Onko kukaan lukenut aiheesta kirjoja?
Minkälainen kirja on Anja Laurilan Äidin ja tyttären suhteesta kertova kirja.
Onko mitään kirjaa, joka kertoisi miten alistavan äidin kanssa pitää toimia?`Ei jaksa sitä ainaista syyttelyä ja syyllistämistä, siis marttyyriäiti kyseessä.
Minkälainen kirja on Anja Laurilan Äidin ja tyttären suhteesta kertova kirja.
Onko mitään kirjaa, joka kertoisi miten alistavan äidin kanssa pitää toimia?`Ei jaksa sitä ainaista syyttelyä ja syyllistämistä, siis marttyyriäiti kyseessä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Itselläni on äiti joka ei suostu ymmärtämään että minulla on jo kyky päättää omista asioistani. Hän yrittää pitää jonkinlaista valtaa päällä. Etsii epäkohtia elämästäni miten tekisin paremmin jotain. Kun hän kävi kylässä 300km luonani hän siivosi siistiä kämppääni kun olisin 5 vuotias yli puolet ajasta mitä oli luonani. "Hän haluaa auttaa" kuten sanoo. Minun on vaikea luottaa omiin päätöksiini kun tuntuu että äiti on kysymättä aina oikea käteni. Vihaan sitä. On vaikea muodostaa ja pitää omia mielipiteitä vaikka olen 22 vuotias kun ei saa omalta äidiltä vieläkään hyväksyntää, Jotenkin julmaa. Pitää kasvaa aikuiseksi yksin itse, vielä julmempaa.
Kun menin pojan kanssa ulos ensimmäistä kertaa 17 vuotiaana hän sanoin minua huoraksi. Ehkä hän yritti kouluttaa minua etten ole pojalle liian helppo? Sisimmässäni kuitenkin tiesin että kyse on siitä että hän ahdistu että olen itsenäinen ja seksuaalinen ihminen mitä hän tuskin oli edes arvannut sillä hänen käytöksen takia olin joutunut piilottamaan oikean minäni ja kasvamaan salaa monta vuotta
.
Koen suhteen alistavaksi ja olen tehnyt päätöksen että en käy kotona ettei minulle tule pahaa mieltä.Samalla toivon että äiti tätä myöten ymmärtää muuttaa käytöstään. Se on äiti kenen täytyy muuttua ei minun. Se on vaan niin vaikeaa ymmärtää kun toinen syyttää minua etten tottele :D tai käyttäydyn huonosti. Voin käyttäytyäkin mutta koskaan ei tule kuulonkaan että äiti käyttäytyisi huonosti puuttumalla aikuisen lapsensa elämään.
"Ei tarvitse tuoda haudalle kukkia" hän kerran vihjasi kun olin vasta 12. Syyllistää minua aivan liian paljon. "Ties vaikka äiti kuolee kohta..." hän sanoi kun oli riita kotona. Koskaan mitään ei ole pyydetty anteeksi paitsi jos olen itse kerjännyt hän on anteeksi sanan tiuskaissut ja ehkä nauranut.
En tiedä kirjaa mikä olisi hyvä mutta se että oma elämä on tärkeä kannatta pitää mielessä. Joku puolien pito kirja voisi olla hyvä, samat säännöt pätee suhteeseen kun suhteeseen. Äiti osaa olla kamala vaikka pitäisit puoliasi oikeinkin sillä hän tietää vuosien kokemuksella heikot kohtasi ja luottaa siihen että annat periksi. Tunne arvosi. Ihminen hänkin ehkä sitkeellä puolienpidolla äitikin saadaan kuriin marmattamasta. Kunhan et pyri etsimään keinoja miten miellyttää äitiäsi, sitä olet varmaan tehnyt ikäsi tuloksetta.
Paitsi että itsellä tälläistä on jatkunut aika paljon pitempään. Olen nyt 60-vuotias.
Pah.
Pah.
Antaisin neuvon jos osaisin. Tälläinen äiti on omaa luokkaa. Elämän pituinen trauma jostain ..... .....
äidistä, joka ei ikinä ole kasvanut aikuiseksi ja on p .... s ..... yms luonteeltaan.
Toivoni on että nyt yli 80:nä tämä minun äiti osaisi YHDEN AINOAN KERRAN tavata tyttärensä haukkumatta...
Onko liikaa pyydetty?
Paitsi että itsellä tälläistä on jatkunut aika paljon pitempään. Olen nyt 60-vuotias.
