tavoite -4kg

Olen siis 159cm pitkä ja painan tällä hetkellä 58-59kg, päivästä riippuen. Tämän kuukauden tavoite olisi siis -4kg... Töiden takia epäsäännöllisen vuorokausirytmini takia painoni on noussut viimeisen vuoden aikana n.6 kiloa, jotka saavat nyt siis lähteä. Olen tässä jo pari päivää jumppaillut ahkerasti ja tarkkaillut syömisiäni. Rekisteröidyin myös kiloklubiin jonne olen liikuntamääriäni ja syömisiäni merkkaillut, helpottaa kyllä huomattavasti syömisien tarkkailua!

Tänään kävin jälleen salilla n.1,5h ja kävelin työmatkat (n.15min suuntaansa). Kalorimäärä on jäänyt hirveän alhaiseksi, mutta se johtuu varmaan siitä että tein aivan älyttömän hyvää kaalikeittoa jossa on siis vain kaalia, porkkanaa ja jauhelihaa mausteet. Eli ei siis mitään riisiä eikä perunaa, erittäin terveellistä siis.

Ruokavaliostani olen jättänyt vaaleat leivät pois kokonaan, kohta viikon ollut syömättä vaaleaa leipää, jännää. Ruisleivässä on paljon vähemmän kaloreita ja se täyttää mahankin todella hyvin.

Olen myös miettinyt mahdollisia syitä lihomiseeni ja huomasin että syömäni annoskoot ja esimerkiksi leipien määrä iltapalalla olivat kasvaneet. Saatoin syödä 4 paahtoleipää ja miettiä vieläkö pitäisi paahtaa kaksi lisää, huhhuh.... Niin mutta tosiaan, ajattelin tänne kirjailla toivonmukaan menestyksekästä laihdutustani. Ajattelin punnita itseni kaksi kertaa viikossa tiistaisin ja perjantaisin. Ihmiset joilla on tämän kuun aikana tavoitteena -4kg kirjoitelkaahan niin tsempataan toinen toisiamme!
41920
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Tänään lähdin heti aamusta kuntosalille, kaloreita yhteensä kului n. 620 kun kävelymatkat salille lasketaan mukaan. Lounaaksi söin samaa kaalikeittoa kuin eilenkin, 2 palaa ruisleipää joiden päällä arla:n kermajuusto 17% ja ohuen ohutta keittokinkkua, mmmm nam. Päivälliseksi söin dr.ötkerin hawaii pitsan, yh. Mutta siltikään kalorimäärä tältä päivältä ei ollut kuin reilu 1000... Ja kun siitä vähentää liikunnat niin aika hyvä päivä. Kaikista oudointa on ollut ettei ole ollut nälkä, näköjään vähäkalorinen ruoka pitää yhtä hyvin nälän poissa kun se epäterveellisempi.

Äänestä
  • Tänään heti herättyäni lähdin salille, tunnin ajan siellä jaksoin reenata. n.400 kaloria sain kulutettua. Tämän päivän syömisistä on kertynyt n.600 kaloria, vaikka olen syönyt 2 kertaa kaalikeittoa ja ruispuikuloita, mutta illan vietto ja siiderit nostavat sitten tuota lukua varmaan aika roimastikkin. Tuntui aamulla ettei millään olisi jaksanut lähteä salille, mutta sain kuitenkin tsempattua itseni sängystä ylös kun ajattelin miten tyytyväinen tulen olemaan päästyäni eroon tuosta 4 kilosta!

    Äänestä

  • Ei millään pahalla, mutta nuo Dr. Ötkerin pitsat ei kylläkään ole mitään vähäkalorista ruokaa. Tiedän sen, koska olen itse laskenut kaloreita, ja tuollaisen pitsan kun on syönyt, kalorit ovat kyllä paukkuneet yli sallitun määrän.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Ei millään pahalla, mutta nuo Dr. Ötkerin pitsat ei kylläkään ole mitään vähäkalorista ruokaa. Tiedän sen, koska olen itse laskenut kaloreita, ja tuollaisen pitsan kun on syönyt, kalorit ovat kyllä paukkuneet yli sallitun määrän.

    eli siinä koko pitsassa on 752,6 kcal eli saahan ton lisäksi vielä muutakin syödä. Mutta siinä on kyllä vaalea pohja, joten ei varsinaisesti mitään "terveysruokaa". Itsellä on ollut päiväkalorit n. 1650. Iso määrä, mutta mulla onkin paljon enemmän painoa (tosin pituuttakin on 10 cm enemmän). Millä muuten olet laskenut tuon kulutuksesi salilla? Koska mäkin olen jollain laskurilla saanut lähes saman tuloksen, eli yli tunnin treenillä n. 450 kaloria ja mulla on tosiaan n. 30 kiloa painoa enemmän. Sen takia en laske enää noita liikunnan kulutuksia, koska en tiedä mitä oikeasti mikäkin liikuntasuoritus kuluttaa.

    Tedän että nuo dr.ötkerin pitsat eivät ole mitään vähäkalorista ruokaa, mutta halusin perjantain kunniaksi vähän palkita itseäni, eikä sallittu kalorimäärä ole tosiaan mennyt yli vaikka tuon pitsan söinkin.
    Sali kulutuksiin olen käyttänyt apuna kiloklubin laskuria, ja suureksi kulutuksen salilla on nostanut crosstrainerilla tehty todella pitkä lämmittely, intervalli tyyppistä aina n.puolen tunnin ajan.

