Moi! Osaako joku sanoa mikä on Forexin työntekijöiden tuntipalkka? Ja minkälainen työnantaja kyseinen yritys on?
Forex
Guragina
53574
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eräs tuttu oli siellä vuosia, joten jotain pientä vanhaa tietoa on:
Ruotsalainen firma jossa pitää osata ruotsia edes välttävästi. En tiedä tuntipalkkaa mutta arvelisin että kuukaudessa noin 2000-2300€, eli perustuntipalkat ilta ja vkllisät. Forexin omistaja on Ruotsin rikkaimpia ihmisiä eli firma toimii ja kannattaa. Ihan ok työnantaja, vuosia sitten oli ongelmia esim. työntekijä ei saanut kuulua liittoon koska oli vähän erikoisia toimintatapoja(kai lähinnä työaikajutuissa) - luulen että nykyään on hommat hallussa.
Firmassa palkka nousee kun työntekijä tekee "näyttöjä" eli tavallaan opiskelee työn ohessa erinäisiä juttuja jotka auttavat työnteossa paremmaksi. Jokaisesta näytön läpäisystä tulee korotus palkkaan. Näin oli ainakin ennen.
Kiitos vastauksestasi. Onko siis ihan totta, että ruotsin kielen taito on ykkös-asemassa? Osan aika hyvin venäjää, mutta ruotsi ei o hirvein hyvä ( Opiskelem AMK:ssa liiketaloutta, niin ajattelin,että Forex olisi hyvä lisätulon lähtö saisin kokemusta alalta. Huomasi, että suurin osa Forexin työntekijöistä on vähän 'isoja'. Mistä johtuu? Onko joku piilotettu tyytymättömyys työpaikkaan tai liian hyvä kahvihuone ja säännöllinen tauotus kyseessä?
No välttävällä ruotsinkielellä voi pärjätä, mutta sitä pitää ymmärtää ainakin niin että osaa tehdä kauppoja - ja siis englanti pakko kai osata. Venäjä iso etu koska venäläisiä käy Suomessa paljon turisteina.
En tiedä miksi ovat(jos ovat) isoja. Ihan mutuna tulee mieleen että joko "isot" hakeutuvat istumatöihin enemmän kuin töihin joissa pitää liikkua ja toisaalta valuutanvaihdossa työ tehdään istumalla/seisomalla kassalla. Joten jos ei vapaa-aikanaan liiku niin kyllä siinä helposti lihoo.
Tyytymättömyytty on tai ei ole ihan saman lailla kuin muissakin vastaavissa toimissa. Olet pienehkössä myymälässä aina samojen naamojen kanssa(no vuorot vaihtelee kyllä), joten välit tulee olla kunnossa tai alkaa stressaamaan. Kahvihuoneet Forexilla ovat mitättömät koska myymälän ovat pieniä - siis varmaan puolet myymälästä on asiakastilaa ja suurin osa toisesta puolesta kassatiloja. Jäljelle jää vessa ja joku pieni muutaman neliön kahvitila jos sellaista edes on. Kun kyseessä on rahan myynti, takana on myös turvallisuussyistä ne jutut mitä siellä pitää ollakin..
Sattumalta tiedän Forexin turvallisuusjutuista jotain, esim mitä rahanvaihtopaikassa on otettu huomioon mutta enpä viitsi niitä tietoja jakaa. Ja kyllä rosvot tietävät millaisia suojauksia tälläisissä paikoissa on.
En usko että kukaan on vielä yrittänyt Forexia tai muuta valuutanvaihtopaikkaa ryöstää, vaikka tiedän että siellä on joku työntekijä joskus jotain tehnyt.. ei siitä sen enempää.
Väärennöksiä ja rahanpesua kyllä noissa paikoissa tapahtuu. Taitaa rahanpesujutut olla yleisimpiä rikosepäilyjä valuutanvaihdossa. Siis asiakkaiden rahanpesua, ei firman :D
No eivät nuo erikoisturvallisuusjutut niin paljon kiinnosta. Olen täällä hetkellä kaupassa töissä. Ja kyllä melkein kaikki ruotsalaiset osaavat joko suomea tai englantia. Eli ihan hyvin pärjään ilman ruotsin kielen käyttöä.
Kiinnostais vielä, että kuinka vaihtelevia ovat työtehtävät, onko mahdollista päästää vähän vaativampaan tehtävään? kaupan kassalla työpäivä on aika tylsä siis rutiinista, olisi mukava tehdä jotain mielenkiintoisempi.
Vaikka iso osa ruotsalaisista osaa englantia, Forex vaatii ainakin jonkinlaisen osaamisen ruotsinkielen taidossa - koska se on ruotsalainen firma ja omistaja näin vaatii. Ainakin ennen näin oli, jos vaatimukset ovat laskeneet siitä en tiedä.
Ruotsin kieli on ehdoton siksi että sisäinen tiedotus tapahtuu ruotsiksi, eli mitään sääntöjä, ohjeita, tiedotuksia jne ei käännetä suomeksi vaan ne tulevat pääkonttorista Ruotsista sellaisenaan.
Duuni on taukoja lukuunottamatta valuuttakassa istumista, rahanvaihtoa. Mitäs muuta tietenkään. Vaativampia tehtäviä ovat lähinnä myymäläpäällikön toimi, ja ns pääkassan hoito eli henkilö joka jakaa rahaa asiakaskassoihin jne. Ihan tarkkaan en noiden tehtäviä tiedä. Mutta myymäläpäällikkökin tekee kassatöitä, joskin vähemmän kuin muut. Putiikit ovat niin pieniä, että koko henkilökunta tekee lähes samoja töitä.
Forex pyörii myös messuilla ja tekee markkinointita b2b-mielessä vähäsen. Eli jotkut ihmiset käyvät messuilla esittelemässä firmaa ja palveluita ja toiset liikkuvat joissakin firmoissa edustajina mutta tätä b2b-toimintaa on vähän. Ainakin ennen sitä teki tietyt ihmiset kampanjoiden aikana, sanotaan kerran kuukaudessa jos en hirveästi mene metsään.
Eli rutiinista et pääse eroon, sitä se kassalla istuminen on. Etkä pärjää ilman ruotsin kieltä Forexissa, ellei siellä ole tosiaan laskettu rimaa.