Pah.
Pah.
Antaisin neuvon jos osaisin. Tälläinen äiti on omaa luokkaa. Elämän pituinen trauma jostain ..... .....
äidistä, joka ei ikinä ole kasvanut aikuiseksi ja on p .... s ..... yms luonteeltaan.
Toivoni on että nyt yli 80:nä tämä minun äiti osaisi YHDEN AINOAN KERRAN tavata tyttärensä haukkumatta...
Onko liikaa pyydetty?
Tuntuipa tutulta tuo kirjoittamasi teksti.
"Kun menin pojan kanssa ulos ensimmäistä kertaa 17 vuotiaana hän sanoin minua huoraksi. Ehkä hän yritti kouluttaa minua etten ole pojalle liian helppo? Sisimmässäni kuitenkin tiesin että kyse on siitä että hän ahdistu että olen itsenäinen ja seksuaalinen ihminen mitä hän tuskin oli edes arvannut sillä hänen käytöksen takia olin joutunut piilottamaan oikean minäni ja kasvamaan salaa monta vuotta"
Minua on myös huoriteltu, aivan törkeyden huippu kytätä oman lapsensa seksualisuutta!!!
Tämä vahtiminen on traumatisoinut minut niin että olen pelännyt miehiä ja elänyt ypöyksin masentuneena ja ahdiastuneena kuin nunna valvoen neitsyyttäni myöhäiselle iälle, ekat suhteeni ovatkin tuhoutuneet koska olen ollut täysin hukassa oman itseni kanssa... joudun piilottelemaan itseäni vieläkin 30 vuotiaana äidiltäni... hänen käydessään asunnossani joudun huolehtimaan esim: siideripullot piiloon, nytkin sain taas kuullla mutinaa kuinka harrastan pahuuksia...
"Ei tarvitse tuoda haudalle kukkia" hän kerran vihjasi kun olin vasta 12. Syyllistää minua aivan liian paljon. "Ties vaikka äiti kuolee kohta..." hän sanoi kun oli riita kotona. Koskaan mitään ei ole pyydetty anteeksi paitsi jos olen itse kerjännyt hän on anteeksi sanan tiuskaissut ja ehkä nauranut."
Kuolemalla on uhkailtu koko ikäni, lapsena palkäsin että äiti kuolee, nyt en enää jaksa välittää tuollaisella terrorisoimisella.
Pahinta tässä on se että hän on vienyt rennon ilon elämästäni, joka kerta kun olen alkanut ottamaan elämää rennon positiiivisesti ja inhimillisesti hän saa minut taas ahdistumaan...
Hei
42 v. on elämää menossa, ja äiti oli just tollanen ja olisi edelleen, mutta olen ottanut etäisyyttä.
Ei äitejä tarvitse kunnioittaa siksi, että he ovat lapsen tähän maailmaan synnyttäneet. Ja huom! olen itse äiti. Jos äidillä ei ole minkäänlaista kunnioitusta lastaan kohtaan, niin kyllä lapsi saa jättää äidin jutut ihan omaan arvoonsa.
Itse ajattelen lapseni suhteen niin, että hän voi niin huonosti kuin itse voin oman äitini väkipakolla tukkiessa elämääni, niin toivon todella, että lapseni ottaa välimatkan minuun ja elää onnellisempana. Toki silloin toivoisin, että hän kertoisi, mikä hänen mielestään on välillämme mennyt pieleen. Itse en sitä oman äitini kanssa pysty tekemään, sillä hänen mielestään meillä olisi kaikki hyvin, jollen minä vain olisi niin hankala.
Niin minulla on myös sellainen äiti. Hän nostaa riidan vaikka mistä. Nytkin viimeksi hän uhkaili. Asia johtuu perinnöstä, josta hän teki laittoman osituksen (oli kyse Isän osuudesta). En edes ottanut asiaa puheeksi. Olen hyvin väsynyt.
Heippa.. Todellakin, sellaista äitiä ei ole pakko kestää. Itsekkin tajusin sen vasta viimeaikoina. Pentuna tajusin sen paljon paremmin, karkailin kotoa koko lapsuuden, oli niin paha olo vanhenpien eron jälkeen,(olin silloin 10) ei siksi että nimenomaan se ero olisi ottanut koville, vaan se, että äiti ryyppäsi ja kutsui kotiin kaikenmaailman juoppoja jotka sitten kännipäissään rikkoivat huonekaluja yms. Yllätin muutaman kerran äidin sänkypuuhissa ryyppykavereiden kanssa (vaikka silloin seurustelikin miehen kanssa, jolle myös maistui viina). kaikista pahimmalta tuntui se jatkuva vihjailu, että jos kerron jollekkin, niin minusta tulee valehtelija ja kaikki näkee kuinka typerä pentu olen.
Olin ainoa kolmesta lapsesta joka näki kaiken, veli oleili kavereillaan ja pikkusisko nukkui.
Lopulta karkailun takia minut otettiin huostaan ja alkoi laitos kierre. Samaan aikaan äiti tajusi että oli menettänyt huoltajuuteni. mutta sitä hän ei voinut kenellekkään tunnustaa.. joten hän alkoi kertomaan minusta kaikille juttua että käytin huumeita ja että olisin yrittänyt tappaa äitiä huumepäissäni.
Hänellä diagnosoitiin syöpä muuta vuosi sen jälkeen, silloin olin 14v. kerran kuin olin viikonloppu-lomalla kotona hän sanoi että " sinusta on ollut niin paljon stressiä, että siksi minulla syöpä"
meillä myös usein heitettiin syyllisyyden viitta, "äidillä ei oo enää paljoa aikaa, kohta pääsette minusta eroon" Äitin kuitenkin elää vieläkin, ja edelleen kuulemma sairastaa syöpää ja tekee kuolemaa.. en vain enää jaksa uskoa sitä.
20-30 ikävuodet menivät suhteellisen hyvin, välit äitiin paranivat , tai ainakin minä luulin niin, sain pojan ja äitini oli mielellään pojan kanssa koska " haluan nauttia lapsenlapsista ennenkuin kuolen" . Vähän aikaa sitten kuitenkin aloimme sisarusteni kanssa keskustella menneistä ja pohtia elettyä elämää, kun sain kuulla että äitini on selkäni takana jatkanut ihan samaa minkä silloin aloitti, olen edelleen kaiken pahan alku ja juuri, syöpä on minun syytäni, hän maksaa minun oikeudenkäyntejäni (en siis ole koskaan ollut oikeudessa)ulosottoon. ei siis myönnä kenellekkään että on ihan itse saattanut itsensä oikeuteen, kieltää juomisensa ja kaiket menneet tapahtumat, on mielestään tehnyt kaiken oikein ja virheitään ei myönnä kuin pakon edessä ja silloinkin "No anteeks, ei teidän kauaa tartte enää minua kestää" Ja tätä hän on jatkanut 19 vuotta! selkäni takana, sisarukset ovat uskoneet koska ovat kuulleet sitä niin paljon enkä minä lapsena ollut paikalla puolustautumassa. Juuri viime viikolla kuulema kertoi kuinka joutui taas maksamaan minun oikeudenkäyntikulujani sanoen " mulla meni taas ulosottoon niitä M***** korvausrahoja silloin huumepäissään tekemistään rikoksista, älkää ikinä luottako siihen, se valehtelee ja pettää teidät heti kun sillä on mahdollisuus!"
Totuus on, etten koskaan ole huumeita käyttänyt, en myöskään koskaan ollut oikeudessa.
Äidilläni ei ole enää asiaa kotiini, elämääni eikä poikani elämään. Saa ihan rauhassa nyt jatkaa juttujaan, olen myös sisaruksille kertonut kuinka asiat olivat silloin lapsena ja olemme jutelleet paljon ja selvittäneet asioita. Minun sietokyky ylittyi.
Oikein toimittu. Etenkin lapsesi kannalta on ensisijaisen tärkeää ettei äitisi pääse vahingoittamaan lasta noilla jutuillaan.
Minun järkeni ei riitä ymmärtämään miksi äidit voivat olla niin hirveitä omia lapsiaan kohtaan. Omaa pahaa oloa puretaan lasten päälle.
Oma äitini on sellainen, että hänellä on vankat mielipiteet asioista, ei ota minulta mitään tietoa vastaan ja saa raivokohtauksen jos en tee niin kuin hän haluaa. Vanhempani ovat aivopesseet minua joidenkin henkilöiden suhteen, mustamaalaamalla. En ymmärrä miksi he ovat niin tehneet. Muodostin käsityksen noista ihmisistä pienenä vanhempien aivopesun seurauksena ja vasta viime aikoina olen saanut ihan muualta tietää että vanhempieni jutut niistä ihmisistä ei pidä paikkansa. Mistä ihmeestä minä olisin voinut tietää mikä on totuus, enhän minä voi lähteä vanhempien selän takana kyselemään asioista, alaikäisenä varsinkaan.