    Eilen kävin siis baarissa mutta join vaan kaksi kuivaa siideriä, joten päivän kalorimäärä ei noussut hirmuiseksi. Tänä aamuna herättyäni aamupalaksi ruisleipää jossa päällä margariinia ja 17% juustoa, namnam. Tämä päivä on myös välipäivä salin osalta, huomenna taas heti aamusta treenailemaan.

    Äänestä

  • suolaprinsessa kirjoitti:

    Mä olen laskenut Energynetin laskurilla sen kulutuksen. On mulla Kiloklubiinkin tunnukset, mut en ole aikoihin sitä käyttänyt. Käytän kalorien laskemiseen ihan vaan kynää ja paperia. Pitää kokeilla, että mitä siellä kiloklubin sivuilla tulee miinuskaloreita siitä salista. Kyllä nekin tietty ois hyvä laskea.

    Eilen maanantaina oli taas salitreenin vuoro, reilusti yli tuntihan tuolla aikaa vierähti. Samoin kuin tänä aamuna. Tänään jätin kylläkin kävelyn salille räntäsateen vuoksi väliin. Eilen punnitsin itseni ja kilo oli lähtenyt, tyytyväisenä jatkan laihdutusta eteenpäin, kyllä se kannustaa jatkamaan kun huomaa kilonkin lähteneen viikossa. Eilisen päivän kalorimäärä jäi n. 1000 kaloriin ja liikuntaa tuli harrastettua n.500kalorin edestä.

    Tänään söin aamupalaksi taas vaihteeksi ruisleipää ja 17% juustoa siinä päällä..

    Voisin myös aloittaa teidän kanssa jakamaan kokemuksia ja painon laskua. Itse siis olen 19v, mitoiltani 159/59,7.
    Mulla ei jouluksi ole tavoitetta, mutta koska olet samanpituinen ja melkein samalla painolla alkuliikentees, nii haluisin tulla tähän keskusteluun mukaa.
    Olis kiva jos sovittais että vaikka sunnuntaisin olis vaakapäivä ja vähän kerrottais mitä päivän aikana tuli syötyä.
    Olen kokeillut niin montaa keskusteluryhmää ja tuntuu että kaikilla se on lopahtanu ja en ole saanu tukijoista mitään irti.

    Äänestä

  • -.- kirjoitti:

    Tervetuloa mukaan :)

    Eilen kävin taas salilla, mutta illalla menin sitten baariin joten kalorit nousi aika huimiksi, ei siltikään päivän kalorit menny yli 2000 ja kun salilla kuitenkin sain kulutettua n.500kaloria ja salille kävely siihen päälle. Tänään olen sallinut itselleni lepopäivän vaikkei mitään krapulaakaan ole, mutta olen nyt 3 päivää putkeen käynyt salilla niin ajattelin että lihakset tarvitsevat vähän lepoa että jaksavat sitten taas loppuviikon salitreenit. Avomies oli jättänyt pitsaa jääkaappiin niin sitä vähän nakertelin aamupalaksi ja yhden ruispuikulan jossa oli päällä 40% margariinia. Välipalaksi söin alpine patukan (62kaloria/patukka).

    Todella helpotus ettei ole krapulaa tai kun minulla on yleensä ollut baarin jälkeisenä päivänä taipumusta syödä vähän sitä sun tätä, aika epäterveellisesti. Nyt olen sitten tästäkin selvinnyt :) Ajattelin tänään illalla käydä lyhyellä kävelyllä ettei ihan tule liikkumaton päivä!

    Sinä uusi ihminen olisi kiva jos kirjoittelisit liikuntojasikin tänne niin olis kiva nähdä mitä muut tykkää tehdä ja niitä syömisiä myös :)

    Ajattelin vain kysyä, että oletko laihtunut tuon laihduttamisen seurauksena?

    Äänestä

  • imsa kirjoitti:

    Ajattelin vain kysyä, että oletko laihtunut tuon laihduttamisen seurauksena?

    Kyllä olen :) nyt yhteensä 1,5kg tuosta aloituspäivästä :)

    Tulikin sitten vahingossa toinenkin vapaapäivä salilta. Jouduinkin yhtäkkiä 8 tunnin työvuoroon, mutta töissä tulikin sitten kahvitaukoja (2x15min) lukuunottamatta käveltyä koko ajan. Lisäksi työmatkat, yhteensä 1h 15min, kävelin.

    Tämän päivän syömiseni:
    aamupala: ohrarieskan puolikas ja 2 ruispuikula viipaletta joiden päällä 40% margariinia
    lounas: atria savulohi sandwich (koska muuta ei ollut saatavilla) ja joghurtti
    päivällinen: 1,5dl lohikiusausta, jossa ei ole ruokakermaa, ohrarieska ja ruisvehnä sämpylä
    iltapala: 2 ruispuikula viipaletta, päällä 40% margariinia

    Tämän päivän syömiset n.1000 kaloria ja siitä miinus liikkumiset.
    Huomenna heti aamusta salille pitkästä aikaa.

    Tänään kävin salilla, kulutus kävelymatkoineen n.500kaloria. Ruuista on tullut n.1200 kaloria. Tuntui salilla että kaksi välipäivää piristi treenausta. Crosstrainerilla ''polkeminen'' tuntui todella kevyeltä.

