Olen 36 vuotias mies Helsingistä. Seurustelen neljättä vuotta naiseni kanssa. Suhteemme on aika erikoinen, olemme enemmän kuin hyviä ystäviä. Halataan ja pussaillaan kyllä silloin tällöin, mutta ei sen enempää. Seksiä harrastettiin viimeksi 1,5 vuotta sitten. Molemmat ollaan ihan hyvännäköisiä, fiksuja ja hyvässä työpaikassa. Mutta molemmat ollaan myös yksinäisiä. Emme tutustu kenenkään ja vanhat kaverit on jäänyt johonkin edelliseen elämään. Joka päivä on samanlainen niin kuin myös joka vuosi. Aamulla töihin, illalla kotiin, ulos kävelemään koiran kanssa, tv:n katselu ja sitten nukkumaan. Pari kertaa vuodessa matkustetaan etelään ja matkoilla vietetään samanlaista rutiinimaista elämää.
Hänessä ei ole mitään vikaa, eikä ehkä minussakaan, mutta suhde ei varmaan silti tyydytä kumpaakaan. Haluaisin lopettaa tämän suhteen, mutta samalla pelkään jäädä yksin. Hän on tällä hetkellä ainut ihminen jonka tapaan työn ulkopuolella. Haluaisin lapsia, mutta tässä tilanteessa en uskalla asiasta edes puhua. Rakastan naistani, mutta hän on melkein kuin oma sisko. Todennäköisesti olen ihan samassa tilanteessa myös vuoden päästä...
Hänessä ei ole mitään vikaa, eikä ehkä minussakaan, mutta suhde ei varmaan silti tyydytä kumpaakaan. Haluaisin lopettaa tämän suhteen, mutta samalla pelkään jäädä yksin. Hän on tällä hetkellä ainut ihminen jonka tapaan työn ulkopuolella. Haluaisin lapsia, mutta tässä tilanteessa en uskalla asiasta edes puhua. Rakastan naistani, mutta hän on melkein kuin oma sisko. Todennäköisesti olen ihan samassa tilanteessa myös vuoden päästä...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sain ensirakkauteni uudelleen elämääni yli 10v. hiljaisuuden jälkeen. seksitöntä aikaa oli n. 1, 5 v. jonka jälkeen tuli ero. Eikä sen seksittömyyden takia kuitenkaan..'
Ja niin vaikeaa on edelleen. ja aina vaan...¨
rakastan, mutta kun ei ole muuta, kuin tuo "ystävyys" ja rutiinit ja tuttuus... siihen kyllästyin. Ero tuli. Kaipaan edelleen miestä, mutta jotenkin ymmärrän, että se suhde ei vaan antanut sitä, mitä tarvitsin. Helvetin vaikeaa ja tuskaista, mutta jos loppuelämää ajattelee. Pakko oli erota,
Voimia sinulle, rakas lähimmäinen!
Olen ihan samassa tilanteessa. Toisen loukkaaminen nostaa myös kynnystä paljon.
Vanhempani ovat olleet naimisissa 45 vuotta ja kysyin kerran äidiltäni että miten ihmeessä "ovat jaksaneet" :)
Hän kertoi että pitkässä liitossa tulee väkisin aikoja jolloin tuntuu että rakastuminen (ei rakkaus) on täysin kadonnut, tätä saattaa kuulemma kestää vuosia. Kumppaniin voi kuitenkin rakastua uudelleen , ihan niinkuin alussa mutta sen eteen täytyy tehdä työtä. Täytyy tehdä tavallisuudesta poikkeavia asioita esim lähteä yht äkkiä yhdessä vaikka baariin ja vetää päiväkännit :D, aloittaa uusi yhteinen harrastus..mitä vaan, mikä sopii molemmille mutta on täysin uutta ja impulsiivista. Lisäksi tunteista täytyy pystyä puhumaan avoimesti ja yrittää luoda kadonnutta kontaktia toiseen. Esim tilanteessani sinun täytyisi pystyä sanomaan että sinusta tuntuu pahalle kun olette etääntyneet ja haluaisit tehdä asialle jotakin sillä rakastat häntä etkä halua lähteä. Hiljaisuus ja rutiinit eivät automaattisesti tule korjaamaan tilannetta.
