, joka itselläni oli. Seksissä tulee hyviä ja huonoja kausia, erilaiset mielenkiinnon kohteet eivät ole mikään este. Seksi ja yhteiset&erilaiset harrastukset voivat muuttua, kun suhdetta eletään pidemmälle. Ja jos ne ovat ne tärkeimmät kriteerit, niin enpä tiedä. Voi tulla ikäviä yllätyksiä. Siksi itse lähdin katsomaan mielummin sitä luonnetta ja keskinäistä vuorovaikutusta, kemiaa. En tosin tiedä miten tuossa sitten loppuviimeksi järkeä oli mukana, koska aika näppituntumaa ja tunnettahan tuo juuri oli. Ja se ihan ok minusta. Tosin en pidä sitä tunnevaltaisena vaan enempikin haluvaltaisena, jos kiihottuminen on se johtavin kriteeri parinvalinnassa.
Itse olin siis tuolloin päälle 20-vuotias tyttö, kun parinvalintaa tuli tehtyä.
Väitän, että naisella vauvakuume vaikuttaa aika oleellisesti siihen minkälaisesta miehestä hän kiinnostuu.
Eli jos naisella ei ole vauvakuumetta, varmaan on tuo pikarakastuminen-ihastuminen tärkeää, mutta jos on perhettä perustamassa niin toisenlainen valinta.
Silloin miehen soveltuvuus isäksi on ratkaisevinta. Vauvakuume voi olla jo 18-vuotiaanakin, mutta pääsääntöisesti nuoret 20-vuotiaat naiset eivät etsi isää tuleville lapsilleen.
Ihastuminen on tärkeä tunne, jotta suhteesta voi tulla mitään. Ja sen huomaa kyllä heti.
Jos sinkkunainen haluaa lapsen, niin senhän tietää mitä tuosta voi seurata: holtitonta (ehkäisemätöntä) käyttäytymistä humalaisten miesten kanssa.
Missäs se nyt olikaan hiljan vanha viisaus, että aina kun puhutaan alkoholikuolemista ja että viina tappaa, niin ei muisteta mainita kuinka monta äpärää on saanut alkunsa alkoholin sivuvaikutuksena. Varmaan useampi kuin on kuollut.
Mielestäni mainitsin perheenperustamissuunnitelmat. Eihän nainen silloin enää ole sinkku, jos hankkii miehen perhettä perustamaan jos naisella on vauvakuume.
Uskon, että perheenisäksi soveltuva mies on täysin erilainen kuin 18-20-vuotiaan sinkkunaisen seurustelukumppani.
Tai vastaavasti sitten lapset jo hankkineen naisen seurustelukumppani. Tai vapaehtoisesti lapsettoman naisen seurustelukumppani.
Tästä syystä jotkut miehet soveltuvat perheenisäksi ja toiset taas sitten seurustelukumppaniksi.
Mainitsin vain yhden version vauvakuumeesta, joka koskee joitakin sinkkunaisia.
"Uskon, että perheenisäksi soveltuva mies on täysin erilainen kuin 18-20-vuotiaan sinkkunaisen seurustelukumppani."
Niin varmasti monesti on. Tosin monet tuon ikäiset, myös ne vauvakuumeiset, seurustelevat juuri tuon ikäisten miehenalkujen kanssa, ja luulenpa vähän että moni miehenalku ei ole valmis/kypsä/edes halukas isäksi tuossa iässä. Niin vain siitä huolimatta joskus käy.
Mielenkiintoisen kysymyksen heitit! Jaan aika paljon ajatuksia muiden naispuolisten vastaajien kanssa. Mielestäni ainakin yksi tärkeä pointti tuli mummomuorin kommentissa, eli että pitäisi eritellä tarkemmin onko kyseessä erotiikka, intohimo vai romantiikka, kun ensisilmäyksellä johonkuhun ihastuu. En usko, että naisten kohdalla useinkaan on niin, että ihastutaan eroottisen, seksuaalisen latauksen perusteella. Ehkä sitten jos on jo valmiiksi "himokas" ja etsii vaikka jostain baarista sopivaa seuraa? Useimmiten naiset eivät myöskään ihastu ensisilmäykselläkään pelkkään ulkonäköön, eikä se ensisilmäys aina tarkoita edes sitä ajankohtaa milloin kyseisen henkilön ensimmäisen kerran tapaa. Se voi esim. syntyä siitä kun mies katsoo silmiin ja puhuttelee tai vaikka silloin kun itse sivustakatsojana kuulee tai näkee jotain sykähdyttävää. Itse rakastuin mieheen joka otti eksyneen kissan talteen ja etsi sen omistajan. Se oli minusta niin kertakaikkisen suloista nähdä iso mies pitelemässä pikkuista kissaa varovaisen hellästi sylissään, että rakastuin päätä pahkaa. Sillä hetkellä tiesin, että hän on hyvä mies. :)
Totta on sekin kyllä, että tytöt ja naiset useammin ihastuvat johonkin laulajaan tms. tuntematta ollenkaan henkilökohtaisesti. Sitä voisi ehkä selittää sillä että naiset kokevat erilaisia tunteita niiden laulujen välityksellä. Saattaa tulla tunne, että lauluntekijä tietää tarkalleen miltä minusta tuntuu, hän sanoo asioita mitä kukaan oikea mies ei minulle sano, tms.. Hyvä esimerkki tästä on Dingo 80-luvulta. Pystyn ymmärtämään täsmälleen mitä sen ajan nuoret tytöt ja naiset ovat tunteneet kuunnellessaan Neumannin väräjävää ääntä ja romanttisia sanoituksia. Onko tämä miehille aivan sokea piste, vai tuleeko kuunnellessa sellainen ahaa-elämys naisten sisäisestä maailmasta? Jos mielessänne vertaatte Dingoa ja jotakin toista bändiä, onko teille selvää mikä on saanut naiset hysterian partaalle? Vaikuttaako ylipäätään musiikki eri tavoilla miehiin ja naisiin?
Sanoisin, ettei sen perusteella kannata vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, jos iso mies ottaa kissan hoiviinsa. Muistan aina, miten serkkuni tuli meille käymään ja hänen poikaystävänsä otti kissamme syliin. Lapsena katselin sitä ja muistan jälkeenpäin kuulleeni, miten päiviteltiin, että olipa hyvä, että pääsi irti siitä hullusta (aggressiivisesta ja väkivaltaisesta nuoresta miehestä).
Sittemmin serkkuni löysi tiettävästi tosi hullun, joka sitten tappoi hänet...
Mutten tiedä, miten tämä hullu suhtautui kodittomiin, tai muihin kissoihin.
"Onko tämä miehille aivan sokea piste, vai tuleeko kuunnellessa sellainen ahaa-elämys naisten sisäisestä maailmasta?"
... luulen. Kyllähän minäkin yhdestä jos toisestakin laulusta voin löytää joitakin haluamiani juttuja, mutta enpä ole ikinä ollut sen laulun esittäjän tai sanoittajan perään. Jotkut biisit kolahtaa, kolahtavat eri tavoin ja eri kohtiin, mutta siinä se sitten onkin. Muistan erään naisen sanoneen joskus Joutsenlaulusta jotenkin niin, että "miten voikin mies sanoittaa niin kauniin kappaleen" ja jotain että "miten voi mies tietää tunnemaailmasta (tai naisen tunnemaailmasta) niin paljon" tai "miten mies voikin puhua tunteista näin koskettavasti". En ole vielä tänäkään päivänä tajunnut kyseisen biisin viehätystä, on niin paska kun olla ja voi. Onhan siinä "ne juttunsa" mutta kokonaisuutena täysin nou nou.
Dingon biisit ymmärrän sinänsä paremmin, muutamat biisit/jutut/biisien kuvaamat hetket jopa todella hyvin, "nuoruuden rakkautta" ja "naisen elämän kohtalokkuutta (Levoton tuhkimo)" ja näin, mutta... no, silti ne on vain biisejä.
yhden teorian mukaan teinit harjoittelevat noita romanttisia tunteita ensin turvallisemmalla kohteella ennen kuin siirtyvät todellisiin kohteisiin. Ensi ihastumisen kohde on etäinen ja siksi turvallinen, että ei joudu tekemään mitään päätöksiä (esim. seksin tai seurustelun suhteen) ja oppii ensin itsestään jotain – vaikka vain määritelmään sen minkälainen ihmisen kanssa voi todellisuudessa elää tulevaisuudessa.
Samoin koetaan myös ne sydänsurut kaipauksineen, mustasukkaisuuksineen ja ”eroineen”, ja toivottavasti saadaan niistä valmiuksia tosielämään. Se mikä mukavinta ne koetaan yhdessä ja mikä on turvallista, uskalletaan vaikka heittäytyä intohimon vietäväksi koska mitään ei kuitenkaan oikeasti tapahdu – ainakaan niitä pahoja asioita.
Joillakin tuo vaihe jää päälle, ehkä juuri siksi ettei uskalla kohdata todellista elävää ihmistä – ehkä jonkun ikävän tapahtuneen takia?
Tuon sanoituksen kanssa olen eri mieltä. Lyriikka on sitä, millaisena itse kukin sen kokee ja ymmärtää. Eli jokainen tekee niistä oman tulkintansa, eikä lyriikkaa (kuten runoutta tai muutakaan kirjallisuutta) pitäisi tulkita sen tekijästä lähtöisin. Itselleni ei monikaan suomalainen sanoittaja kolahda, eli en löydä niistä itseäni.
Lienee siis hyvin persoonakohtaista eikä sukupuolisidonnaista, miten musiikin kokee. Suomalaiset nyt vain ylipäätään eivät ole kovin musikaalista kansaa ja tykkäävät yksinkertaisista, selkeistä ja sanoituksiltaan samankaltaisista (yleensä teennäisen romanttisia) kappaleista. No, kohdallani on niin että hyvin harva nainen tykkää samasta kuin minä, kyllä ne miehiä enemmän ovat.
>>Totta on sekin kyllä, että tytöt ja naiset useammin ihastuvat johonkin laulajaan tms. tuntematta ollenkaan henkilökohtaisesti. Sitä voisi ehkä selittää sillä että naiset kokevat erilaisia tunteita niiden laulujen välityksellä. Saattaa tulla tunne, että lauluntekijä tietää tarkalleen miltä minusta tuntuu, hän sanoo asioita mitä kukaan oikea mies ei minulle sano, tms.. Hyvä esimerkki tästä on Dingo>>
Öö, miksi se neumanni muka tuntisi nuoren tytön sielunelämää sen paremmin kuin muutkaan miehet?
Toki laulujen sanat voivat noin yleensä kolahtaa kuulijaan syvästikin, mutta MIKSI se vaikuttaisi juuri nuoriin tyttöihin niin radikaalisti eri tavalla kuin poikiin, tai aikuisiin? Eihän niitä sanoja edes kuunnella silloin kun fanit kirkuvat pää punaisena ihastuksesta juuri niitä esiintyjiä kohtaan. Eikä tuo laulunsanateoriasi selitä lainkaan sitä miksi teinit pitävät laulajien ja näyttelijöiden kuvia seinillään tms. Ja joo, olen itsekin joskus ollut teinityttö ja palavasti ihastunut tiettyihin näyttelijöihin ja laulajiin (en kuitenkaan Dingon jengiin).
Kyllä siinä on ihan alastomimmillaan se apinaesiäideiltämme peritty vaisto, että se alfauros on se ihana ja jos sen suosioon pääsee niin voi onnea. Millään rationalisoinnilla ei noihin teini-ihastuksiin saa mitään järjellistä syytä vaikka analysoisi maailman tappiin. Se menee iän myötä ohi, mutta kestää sen aikaa että saa ne alfauroksen geenit lapselleen. Nyky-yhteiskunta ehkäisykeinoineen ja alaikäisten kanssa harjoitetun seksin kriminalisointeineen (onneksi) yleensä estää tuon lopputuloksen, mutta ei ne apinatytön aivot niin pitkälle asiaa mieti. :-)
Etsin tätä juttua. Nyt sen löysin ja luen tarkasti.
Mua siis kiinnostaisi tietää pystyykö nainen ihastumaan "järjen" mukaan vai tapahtuuko kaikki aina tunteiden saattelemana?
Pystyy ja ei pysty. Näin se menee:
F) Tyttö/nainen, joka on kasvanut turvallisessa ympäristössä, tasapainoisessa kodissa ei osaa varoa pelimiehiä, muita ei-toivottavia hulttioita ja kaikkia sinnepäin. Hän on erityisesti vaaravyöhykkeessä. Tällainen tyttö uskaltaa kiinnostua kenestä tahansa, koska eivät osaa pelätä tai varoa yhtään ketään. Hänellä ei ole elämänsä 1. miehestä (tytön isä) huonoa kuvaa. Hänen hälytyskellonsa eivät toimi tai niitä ei ole lainkaan asennettukaan. Hänen asentamattomat hälytyskellonsa toimivat vain, jos hän sattuu olemaan erityisen fiksu. Nämä tytöt päätyvät vain tuurilla hyvään parisuhteeseen. Tuurilla osa näistä tytöistä on ”turvassa”. Jos tyttöä on hyvin prepattu, voi hän myös välttää karikot. Mutta ennen pitkää hyvin todennäköisesti hän voi löytää hyvän miehen, koska voi kuitenkin oppia omista ja toisten virheistä.
G.1.)Ne tytöt, jotka ovat kokeneet paljon monenelaista ikävää kotonaan jo lapsuutensa aikana ja joita on lisäksi vielä suusanallisesti varoiteltu ei-toivottavista vaihtoehdoista, ovat myös ”turvassa”. He ymmärtävät jo pienestä vinkistäkin, millaisesta miehestä pitää mahdollisimman pian päästä eroon. Jos mies vähänkin muistuttaa isän ei-toivottavista piirteistä, tyttö huomaa sen ja diskaa. He kelpuuttavat lähelleen vain kaikin puolin ns. kunnollisia miehiä. Ja todennäköisyys onnistua jonkun sellaisen kanssa on moninkertaisesti suurempi kuin alkoholisoituvan/aggressiivisuuteen /rikollisuuteen taipuvaisen narsistin tms. kanssa.
G.2) Jos he ovat itse pahasti vaurioituneet, heillä ei mitä todennäköisimmin koskaan mahdollisuutta päätyä hyvään suhteeseen. Heidän traumansa on niin graavia sorttia, että menee enemmän kuin yksi elämä niistä selviämiseen. He vetävät kaiken maailman hulluja puoleensa kuin imupaperi. Kerta toisensa jälkeen löytävät he itsensä sairaaloitten ensi-avuista… He eivät koskaan pidä itseään niin arvokkaina ihmisinä, että osaisivat valita kunnollisen miehen itselleen.
Järki voi myös kasvaa päähän kuin päähän. Jos vaan on pää.
Siis väitätkö, että ns. kunnon perheissä kasvaneet tytöt päätyvät todennäköisemmin "hulttiomiesten" matkaan kun taas ns. huonommissa perheissä kasvaneet etsivät itselleen "kunnollisen miehen". Eiköhän se mene juuri päinvastoin. Jos omasta isästä on hyvä kuva, niin sitten sitä osaa paremmin tunnistaa muita "hyviä miehiä". Vaikka mielestäni kyky lukea muita ihmisiä riippuu enemmän ihmisen luonteesta ja geeneistä, eikä niinkään perheoloista.
Kyllä, jos ei heitä ole myös prepattu maailman vaaroista, lue huonoista miehistä. Tunteet voi viedä ihan niinkuin Dingon konsertissa 13-vuotiaalla. Järki ja tunteet tulee sitten myöhemmin, kun on kantapään kautta opittu asioita. Väitän, että kunnon preppauksella onnistumisia olisi paljon enemmän. Tyttöjä kasvatetaan/tai annetaan median/kavereitten yms. tahojen kasvattaa heitä epärealistiseen maailmaan ja sitten ihmetellään, missä meni pieleen.
Mitä olen sivusta seurannut, se usein on niin kymmenkunnassa otantatapauksia omassa "selvityksessäni":
Ystäväpiirini juoppojen isisen lapset ovat osanneet valita ei-viinaan-menevän miehen ja päinvastoin. Se pätee minusta ainakin suhteessa juomiseen siinä tapauksesssa, että on perustettu perhe alle 25-vuotiaina. Väite ei pidä paikkaansa, kun perhe perustetaan vaikkapa 10v myöhemmin.
Kun on oikein huonot lähtökohdat, lieveilmiöt ovat tosi pahat, toimii se niin, että niin kuin oletat, että huonoista oloista lähteneen on vaikea pyristellä karvoistaan. Se vaatii määrätietoista suuntautumista tavoitteita kohti, terapioita ja tukijoita ja ties mitä.
Oman isän kuva on tärkeä ja vaikuttaa monella tapaa, myös vanhempien suhde vaikuttaa, isän ja tyttären suhde vaikuttaa, perhetilanne jossa on kasvanut vaikuttaa. Mikäköhän ei vaikuttaisi? Geenit, luonne,...
olen parikymppinen nainen, ja joskus tuntuu että mietin aina välillä liikaakin järjellä suhde ja rakkaus-asioita. Olen hyvin ujon puoleinen ja hitaasti etenevä, ja menee aina reilusti aikaa ennenkuin uskallan alkaa ihastumaan tietoisesti toiseen ja näyttämään sitä. En luota ihmisiin kovin helposti ja siksi haluan tietää mahd. hyvin toisen ihmisen. Jos elämän katsomus ja kiinnostukset eroavat liian paljon ja haluamme erilaisia asioita, väljähtää mielenkiinto nopeasti :/ En voisi kuvitella ihastuvani ylienergisiin, väkivaltaisiin, juhlimisesta pitäviin, pinnallisiin, liian sosiaalisiin, narsistisiin henkilöihin... ihastunkin aina itseäni huomattavasti vanhempiin miehiin (jtn 10 - 15 vuotta vanhempiin) joilla on jo elämän kokemusta ja oman ikäisiäni selvemmät mielipiteet. He tietävät mitä asioista ajattelevat, osaavat kohdella toisia arvostavammin, eivätkä pelleile kuin aivottomat teinit. Ovat lisäksi yleensä rauhoittuneempia, kykenevät keskustelemaan jo ja osaavat kuunnella toista...
On mielestäni paljon 15-30 vuotiaita miehiäkin, vanhempiakin, jotka eivät osaa paljoa järkeä käyttää tunneasioissa. Jotkut valitsevat parinsa vain ulkonäön perusteella vaikka olisi kuinka tyhjäpää...jotkut kai ei välitä saada naisesta enempää kuin fyysisä tarpeita tyydyttävän seksikaverin, tai ajattelevat kai ettei kellään naisella kuitenkaan älliä ole päässä joten sama valita se 0 koon barbie-nukke...
On se hyvä, että jotkut jo nuorina pysyy itselleen uskollisina eivätkä vaikutu ympärillään olevasta. Usein nuori toimii niin kuin kaverit ja muut samanikäiset, koska kuvittelee vain sitä kautta tulevansa onnelliseksi.
Parisuhteen kemia.
Sieltä saat vastauksen ja uskomatonta että mies on kirjoittanut tämän.
On totta että henkinen vahvuus vetoaa naisiin. Sen lisäksi ulkokuori ja status.
Jos miehestä huokuu se että hän on hyvä rakastaja niin thats it.
Monesti nämä lonely raiderit viestittävät juuri sitä.
Heillä on oma mielipide asioista eivätkä he turhaan mielistele naista tai ole riippuvaisia naisesta.
Pahinta on jos mies on riippuvainen.
No tämähän kostautuu useimmiten naiselle niin että yksinäinen susi todellakin on niiiiin riipumaton omien polkujen tllaaja että nainen jää itkemään sydänsurujaan.
Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin???
Nainen hakee haastetta elämäänsä ei sellaista joka on samanlainen tai edes pitää samoista asioista.
Nainen haluaa päästä syvemmälle mieheen kuin mies naiseen (yleensä miehelle riittää yhdyntäsyvyys ja se että on leppoisaa ja mukavaa).
Nainen haluaa päästä sinne pään sisään ja miehen koko persoonallisuuteen.
Nainen haluaa peilikuvan itselleen joka kertoo naiselle mikä nainen itse on.
Mitä nainen haluaa?
Kyllä elämänkumppani voi olla mukava mutta seksuaalisuus naisella herää vain sellaisen miehen kanssa jka heittää pallon eri kulmassa takisin eikä vain palauta sitä.
Arvaa miksi niin moni nainen nalkuttaa?
Kerrotko vielä selkeällä suomen kielellä, että mikä siinä on jotta juuri se "vastaan väittäminen" on naisten mielestä niin erityisen hienoa? Kerro niin kuin yksivuotiaalle.
Nainen testaa miestä ja miehen vahvuutta olla omaa mieltänsä. Mies ei saisi paeta paikalta (niin vaikeaa kuin se onkin) eikä mies saisi myötäillä vaan miehen pitäisi kyetä sanomaan naiselle vahva mielipide.
Nainen on usein ihan pihalla omista tunteistaan ja niin usein nainen luulee olevansa miehelle vain tämän tarpeiden täyttäjä. Naisen turhautuminen purkautuu tällä tavoin.
Kun nainen sanoo ettei ole onnellinen sen voi tulkita A) Mua panettaa ole mies ja halua minua ja näe minut nyt naisena. B) Ota vastuu nyt en jaksa ja vie minut pois arjesta
D) Minulla on toinen mies D) Haluaisin toisen miehen.
Nalkutus on todellinen hätähuuto ja kertoo että siinä parisuhteessa ei ole henkisesti vahvaa miestä.
Nainen on ylisuorittaja ja tukehtuu omaan itseriittoisuutensa ekä pysty pysähtymään.
ja silti jäätte yksin..
YÖK,
hyi vittu sentäs.
Vaan mikäs estää yrittämästä..
Moni nössö mies just ajatteleekin noin. Onhan se pelottavaa kun nainen oireilee.
Miehetkin oireilee omalla tavoin. Juoksee karkuun tai odottaa parempia aikoja tietokoneella.
Tosiasioitahan ne vain ovat ja kaikille olisi helpompaa hyväksyä tämä erilainen toiminta tapa.
Myös naisten olisi syytä perehtyä miehisyyteen. Eli mies ei vittuile vaikka se lähteekin omiin oloihinsa.
Mies tarvitsee päänsä selvittämiseen omaa aikaa ja nainen tarvitsee siihen miestä.
Niin kenestä naisesta sinä oikein puhut? Tuskin ainakaan mistään universaalista Naisesta, koska minä, eikä välttämättä kovin moni muukaan nainen, en tuosta luonnehdinnasta itseäni tunnista.
Harvoin nainen loppujen lopuksi itseään tunnistakaan. Siksi on tosimiehet olemassa.
Tuossa asiassa olet kyllä oikeassa. Jos mies odottaa että kaikki asiat pitää naisen päättää ja tekee sitten niin kuin käsketään, niin kyllä ottaa päähän. Tai sitten jos pyytää jonkin työn tekemään ja suunnitteluun menee 15 v ennen kuin se toteutetaan.
Ei siinä paljonkaan auta jos aikoisi miestä vaihtaa, asia ei muutu miksikään, kuuntelee vain nalkutusta.
Sitten ihmettelee että miksi? Se on vaan tehtävä aloite ja jos ei miestä saa mukaansa niin tehtävä itse niinkauan kuin kykenee.
Kyllä siihen nalkutukseenkin on syynsä, ainakin silloin kun ei kaikki ole kohdallaan.
Ei kukaan mies yksinään voi olla kenenkään naisen onnimaakari.
Voisko nainen olla onnellisempi, jos näkisi onnen häiviähdyksen miehensä kasvoilla?
Jos joku on ihan pihalla omien tunteittensa kanssa, miten sitä vois auttaa? En tarkoita, että pitäis miksikään hoitajaksi ruveta tai muuten ammattiauttajaksi.
Jo lapsia pitäisi opettaa kertomaan tunteistaan, kuvailemaan sanallisesti miltä tuntuu ja olemaan kiinnostunut kuulemaan vastaus loppuun saakka. Sekä tyttöjen että poikien tunteista pitäisi aikuisten olla aidosti kiinnostunut. Kyllä tunteitten ilmaisu loppuu lyhyeen, jos ne eivät ketään kiinnosta.
Nalkutus johtuu yleensä siitä, että toinen ei välitä siitä, mistä asiasta toisella on jotain nalkutettavaa. Nalkuttajalle voivat nalkutettavat asiat olla tärkeitä ja nalkutettavana olevalle luultavasti ne on yhden tekeviä.
se vaihtoehto onkin enemmän ja enemmän parempi vaihtoehto.
Ei nykynainen tarvitse miehen tuloja kun on omat eikä miehen fyysistä voimaa tai metsästystaitoja kun voi ostaa omalla rahalla ruokaa kaupasta eikä nykynainen tarvitse miestä oman sosiaalisen asemansa takia. Yh-äidit ja sinnkkunaiset on ihan yhtä hyviä kuin parisuhteessakin elävät. Kukaan ei katso kieroon vanhapiikaa.
Nainen riittää itse itselleen ja naisen seksuaalisuudenkin toteuttaminen on helpompaa yksneläjällä.
Naisen seksuaalisuus on kuitenkin paljon laajempaa kuin miehen.
Siksi(kin) kai osa hakee turvallista (eli myös tasaista) miestä. Mielellään sellaista, joka jaksaa sietää naisen oikuttelu... öh, siis naisen harkitusti vaihtamiaan mielipiteitään, jotka eivät missään nimessä ole mielialan ailahteluja tai voimattomuudesta kumpuavaa oikuttelua tai miehen soveltuvuuden testaamista. Ei, ei...
Mikä aasinsillan paikka: ulkonäöllä varustettu juntti on kuumaa kamaa (tuollaisille) naisille - aina siihen saakka kunnes nainen älyää heittää pyyhkeen kehään (eli pakon edessä miehen käytyä panemassa jotain toista naista). Senkin jälkeen osa (tuollaisista) naisista kaipaa kyseisen miehen perään.
Nalkutuksesta olen ainakin osin samaa mieltä. Se voi olla noin, ja se kertoo siitä, että jotain on persiillään. Ehkä peruuttamattomastikin. Itselle merkityksellisistä asioistahan sitä kai kuitenkin tavataan nalkuttaa, ensin hyvällä huomautellaan, ja kun mitään muutosta ei tapahdu, niin nalkutus lisääntyy. Erikseen sitten ne v-mäiset luonteet.
että joku voi haluta ihan vain sen parisuhteenkin.
v-maisia miehiäkin on olemassa. Teki mitä tahansa niin mikään ei passaa. Sitten on niitä pilkunn********
joille pitäisi kaikki olla ihan justiinsa ja jotka mäkättävät jos ei satu asiat joka kerran samalla tavalla, sanotaan esm. joku paperi nyt ei ole sattunut siihen mihin pitikin, tai netin näytössä oleva kuva ei ole niikuin ennen oli, tms.
Jonkinlainen turvattomuuden tunne (epävarmuus) saa myöskin nalkutusreaktion, eräänlainen riittämättömyys. Sitä vaan ajattelee että mitähän minä täälläkin teen.
Siihen erilaisuuden hyväksymiseen sanon että mielestäni erilaisuuskin on hyväksyttävää jos se ei mene aivan mahdottomuuksiin, eli siihen väliin jää liian suuri rako.
on niin, että miehille on paljon tärkeämpi kriteeri naisen ulkonäkö kuin päinvastoin. Siinäpä sinulle järkeä.
eivät tee ainakaan uudelleen pariutumisissa virheitä, koska ovat oppineet itseriittoisiksi. Homer Simpsonkin totesi, että yrittämisissä on aina epäonnistumisen mahdollisuus:)
Mielestäni olet järkeillyt juuri oikein, mutta itse naisena voin sanoa, että meitäkin naisia löytyy, jotka voivat ihastua kunnolla vasta kun toisen arvot kohtaavat omat, kun suhde on muutenkin "järkevällä pohjalla". Intohimoahan voi tuntea ilman järkeäkin, mutta mielenkiintoa suhteeseen ei synny jos toinen on erilainen itselle tärkeissä asioissa.
Tapasin mieheni tapailtuani kymmeniä miehiä. He kaikki olivat olleet fyysisesti vetäviä jne, mutta heidän arvonsa, urasuunnitelmansa, elämänasenteensa jne. eivät loksahtaneet kohdilleen omieni kanssa. Sitten tapasin mieheni, juttu oli järkevä ja rakastuimme 100%! Nyt aviossa jo vuoden verran oltu ja voin rehelliseti sanoa, että vain järkevällä pohjalla alkaneet suhteet toimivat ONNELLISESTI. Voihan sitä kituuttaa loppuelämänsä, mutta nykyään suurin osa eroaa juuri tämän takia.
Minun on pakko tässä samalla paljastaa, että mielestäni monet naiset ovat hyvin kevyesti ajattelevia (ainakin ne keitä minä tunnen). Järkeä alkaa tulla vasta kokemusten kautta ja siksi nämä 40+ naiset tietävät jo mitä heidän kannattaa hakea. Mutta ei hätää, sillä fiksuja nuoria naisia löytyy myös, jossain muualla kuin baareissa.
jaksa lukea tekstiäsi nyt kunnolla mutta minullakin on ongelmia miesrintamalla ja ne on tässä....
Ensinäkin....en tiedä mistä aloittaisin...
Jos löydän miehen itselleni siis saan napattua kotiini, hän alkaa heti tekemään elämääni paikkaa puoliväkisin...huolehtii, tarjoaa kyytiä..sitten alkaa kyttäämään missä olen, mitä teen, tunkee jokapäivä luokseni ja tukahduttaa minut, siis aina vaikka yrittäisinkin tutustua hiljakseen. Miehet tuntuvat ihastuvan liian nopeasti tai jotenkin omistaa minut. Kaikenisäksi he eivät osaa puhua mitään vaan huomaamattomasti "tekevät pesää" kotiini. Kohta huomaan että kodinkoneitani käytetään väärin ja wc:ssä on miehen hammasharja - ilman että minulta, asunnon omistajalta on kysytty mitään!!!WTF??!
