Itse olen eronnut. Mies ns paloi uskottomuudesta. Hän olisi halunut jatkaa. Minä halusin eron ja heti, ositus tehtiin kahden viikon kuluttua uskottomuuden selviämisestä.
Olen jälkeenpäin miettinyt ja miettinyt, olisiko pitänyt panna jäitä hattuun. Välitämme vieläkin paljon toisistamme. Kaipaamme toisiamme, soittelemme päivittäin, vaikka miehellä on uusi naisystävä.
Näitä kriisejä ystävillä, työtovereilla, sukulaisilla on tämäntästä ja jotenkin minusta näyttää, että fiksummat ja älykkäämmät parit pystyvät selvittämään kriisinsä. Onko se niin?
Olen jälkeenpäin miettinyt ja miettinyt, olisiko pitänyt panna jäitä hattuun. Välitämme vieläkin paljon toisistamme. Kaipaamme toisiamme, soittelemme päivittäin, vaikka miehellä on uusi naisystävä.
Näitä kriisejä ystävillä, työtovereilla, sukulaisilla on tämäntästä ja jotenkin minusta näyttää, että fiksummat ja älykkäämmät parit pystyvät selvittämään kriisinsä. Onko se niin?
Vastaukset 16
Vanhimmat
ne jotka pelkäävät,ne pysyvät siinä huonossa suhteessa. jos pelkuri on synonyymi älykkäälle, niin sitten joo.
Tottakai te välitätte toisistanne, olettehan te rakastaneet toisianne ja varmasti jollaintapaa rakastatte vieläkin. Nyt kun ette enää ole yhdessä, kykenette kommunikoimaan, kaipaamaankin. Mutta mitä olisi tapahtunut, jos olisitte jatkaneet? Kaunaa, katkeruutta, msutasukkaisuutta, luottamuspulaa? Millaista elämää se olisi ollut?
että älykkäämmät (itse käyttäisin ehkä määrettä "fiksummat" tai "kypsemmät"?) ehkä osaavat työstää suhdettaan pettämisen jälkeen niin, että se pysyy elossa ja alkaa toimia paremminkin kuin ennen..?
Typeryyttähän se olisi jatkaa suhteessa vanhaan, pettämistä edeltävään tapaan ja lakaista tapahtunut maton alle.
"..paremmin kuin ennen"
eipä siihen tarvita paljoa älyä ei fiksuutta ei kypsyyttä, sitä vaan tyyty kohtaloonsa. joillekkin se voi olla parempi vaihtoehto, kaikista ei ole yksinkertaisesti aloittamaan alusta.
fiksun ja älykkyyden määritelämä, jos se tarkoittaa huoraamisen kestämistä.
Suhteen katkaisulla tai jatkamisella ei ole mitään tekemistä kypsyyden, fiksuuden tai älykkyyden kanssa, vaan se on täysin tilannekohtaista ja riippuu monesta asiasta.
Itse väittäisin että useimmiten kaikkein fiksuinta on laittaa lusikat jakoon, mutta ei aina.
Pettämisen jälkeen jatkaminen on kummallekin vaikea kompromissi enkä pitäisi sitä mintenkään erityisenä älykkyyden osoituksena, enemmänkin mukavuudenhaluna ja heikon itsetunnon merkkinä.
Uskottomuuden peikko on läsnä aina alitajuisella tasolla, ikävä kyllä, ja tämän vuoksi aika usein ero on pitemmän päälle todennäköinen ratkaisu.
Molemmissa rooleissa ollut eloni aikana.
Nykyään olen sitä mieltä, että jos suhteessa kuitenkin on niitä hyviä asioita sen verran, että yhteiselo muuten sujuu. Ero on turha. Mutta yhdessä jatkaminen vaatii todella koko suhteen ikäänkuin alusta-alkamisen. Ei siis vanhaan paluuta. Ja siitä eteenpäin. Uskon, että pariteraupeutti on siinä tilanteessa todella hyvä apu. Ja nimenomaan molempien halu ja tahto tehdä yhdessä parempi liitto tulevaisuudessa.