    Aamupalaksi söin ruispuikula viipaleen jossa päällä 40% margariinia ja ruisvehnä sämpylän jossa välissä 40% margariinia ja siivu 17% oltermannia.
    Päivälliseksi söin täysjyvä spaghettia ja kanakastiketta jossa oli käytetty kevyt kermaa. Lauantain kunniaksi käytiin ostamassa avomiehen kanssa vähän irtokarkkia joka sitten nosti tuota tämän päivän kalorimäärää, mutta ei kuitenkaan liikaa kuten huomaatte :)

    Huomenna on taas salipäivä. En pääse huomenna punnitsemaan vielä itseäni vaan teen sen maanantaina :)

    Äänestä

3 päivän päästä mennyt 2 vko kun aloitin tämän ketjun. Punnitsin juuri itseni, 56kg eli -2kg!
Eilen kävin taas salilla reippaan tunnin. Ajattelin kiristää tahtia tässä laihdutuksessani. Siksi olenkin lisännyt päivittäisen salitreenin lisäksi kuntoiluuni tunnin sauvakävelylenkin päivittäin. Noin päiväkulutukseni liikkunnasta alkaa lähentelemään jo 1000kaloria. Muutamien viime päivien syömiset ovat aina olleet n.1500-1700, mutta en hätäänny koska normaalirajoissa mennään siltikin.

Äänestä
  • Eilen ja tänään aloitin aamuni sauvakävelylenkillä, sen jälkeen lähdin vielä salille tekemään n.tunnin treenin. Eilen teki hirveästi mieli makeaa, ja söinkin pari keksiä. Muuten ruoan yhteiskalorimäärät on ollu päivältä n.1000. Tänään mittasin vyötäröni ja senttejä on lähtenyt jo 2! jihuu. Hyvällä tahdilla mennään kohti -4kg, puolet ajasta jo mennyt ja puolessa välissä ollaan.

    Tämän päivän ruokailut:
    aamupala: 3 mandariinia
    lounas: riisi-liha-porkkana sekoitusta n.2dl, täysjyväruisleipää 2 palaa (päällä 2 siivua 17%juustoa, saunapalvikinkkuviipale, 40% margariinia ja kurkkua), 2 mandariinia
    päivällinen: ruispaahtoleipäviipale (päällä 40% margariinia) ja mandariini
    noiden ansiosta kaloreita kertynyt n.700 ja liikkumalla kulutettuja kaloreita on myös kertynyt noin 700.

    Äänestä

Eilen oli välipäivä liikunnasta, kohta taas salille lähtö. Tänään taas punnitsin itseni, paino 55,5kg! Olen nyt tehnyt sitä että käyn sauvakävelemässä ensin ja sitten salille, tänään en tosin ehtinyt sitä tehdä. Ruokavaliota olen muuttanut kasvispainotteisemmaksi, tänäänkin söin aamupalaksi 3 mandariinia ja porkkana-appelsiinisalaattia.
Lounaaksi olen tänään syönyt 2 ruispalaviipaletta, päällä 40%margariinia ja porkkana-appelsiinisalaattia.
Päivälliseksi on vuorossa riisi-liha mössöä, kunhan sieltä salilta pääsen kotiin.

Äänestä
  • Tänään oli herkkupäivä, hain hesburgerista juustoaterian. Siinäpä on oikeastaan kaikki tämän päivän syömiset sitten olleetkin. Kävin aamusta tänään taas salilla noin tunnin treenaamassa. Sain eilen aivan mieletöntä palautetta, työkaverit huomautti että sen näkee että olen alkanut käymään salilla ja muuttamaan ruokavaliotani. Kuulemma koko yleinen olemus on ''parempi'' ja olen hoikistunut ihan silmämääräisestikin.
    Aamupaino vaihtelee tällä hetkellä 55,5-56kg. Kyllä se 54kg tulee tämän kuun loppuun saavutettua!
    Tylsää kun täällä ei ole muita kohtalotovereita kirjoittelemassa, yhdessä vaiheessa näytti että olisin saanut tänne kaverin laihduttelemaan mutta eipäs sitten näköjään. Mutta no, osaksi omaksi iloksi minä tätä kirjottelenkin :) Tämäkin motivoi jatkamaan!

    Äänestä

  • suolaprinsessa kirjoitti:

    Tänään oli herkkupäivä, hain hesburgerista juustoaterian. Siinäpä on oikeastaan kaikki tämän päivän syömiset sitten olleetkin. Kävin aamusta tänään taas salilla noin tunnin treenaamassa. Sain eilen aivan mieletöntä palautetta, työkaverit huomautti että sen näkee että olen alkanut käymään salilla ja muuttamaan ruokavaliotani. Kuulemma koko yleinen olemus on ''parempi'' ja olen hoikistunut ihan silmämääräisestikin.
    Aamupaino vaihtelee tällä hetkellä 55,5-56kg. Kyllä se 54kg tulee tämän kuun loppuun saavutettua!
    Tylsää kun täällä ei ole muita kohtalotovereita kirjoittelemassa, yhdessä vaiheessa näytti että olisin saanut tänne kaverin laihduttelemaan mutta eipäs sitten näköjään. Mutta no, osaksi omaksi iloksi minä tätä kirjottelenkin :) Tämäkin motivoi jatkamaan!

    ajattelin itsekin alkaa maanantaina taas palata terveelliseen elämään =laihduttamaan. Mullakin tavoitteena suunnilleen -2-4kg, ja yleisesti haluaisin kiinteytyä. Omat mitat on 153cm ja 53kg (luulisin). Ajattelin kuitenkin vasta maanantaina aloittaa, vaikka vois huomenna jo tarkkailla ettei tuu syötyä ihan liikaa herkkuja kuitenkaan :) huomasin, että sä et hirveesti saa proteiinia sun ruuasta, eli suosittelisin että lisäisit esim. kalaa (tonnikala on proteiinirikkain) ja maitotuotteita sun ruokavalioon. Jos haluat tietää lisää niin voin kyllä kertoa :)

    Äänestä

  • Marzki88 kirjoitti:

    Joo oon huomioinu iteki sen että protskuja ei oikein kerry, mutta oon parhaani mukaan yrittäny kerryttää. Tänään ajattelin ottaa vähän kevyemmin, käydä pelkästään kävelyllä. Huomenna on taas sitten salin ja lenkin vuoro :)

    Äänestä

  • suolaprinsessa kirjoitti:

    Joo oon huomioinu iteki sen että protskuja ei oikein kerry, mutta oon parhaani mukaan yrittäny kerryttää. Tänään ajattelin ottaa vähän kevyemmin, käydä pelkästään kävelyllä. Huomenna on taas sitten salin ja lenkin vuoro :)

    Vitsi, kun luin noita kirjoittamia juttujasi, tulin todella kateelliseksi. Olet kyllä oikea malliesmierkki kuinka laihdutetaan! minun itseni pitäisi päästä eroon 4 kg, enkä vaan pysty siihen. olen 168/60.. vielä vähä aika sitten painoin 55kg. Voisitko laittaa linkin sen kiloklubin sivuille, ja kertoa vähän kuinka se toimii? Sulla ei siis ole ollut tuon projektin aikana ns. herkkupäiviä? Itselläni menee aina ma-to todella hyvin, mutta sitten viikonloppuna syön koko viikon edestä. Vinkkejä miten tuota voisi hillitä?

    Tsemii sulle! Oot kyllä hienosti onnistunut jo karistamaan noita kiloja :)

    Moi Imsa, painoin itse joskus 3-4 vuotta takaperin sellaset 48kg ja nyt pikkuhiljaa tavoittelemassa sitä takaisin. Linkki sinne kiloklubiin: www.kiloklubi.fi sinne pitää rekisteröityä ja täyttää tiedot ja sinne pääsee sitten merkkailemaan liikunnat ja kaikki syömiset ja näkee kalorimäärät niistä, ite tykkään siitä ainaki tosi paljon. Ja se on vieläpä ilmainen! Tuolta sivuilta löytyy aika paljon tietoa, aika hankalaa selittää.

    Mulla on ollut myös herkkupäiviä, mutta se ei oo ollu mikään päätetty esim aina lauantaisin. Ja sillonkin kun oon herkutellu oon laskenu kiloklubin kautta kalorit ja ne ei oo ylittäny 2000 ja kun on harrastanu melkeinpä joka päivä aina jonkinlaista liikuntaa nii voi hyvällä omalla tunnolla välillä syödä sen pari keksiä tai juoda siiderin :)

    Mulla oli itelläki jossain vaiheessa tosi vaikeeta viikonloppusin hillitä syömisiä. Mutta vaatii tahdonvoimaa muuttaa elintapojaan. Kaikista pahimpia minulle oli krapulapäivät, aina tuli hirveästi syötyä kaikenlaista epäterveellistä. Mutta ehkä sun kannattais aluksi ottaa yksi sellanen vähän ''löysempi'' päivä viikossa. Oon alkanu syömään useamman kerran päivässä välipalaksi jonkun hedelmän tai porkkanaraastetta, jaksaa paljon paremmin!

    Tänään kävin salilla heti aamusta, kaloreita kului n.500 laskettuna mukaan kävelymatkat. Huomasi taas välipäivän jälkeen että jaksoi paljon paremmin. Aamupalaksi en siis syönyt mitään, tykkään paljon enemmän lähteä salille tyhjällä mahalla, kun muuten venyisi salille lähtö pitkälle päivään. Lounaaksi söin 2 graham paahtoleipää (päällä 40%margariinia ja yhdet siivut 17% kermajuustoa) ja valion rasvattoman jugurtin, kaloreita yhteensä 290. Ajattelin tänään vielä käydä pienellä lenkillä, kun laiskuus yllätti aamusta enkä jaksanut lähteä sauvakävelemään ennen salia. Päivittäinen kalorimäärä on vaihdellut viikon ajan 1000-1500 välillä ja siitä tietenkin pitää miinustaa liikunnat.

    Kävin itsekin liittymässä tuonne kiloklubiin. Vaikuttaa hyvälle jutulle. Kiva seurata omaa edistymistä, kun sitä toivottavasti tapahtuu. Aloitin lentoemäntädietin, joka perustuu nesteen poistoon. Kestään 4 päivää, joten todellista käsitystä kilojen lähdöstä en saa vasta kun viikon päästä. Voin vaikka tänne sitten kirjoitella kuinka edistyn!

    Kirjottelepas suolaprinsessa taas edistymistäsi!

    KYLLÄ ME NÄISTÄ VUOSIEN VARRELLA KERTYNEISTÄ KILOISTA IRTI PÄÄSTÄÄN!! :)

    Äänestä

hei, itse haluisin myöskin tiputtaa painoani ainakin sillä 4-5:llä kilolla, mitoiltani kun olen about 158 cm ja 60 kg ja lähenee jo kohta ylipainoa. :D On sitä joskus tullu yritettyy laihduttaa, mutta ne ovat jääneet sellasiksi viikon ajan kestäviksi. Jos nyt onnistuisi paremmin kun voisi vertailla kokemuksiaan jonkun kanssa ja kirjoitella jotakin. :)

Äänestä
  • Tottakai, mukaan vain laihduttelemaan!

    Äänestä

  • suolaprinsessa kirjoitti:

    Tottakai, mukaan vain laihduttelemaan!

    Wuhuu, kävin äsken vaa'alla täydellä mahalla ja paino oli 55,5 eli aamupaino on varmastikkin sitten vielä matalampi. Mahtava fiilis. Söin tänään päivälliseksi 2 kevyt snack nakkia ja hieman perunamuusia ja porkkanaraastetta. Tältä päivältä kaloreita on yhteensä kertynyt n.700 kun vielä iltapalaksi syön pari mandariinia.

    huoh, tänään oli kyllä semmonen kiire aamulla, että jäi aamupala väliin. :( päivällisellä söin sitten kauheen kasan omenia ja ruisleivän, niinkuin välipalaksikin, mutta illallisella sitten n. kuuden aikaan vedin melkosen paljon kanaa ja jonku verran riisiä.
    nyt tuli pitkästä aikaa mentyä aerobiciin ja se tunti oli kyllä yhtä tuskaa, etureisiä polttelee vieläkin. :D
    Varsinkin kun pyörilin matkat (yhteensä n. 50 min ees taas) oli takastulo aivan kamalaa. Kai siinä tuli aloreita poltettua about 500 luokkaa, ja syötyä sitte tuli noin 750 kcal, kun söin muutaman kaneliiässä keksin.

    Hei, kuinka usein punnitset itsesi, onko sulla mitään tiettyy päivää tai jtn.? :D UPEAAA, että olet saanut pudotettua painoa jo noin paljon!!! Toivottavasti jaksan itse pysyä mukana!!

    Äänestä

  • mar-zu kirjoitti:

    Marzu, punnitsen itseni oikeestaan sillon kun pääse vaa'alle. Keskimäärin kaks kertaa viikossa oon nyt punninnu itteni. Silleen kuitenkin että siinä on niitä päiviä ollu punnitusten välillä useampia. Vaa'alla käynti on kyllä mulle paras motivaattori, ihanaa kun näkee sen pienemmän luvun siinä vaa'an näytössä muiden huomio laihtumisesta on kans mahtavaa(oonkohan vähän narsistinen :DD). :) Tänään näin ystävää, jota en ollu nähny noin kuukauteen, sano heti kun otin takin pois että vitsi sä oot laihtunu, mahtis fiiliiiis! Palailen huomenissa taas asiaan.

    Äänestä

Mulla nyt eka päivä terveellistä elämää takana, ja on aika väsynyt olo. Tuli herkuteltua koko viime viikko niin nyt paluu arkeen tuntuu puuduttavalta.. mutta kävin tosiaan uimassa ja iltasella vielä kävelylläkin ja kirjasin liikunnat ja syömiset tonne kiloklubin sivuille ylös. Kiitos vielä siitä vinkistä, se sivusto on kyl tosi hyödyllinen! Oon jo pidemmän aikaa kirjannut syömisiä noin suunnilleen päähäni ylös ja pari vuotta sitten pidin ruokapäiväkirjaa ihan kirja ja kynä systeemillä. Toi kiloklubi -sivusto on kyllä paljon parempi kun sieltä löytää niin helposti ruoat. Kun laskin aiemmin kaloreita, käytin kalorilaskuri.fi -sivuston "kokeile ilmaiseksi" -osiota. Siitä sai jotain vinkkejä aivan uusille ruuille, joiden kaloreista ei ollut havaintoakaan. Kuitenkin aivan loistavaa, että kiloklubi on ilmainen, koska sitä helpompaa laihduttaminen/terveellisessä elämässä mukana pysyminen on! :) Huomenna tulossa suht kiire päivä, toivottavasti saisin vähän urheiltuakin!

Äänestä
  • Tänään oli taas salipäivä, poljin crosstrainerilla n.puolet ajasta ja puolet sitten treenasin muuten. Aikaa meni n.tunti. Kun tuohon päälle lasketaan kävelymatkat salille ja takaisin kaloreita paloi n.550. Lounaaksi söin porkkanaraastetta ja light limpparia. Päivälliseksi on itse tekemää pitsaa. Sen syötyäni olen syönyt n.500 kaloria tänään. Aika tosi vähän, mutta ei ole ollut nälkä. Perjantaina olisi bileet tiedossa, en ole nähnyt kavereita pariin viikkoon, saa nähdä huomaavatko muutosta :D Vielä kolme salipäivää jäljellä ja sitten tulee välipäivä. Huomenna pääsisin punnitsemaan itseni seuraavan kerran mutta taidan odottaa vähintään torstaihin, että olis vähän päiviäkin välissä, kun eilen tosiaan punnitsin itseni viimeksi.

    Kirjoitin eilen yöllä vielä viestin, mutta se jännästi pomppasi tuonne väliin, eli tämän viestin tultua jatkoksi kolmanneksi alimmaksi.

    Äänestä

  • suolaprinsessa kirjoitti:

    Tänään oli taas salipäivä, poljin crosstrainerilla n.puolet ajasta ja puolet sitten treenasin muuten. Aikaa meni n.tunti. Kun tuohon päälle lasketaan kävelymatkat salille ja takaisin kaloreita paloi n.550. Lounaaksi söin porkkanaraastetta ja light limpparia. Päivälliseksi on itse tekemää pitsaa. Sen syötyäni olen syönyt n.500 kaloria tänään. Aika tosi vähän, mutta ei ole ollut nälkä. Perjantaina olisi bileet tiedossa, en ole nähnyt kavereita pariin viikkoon, saa nähdä huomaavatko muutosta :D Vielä kolme salipäivää jäljellä ja sitten tulee välipäivä. Huomenna pääsisin punnitsemaan itseni seuraavan kerran mutta taidan odottaa vähintään torstaihin, että olis vähän päiviäkin välissä, kun eilen tosiaan punnitsin itseni viimeksi.

    Kirjoitin eilen yöllä vielä viestin, mutta se jännästi pomppasi tuonne väliin, eli tämän viestin tultua jatkoksi kolmanneksi alimmaksi.

    eilen tuli aamiaiseksi vedettyä pari ruisleivän palaa; päällä keiju margariiniä, jotka sitten vedin alas maitolasillisen avulla. Lounaalla sama homma: kaksi ruisleipää, mutta nyt myös iso lasillinen piimää. Kotiin päästyäni söin kamalasti porkkanaa, jota olin ostanut. Ainakin 8 sellasta isoa tuli vedettyä. :DD päivällisellä söoin siite paljon juhelihakstiketta ja myös vähän spagettia. Siinä kuuden aikaan vatsaan alkoi sattua kamalasti vähän väliä. Sen tkii jätin kotikuntoisen jumpankin väliin, pitäen vapaapäivän liikunnasta.
    Vatsa yhä kauhean kipeänä söin iltapalaksi vielä pari ruisleipää.
    No sitte keskiyön paikkeill oksensin, siitä se mahakipu kai johtui. oksentelin puolentoista tunnin välein kauheita määriä, mistäköhän yämäki vatsatauti oikein tuli. Huonoon aikaan. :S
    Nyt söin tänä aamulla kuuden aikaan kuitenkin weetabix palan maidon kera, oli niin nälkä, toivon vaan ettei tule ulos :) Nyt tulee kyl juotuu Sprite-limuu varmasti paljon tämän päivän aikana ja se nostaa kalorimäärää ylöspäin melkosella tavalla. ;((

    Olen lukenu monien ihmisten kirjoittavan että silloin kun laihduttaa, saa syödä niin paljon ruisleipää kuin haluaa. Onko se muka totta? onhan se toki terveellisempää kuin vaalea leipä ja sisältää myös paljon ravintokuitua, mutta löytyy kyllä ruokaa jossa kalorimäärä on paljon alhaisempi kuin ruisleivässä. Eli miten on, pitäisikö rajoittaa tuota ruisleivän syömistä ja vaihtaa johonkin muuhun syötävään vaikka?

    Mä olen 21 v nainen , 58,8kg/168cm, pääsiskö tänne mukaan?:D luettuani teiän viestejä aattelin et hei,tässä on sopivan aktiivinen porukka mulle :)olin ennen -8kg jouluksi -ryhmässä,mut tuntu et siel ei hirveenkään aktiivisia oltu tai sit ne ei vaan ottaneet mua porukkaan :)Ite oon reilun viikon ollu dieetillä ja tiputusta 1,6kg. Tavoittena olis sellanen 53-55kg:n paino :)Ennen synnytystä painoin sen 55 kg :( yhyy. Noh, sisulla suomalainen pärjää! :) Tänään oon syöny ihan tosi hyvää kaali-kasvis-soppaa ja siitähän ei kaloreita paljookaan kerry vaik miten söis :) jauhelihaakaan en pistäny.

    Äänestä

  • natah kirjoitti:

    UPEAAA Natah !!! oot niinku viikon aikan pudottanu 1.6 kiloo!! :OOO Millaisella dieetillä oikein olit/olet? ;DD

    Äänestä

Kauhee yö ollu sulla mar-zu! Tosta ruisleivästä, mun kaverin äiti oli joskus painonvartijoiden pisteillä ja se teki niin että aina päivällisellä söi niin paljon ruisleipää kun halusi, ja silti laihtui tooosi paljon. Se ei kuitenkaan siihen päälle tainnut laittaa mitään. Mutta leipähän ei ylipäätänsä ole mitään kaikista laihduttavinta ruokaa. Ja jos aina pistää ruisleivän päälle juustoa tai edes margariinia niin alkaahan niitä kaloreita kertymään aika reippaasti.

Tänään lähdin aamulla salille, olin tänään melkein 1,5h. Kaloreita kului yhteensä n.600. Tämän päivän syömisistä on tullut jo n.700 kaloria,yh. Hemmottelin itseäni mokkapalalla. Menin tänään kuitenkin punnitsemaan itseni vaikka kirjoitinkin eilen että en aio. Paino oli jälleen 55,5kg, olen tyytyväinen. Jääny vähän tuo sauvakävely aina aamuisin, mutta huomenna olisi tarkoitus taas. Tänään ollaan menossa kavereiden kanssa tanssimaan klubille. Ilman alkoholia. Tulee varmasti ihan hyvin kaloreita siinäkin kulutettua, koska tanssitaan aina vähintään pari tuntia. Ja se on vieläpä niin hauskaakin!

