pihtaaminen

halusin kertoa oman kokemukseni pihtaamisesta ja sen vaihtoehdosta; seksistä vasten tahtoaan...

seurustelin 12 vuotta exäni kanssa ja sinä aikana suostuin joka kerta seksiin hänen tahdostaan, koska en halunnut olla "pihtari". aika piankin kävi niin, että en saanut enää mitään siitä itselleni, vaikka yritin kyllä...ei tuntunut enää miltään ja loppuajasta osa kerroista oli jopa lähellä vastenmielistä. seksiä oli usein, n. kerran päivässä. hieman showta siihen vaadittiin että näytin edes vähän tykkäävän koko hommasta, orkkuja en ole ikinä esittänyt. enkä kyllä hänen kanssa saanutkaa... mies kyllä jotenkin tiesi homman jujun ja minun tyydyttäminen ei ollut tärkeää, lähes koskaan ei esileikkejä tai oli kyllä, minun osalta mieheen suuntautuvia. mutta ei toisinpäin. erosimme.

uudessa suhteessa koko seksi piti minun aloittaa ihan alusta ja nyt se jopa tuntuu hyvältä. en suostu seksiin vain toisen mieliksi. no, enpä ole montaa kertaa joutunut kieltäytymäänkään, mutta pidätän oikeuden itselläni jos vain ei tee mieli yhtään... ja seksiä on usein. halusin vain kysyä, että onko miehet ajatelleet asiaa tältä kantilta? omahan oli vikani, kyllä. mutta se, että asetetaan niin kovat vaatimukset naisille, jos et anna vasten tahtoasi, olet pihtari! reilua! toki pitää sanoa että eivän kaikki miehet ajattele näin, onneksi! seksi on naisille herkkä asia, lähtee pään sisältä.
1198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"pihtari"-jutut pitäis muutenkin jättää omaan arvoonsa, lähinnä 15 -vuotiaiden suusta kuulee tollasta.Joten älä sinäkään puhu pihtaamisesta. Tuota sinun tilaasi exäsi kanssa kutsuttiin "haluttomuudeksi". pihtaaminen olisi lähinnä sellaista että haluaa itsekkin mutta ei kiusallaan anna. Ja siihenhän ei kukaan normaali ryhdy. Ja jos mies väittää että nainen "pihtaa" niin voi syyttää ihan itseään koska ei pysty hommaamaan itselleen normaalia, tervettä naista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bullaaaaaaaaa kirjoitti:

halusin kertoa oman kokemukseni pihtaamisesta ja sen vaihtoehdosta; seksistä vasten tahtoaan...

seurustelin 12 vuotta exäni kanssa ja sinä aikana suostuin joka kerta seksiin hänen tahdostaan, koska en halunnut olla "pihtari". aika piankin kävi niin, että en saanut enää mitään siitä itselleni, vaikka yritin kyllä...ei tuntunut enää miltään ja loppuajasta osa kerroista oli jopa lähellä vastenmielistä. seksiä oli usein, n. kerran päivässä. hieman showta siihen vaadittiin että näytin edes vähän tykkäävän koko hommasta, orkkuja en ole ikinä esittänyt. enkä kyllä hänen kanssa saanutkaa... mies kyllä jotenkin tiesi homman jujun ja minun tyydyttäminen ei ollut tärkeää, lähes koskaan ei esileikkejä tai oli kyllä, minun osalta mieheen suuntautuvia. mutta ei toisinpäin. erosimme.

uudessa suhteessa koko seksi piti minun aloittaa ihan alusta ja nyt se jopa tuntuu hyvältä. en suostu seksiin vain toisen mieliksi. no, enpä ole montaa kertaa joutunut kieltäytymäänkään, mutta pidätän oikeuden itselläni jos vain ei tee mieli yhtään... ja seksiä on usein. halusin vain kysyä, että onko miehet ajatelleet asiaa tältä kantilta? omahan oli vikani, kyllä. mutta se, että asetetaan niin kovat vaatimukset naisille, jos et anna vasten tahtoasi, olet pihtari! reilua! toki pitää sanoa että eivän kaikki miehet ajattele näin, onneksi! seksi on naisille herkkä asia, lähtee pään sisältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu