Olen monessakin suhteessa hyvin tyytyväinen mieheeni, joten osittain asiat ovat loistavasti. Hän pitää huolta minusta ja taloudesta, on kiltti ja huomaavainen. Olemme olleet yhdessä melko pitkään, noin 7 vuotta ja asumme yhdessä. Ongelmaksi on muodostunut se, etten jaksa uskoa minkään koskaan muuttuvan tai että saavuttaisin yhtäkään unelmaani.
Mies elää kaikessa varman päälle, hänelle elämän tulee olla turvattua ja ennalta-arvattavaa. Arvostankin tätä asennetta osittain, mutta tylsyys vaivaa. En jaksa käsittää hänen tyytymistään vallitsevaan tilanteeseen. Hän viettää lähes kaiken hereilläoloaikansa tehden töitä (paljon myös viikonloppuisin) ja tätä on jatkunut ikuisesti. Olen haaveillut yhteisestä vapaa-ajasta "sitten jokus", mutta tätä muutosta ei koskaan tunnu koittavan. Hän on päivittäin väsynyt ja äreä. Kenties tästä syystä ei energiaa riitä "haihatteluun", kuten minulla. En itsekään ole mikään plösö, mutta elämäni asiat ovat eri tärkeysjärjestyksessä. Mieheni tulee lopulta polttamaan itsensä loppuun, ei kukaan jaksa ikuisesti.
Annoin hänen hyvin pitkään (vuosia) olla rauhassa, enkä ole painostanut asioilla. Nyt vain tuntuu, että joudun heittämään hyvän miehen menemään. Jos vain odotan, tilanne jatkuu ikuisesti. Miten saisin hänet helittämään työtahtiaan tällaisena aikana? Miten sysätä suhdetamme eteenpäin, kun melko suora puhe ei auta? Tarkoitan lähinnä perheenperustamista (ikä alkaa painaa), asunnon hankkimista jne. Mies ei kommentoi asioita millään tai viittaa tulevaisuuteen (kuten tähänkin asti), joten keskusteleminen on väärä termi. Millä saisin hänen mielipiteensä tai ymmärtäisin hänen ajatuksiaan? Pitääkö minun lähteä, kun vielä on elämää jäljellä? Pelkään, että odotan hamaan hautaan saakka.
Mies elää kaikessa varman päälle, hänelle elämän tulee olla turvattua ja ennalta-arvattavaa. Arvostankin tätä asennetta osittain, mutta tylsyys vaivaa. En jaksa käsittää hänen tyytymistään vallitsevaan tilanteeseen. Hän viettää lähes kaiken hereilläoloaikansa tehden töitä (paljon myös viikonloppuisin) ja tätä on jatkunut ikuisesti. Olen haaveillut yhteisestä vapaa-ajasta "sitten jokus", mutta tätä muutosta ei koskaan tunnu koittavan. Hän on päivittäin väsynyt ja äreä. Kenties tästä syystä ei energiaa riitä "haihatteluun", kuten minulla. En itsekään ole mikään plösö, mutta elämäni asiat ovat eri tärkeysjärjestyksessä. Mieheni tulee lopulta polttamaan itsensä loppuun, ei kukaan jaksa ikuisesti.
Annoin hänen hyvin pitkään (vuosia) olla rauhassa, enkä ole painostanut asioilla. Nyt vain tuntuu, että joudun heittämään hyvän miehen menemään. Jos vain odotan, tilanne jatkuu ikuisesti. Miten saisin hänet helittämään työtahtiaan tällaisena aikana? Miten sysätä suhdetamme eteenpäin, kun melko suora puhe ei auta? Tarkoitan lähinnä perheenperustamista (ikä alkaa painaa), asunnon hankkimista jne. Mies ei kommentoi asioita millään tai viittaa tulevaisuuteen (kuten tähänkin asti), joten keskusteleminen on väärä termi. Millä saisin hänen mielipiteensä tai ymmärtäisin hänen ajatuksiaan? Pitääkö minun lähteä, kun vielä on elämää jäljellä? Pelkään, että odotan hamaan hautaan saakka.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Meillä sama juttu - et siis ole yksin, sillä erotuksella että meillä on lapsi.
Itse haluaisin asettua ja jutella tulevaisuudesta, valmistutaan ammatteihin ens vuonna jne. Talon ostamisesta ja ulkomaille menosta, mutta ei niin ei.
En tiedä mikä näitä nykyajan miehiä vaivaa???