Valottakaapas vähän mitä siellä pururadalla liikkuu, ihan ystävällisessä mielessä.
Avomieheni ei missään tapauksessa halua että asumme yhdessä, pitää olla omat asunnot
etä hän saa "omaa rauhaa". Eli, nukkua, harrastaa, olla elää mielensä mukaan ja sitten kun
iskee lähesyyden (tai ruoan) kaipuu niin palaa tänne luokseni. Tai pitää pestä / silittää /
helliä / halia / pitää kädestä etc.
Olen vedonnut sekä järki- että taloudellisiin syihin että ei ole mieltä pitää kahta kallista
asuntoa. Silloin hän lähtee kipittämään karkuun palatakseen taas sitten takaisin.
Oletko sinä , arvoisa mies, mitä mieltä tämmöisestä ratkaisusta ?
Onko se vaan sitten myös sitä etä naista haluaa nähdä vain silloin kun nainen on mukava, kiva,
nätisti laitettu ja (mahd) hyväntuulinen ? Tai kun tulee seksi mieleen ?
Että ne yhdessä asumisen riesat; kuten asioiden selvitteleminen, pahantuulisuus, käytännön asioiden
hoitaminen on sitten liikaa yhteisessä taloudessa ?
Naisen siis tavallaan pitää antaa kaikkensa, mies antaa ne muruset mitä jää yli muilta asioilta.
Vai osoittaako tämä sen että suhde ei ole vakaalla pohjalla ollenkaan.
Tämä mies kyllä väittää päinvastaista, että hän todella todella rakastaa, välittää ja arvostaa,
mutta mutta... pistää miettimään !
Hmmmm, kertokaapas mielipiteitä, odotan mielenkiinnolla vastauksia !
Miesvinkkelistä mielellään, mutta tottakai naistenkin kokemukset ja mielipiteet kiinnostaa
Avomieheni ei missään tapauksessa halua että asumme yhdessä, pitää olla omat asunnot
etä hän saa "omaa rauhaa". Eli, nukkua, harrastaa, olla elää mielensä mukaan ja sitten kun
iskee lähesyyden (tai ruoan) kaipuu niin palaa tänne luokseni. Tai pitää pestä / silittää /
helliä / halia / pitää kädestä etc.
Olen vedonnut sekä järki- että taloudellisiin syihin että ei ole mieltä pitää kahta kallista
asuntoa. Silloin hän lähtee kipittämään karkuun palatakseen taas sitten takaisin.
Oletko sinä , arvoisa mies, mitä mieltä tämmöisestä ratkaisusta ?
Onko se vaan sitten myös sitä etä naista haluaa nähdä vain silloin kun nainen on mukava, kiva,
nätisti laitettu ja (mahd) hyväntuulinen ? Tai kun tulee seksi mieleen ?
Että ne yhdessä asumisen riesat; kuten asioiden selvitteleminen, pahantuulisuus, käytännön asioiden
hoitaminen on sitten liikaa yhteisessä taloudessa ?
Naisen siis tavallaan pitää antaa kaikkensa, mies antaa ne muruset mitä jää yli muilta asioilta.
Vai osoittaako tämä sen että suhde ei ole vakaalla pohjalla ollenkaan.
Tämä mies kyllä väittää päinvastaista, että hän todella todella rakastaa, välittää ja arvostaa,
mutta mutta... pistää miettimään !
Hmmmm, kertokaapas mielipiteitä, odotan mielenkiinnolla vastauksia !
Miesvinkkelistä mielellään, mutta tottakai naistenkin kokemukset ja mielipiteet kiinnostaa
Vastaukset 24
Vanhimmat
Mies ei joko uskalla sitoutua vielä yhdessä asumiseen, tai hänellä pitää olla paikka mihin viedä toiset naiset. ;)
"Eli, nukkua, harrastaa, olla elää mielensä mukaan ja sitten kun
iskee lähesyyden (tai ruoan) kaipuu niin palaa tänne luokseni. Tai pitää pestä / silittää /
helliä / halia / pitää kädestä etc."
Eiköhän se tullut tässä. Miksi te naiset ette kykene tajuamaan todellisuutta vaikka sen havaitsisittekin?
Tarkkailkaa todellisuutta. Kirjoittakaa vaikka asiat paperille ja se on siinä.
"Oletko sinä , arvoisa mies, mitä mieltä tämmöisestä ratkaisusta ?"
Mitä väliä on meidän muiden mielipiteillä. Asia on teidän kahden välinen ja te kumpikin suhtaudutte siihen myönteisesti. Sinä hyväksyt tilanteen joten ole onnellinen.
Miten tämä liittyy avoin suhde palstalle??
jos OIKEASTI rakastaa niin haluaa jakaa toisen kanssa ne arkisetkin hetket.
miksi muuten sanot häntä avomieheksesi jos ette kerran asu yhdessä?
monella pariskunnalla on nykyään omat asunnot eikä se välttämättä huono asia ole.vaikka kuinka rakastaisi toista tulee varmasti hetkiä jolloin haluaa olla ihan yksinään omassa rauhassa omilla ehdoilla omassa kodissa.Jos sillä sun miehelläsi sattuu vielä olemaan omistus asunto tai muuten vaan hyvällä paikalla ei sitä kannata kyllä kovin helposti antaa pois.nykyään kun erotaan puolisosta mitä typerimmistä syistä kannattaa miehen pitää takaportti auki ettei joudu talvella telttaan asumaan.vaikka se olisikin vuokra asunto ei niitä takuu vuokria viitsisi kovin montaa kertaa maksaa ja joka kerta etsiä uutta kämppää kun muija kyllästyy naamaan.Eikä se tarkoita sitä jos haluaa omaa rauha joskus että siellä poikamies boxissa huorien kanssa saunotaan ja vedetään kokaiinia.Itse asun ainakin yksin ja en meinaa luopua tästä omistus asunnostani joka on hyvällä paikallakin vielä kaiken lisäksi.
asiallisesta vastauksesta.
Voihan se olla niin että miehet ajattelee näitä asioita enemmän järjen kun tunteen perusteella.
Pitäisi kai vaan luottaa siihen etä siellä ei tosiaan tapahdu mitään ihmeempiä; ja koittaa luottaa sitten
siihen...
Se on vaan siinä että siltä ajatukselta ei oikein voi välttyä !
Joo-- kakkosasunto on hyvällä paikalla ihan keskustassa, ehkäpä tässä eniten nyt ketuttaa turha
rahanmeno sitten (kellä sitä on liikaa ?).
En tiiä- mutta jotenkin vaan rasssaa tämä tavarat siellä, toiset täällä- meininki, aina on jotain oleellista
toisessa paikassa.
Ja toisekseen se että riidan tullen on ihan turhan helppo lähteä eri teille ja jättää asiat ilmaan roikkumaan.
No mutta sun vastaus oli mukava ja asiallinen, kiitän, ja edellisille vastaajille tiedoski että suhde on
mielestäni avoin niin kauan kun ei asuta saman katon alla.
Mitenkähän Kaikkonen ja Taiveaho, naimisissa mutta eri paikkakunnilla asuvat vielä ???
"Vanhanaikaisena ihmisenä" sitä jotenkin ajattelee että pitäisi asuakkin yhdessä !
Kerroit viestissäsi kaiken. Sinun elämäsi - kokonaisena ihmisenä - ei kiinnosta "miestäsi". Hän haluaa syödä rusinat pullasta. Jos haluat aitoa parisuhdetta ja yhdessä asumista, joka on mielestäni luonnollisin ratkaisu aikuisille ihmisille, on sinun uskallettava erota hänestä. On pieni mahdollisuus, että silloin hänen mielensä muuttuu. Todennäköisesti olet kuitenkin sopiva säätö eli reikä tarvittaessa. Näin ainakin minusta kirjoituksesi perusteella tuntuu.
