pääministerikin on samallainen, vanhasen kaikki asiat tulisi tutkia verottajan ja poliisin toimesta, eikä vain kohottua lauta tarinaa jonka alle lakaistaan kaikki muu saasta, jos Vanhanen jatkaa pääministerinä, niin en maksa enään veroja.
Suomi on nykyään korruptoitunut kuin Italia
vittuuntunut kansalainen
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaan on maanpettureitten johtama perustuslain raiskaus operaatio. Järjestelmällisesti kuin saksan armeija aikoinaan, se aloitti välittömästi valtaan päästyään "etnisiin puhdistuksiin" verrattavan, tuhontyön kansan kurjistamiseksi, pakkomaksuja, valehtelua, korruptiota jne jne
ja heti poliisi tutki Halla-ahon toimet kokonaan, Vanhasta on epäillyt koko suomenkansa eikä siihen ole koskettukkaan, emme elä demokratiassa, vaan fasismissa.
Vanhanen ei vetänyt Yle oikeuteen koska tiesi että todisteet olisi näpsähtänyt tiskiin.
Todennäköisesti Demarit uhrasi jungeri ja teki diilin jostakin jota me emme tiedä.
Siellä ne herrat lopulta nauravat saunaillassa partaansa että olipas lähellä.
kun se tukee meitä mamu asioissa ja ei ne lahjukset ole vieraita meille vihreille kuten ei mullekkaan.