Minun piti aina kunnioittaa vanhempiani, mielistellä, sanakaan ei saanut sanoa vastaan ja aina piti nöyristellä. Etenkin erään sukulaisen kohdalla harmittaa tuo vanhempien mustamaalaaminen. Siis he sanoivat, että kyseinen ihminen ei välitä minusta ja minä uskoin (kun lapsesta asti on aivopesty). Nyt se ihminen kuoli ja kuulin muualta että hän olisi kovasti halunnut olla kanssani eikä ole yhtään sellainen kuin mitä vanhempani minulle uskottelivat. Pieni lapsi uskoo vanhempiaan eikä lähde epäkunniottavasti vanhempien selän takana asioita penkomaan. Eli kyllä nuo vanhemmat voivat ilkeitä temppuja tehdä.
Minun vanhempani halusivat että olen ikuinen hyväksyntää kerjäävä pikkutyttö jota he voivat alistaa ja kurmottaa miten tahansa. Nähtävästi he kokivat nuo muut ihmiset uhkana omalle valta-asemalleen ja halusivat alistaa minua kaikin tavoin.
No enpä sitten minäkään ole kiinnostunut tapaamaan vanhempiani kun heidän temppunsa minulle selvisivät.
Hoh..luin tuossa useita juttuja ja osasta tuli niin mieleen oma äiti,sekä myös isä..Ja olen niin pahoillani siitä että niin monet vanhemmat käyttäytyvät kuin kakarat ja tyrannisoivat omaa perhettään.Mutta itseään ei auta syyttää,vanhempiaan kun ei voi valita.Ei muuta kuin häntä pystyyn ja tekee omasta elämästään sellaisen että on hyvä olla,pakolla ei tarvitse edes omiin vanhempiin pitää yhteyttä ,jos aiheuttavat enemmän pahaa kuin hyvää oloa.Näin olen itse ainakin päättänyt.Tilanne on tällä hetkellä se että kaiken kohta kertomani jälkeen:isäni ei pidä minuun mitään yhteyttä ja syyllistää kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta äitini kautta minua..äiti isän puolella,ja välillä soittelee vain tiedustellakseen olenko jo murtunut..sairasta ja kuluttavaa.En enää edes jaksa äitini puheluihin vastata ,laitan silloin tällöin tekstaria menemään kun pommittaa turhilla kysymyksillä.. kaikki alkoi syksyllä.Muutimme mieheni kanssa isän puolen iso vanhempien taloon joka on isäni omistuksessa ja ollut vuokraus käytössä pidemmän aikaa.Isäni lupaili taloa minulle perinnöksi,sitten asia menikin niin että veljeni perii talon,ja lopuksi niin että ostamme mieheni kanssa talon..Hinnasta oli puhetta että jotain nimellistä..No veljelleni oli kuitenkin talon hinnast kännipäissään sanonut n.55 tuhatta euroa(keskisuomessa ,peri aatteesa täysin arvoton talo,ei ole tehty remonttia,eikä maatakaan ole kuin pieni läntti).vastaavat remontoidut talot alueella maksavat n.15-27 tuhatta euroa..Aloimme järjestellä muuttoa pk-seudulta maalle,ja selvisi kahta päivää aiemmin muuttopäivää että talossa on korjaamaton vesi vahinko..Isäni lupaili heti avaavansa lattian ja että vakuutus korvaa remontin ja talo on muuten täysin kunnossa.Ennen muuttoa tosiaan tiedustelimme useaan kertaan että talo on kunnossa ja muutenkin ok että muutamme vuokralle siihen.No tyhmä kun olin niin luotin omiin vanhempiini.(nyt olen oppinut että ei kannata...)Ja lupauksiin talon kunnosta ja remontoinnista.Ja siitä että ostamme talon sopuhintaan. veimme tavarat,muutto kesti melkein viikon sillä jouduimme neljä kertaa ajamaan väliä..Pari kertaa kun olimme aamulla tulleet muuttoreissulta ,ajaneet koko yön ja nukkuneet pari tuntia,tuli vanhempani talon pihalle arvostelemaan kuinka emme vieläkään ole saaneet lakaistua lehtiä pihasta tai raivattua pihaa ja aloitettua remonttia.Voi että se raivostutti,mutta luulin sen olevan väli aikaista.
Viesti jatkuu.. Olisimme halunneet heti aluksi pyytää kiinteistö välittäjän arvioimaan talon sen hetkisen hinnan,mutta isäni ei tähän suostunut..Sanoi että mitä jos tekisimme hieman remonttia että hän saisi MEILTÄ paremman hinnan..Tuntui aika pahalta. Ajattelimme kuitenkin että hänen puheisiinsa voi luottaa ja aloimme rakentaa kahden hevosen tallia talon tontille. Rakennus puuhien lomassa isäni tuli vittuilemaan meille kuinka remontti ei edisty ja kuinka emme osaa tehdä mitään ..Veljeäni ylisti maasta taivaaseen,vaikka veljeni itse tietää että ei ole rakennus alan ammattilainen ,toisin kuin mieheni joka on kirvesmies.. Isäni oli pakko"mestarin" elkein jakelemaan käskyjä rakennus puuhissa. No saimme tallin valmiiksi ja hevoset kotiin. Sitten selvisi että paska kaivo ei toimi.Isäni niksi tähän oli,että pumpatkaa kaivosta vedet avo ojaan ja kaivo remonttia ei kannata aloittaa sillä alueelle on (muka,tarkastimme vesi osuuskunnasta ja tämäkään väite ei ole totta..kusettaja) tulossa kunnallinen viemäröinti järjestelmä.Kosteus vaurio remontin sitten unohitkin täysin,ja väitti ettei talossa ole hometta..Vaikka kuulimme muuton jälkeen että useat edelliset asukkaat oirehtineet mahdollisen homeen takia.. Sitten talven alkaessa kaikki alkoikin lähteä kunnolla käsistä.. Mieheni tavaroita ,sähkö työkaluja,sirkkeli,hioma koneet ym, ja harraste auton osat olivat olleet säilytyksessä vanhemillani,ja olimme luulleet että tallessa pysyvätkin..Olimme menossa hakemaan mieheni tavaroita vanhempieni luota,kun nyt maalla oli tilat niitä säilyttää ja alkaa laittamaan auto museo rekisteriin. Isäni oli paiskonut osan tavaroista pihalle kasaan,siitä jo hieman ihmettelin miksi tehnyt niin..No selvisi että tavaroistahan puuttuvat ne arvokkaimmat ja auton osia oli enää naurettavan vähän jäljellä.(veljelleni oli kesällä kertonut että oli myynyt mieheni tavaroita) Isäni sai kunnon raivarit kun mieheni asiasta kysyi ja kertoi kuulleensa että oli myynyt tavaroita..Isäni hyppäsi autoon yhtäkkiä' ,ajoi melkein mieheni päälle,juuri ja juuri kerkesi alta pois. Siitä se hullun mylly alkoi kunnolla..
Lähdimme mieheni kanssa takaisn vuokratalollemme ja veljeni lähti mukaan.Koko ajan arvailimme mitähän on vielä tulossa . No oli sitten illan mittaan soittanut mieheni äidille ja kertonut kaikkea paskaa,mm.että mieheni uhkaili isäni henkeä ,ja että emme arvosta häntä ollenkaan,olemme syyllisiä veljeni päihde ongelmiin yms yms..ai että tuntui kivalta kuulla nuo asiat mieheni äidiltä ja siskolta puhelimitse.. Samana iltana ja seuraavana päivänä isäni oli uhkaillut itse murhalla useaan eri kertaan..Miten ihmeessä joku ihminen voi ensin myydä toisen tavaroita,sen jälkeen kertoa kyseisestä ihmisestä valheita,niin että menee välit perheeseen ja lopuksi uhkailla itse murhalla vain siksi että häntä ei asiasta syytettäisi..
Mieheni ei ole vieläkään saanut isäni puheluiden jälkeen välejä äitiinsä kuntoon,semmoista paskaa sieltä on jauhettu,vaikka aina olemme koittaneet olla reiluja ja kivoja. Tämä nyt ei varsinaisesti tähän kuulu,mutta olemme antaneet vanhemmilleni kaksi tv:tä digiboksin ja myyneet parin tonnin auton parilla sadalla,että isälläni olisi parempi auto.. Mutta ihmettelen vain että miten voi väittää että emme muka ole arvostaneet häntä.. No ihmeelliset ovat holistien ajatukset?!
Äitini kertoi että isäni tosiaan on uhkaillut erinäisissä tilanteissa jo useamman vuoden ajan itsemurhalla..Ja tilanteet ovat olleet niinkin naurettavia,kuin äitini kirkko kuorossa käyminen. Kuinka sairas ihminen kiristää toista itsemurhalla? Ja sekä minulta ja mieheltäni ja veljeltäni on kuollut useita ihmisiä tällä tavalla.Jonka isäni kyllä tietää. Sadistista vetää tuollainen kortti kiristys keinoksi..
Palataan siihen taloon jossa asumme vuokralla..Jouduimme pyytämään terveys tarkastajan käymään,sillä astmani paheni tosi paljon,ja meille tuli lukuisia muita terveys haittoja ja olimme sata varmoja että talossa on paha home. Terveys tarkastajan käynnillä selvisikin että tarkastus on tehty vuosina 03, -04 kaksi kertaa,vuonna 05 ja terveys tarkastaja oli huomauttanut kaikkina vuosina puutteellisesta ilman vaihdosta,reiästä pesuhuoneen matossa,kosteus vauriosta wc:ssä ja eteisessä ja huonosta sisäilmasta..Meille ei olut kerrottu aikaisimmista tarkastuksista mitään ,eikä siitä että talossa on ollut kosteus vaurio jo pitkään.. Pesuhuoneessa olevasta maton reiästä on päässyt mukavasti vuodesta 03 alkaen kosteus rakenteisiin.. Minusta tuntuu kamalalta kun isäni on tiennyt että sairastan astmaa ja silti jättänyt nuo asiat kertomatta kun suunnittelimme muuttoa. Jouduimme sitten luopumaan hevosista ja muuttamaan takaisin kaupunkiin..Asumme nyt yksiössä kahden koiramme kanssa ja rahaa on palanut tuon parin kuukauden ajan tuhansia euroja..Turhat muutot ,turhat remontit,kadonneet ja myydyt tavarat,homeen hajun pilaamat vaatteet ja huonekalut..Ja eilen kaiken kukkuraksi tuli 300 euron sähkö lasku kahdelta kuulta..Isäni kun ei katsonut tarpeelliseksi vaihtaa vanhoja pattereita vaikka tiesi niiden syövän sähköä tolkuttomasti.. Tilanne on se ,että vanhempieni mielestä me olemme syyllisiä talon kuntoon,isän huonoon fiilikseen ja itsemurha aikeisiin,koska tiedustelimme tavaroitamme..Ja syytti minua tosiaan vielä siitä että olen veljeni on joutunut tämän kaiken keskelle..Itsessään kun ei näe mitään vikaa ja on sitä mieltä että häntä on nyt loukattu ja meidän pitäisi pyytää anteeksi.. Puhumisesta hänen kanssa ei tule mitään,on niin katkeroitunut ja alkoholisoitunut ihminen että oikein pahaa tekee..Ja äitini puolustelee isän juomista..Ei kuulemma enää ole kännissä joka päivä..
Meni täysin luottamus omiin vanhempiin ja anteeksipyyntöä sieltä suunnalta on turha toivoa. Rikos ilmoituksen teemme heti kun saamme tavaramme pois maalta,sillä aiemmin en uskalla virkavaltaa mukaan sotkea.Sen verran pimeitä puolia on isästäni paljastunut.Ja kaikkea en tässä viitsi kertoa..
Kiitos jos jaksoit lukea tämän pitkän ja sekavan tekstin.Mutta niin paljon on tapahtunut ja vain parissa kuussa.Kaikki mihin luotin onkin nyt toisin..
Olipa lohdullista kuulla, etten ole ainoa, jonka äiti alistaa, huorittelee ja saa minut tuntemaan itseni huonoksi. Pitkään en tajunnut missä vika piilee, vaan kuvittelin, että olen todella näin huono ja minussa on vikaa, kun en koskaan kelpaa. Kuusi vuotta sitten synnytin tyttäreni ja jotenkin hänen kasvatuksensa kautta aloin miettiä, että omassa äitisuhteessani lienee vikaa.
En missään tapauksessa halua, että omalla lapsellani olisi tunne, ettei häntä ole haluttu. Itse olen kuullut jo alle kouluikäisestä, että olen vahinkolapsi, isäni äpärä ja äitini ei olisi koskaan hankkinut minua, jos olisi voinut sen estää.