hei! meille tuli ns. puolisoni kanssa tilanne keväällä että minä päätin taloudellisten vaikeuksien takia muuttaa halvempaan asuntoon ja yritin puolisoani pyytää mukaan, mutta ei suostunut yksiöön kanssani tulemaan (32neliötä) muka liian pieni kahdelle,tämä on väliaikainen ratkaisu kunnes saan raha-asiat kuntoon. Mutta haluaisin kovasti asua puolisoni kanssa, sillä ikävöin häntä aina silloin tällöin... hän asuu myös yksiössä kaupungin toisella laidalla.Näemme kuitenkin viikottain toisiamme, itse kuitenkin kaipaan läheisyyttä jota en mielestäni saa tarpeeksi
Entäs jos niin ei sitten käykkään.... onko se "säikyttely" tehokas konsti ?
Kun ei tässä nyt haluaisi mitään täydellistä pesäeroakaan tehdä mutta
tilanne rassaa kuitenkin.
tepsiikö mieheen paremmin järkipuhe vai suora toiminta ?
(tällä en siis tarkoita mitään uhkailua)
Sen oon todennut että mitkään vihjailut ei auta vaan- sorry - miehet osaaa
olla sen verran putkiaivoja että välillä vain suorasti sanotut sanat menee jakeluun.
No tämä viikonloppu osoitti taas pattitilanteen, ei osata olla yhdessä mutta ei
myöskään erossa.
Onko se arki sitten niin kamalaa ja naisen kanssa eläessä se on vieläkin kamalampaa ?
Mielestäni en ole edes tiukkapipo oikeastaan minkään suhteen ja koetan antaa sitä
köyttä mutta kohta alkaa itsetunto rapisemaan, varsinkin jos olen pelkkä reikä..... :( nyyh.
Suora puhe tehoaa parhaiten, mutta kannattaa itsekkin miettiä todella tarkkaan ja tutustua vielä tarkemmin mieheen joka haluaa pitää oman asuntonsa. Yleensä jostain kaapista se kaipuu vieraalle ( reijälle ) tulla tupsahtaa.
mitä ihaninta ja tavoiteltavaa. Sen väärän kanssa, jota käyttää hyväkseen... no way! Olet kiinni miehessä, jolle sinä et ole se oikea, vaan hyväksikäytettävä kohde ennen kuin se oikea löytyy. Hankkiudu eroon siitä!
http://sites.google.com/site/ilopiiri09/home
ett mä pidän oman asunnon lasteni kaa kirjoilla,miehel oma
koska mä menettäsin tuloja jos mentäs kimppaan...
sa tomppeli oot! sua kukaan usko ei!
sa vittu päähäs vedä!
oo hio-hei!!
Jos Jumalaa ylipäätään on olemassa, Hän sinuakin pirulaista siunatkoon! Olet melko tyhmä yksilö.
niin perusteletko tuon, kiitos
tuo kuka tuon sanoi, mutta luulempa hänen tarkoittaneen sitä, että tyhmyyttäsi annat itseäsi kohdeltavan noin. Ajattelitko kauankin olla jonkin äijän käytettävissä tarpeensa mukaan?
Toisekseen tämä sinun tilanteesi ei ole avointa suhdetta nähnytkään, joten olet eksynyt niin väärälle palstalle, kuin vain voi eksyä.
suostut pitämään palvelutaloa. Ei se nössykkämiehen vika yksin ole.
No kuule lakkaapa passaamasta, 2000-luvun nainen ! Siinä se sitten selviää, jatkuuko yhdessäolo ja -elo. Juttusi kuulostaa siltä, että kaveri käyttää sinua hyväkseen; olet ilmainen huonepalvelu. - Välittämistä ja tykkäämistä ja sen sellaista huolenpitoa voi kyllä näyttää muutenkin ...
Silti ymmärrän miestä. Se olisi myös oma ihannetilani; olisi oma kulta, joka pitäisi hyvänä, hellisi ja paapoisi silloin tällöin tai aina. Mutta ehdottomasti molemmilla omat asunnot ja oma elämä, määräysvalta omista asioista pitää olla aikuisella ihmisellä itsellään, elipä millaisessa liitossa tahansa.
Ja näinhän ei parisuhteissa ole vieläkään, vaikka eletään 2000-lukua, luvat täytyy pyytää, kysyä ja / tai anoa pahimmassa tapauksessa, varsinkin vaimoväen. Aika merkillistä, eihän aikuistuneet lapsetkaan kysele lupaa yhtään mihinkään, miksi parisuhteessa elävän täytyy olla tilivelvollinen menemisistään, tulemisistaan ja olemisistaan.
Olisiko tämä jonkinlainen luonteeseen liittyvä juttu, toisia liian ahtaat rajat ja kaikenlaiset rajoitukset ahdistavat. Ei tunne olevansa oman elämänsä herra jos puoliso - avokas tai avio - pitää liian tiukasti 'ohjaksista' ...
Toiselta osapuolella puuttuu luottamus. Tai haluaa varjella omaisuuttaan. Jos jaatte asunnon niin silloin te oikeasti jaatte asunnon. Silloin se mikä oli hänen ei ole enään hänen vaan teidän. Eikä asiat välttämättä ole enään niinkuin/siellä missä hän ehkä toivoisi. En tiedä hänestä, mutta olen itse ainakin niin hankala ihminen että häiriinnyn jo siitä että joku siirtää kahvikuppiani siitä missä sen minun mielestä kuuluu olla.
Tai ylipäätänsä sosiaaliset asiat kuten että saa olla yksin kun haluaa ja kavereitten kanssa katsoa matsia silloin kun huvittaa, eikä kukaan syyllistä häntä jos tulee reippaassa humala tilassa kotiin.
Mutta kaikki tuollainen muuttuu kun muuttaa yhteen toisen ihmisen kanssa. Silloin hänellä ei ole enään samaa vapautta tehdä mitä huvittaa, vaan joutuu vastaamaan toiselle osapuolelle kaiken mailman Jackass hölmöilystä. Vaikka itse on mahtanut olla vaikka kuinka hauskaa niin ´´vaimo`` ei välttämättä pidä sitä yhtään hauskana.
Joten kannattaa taas vaihteeks kysellä häneltä itseltään mitä hän haluaisi. Ehkä hänellä on puolia joita hän ei halua tuoda suhteeseenne. Tai haluaa pitää kaverisuhteet ja hauskanpidon erillään suhteesta koska hän ei usko sinun pitävän kuin yhdestä osasta häntä.
... hyviä huomioita muuten, mutta nyt eletään nykyaikaa, 2000-lukua, oletko kuullut koskaan avioehdosta ? Omaisuuksia ei tarvitse jakaa !
Yhdessä maksettu talo on yhdessä maksettu talo. Kirjoituksessa perusteltiin yhteenmuuttamista ekonoomisesti kannattavammaksi. Ja muistaakseni avioehto turvaa vain ennen avioitumista hankittua materiaa ja perinnön...
... avioehto turvaa justiinsa sen, mikä sillä SOVITAAN turvattavaksi. Ovat sopimusasioita jotka laitetaan paperille, mustaa valkoiselle, ja juuri niillä ehdoilla kuin molemmille on hyvä ja sopiva. Ja se tulisi tehdä siinä vaiheessa kun ei - vielä - riidellä.
Meillä kaikilla ei vaan ole samat ideaalit siitä miten asiat ovat hyvin. Itse asun nykyisen emännän kanssa yhteisessä asunnossa...ihan siksi, että minusta asioiden kuuluu olla niin. Kaveripiiristä löytyy parikin juuri kuvaamasi kaltaista tapausta, jotka ovat hyvinkin tyytyväisiä erillään asumiseen (molemmat). Rakastavat toisiaan, mutta ymmärtävät kuinka vaikeata varsinkin vahvojen persoonien on sopeutua yhteisasumiseen...miksi käyttää aikaa tappelemiseen???
Homma toimii, jos molemmilla samanlaiset käsitykset omasta itsenäisyydestä. Myönnän olevani omistushaluinen ja haluavani suht kiinteää suhdetta. Toimii hyvin, mutta en epäile, etteikö asia mainitsemillani pariskunnilla suhteen vakauden osalta ole samoin.