Terve!
Mitä mieltä olette työvoimatoimistoista?
Joskus aikanaan niiden nimenä oli työnvälitystoimisto, eli niiden tehtävänä oli välittää työtä.
Nykyään niitä kutsutaan työvoimatoimistoiksi ja mielestäni niiden toimenkuvana on tätä nykyään eräänlaisen rekisterin ylläpitämininen käytettävissä olevasta työvoimasta sekä sen kontrolloiminen.
Työvoimatoimistojen aika menee mielestäni em. mainitun tehtävän tai kutsuisiko sitä velvoitteeksi ylläpitämiseen. Varsinaisen työnvälitystoiminnan kanssa työvoimatoimistoilla ei mielestäni ole nykyisin enää mitään tekemistä.
Omasta kokemuksestani voin sanoa seuraavaa. Olen ollut työmarkkinoiden käytössä n. 20 vuotta, joista n. puolet olen ollut työnhakijana joko kokonaan työttömänä tai osapäivätyönohessa. Koskaan en ole ollut missään ns. vakituisessa työsuhteessa. Niin näiden kahdenkymmenen vuoden aikana en ole saanut työvoimatoimistosta kertaakaan minkäänlaista työhönosoitusta. Tosin kerran sattui sellainen tilanne, että olin itse hommannut vuoden mittaisen kokopäiväisen sijaisuuden ja ilmoitin sen työvoimatoimistoon ja että työ alkaisi n. 2 kk kulutta niin kuinkas ollakkaan posti toi työvoimatoimistosta lippusen, että pitäisi käydä kysymästä erästä tointa, jonka kesto oli muistaakseni muutamia kuukausia. Ilmoitin työvoimatoistoon etten voi ottaa vastaan lähettämäänne ilmoitusta, koska olen löytänyt jo itse työpaikan jonne olen jo lupautunut menemään, niin kuinkas kävikään sain työvoimatoimistosta 6 viikon karenssin, kun kieltäydyin ottamasta vastaan heidän tarjoamaansa työtä. Kylläpä se silloin otti aivoon. Mutta sivujuonteena voin todeta, että tuo vuoden sijaisuus venyi sitten lopulta melkein kuuden vuoden mittaiseksi ja olisi jatkunut varmaan näihin päiviin asti jollen olisi naisen perässä muutanut pois paikkakunnalta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Periaatteessa kaikki työvoimatoimiston virkailijat ovat työttömiä. Koko viraston voisi lakkauttaa, jos sen johdosta ei tulisi lisää työttömiä.