Jännä miten nyt lyhyessä ajassa on tullut tosi paljon uusia tyyppejä mukaan kirjoittelemaan, mutta se on vaan mahtavaa! Ite oon joskus yrittäny joillaki dieetti jutuilla aloitella laihdutusta, mutta yleensä mulla on koko motivaatio laihdutukseen sen myötä hävinnyt. Nyt oon yrittäny vaan syödä terveellisesti ja se on toiminut :) Jospa tämän kuun lopussa paino olis 54kg, olisin niiiin tyytyväinen. Ja periaatteessa ylittänytkin tavoitteeni, kun se aluksi 58-59kg välillä jojoili. Onhan tässä vielä ensi viikko aikaa jäljellä saavuttaa tuo 54kg! Ja tällä viikolla saa lähteä huitelemaan tuo puoli kiloa.

Äänestä
  • Siis muutaman päivän söin pelkästään salaattia, jossa oli mandariinia,raejuustoa,kiinankaalia ja kurkkua.Sitä sit vetelin aika reippaasti aina päivän mittaan ja lisäks yks ateria päivässä(tosin melko niukka).Sit paljon kahvia, light limpparia ja tettä :)

    Sit muutaman päivän söin kalaa ja ruusukaalia.Elikkä seitiä keitin vedessä ja ruusukaaleja :)Kaveriks raejuustoa ja kirsikkatomaatteja :)Leivän oon muuten kokonaan jättäny pois, ku mulla tulee siihen tosi helposti himot, joita ei saa loppumaan :O

    Nyt keitin sitten tuon kaalisopan(jossa ei tiedettävästi ole paljon energiaa eli ihan kaalia, porkkanaa, paprikaa, kasviliemikuutio ja reippasti chilimaustetta :) Se on muutes tosi hyvää ja saap syyä melkein miten paljon päivässä vaan. Ja välipalal aina mandariinia/kurkkua ym vihanneksia/hedelmiä :)

    Milläs keinoilla sinä(te muutkin) oot laihduttanu? :)Jos löytyis mulle hyviä vinkkejä ;)

    Äänestä

Tänään kävin taas uimassa, mutta kaloreita tuli suht paljon.. :/ Söin 1600kalorin edestä, mutta toisaalta kun urheilinkin niin ei se nyt niin vakavaa oo. Aina kun on vaan tapaamisia opiskelun tiimoilta ja niissä tarjolla on runsaskalorista syömistä, niin siitä tulee jo pienestäkin määrästä paljon kaloreita. Huomenna kuitenkin pitäis taas jaksaa tsempata, vois vaikka itekin tehdä jonkun keiton tässä joku päivä.

Pitää vielä tohon dieetti-juttuun sanoa, että yleensä ne ei toimi, koska sit kilot tulee helposti takaisin. Joillain se voi tosin auttaa laihdutuksen alussa, mutta itse en sitä kyllä uskaltais. Jos mä syön tosi tosi vähän (tyyliin dieetti) niin tulee vaan helposti pää kipeeks ja alkaa ärsyttää.

Mielenkiinnosta muuten kysysin vaan, että saatteks te kuinka helposti kiloklubilla kaikki ne ruoka-pallurat aina vihreiks?

Äänestä
  • Kauhee huono omatunto soimaa, en oo kirjotellu tänne niiiin pitkään aikaan. Viikonloppu meni juhliessa ja syömisetkin paukku vaikka miten paljon yli sallitun rajan. Mutta uusi viikko, uudet tuulet. Lisäksi muutin eilen uuteen kaupunkiin, joten ei ole oikein ollut aikaa kirjoittaa.

    Kävin siis viimeksi ennen tätä päivää salilla keskiviikkona, jaiks. Sunnuntaina kävin n.tunnin mittaisella kävelylenkillä ja tänään taas treenailemassa salilla reilun tunnin. ensi crosstraineilin reilu 20min ja sitten salitreeni n.40min ja lopuksi 10 min intervallikuntopyöräilyä! Huomenna skarppaan kiinni myös syömisistä, ne on vähän tänäänkin päässyt lipsumaan.

    Huomasin kun olin noin kauan ilman liikuntaa ettäolin todella ärtynyt eilisen ja tämän päivän. Mutta nyt kun kävin vähän salilla olen kuin toinen ihminen :)

    Äänestä

Mullakin pääs viikonloppu lähtemään lapasesta.. En ees jaksanu merkitä kiloklubiin syömisiä enkä (olemattomia) liikuntoja! Olin pitkän viikonlopun vanhempieni luona käymässä kotikaupungissa, ja on aika vaikea arvioida ruokien kalorimääriä jos ei yhtään tiedä mitä kaikkia aineita ja paljonko (esim. öljyä) ruuanlaitossa on käytetty.. :/ Päätin sitten, etten merkitse mitään, vaan aloitan taas huomenna uudestaan merkitsemisen. Tänään tuli sentään käytyä reippaalla kävelyllä, muttei oikein muuta. Tuntuu itekin väsyvän ja ärtyvän jos ei saa liikuntaa :P Mutta, ei pidä lannistua, vaan aamulla taas ylös, ulos ja lenkille! :)

Äänestä
  • hyi hitto tää päivä oli menny ihan kohtalaisesti noitten syömisten kanssa kunnes mummo tulli käymään ja toi mukanaan piimäkakkua. Prkle en tajuu kuinka saatoin syödä KOLME sellasta kaman isoo palaa. kaloreit tuli ainaki 1500 lisää ja nyt on kamalan huono olokin. tänää ei oo tullu mitenkää erityisesti liikuttuunkaa, mut huomen aerobiciin ja saatana pidän kunnon paastopäivän.