11-vuotiaasta saakka olen ollut kyrvänkipeä huora enkä uskaltanut edes vakavasti ajatella mitään poikakavereita (puhumattakaan seksisuhteista) ennen 20 ikävuotta.
Koulussa piti saada täysiä kymppejä, jotka olivat sitten äitini ansiota. Jos sain heikompia numeroita, minua piti hävetä.
Kun en lukion jälkeen päässyt suoraan opiskelemaan olin häpeäpilkku ja luuseri ja kun sitten vuoden päästä pääsin sisään, oli se taas äitini ansiota. Samoin ovat olleet ne 2 tutkintoa, jotka olen suorittanut, mutta kuulemma vielä pitäisi väitöskirja saada aikaiseksi, ettei hänen tarvitsisi hävetä.
Työpaikat kuulemma hankkivat vanhempani minulle eikä omilla ansioillani ollut mitään väliä. He ovat kuulemma joutuneet jopa tekemään töitäni ja peittelemään virheitäni, jotta saisin nuo paikat pitää.
Sukulaiseni kuulemma häpeävät minua eivätkä halua olla kanssani missään tekemisissä, sitten kun äitinäni ei enää ole.
Olen huono äiti, kun jouduin avioeroni takia jättämään lapseni päivähoitoon 2 päivänä viikossa heidän luokseen puolen vuoden ajan. Tosin avioerokin oli SUURI HÄPEÄ ja hankkiuduin eroon miehestäni vain voidakseni juosta muiden miesten perässä. Lapseni osasi 3-vuotiaana jo sanoa sujuvasti, että äiti on huora.
Nyt äidilläni todettiin syksyllä parantumaton syöpä ja elinaikaa annettiin vuosi. Kuinkas ollakaan on syöpäkin minun syytäni, koska hän on joutunut takiani häpeämään niin paljon. Ja koska nyt sitten perin ainoana lapsena hänen omaisuutensa, on minun tämä vuosi juostava hänen asioillaan noin 40 tuntia viikossa oman perheeni, oman työni (suullinen varoitus ja pakkojäänti osittaiselle hoitovapaalle) ja oman terveyteni uhalla. Kuitenkin vain kuulemma käytän hyväksi häntä.
Isäni on pahoin dementoitunut ja äitini tilan huononnuttua sain isäni hyvään hoitopaikkaan. Tämäkin on kuulemma huono asia, koska minunhan olisi pitänyt pitää isä kotona hoidettavana ja olen vain laiska paska, joka ei välitä vanhemmistaan.
Olen pitkään miettinyt taas, että onko tämä oikein? Voiko näin tehdä lapselleen? Ja mitä pahaa olen tehnyt, että äitini vihaa minua näin?
Ollessani n. 12 v. äitini teki ensimmäisen itsari-yrityksensä. Vähän sen jälkeen tajusin, ettei vanhemmillani ollut
ns. kaikki kotona. Varsinkaan äidillä. Hän jatkoi itsemurha- uhkauksiaan ja -yrityksiään. Kun niitä kertyi yli 10, aloin jo toivoa, että hän onnistuisikin. Siinä vaiheessa hylkäämisen tunne oli jo vaihtunut vihaan. Kaikki pyöri äitini tahdosta hänen ympärillään. Se ei estänyt häntä kuvittelemasta olevansa kaikkien hyljeksimä marttyyri. Hän odotti itselleen prinsessa-kohtelua. Muut olivat luonnollisesti palvelijoita. Alistaminen, nolaaminen, ihmisarvon riistäminen yms. olivat kasvatustapoja. "Koti" oli pakollinen kiusauspaikka, koulukiusaus oli pientä siihen verrattuna. Hän käytti lääkärin määräämiä rauhoittavia, mutta reilusti yliannoksina. Mietin silloin joskus, olisiko meille lapsille huostaanotto, lastenkoti tms. parempi vaihtoehto. Meitä oli 3 veljestä, olin vanhin. En kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi, kapinoin mutta omaksikin pettymyksekseni alistuin. Yhteiskunta ja äidin ystävät auttoivat alistamisessani huomattavasti. Olin epäsosiaalinen ongelma. Kaiken tämän ohella hän kuitenkin hoiti työnsä, vaikka sielläkin oli ongelmia. Se on toinen tarina. Kaiken tämän jälkeen sotkin omankin elämäni, sekin on toinen tarina. Noissa muitten kokemuksissa on paljon tuttua.