Minulla on seuraavia oireita. jatkuva jano, lihaskivut(etenkin jaloissa), krooninen väsymys, päänsärky, syke nousee ajoittain korkealle levossa, voimattomuus, unihäiriöt, masennus, ahdistuneisuus, välillä normaalia huomattavasti kovempi nälkä. Oireet sopii parhaiten ylikuntoon, koska olen harrastanut rankkaa punttireeniä sekä pikajuoksua koko viime kesän hyvin intensiivisesti. Mitenköhän voisin nopeuttaa parhaiten palautumistani? Lepään paljon ja syön terveellisesti ruokaa mutta jokin lisäravinne tai lääke kenties jota voisin käyttää hoitaakseni itseäni? Onko muilla kokemuksia ylikunnosta? Minun oireeni ovat kestäneet jo kaksi kuukautta eikä palutuminen tunnu olevan lähelläkään vaikken ole muuta tehnyt kuin levännyt. On tämä rankkaa!
Ylikunto - ylirasitustila
3
1466
Vastaukset
- Onneton liikkuja
Aivan kuin lukisin omasta tilastani. Olen erittäin väsynyt kaiken aikaa, lisäksi vaivaa kovaa alaselkäkipu, samoin kipeät lihakset. Aloitin heinäkuussa pyöräilyn, harrastin sitä joka päivä yli kahden viikon ajan tekemällä päivittäisiä yli 40 kilometrin lenkkejä. Elokuun alussa aloin väsymään, lihakset kipeytyivät ja alaselkä kipeytyi. Olen kaiken aikaa väsynyt, mutta en uupunut, sillä jaksan käydä töissä tms. Teinköhän liian pitkiä lenkkejä? En ole ollut mikään aktiiviliikkuja. Joutuivatkohan lihakset liian kovalle harjoitukselle. Lisäksi palautukset jäi tekemättä.
- Leila Orvokki
Kävin lekurilla ylikunnon takia. Siellä selvisi, että ylikunnon saa helpoiten mittaamalla sykkeen aamulla sen jälkeen kun noussut vuoteesta. Jos se huitelee korkealla, ollaan todennöisesti ylikuntotilassa. Ylikunto näkyy siten, että maksimivauhdilla juokseminen ei onnistu, kun elimistö tekee stopin.
Ohjeeksi annettiin 3 kuukauden lepo ja sykettä korkealle nostavia treenejä ei saa tehdä. Sen sijaan kevyt palauttava treenaus on sallittua kuten uiminen , kevyt hölkkä jne.
Ylikuntotilan poistumista voi seurata tuon aamusykkeen avulla. Kun se alkaa laskemaan, se on poistumassa.
Lisäksi lekuri sanoi, että tila on valitettavan yleinen. Muistakaa siis pitää huilia treenauksen lomassa.
- U-Lekuri
Ylikunto on terminä ihan naurettava, kyseessä on siis sellainen tila jossa kehoa on rääkätty rajusti yli oman palautumispisteen.
Ainoa mahdollinen keino palautua tästä tilasta on riittävän pitkä lepo ja sen jälkeen on treenaus mitoitettava sen mukaan ettei enää joudu liikarasitukseen uudelleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2127480- 582933
- 1922343
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101753Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1651712Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke201396- 751251
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381173Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä271155Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501029