Elämässähän ei mikään ole mustaa tai valkoista. Kaikki on mahdollista niin kauan, kuin on elämää. Monesti tuntuu tuo ns. hätiköiden uskottomuuden jälkeen otettu ero olevan lähinnä suojautumisreaktio. Ja siinä vihan ja katkeruuden vimmassa siitä kumppanista on helpompi ikäänkuin irrottaa. ainakin aluksi.
Nykyään olen sitä mieltä, että jos suhteessa kuitenkin on niitä hyviä asioita sen verran, että yhteiselo muuten sujuu. Ero on turha.-------
Mitä sä tällä yrität sanoa? Et kunhan nyt sovussa pystytte elämään, niin mitä sitä eroamaan? Et ihan sama ajaa ladalla kuin audilla? Kulkeehan ne kummatki?
tarkoitti...! Rautalangasta väännettynä siis, jos molemmilla on halua jatkaa ja halu saada avioliitto paremmaksi ja on rakkautta jäljellä, niin kannattaa jatkaa. Olen ihan tarkkaan sitä mieltä, että jos erotaan heti uskottomuduen jälkeen sen paremmin läpi käymättä asiaa, niin moni ero on todellakin turha, monella avioliitolla olisi ollut mahdollisuuksia pysyä kasassa. Minun mielestäni juuri tunnekuohuissa ei kannata tehdä suurta päätöstä, ehtiihän sitä myöhemminkin erota. Tärkeätä olisi kuitenkin käydä asia lävitse, eroaa tai ei. Että ei jäisi asia kalvamaan.
Harmillisinta olisi kuitenkin se, että eron jälkeen kaduttaisi, miksi ei yritetty..
Mutta tässä olen, edelleen suhteessa pettäneeseen puolisooni. Ja omasta mielestäni oikean ratkaisun ja päätöksen tehneenä.
Me haimme heti alusta lähtien apua terapeutilta. Hän sanoi, että isojen ratkaisujen aika on sitten kun ne päätökset voi tehdä rauhassa ilman kauheaa tunnemyrskyä. Pölyn täytyi siis antaa ensin laskeutua.
Me sovimme terapiassa, että olin muutaman viikon poissa miettimässä koska halu lähteä ja jättää petturi oli niin kova. Kävimme silti sinä aikana pari ketaa terapeutin luona. Sitten palasin sovittuna päivänä. Ja vasta yli vuoden jälkeen pystyin tekemään päätöksen jäämisestä mieheni luokse. Siihen asti menin vuoristorataa jäämisen ja lähtemisen välissä. Terapeutti sanoi kuitenkin koko ajan, että se kuuluu asiaan. Kenenkään ei tarvitse tehdä päätöstä ennenkuin on siihen valmis.
Minulle on aivan sama, ajatteleeko joku minun olevan pelkuri kun olen tässä. Olen joutunut kuitenkin tekemään tosi paljon työtä, helpolla emme kumpikaan ole selvinneet. Päätös tässä suhteessa pysymisestä on minun omani, ja siitä minä myös kannan vastuun. Olen nyt suhteellisen hyvin jaloillani, joskus silti vieläkin tulee "aaltoja" muistutuksena kaikesta, mutta välit pitenevät jatkuvasti. Väliä on jo viikkoja. Jossain vaiheessa oli vain joitakin minuuteja kun pystyi unohtamaan.
Pettäminen täytyy silti käsitellä vaikka lähtisi. Uskon itse, että jäämällä suhteeseen, se on jopa vaikeampaa. Minulle henkilökohtaisesti olisi ollut pelkurimaista lähteä ennenkuin nämä asiat olisi selvitetty. Mutta näistä asioista on tosi paha mennä sanomaan oikeaa ja väärää. Pääasia on kai, että pystyy elämään itsensä kanssa tyytyväisenä, ilman katkeruutta ja on riittävän rohkea ottaakseen itse vastuun omasta onnellisuudestaan ja omista päätöksistään.
Ja aivan alusta me mieheni kanssa aloitimme. Terapeutti sanoi heti alussa, että se suhde joka meillä oli, meni nyt roskikseen.
Aika usein pettämisen syynä on jonkinlainen ongelma. Joko pettäjällä itsellään tai parisuhteessa, jossa sillä hetkellä on. Moni ei osaa edes tunnistaa omaa pahaa oloaan, ennen kuin on jo tekosensa tehnyt. Eikä välttämättä edes vielä silloin, vaan vasta kiinni jäätyään.
Yrittäminen ei ole koskaan pahasta. Mutta siihen tarvitaan haluja kummaltakin osapuolelta. Omat lapseni olivat vasta 1 ja 2 vuotiaita kymmenen vuotta sitten, kun mieheni jäi kiinni pettämisestä.
Olimme kumpikin silloin kolmekymppisiä. Kävimme asiaa ja suhdettamme läpi ja yritimme saada paikattua sen mitä paikattavissa oli. Toista vuotta yritimme, mutta ei se siitä muuksi muuttunut. Jatkuvaa riitaa ja pahaa oloa kummallakin. Päätimme erota, joten muutin lasten kanssa erilleen. Olimme viettäneet 'hauskaa' elämää kahdestaan siihen asti kunnes lapset syntyivät, mutta sen jälkeen lasten tuoma elämän muutos ja vastuunkanto taisi olla miehelleni liian suuri pala. Hän halusi jatkaa edelleen 'hauskaa' elämää ja minä jouduin hoitamaan muksut ja kodin.
Nyt yli 10 vuotta myöhemmin olen edelleen sitä mieltä, että päätöksemme oli oikea kaikkien osapuolten kannalta. Mies jatkoi rillumarei elämää vielä viisi kuusi vuotta, kunnes kohtasi nykyisen ihanan avovaimonsa (joka on oikeasti vallan valloittava persoona) ja rauhoittui. Lapset saivat tasapainoisemman perhe-elämän kotonani, jossa ei enää tapeltu. Sekä miehenmalliksi löytyi myöhemmin avomieheni, joka oli valmis ottamaan vastuun myös lapsistani. Ja lapset ovat luoneet omaan isäänsä loistavan suhteen, sillä hän kuitenkin ymmärsi lopulta vastuunsa lapsista.
Mutta jokainen parisuhde on omansa, taustat omansa, samoin ihmiset. Joten aika syvälle saa itseensä mennä, eikä yhtä oikeata vastausta ole näihin kuvioihin. Jokainen elää tavallaan, mutta toivottavasti parhaansa mukaan =)
Valitettavasti se ei taida aivan noin mennä. Fiksut ja älykkäät ihmiset ovat myös lahjakkaita itsensä ja muiden huijaamisessa. Asiat pystytään selittelemään parhain päin. Järki ei kuitenkaan ole se liima joka pitää ihmiset yhdessä, se on tunne. Älykkäät miehet pystyvät pitämään salasuhdetta yllä pidempään kuin yksinkertaisemmat. Älykkäät miehet saavat ykkösen ja kakkosen uskomaan miehen olevan juuri hänen. Älykäs mies keksii selitykset, valheet ja suunnittelee laskelmoidusti kuviot. Älykäs vaimo löytää aina selityksen kaikelle.
Tunteet jäävät taustalle, koska niitä pelätään. Ne saattavat paljastaa kulissin.
ei kukaan pysty tuomitsemaan ketään koskaan ja et voi tietää, kuinka tosissaan mies on. Etkä tiedä syitä, mitkä johti pettämiseen. Miten voit sanoa, että salasuhde jatkuu kaikilla? Ihmettelen tosiaan sellaisia miehiä, jotka ravaavat paritetapiassa selvittääkseen solmujaan ja sitten selän takana muka vehkeilisivät. Jos on paatunut pettäjä ja joka ei ole tosissaan avioliiton jatkumisen suhteen, tasan tarkkaan en usko, että sellainen mies menisi ollenkaan parisuhdeterapiaan, saatika sitten kävisi siellä monia kertoja peräkkäin. Tuskin sellainen mies, joka ei olisi tosissaan ja keplottelisi, nöyrtyisi muuten vaan parisuhdeterapiassa kertoillen vieraalle ihmiselle arkaluonteisia asioita. Se ei todellakaan ole mikään helppo juttu kertoa omista virheistään vieraalle ihmiselle. Ei ne paritetapiaistunnot mitään lepposia kahvihetkiä ole, sen voin sanoa, niissä itsekin käyneenä.