Tietysti uudelleen rakastuminen edellyttää sitä että teillä on joskus ollut oikeaa rakastumista ja syviä tunteita ja intohimoa. Jos näitä asioita ei koskaan ole edes ollut niin sitten niitä on kyllä aika vaikea mistään koskaan löytääkään. Kemiaa ei voi pakottaa mutta sen voi hyvin löytää jos se on vaan hetken kadoksissa.
Äitini sanoi että aina kun on ollut todella tylsiä aikoja hän on vain kysynyt itseltään että haluaako hän mielummin olla yksin. ja hänestä siihen on vain yksi vastaus: kyllä tai ei. hän on aina vastannut ei ja hyvin on onnistunut, hän on rakastunut isääni yhä uudelleen ja nyt kohta 70 vuotiaina heitä ei erottaisi enää mikään.
tsemppiä vaan teille!
kaikki pitää tehdä sen puolison kanssa. Mielummin menen baariin kavereiden kanssa...ei kai sitä toisen naamaa jaksa katella 24/7. Ärsyttävää ripustautumista, ei ihme jos happi loppuu! Tietysti jokaisella on oma käsitys parisuhteesta.
suhde, joskin olen vasta kahdenkymmenen ja seurustellut n.2,5 vuotta. Tunnen elämäni parhaiden vuosien valuvan hukkaan, niin kurjaa kuin tällaista on sanoakin. Mies on päälle 30, ja parhaat vuodet eivät taida olla edessäpäin. Kummallakaan ei ole ystäviä, joiden kanssa olisi tekemisissä vapaa-ajalla, koulussa/töissä nyt tulee molempien juteltua pinnallisia asioita nk. kavereille.
Käydään töissä/koulussa, sit mennään ehkä nukkumaan pariksi tuntia kun väsyttää (mies useimmiten, silloin minä koneella), katellaan leffa, käydään ehkä lenkillä ja mennään nukkumaan. Seksiä nyt on kerran viikossa useimmiten, mutta intohimoa ei ole koskaan oikein ollutkaan. En oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Tulisinko onnellisemmaksi yksin, kun voisin vapaana mennä ja tehdä mitä haluan? Seksiä ja romantiikkaa, juttuseuraa saisi kyllä satunaisilta tuttavuuksilta tarpeekseen, niin vastenmielinen en vielä tunne olevani.
Meillä tämä tuntuu tyydyttävän miestä, mutta minua ei liiemmin.En haluaisi loukata häntä, onhan meillä mukavaakin, nauramme suht usein, nykyisin harvemmin ja meillä on suht samanlainen arvomaailma. Hellyyttäkin, vaikka se välistä tuntuu "pakkopullalta" vastata...
Ymmärrän tilanteesi, mutten osaa neuvoa, mitä sinun tulisi tehdä. Ehkä sydän kertoo vastauksen, rohkeus lähteä vain puuttuu...
kai toi oo ihme jos olet vielä noin nuori ja mieheksi ottanut perheenperustamisvaiheessa olevan miehen.
olen elänyt samanlaisessa suhteessa jo yli 4 vuotta.. molemmat iha romuna, mut ei olla osattu erotakaan ajoissa..
Miettimällä pääset eteenpäin. Kuulostat fiksulta ja ajattelevaiselta mieheltä. Nostakaa kissa pöydälle, molemmilla voi olla samanlaisia ajatuksia. Herätkää ennenkuin jompi kumpi pettää!!!
Mitä sinä haluat elämältä ja parisuhteesta ja onko se mahdollista saavuttaa suhteessa? Sanot että tilanne tulee olemaan sama vuodenkin päästä...entä kymmenen vuoden...ahdistaako se sinua? Varmasti. Aika pahalta tuntuu että tunnet kuin naisesi olisi kuin siskosi. Oletteko hoitaneet suhdetta/ yrittäneet. Joshtuuko kaikki muista asioista vai teistä?
Joskus pitää yrtittää ja toisinaan vain luovuttaa...Kumpikaan tie ei ole helppo. Sinä olet itse tärkein.
http://www.youtube.com/watch?v=mBHAOyM2PgA