Sitten toinen asia koskee sitä, että minun on pakko kuitenkin olla iloinen ja puhelias miehen seurassa, koska minähän yritän saada selville millainen hän on,jotta voisin saada ne tunteet heräämään. joten olisiko tässä se syy miksi he tarrautuvat minuun...saadakseen jotain minulta. Aina se ei ole mielestäni aitoa ihastusta, he vain haluavat minut.
Sitten tulee vastareaktio, kun ei vielä tunne miestä paskaakaan mutta hän puhuu jo kun olisimme pari vaikka emme ole niin sopineet missään vaiheessa. Vaikeaa on siis tutustua miehiin jos haluaisi kuitenkin saada myös seksiäkin. En jaksa enää deittailla, se vie niin paljon resursseja.
Mielenkiintoinen kysymys! Omalta osaltani voin kyllä todeta, että miesmakuni/ parinvalintakriteerini ovat järkevöityneet sitä mukaa kun ikää on tullut lisää, eli taidan sopia tuohon "teoriaasi" aika hyvin.
Nuorena tyttönä ihastuin tosiaankin ihan vaan fiilispohjalta, ilman mitään rationaalista ajattelua miehen ja minun ajatusten ja arvojen ja tulevaisuudensuunnitelmien yhteensopivuudesta. No kuinka ollakaan, muutaman vuoden "rakkaani" kanssa yhdessä asusteltuani huomasin, että ei se seksi tosiaan riitä parisuhteen perustaksi, varsinkaan sitten kun se ei enää niin hyvin edes toimi, saati ne elämänarvot, mielenkiinnon kohteet ym. jotka eivät alunperinkään olleet lainkaan yhteensopivat. Onneksi ymmärsin vihdoin erota.
Sitten minua ei vakavat parisuhteet moneen vuoteen kiinnostanutkaan, kevyempiä seurusteluja/romansseja oli muutama. Kunnes tapasin nykyisen mieheni, jonka kanssa tuttavuus alkoi ensin ystävyytenä, kun huomasimme olevamme kiinnostuneita samantyyppisistä asioista. Arvopohjakin oli yhteensopiva, tosin mielipide-eroja sen verran että keskustelut pysyivät kiinnostavina! Pikkuhiljaa tuli sitten seksuaalinenkin ihastus kuvaan mukaan. Nyt olemme eläneet toistakymmentä vuotta yhdessä ja hyvä valinta se oli.
Valitettavasti kaikkea ei kuitenkaan voi samasta ihmisestä saada, ja vaikka sovimme muuten mitä loistavimmin yhteen, niin se seksuaalinen intohimo, joka siis oli alunperinkin tavallaan toissijaista vaikka alussa oli kyllä hyvinkin kiihkeää, on vuosien myötä laimentunut ja hiipunutkin. Erinäisten ongelmien jälkeen päädyimme ratkaisuna ns. avoimeen liittoon, joka on toiminut yllättävänkin hyvin. Eli meillä on toisetkin seksikumppanit. (Huorittelijat voivat tässä kohtaa ryhtyä huutamaan, kiitos.)
Rinnakkaissuhteen etsiminen olikin sitten minulle ensimmäinen ihan tietoinen seuranhakuprosessi, aiemmat kumppanit olivat vaan enemmän tai vähemmän sattumalta osuneet kohdalle. Netissä oli kätevää valikoida miehiä omien järkikriteerien mukaan ja tavata vain muutama sopivalta vaikuttava. Yksi näistä sitten osoittautuikin sopivaksi ja herätti myöskin sen kuuluisan "kemian" tuntemuksen. Kun haussa oli nimenomaan seksikumppani ilman parisuhdetta, se "panetus" olikin järkikriteeri. Ja se oma mies on yhä se rakas elämänkumppani.
teen sekä järki että tunne valinnan. Kukapa sellaistakaan miestä sänkyyn haluaa, joka suorastaan saa kuvotuksen tunteen aikaan? Järkeä täytyy löytyä mm. siinä, että elämänkasomuksen täytyy suunnilleen olla sama. Ketään hihhulia ei tavallinen voi kestää tai vastaavasti jotain synkistelijää, joka vaan marisee ja masentaa. Jos ihminen on täysin erilainen kuin itse, se syö ihastumisen tunnetta pois.
Pakko kommentoida tekstiäsi vielä, että vaikutat hyvin ikävältä ja tylsältä tyypiltä, jopa ylimieliseltä. Ihminen, joka asettaa rajoja jopa musiikkimaun ja tupakoinnin suhteen, ei ole kovin fiksu. Ethän sinä loppujenlopuksi voi kuitenkaan päättää, keneen ihastut. Sinulla on elämästä vielä paljon opittavaa.
Rakkaus on todellista vasta, kun sille annetaan aikaa. Yhteiset arvot ja tavoitteet pitävät sitä yllä. Tuntemani naiset haluavat pitää yksityisalueen, jos mies haluaa, sitä ei voida sallia. Toista on pidettävä jännityksessä, kuitenkaan ei voi ikinä päästä perille puolisosta.