Että tsemppiä En tiedä nimimerkille, en minä ainakaan tuomitse sinua, aina kannattaa yrittää, jos vain molemmat sitä haluaa.
Sekin tuli kyllä koettua, että oli mukana terapeutilla, ilmeisesti halusi vain rauhoittaa minua.Eli senkin olen kokenut kyllä sitä petturi pystyy ihan mihin vain, enkä todellakaan ymmärrä miksi näki niinkin paljon vaivaa.
Erosta on nyt yli kaksi vuotta. Lapset ovat omillaan. Asuvat satojen kilometrien päässä. Eron jälkeen ostimme molemmat oman asunnon, kumpikaan ei halunnut jäädä entiseen taloomme. lapsista asia oli OK.
Nyt tuntuu vain, että olemme tiiviimmin ja tiiviimmin yhteydessä. Yhteydenpito on molemmin puolista, mieheni puolelta ehkä aktiivisempaa. Seksiä ei ole ollut. Miehelläni on naisystävä. Minulla on ollut kaksi lyhyttä suhdetta, yksi kuukausi, toinen kesti kaksi kuukautta. Minä lopetin molemmat suhteet, koska niistä puuttui se jokin.
Eilen mieheni kävi luonani ja kertoi uutisesta, että talven aurinkomatkoja tulee myyntiin vähemmän kuin aikaisemmin. En tiedä, mikä meihin meni, mutta varasimme netistä tuosta vaan yhteisen kahden viikon matkan Kanarialle.
Nyt mietin, voisiko yhteiselämä vielä onnistua? Mieheni sanoo, että mitään ei ole menetetty. Myönnän, että kiintymystä ja rakkautta on paljon. En haluaisi murhetta naisystävälle. En tiedä, onko hän rakastunut ja kuinka paljon. He eivät asu yhdessä. Taloudellisesti pärjäämme molemmat erinomaisesti ja mielestäni henkisesti olemme molemmat tasapainoisia. En tunnista itsessäni katkeruutta. Viha meni aikoinaan parissa kuukaudessa ohi. No matka tehdään jokatapauksessa.
Kyllä minun ex-mieheni kävi parisuhdeterapiassa kanssani 6kk:tta itkemässä krokotiilin kyyneleitä, osoittamassa katumustaan, vannomassa halua jatkaa yhdessä, vannomassa rakkauttaan, myöhemmin selvisi että tämän 6kk:den aikana hänellä oli ollut suhde ainakin kolmeen eri naiseen.
Joten kyllä paatunut pettäjä ja valehtelia tähän pystyy.
varmaan pystyykin, mutta eiköhän tässä tapauksessa miehen ollutkin tarkoitus kääntää asia niin, että myötätunto menee miehen puolelle ja mies teki itsestään säälittävän? Eiköhän miehen olisi pitänyt lohduttaa itkevää vaimoa, eikä porata osaansa...Suoraselkäinen mies ei poraa parisuhdeterapiassa eikä tee itseään säälittäväksi, vaan kantaa vastuunsa, eikä voivottele osaansa. Keskustelee kyllä terapiassa ja myöntää virheensä ja tekee kaikkensa saadakseen luottamuksen takaisin. Mutta että itkee ja vakuuttelee rakkauttaan joka käänteessä, eiköhän siihen tarvita muutakin näyttöä, kuten tekemistä arjessa, huomion osoitusta...
Kyllä uskoisin, että jotkut miehet kuitenkin ovat tosissaan, kaikki eivät ole paatuneita pettäjiä.