Viikonloppukännääjät

Itsellä vähän sama paha tapa kuin ketjun aloittajalla. Oikeastaan aika turhaa, vaikka määrät nyt ei aivan niin kauheita olekaan. Se on tapa - kun siihen on kerran tottunut siitä on hankala päästä eroon. Itselläni tausta on se että asuin pätkätyön takia pari vuotta tuppukylässä jossa en tuntenut ketään eikä ollut mitään tekemistä. Niinpä tuli otettua aina viikonloppuisin kalsarikännit. Oma vikani tietysti, en puolustele. Nyt kun asun isommassa kaupungissa jossa on kavereitakin, tapa on jäänyt päälle. Se on psykologinen, ei fyysinen riippuvuus.

Perjantaisin aloin kiskoa olutta naamariin heti kun pääsin töistä kotiin, siitä baariin. Lauantaina takaisin kuppilaan heti aamusta, koko päivä kännissä. Sunnuntaina kohmelossa kotona hiippailua ja säikkymistä, joskus loiventelua joka annos laskien, aina kumminkin maksimimäärät joilla henki ei vielä voinut haista. Seuraava yö torkkumista valot päällä ja piehtarointia, maanantaiaamuna piti riipiä itsensä kasaan ja lähteä töihin väistelemään katseita - "entäpä, jos joku aavistaa jotain?". Joskus meni sunnuntaina ylikunnon puolelle, jolloin maanantai-aamuna "olen kuumessa ainakin tänään" -puhelu töihin ja jumalaton morkkis. "Ei koskaan enää", mikä toimi seuraavaan kertaan asti. Pikkuhiljaa ne maanantaiolot alkoivat muuttua tukalammiksi, käsien ja pään vapina tuli mukaan ja tätä alkoi ilmetä pitkin viikkoakin. Pikkuhiljaa myös paniikki- ja ahdistusoireita, ihmisten kohtaaminen töissä alkoi olla entistä hankalampaa... Lisää poissaoloja. Lomilla enimmäkseen kännissä päivätolkulla.

Tällaista viikosta toiseen. Joka olotilan piti olla se elämäni viimeinen. Viimeinen kerta tuli vasta sitten, kun tajusin lopettaa juomisen kokonaan. Sen myötä selvisi lopulta itsellenikin se syy, mikä pisti minut juomaan. Lähipiirin ihmiset olivat sen merkit nähneetkin jo vuosia, kuten tavallista, itse olin asianomaisena viimeinen henkilö tajuamaan oman tilanteeni. Ei katsonut edes ikää, kaikki tapahtui ikävuoteen 29 mennessä.

kaffeemuki kirjoitti:

Perjantaisin aloin kiskoa olutta naamariin heti kun pääsin töistä kotiin, siitä baariin. Lauantaina takaisin kuppilaan heti aamusta, koko päivä kännissä. Sunnuntaina kohmelossa kotona hiippailua ja säikkymistä, joskus loiventelua joka annos laskien, aina kumminkin maksimimäärät joilla henki ei vielä voinut haista. Seuraava yö torkkumista valot päällä ja piehtarointia, maanantaiaamuna piti riipiä itsensä kasaan ja lähteä töihin väistelemään katseita - "entäpä, jos joku aavistaa jotain?". Joskus meni sunnuntaina ylikunnon puolelle, jolloin maanantai-aamuna "olen kuumessa ainakin tänään" -puhelu töihin ja jumalaton morkkis. "Ei koskaan enää", mikä toimi seuraavaan kertaan asti. Pikkuhiljaa ne maanantaiolot alkoivat muuttua tukalammiksi, käsien ja pään vapina tuli mukaan ja tätä alkoi ilmetä pitkin viikkoakin. Pikkuhiljaa myös paniikki- ja ahdistusoireita, ihmisten kohtaaminen töissä alkoi olla entistä hankalampaa... Lisää poissaoloja. Lomilla enimmäkseen kännissä päivätolkulla.

Tällaista viikosta toiseen. Joka olotilan piti olla se elämäni viimeinen. Viimeinen kerta tuli vasta sitten, kun tajusin lopettaa juomisen kokonaan. Sen myötä selvisi lopulta itsellenikin se syy, mikä pisti minut juomaan. Lähipiirin ihmiset olivat sen merkit nähneetkin jo vuosia, kuten tavallista, itse olin asianomaisena viimeinen henkilö tajuamaan oman tilanteeni. Ei katsonut edes ikää, kaikki tapahtui ikävuoteen 29 mennessä.

Lue lisää

Pikkuhiljaa määrät lisääntyy ja juomisesta alkaa kadota myös ilo. Viikonloppukännääminen on yhtä haitallista kuin jatkuva tissuttelu, jos se ottaa oikein tosissaan. Kahdessakymmenessä vuodessa olin ehdollistanut itseni kovan nousun hakemiseen ja lopulta ei selviä viikonloppuja käytännössä ollut, lomista nyt puhumattakaan. Taudin kuvaan kuulunee erilaiset tipattomat tammikuut jne, joiden jälkeen homma jatkuu entiseen malliin tai pahempana.

Ongelmana juomisessa on se, että tauti kehittyy vuosien kuluessa eikä sitä itse välttämättä ota ihan tosissaan. Vähän niinkuin näön heikkeneminen. Jos sinusta tuntuu, että homma ei ole oikein hanskassa, lue esimerkiksi Raimo O. Kojon Eroon viinasta. Siinä on hyvä perusteos alan harrastajille ja muutamia hyviä testejä, joilla pääset kartalle. Kirjan luettuani totesin, että olin jo hyvää vauhtia alkoholisoitumassa ja kymmenessä vuodessa homma olisi todennäköisesti kehittynyt erityisen epäsuotuisasti. Pikku-ukkoja ei ihan vielä näkynyt maisemissa, mutta muutoin olin jo aika ammattilainen.

Itse lopetin neljä vuotta sitten ennenkuin meni perhe, avioliitto ja työ. Minulle sopii paremmin olla kokonaan ilman ja siihenkin tottuu aikanaan, vaikka kaipaankin joskus alkoholin ns. positiivisia puolia mahtavaa nousua, ensimmäisen ryypyn lämmitystä vatsassa ja hetkeä jolloin velat muuttuvat saataviksi :)

Parempi näin. Suosittelen.