Ihastuminen ja rakkaus on kuitenkin myös tunteiden sanelemaa aina, ja parempi niin. En olisi edelleenkään vain järkisyistä jonkun kanssa, ja mielestäni se on suurta hölmöyttä. Siis totta, rakkaus, pitemmällä tähtäimellä, on myös järkivalintoja, esim. silloin kun menee huonosti, eikä rakkautta niin tunnekaan, ja kun se ensi-intohimokin on hieman laimeampaa. Silloin valitsee haluta ja tahtoa, ja valitsee rakastaa. Mutta jos sitä ei ole edes alussa... Moro!
On tietenkin jotain yhteisiä oltava ja jokainen määrittellee, mikä riittää, mutta huomasitko ristiriidan omassa kirjoituksessasi? (En huomannut lukea, huomasiko joku muu)
Sanot, että vain naiset valitsevat väärin ja ajautuvat vääriin suhteisiin tunteellisuuden takia, mutta puhut myös että toisena osapuolena on mies! Joka siis tekee aivan samat valinnat, menee täysin vääriin suhteisiin vain tunteittensa vietävänä.
Ei kaikki ole pelaamista eikä laskelmointia. Eikä miehet osaa sen kummemmin valita aina oikein. Ja se, että niitä "pelimiehiä" on oikeasti todella vähän. Miehet ovat luoneet myytin suojellakseen itseään, saadakseen pitää asemansa "käyttäjinä", mutta tosiasia on se, että suurin osa miehistä etsii suhdetta, pysyvää, paria, rakkautta ja ihastuu: tunteella.
Oikein valinta on tietty kysymys. Tiedän pareja, joilla ainoa varsinainen yhteinen asia ulkoisista asioista (kuten mainitsit musiikki tms.) on tyyliin iltalenkit yhdessä. Ja silti synkkaa ja se erillisyys sopii heille. Kaikki eivät siis myös ole samanlaisia.
Itse etsin myös yhteisiä asioita, mutta aina on jotain erilaistakin, ja se on todella hyvä asia. Se rikastuttaa ja tuo mielenkiintoa. Oppii myös jotain!
On kuitenkin perusasioita, esim. perheen haluaminen on perustavan laatuinen kysymys. Jos toinen haluaa ja toinen ei koskaan, se voi todella olla ongelma. Erilaiset elämänarvot vaikka yhdessäolon, rehellisyyden ja muun, no, keksikää itse, mutta ne on sellaisia asioita, mitkä tuovat todella ongelmia. Lasten kasvatus sitten myöhemmin ja esimerkiksi onko perinteisemmät ja modernimmat arvot, niin sanotusti.
Ne kannattaa miettiä hieman järjelläkin, ja joskus ne tajuaa vasta kokemuksen kautta. Kokemus ei ole huono asia, eikä sitä aina kannata järjen syyllä torjua, se voi olla myös elämän pelkoa ja tekosyy. Virheittä ei voi elää, se pitää oppia hyväksymään.
Itse olen muusikko, eikä kumppanillani tarvitse olla samaa musiikkimakua, eikä hänen tarvitse itseasiassa edes pitää soittimistani, mutta ymmärtää ja kunnioittaa minun intohimoani kyllä. Ne ovat eri asioita. En mäkään välitä kaikesta kolleegojen musiikista, mutta kunnioitan esim. heidän ammattitaitoaan, arvostan heidän työn tekoaan jne.
Itse poltan, enkä voi sietää tupakasta nipottajia, vaikka poltan vähän, ja vaikka myös urheilen, en halua mitään terveyskiihkoilijaa: en jaksa nipottajia ylipäätään. Kuitenkin vastuuntuntoa pitää olla, on eri asia jättää asiat hoitamatta, kun se, ettei jokaisesta tuprahduksesta ala heti valittamaan. Ja on eri asia hoitaa asiat ja välittää asioista, kun nipottaa ja vaatia toista olemaan samanlainen kun itse on.
Mitä seksiin tulee, niin se on todella tärkeää yhteenkuuluvuuden takia. Miten kaverisuhde eroaa muuten parisuhteesta? No, hyvä ystävyys ei juuri mitenkään. Jaetaan asioita, tuetaan, kannustetaan ja ymmärretään, rakastetaan toista, annetaan vikoja anteeksi ja silti tykätään ja niin edelleen. parisuhteeseen kuuluu erona, että harrastetaan seksiä, ollaan intiimisti yhdessä. Aina ei voi, joskus tulee pitkiäkin taukoja, ja seksi on erittäin herkkä elämänalue, minne heijastuu muut alueet, millä ollaan lähempänä kun muuten, missä ollaan (toivottavasti) avoimempia ja läheisempiä kun muuten. Joten se intohimokaan ei ihan niin kauhean väärässä ole.
Yleensä täällä, missä siihen on mahdollisuus, järkisuhteet päättyvät intohimon astuessa kuvioihin. Intohimosuhteet päättyvät intohimon palaessa loppuun. Siksipä olisikin hyvä, jos olisi molempia. Tulla toimeen järjellä kun intohimo hiipuu (ja järkeillä, että sitä voi alkaa het' rakentamaan, kun sitä aijemminkin on ollut,-sillä tietää myös miten sitä oli ja miten sen voisi saada takaisin) ja intohimolla silloin, kun järkeä ei tunnu asioissa olevan.