    Äänestä

  • mar-zu kirjoitti:

    hyi hitto tää päivä oli menny ihan kohtalaisesti noitten syömisten kanssa kunnes mummo tulli käymään ja toi mukanaan piimäkakkua. Prkle en tajuu kuinka saatoin syödä KOLME sellasta kaman isoo palaa. kaloreit tuli ainaki 1500 lisää ja nyt on kamalan huono olokin. tänää ei oo tullu mitenkää erityisesti liikuttuunkaa, mut huomen aerobiciin ja saatana pidän kunnon paastopäivän.

    Tänään tuntu oikeastaan ensimmäiseltä kunnon laihistelupäivältä viime viikon keskiviikon jälkeen. kävin salilla reilun tunnin ja ruuaksikin oli kalakeitto, jossa ei kermaa eikä mitn ''lisäkaloreita''. ja kävin vieläpä 40 min lenkillä. Tuntuu että mahaa turvottaa älyttömästi, en tiiä johtuuko menkoista. Kaverit nimittäin ovat puhuneet että menkkojen aikaan aina turvottaa. En ole ite ennen edes ajatellu, mutta olo tuntuu niin turvonneelta että todella toivon tämän johtuvan niistä menkoista. Tänään tuli syötyä n.1300 kalorin edestä, mutta toisaalta taas liikuttua melkein 600 kalorin edestä :) Tänään tuli kauhea hapankorppu himo, otin niitä pari iltapalaksi niin meinasi mennä ihan överiksi niiden syönti, niihin jää niin koukkuun!

    Äänestä

Hei kaikki!

Mulla ois tavoitteena saada vähintään tuo - 4 kg tammikuun loppuun mennessä pois painosta :)
168 cm/78kg joten lievästi ylipainoinen. Kalorimäärät joita noudatan ovat päivästä riippuen 1200-1500 kcal riippuen liikunnan määrästä. Askelmittari on käytössä josta helppo seurata kulutusta. Painon mittaus 2 x viikossa Yritän kirjoittaa tänne kerran viikossa

Tsemppiä kaikille

Äänestä
  • no niin, ekat 2 vkoa takana
    1 vko -200g
    2 vko -300g
    77,5 kg, punnittu tänä aamuna
    Eli puolikiloa pudotettu, hiljalleen hyvä tulee. Olisi tietty voinu tuo painoa pudota nopeamminkin mut olin viime viikon reissussa joten olen tyytväinen tähän :)

    Eteenpäin hitaasti mut varmasti

    Äänestä

Tää viikko on kyllä ollut mulla aika laiskottelua, en oo yhtään jaksanu urheilla. Kertokaa mistä te saatte motivaatiota urheiluun niin paljon? :) Syömiset on kyllä pysyny mulla ihan ok, kilojakaan ei oo tullut lisää. Silti jotenkin ei millään jaksais lähteä urheilemaan.. alkaa masentaa vaan lisää kun ajattelee asiaa :/ No mutta ehkä sit ens viikolla taas jaksais!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

suolaprinsessa kirjoitti:

Olen siis 159cm pitkä ja painan tällä hetkellä 58-59kg, päivästä riippuen. Tämän kuukauden tavoite olisi siis -4kg... Töiden takia epäsäännöllisen vuorokausirytmini takia painoni on noussut viimeisen vuoden aikana n.6 kiloa, jotka saavat nyt siis lähteä. Olen tässä jo pari päivää jumppaillut ahkerasti ja tarkkaillut syömisiäni. Rekisteröidyin myös kiloklubiin jonne olen liikuntamääriäni ja syömisiäni merkkaillut, helpottaa kyllä huomattavasti syömisien tarkkailua!

Tänään kävin jälleen salilla n.1,5h ja kävelin työmatkat (n.15min suuntaansa). Kalorimäärä on jäänyt hirveän alhaiseksi, mutta se johtuu varmaan siitä että tein aivan älyttömän hyvää kaalikeittoa jossa on siis vain kaalia, porkkanaa ja jauhelihaa mausteet. Eli ei siis mitään riisiä eikä perunaa, erittäin terveellistä siis.

Ruokavaliostani olen jättänyt vaaleat leivät pois kokonaan, kohta viikon ollut syömättä vaaleaa leipää, jännää. Ruisleivässä on paljon vähemmän kaloreita ja se täyttää mahankin todella hyvin.

Olen myös miettinyt mahdollisia syitä lihomiseeni ja huomasin että syömäni annoskoot ja esimerkiksi leipien määrä iltapalalla olivat kasvaneet. Saatoin syödä 4 paahtoleipää ja miettiä vieläkö pitäisi paahtaa kaksi lisää, huhhuh.... Niin mutta tosiaan, ajattelin tänne kirjailla toivonmukaan menestyksekästä laihdutustani. Ajattelin punnita itseni kaksi kertaa viikossa tiistaisin ja perjantaisin. Ihmiset joilla on tämän kuun aikana tavoitteena -4kg kirjoitelkaahan niin tsempataan toinen toisiamme!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu