IL:
"EU:n laki uhkaa viedä tuhansia työpaikkoja Suomesta
EU:n lainsäädäntö uhkaa lisätä Suomen työttömien määrää.
Yhdistysten ja järjestöjen kyky palkata vaikeasti työllistyviä voi heikentyä tuntuvasti, kun unionin säädöksiä ryhdytään ensi vuoden jälkeen soveltamaan.
EU on kieltänyt kilpailua vääristävät kansalliset yritystuet. Rajanvetoa käydään nyt siitä, mikä toiminta on elinkeinon harjoittamista. Yhdistykset pelkäävät, että kolmannen sektorin toiminta luokitellaan bisnekseksi."
Jahas. Taas pääsemme nauttimaan Iltalehdenkin uutisoinnissa oikein mehukasta suomalaisen mentaliteetin synnyttämää hedelmää niin että silmiä särkee; kun suomalaista yhteiskuntaa jo vuosiakusia mädättänyt orjatyösysteemi uhataan EU:n taholta lakkauttaa, on suomalaiset tättähäärät ihan hätää kärsimässä. Kauheeta, uhkaavatko he viedä suomalaisilta työnantajilta oikeuden pyörittää ilmaisilla orjilla yrityksiään! Puhumattakaan tietyillä ihmisryhmillä pyöritettävästä ihan oikeasta bisneksestä. Onhan se ihan kauheeta kun EU toteaa "vajaakuntoisiksi", ja ties miksi leimatuilla ihmisillä pyöritettävän bisneksen olevan bisnestä. Ja sitten uutisoidaan sensaationhakuisesti miten "työpaikkoja katoaa".
Ei, oikeita työpaikkoja ei katoa. Orjatyöpaikkoja katoaa. Ihan oikeita työpaikkoja on suomalaisten itsensä toimesta lakkautettu jo vuosikausia. Koska keksittiin orjatyösysteemi ja se, että yhtäkkiä päätettiin sysätä kolmen ihmisen työt yhdelle työtekijälle. Tuleehan se hyvänenaika työnantajille halvemmaksi. Ei ole ollut mitään järkeä pitää oikeita työpaikkoja, virkoja ja toimia, kun saman työn voi joko teettää kierrätettävillä orjilla tai laittaa lakkautettujen työpaikkojen työt jäljelle jääneiden alipalkattujen raatajien tehtäväksi.
Suomalainen työnantaja on oikea tuilla hemmoteltu pullamössö. Ei ole ollut mitään painetta palkata ihmisiä töihin ja maksaa heille palkkaa kun tukea on tullut ovista ja ikkunoista. Työnantajia on hemmoteltu jumalauta vuosikausia ilmaisilla orjilla joita voi kierrättää vuodesta toiseen. Onhan se iha hirveetä ku nyt uhataan pakottaa työnantajia sitoutumaan itse työntekijöihinsä, maksamaan heille palkkaa ja jopa palkkaamaan ihan uusiakin työntekijöitä. Sitä tosin en usko suomalaisen työnantajan mentaliteetin tuntien, heidän olevan halukkaita tekemään orjien poistuttukaan. Eiköhän se tule menemään niin että kun työnantajat eivät itse viitsi palkata uusia työntekijöitä, ja yritysten työntekijät voivat pahoin ja uupuvat raataessaan kolmen ihmisen töitä alipalkattuina, vika sysätään varmasti tämän uuden EU:n lainsäädännön niskaan.
Ku ei enää saada orjia, perkele, "työntekijöiden taakkaa helpottamaan"! Eli siis työnantajien bisneksiä helpottamaan.
KIELTÄ jolla työelämästä ja -politiikasta puhutaan, on muokattu tarkoituksella ja tietoisesti tietynlaiseksi, koska sillä tavalla on saatu luotua tietynlaisia mielikuvia ja ylläpidettyä työnantajia palvelevaa ja työntekijöitä riistävää systeemiä. Aivan tavallisia suomalaisia ihmisiä on leimattu "vaikeasti työllistyviksi" ikäänkuin työllistyminen olisi kiinni vain työnhakijasta itsestään. Jos mikään työnantaja ei HALUA työnhakijaa palkata töihin, kielenkäytöllä saadaan aikaan mielikuva jossa vika yksiselitteisesti langetetaan työnhakijan itsensä niskaan.
Jos lapsi haluaa päästä uimaan, eikä isä häntä sinne päästä, onko lapsi silloin "vaikeasti uiva"?
KIELENKÄYTÖN avulla ihmisten ajattelua voidaan manipuloida ja johdatella niin paljon että tavalliset ihmiset saadaan ampumaan itse omaan jalkaansa vapaaehtoisesti. Tästä on esimerkkinä lukuisat suomalaiset tavalliset ihmiset jotka kannattavat täysin orjatyösysteemiä, joka riistää heitä itseään. Tavalliset suomalaiset pässit juoksevat suurinpiirtein banderollien kanssa eduskuntatalon edessä vaatimassa itselleen orjatyötä, koska he ovat sitä mieltä, että heillä on jumalauta oikeus olla orjia ja tehdä ilmaista työtä. Kun sitten vähän "jostain syystä" ahdistaa kun ei se elämä oikein kulje, he uskovat oikeati olevansa mielenterveysongelmaisia suomatta ainuttakaan kriittistä ajatusta tälle näkemykselle. Että voisiko tällä mielenterveysvouhotuksella olla jonkinlaisia muita (poliittisia) tarkoitusperiä kuin pienen ihmispolon oma paras...?
Suomalainen työnantaja on ollut jo vuosikausia vaikeasti työllistävä. Työnantajasektori ei kertakaikkiaan halua työllistää ihmisiä, koska se jumalauta ihan oikeasti maksaa heille rahaa. Työnantajasektorin koko asennemaailma suomessa on aina ollut, ja on edelleenkin käsitämättömän röyhkeä, itsekäs, ylimielinen. Se on vuosikausia suorastaan ilkkunut koko työpolitiikalle ja nauranut paskaisesti partaansa kääriessään tukia ja ilmaisten orjien myötä sääntyneitä euroja. Se kertoo karua kieltään tyypillisestä suomalaisesta mentaliteetista ja vallankäyttäjän asennemaailmasta. Asennemaailma on suoraan kivikaudelta, absoluuttisen autoritääriseltä aikakaudelta jossa epätoivoisessa asemassa olevia ihmisiä, ymmärtämättömiä, hyväuskoisia, tietämättömiä, ja muita puolustuskyvyttömiä on täysin luvallista hyväksikäyttää omiin tarkoitusperiin.
Kaiken huippu on se että täysin vailla moraalia vuosikausia toiminut työnantajasektori, ja erityisesti työttömillä ihmisillä bisnestä ilman pienintäkään omantunnonpistosta pyörittävät sosiaalipummiyritykset ovat saaneet "hyväntekijän" maineen osakseen. Heidän katsotaan AUTTAVAN niitä ihmisiä joita he tosiasiassa käyttävät hyväkseen, bisnestarkoituksessa, VAIN omia etujaan (sekä poliittisia päämääriä kuten työttömyystilastojen siistimistä) ajaen.
Suomalaisessa työelämässä ja -politiikassa toimii täsmälleen sama logiikka kuin ameriikan orjien orjanomistajilla oli jokin aika sitten. Orjanomistajat uskoivat (tai antoivat ymmärtää että uskoivat) parantavansa orjien elämää.
Orjanomistajat antoivat ymmärtää olevansa _hyväntekijöitä_.
Kun orjat voivat huonosti ja yrittivät paeta, päätti eräs louisianalainen psykiatri (Samuel A. Cartwright) keksiä psykiatrisen termin nimeltä Drapetomania. Orjat, jotka yrittivät juosta pakoon riistäjiään, leimattiin psyykkisesti sairaiksi. He eivät siis kärsineet huonosta kohtelusta, riistosta, alistamisesta ja hyväksikäytöstä jota harjoittivat tietyt ihmiryhmät. He kärsivät sairaudesta nimeltä Drapetomania.
Miten kummassa tämäkin tuntuu niin kovin tutulta...?
"EU:n laki uhkaa viedä tuhansia työpaikkoja Suomesta
EU:n lainsäädäntö uhkaa lisätä Suomen työttömien määrää.
Yhdistysten ja järjestöjen kyky palkata vaikeasti työllistyviä voi heikentyä tuntuvasti, kun unionin säädöksiä ryhdytään ensi vuoden jälkeen soveltamaan.
EU on kieltänyt kilpailua vääristävät kansalliset yritystuet. Rajanvetoa käydään nyt siitä, mikä toiminta on elinkeinon harjoittamista. Yhdistykset pelkäävät, että kolmannen sektorin toiminta luokitellaan bisnekseksi."
Jahas. Taas pääsemme nauttimaan Iltalehdenkin uutisoinnissa oikein mehukasta suomalaisen mentaliteetin synnyttämää hedelmää niin että silmiä särkee; kun suomalaista yhteiskuntaa jo vuosiakusia mädättänyt orjatyösysteemi uhataan EU:n taholta lakkauttaa, on suomalaiset tättähäärät ihan hätää kärsimässä. Kauheeta, uhkaavatko he viedä suomalaisilta työnantajilta oikeuden pyörittää ilmaisilla orjilla yrityksiään! Puhumattakaan tietyillä ihmisryhmillä pyöritettävästä ihan oikeasta bisneksestä. Onhan se ihan kauheeta kun EU toteaa "vajaakuntoisiksi", ja ties miksi leimatuilla ihmisillä pyöritettävän bisneksen olevan bisnestä. Ja sitten uutisoidaan sensaationhakuisesti miten "työpaikkoja katoaa".
Ei, oikeita työpaikkoja ei katoa. Orjatyöpaikkoja katoaa. Ihan oikeita työpaikkoja on suomalaisten itsensä toimesta lakkautettu jo vuosikausia. Koska keksittiin orjatyösysteemi ja se, että yhtäkkiä päätettiin sysätä kolmen ihmisen työt yhdelle työtekijälle. Tuleehan se hyvänenaika työnantajille halvemmaksi. Ei ole ollut mitään järkeä pitää oikeita työpaikkoja, virkoja ja toimia, kun saman työn voi joko teettää kierrätettävillä orjilla tai laittaa lakkautettujen työpaikkojen työt jäljelle jääneiden alipalkattujen raatajien tehtäväksi.
Suomalainen työnantaja on oikea tuilla hemmoteltu pullamössö. Ei ole ollut mitään painetta palkata ihmisiä töihin ja maksaa heille palkkaa kun tukea on tullut ovista ja ikkunoista. Työnantajia on hemmoteltu jumalauta vuosikausia ilmaisilla orjilla joita voi kierrättää vuodesta toiseen. Onhan se iha hirveetä ku nyt uhataan pakottaa työnantajia sitoutumaan itse työntekijöihinsä, maksamaan heille palkkaa ja jopa palkkaamaan ihan uusiakin työntekijöitä. Sitä tosin en usko suomalaisen työnantajan mentaliteetin tuntien, heidän olevan halukkaita tekemään orjien poistuttukaan. Eiköhän se tule menemään niin että kun työnantajat eivät itse viitsi palkata uusia työntekijöitä, ja yritysten työntekijät voivat pahoin ja uupuvat raataessaan kolmen ihmisen töitä alipalkattuina, vika sysätään varmasti tämän uuden EU:n lainsäädännön niskaan.
Ku ei enää saada orjia, perkele, "työntekijöiden taakkaa helpottamaan"! Eli siis työnantajien bisneksiä helpottamaan.
KIELTÄ jolla työelämästä ja -politiikasta puhutaan, on muokattu tarkoituksella ja tietoisesti tietynlaiseksi, koska sillä tavalla on saatu luotua tietynlaisia mielikuvia ja ylläpidettyä työnantajia palvelevaa ja työntekijöitä riistävää systeemiä. Aivan tavallisia suomalaisia ihmisiä on leimattu "vaikeasti työllistyviksi" ikäänkuin työllistyminen olisi kiinni vain työnhakijasta itsestään. Jos mikään työnantaja ei HALUA työnhakijaa palkata töihin, kielenkäytöllä saadaan aikaan mielikuva jossa vika yksiselitteisesti langetetaan työnhakijan itsensä niskaan.
Jos lapsi haluaa päästä uimaan, eikä isä häntä sinne päästä, onko lapsi silloin "vaikeasti uiva"?
KIELENKÄYTÖN avulla ihmisten ajattelua voidaan manipuloida ja johdatella niin paljon että tavalliset ihmiset saadaan ampumaan itse omaan jalkaansa vapaaehtoisesti. Tästä on esimerkkinä lukuisat suomalaiset tavalliset ihmiset jotka kannattavat täysin orjatyösysteemiä, joka riistää heitä itseään. Tavalliset suomalaiset pässit juoksevat suurinpiirtein banderollien kanssa eduskuntatalon edessä vaatimassa itselleen orjatyötä, koska he ovat sitä mieltä, että heillä on jumalauta oikeus olla orjia ja tehdä ilmaista työtä. Kun sitten vähän "jostain syystä" ahdistaa kun ei se elämä oikein kulje, he uskovat oikeati olevansa mielenterveysongelmaisia suomatta ainuttakaan kriittistä ajatusta tälle näkemykselle. Että voisiko tällä mielenterveysvouhotuksella olla jonkinlaisia muita (poliittisia) tarkoitusperiä kuin pienen ihmispolon oma paras...?
Suomalainen työnantaja on ollut jo vuosikausia vaikeasti työllistävä. Työnantajasektori ei kertakaikkiaan halua työllistää ihmisiä, koska se jumalauta ihan oikeasti maksaa heille rahaa. Työnantajasektorin koko asennemaailma suomessa on aina ollut, ja on edelleenkin käsitämättömän röyhkeä, itsekäs, ylimielinen. Se on vuosikausia suorastaan ilkkunut koko työpolitiikalle ja nauranut paskaisesti partaansa kääriessään tukia ja ilmaisten orjien myötä sääntyneitä euroja. Se kertoo karua kieltään tyypillisestä suomalaisesta mentaliteetista ja vallankäyttäjän asennemaailmasta. Asennemaailma on suoraan kivikaudelta, absoluuttisen autoritääriseltä aikakaudelta jossa epätoivoisessa asemassa olevia ihmisiä, ymmärtämättömiä, hyväuskoisia, tietämättömiä, ja muita puolustuskyvyttömiä on täysin luvallista hyväksikäyttää omiin tarkoitusperiin.
Kaiken huippu on se että täysin vailla moraalia vuosikausia toiminut työnantajasektori, ja erityisesti työttömillä ihmisillä bisnestä ilman pienintäkään omantunnonpistosta pyörittävät sosiaalipummiyritykset ovat saaneet "hyväntekijän" maineen osakseen. Heidän katsotaan AUTTAVAN niitä ihmisiä joita he tosiasiassa käyttävät hyväkseen, bisnestarkoituksessa, VAIN omia etujaan (sekä poliittisia päämääriä kuten työttömyystilastojen siistimistä) ajaen.
Suomalaisessa työelämässä ja -politiikassa toimii täsmälleen sama logiikka kuin ameriikan orjien orjanomistajilla oli jokin aika sitten. Orjanomistajat uskoivat (tai antoivat ymmärtää että uskoivat) parantavansa orjien elämää.
Orjanomistajat antoivat ymmärtää olevansa _hyväntekijöitä_.
Kun orjat voivat huonosti ja yrittivät paeta, päätti eräs louisianalainen psykiatri (Samuel A. Cartwright) keksiä psykiatrisen termin nimeltä Drapetomania. Orjat, jotka yrittivät juosta pakoon riistäjiään, leimattiin psyykkisesti sairaiksi. He eivät siis kärsineet huonosta kohtelusta, riistosta, alistamisesta ja hyväksikäytöstä jota harjoittivat tietyt ihmiryhmät. He kärsivät sairaudesta nimeltä Drapetomania.
Miten kummassa tämäkin tuntuu niin kovin tutulta...?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kylläpä taas kirjoitat asiaa. Kuinkahan kauan saa kirjoituksesi palstalla olla, ennen kuin sensori iskee.
Juu, se on jännä juttu, että "orjatyöläiset" itse on ehdollistuneet hyväksymään osansa. Toisaalta yhteiskunnassa on hyvin vaikea tulla toimeen ilman rahaa, joten köyhän on melkeinpä pakko tehdä se työ, mikä käsketään tehdä ja alle köyhyysrajan, pakon edessä pitääkseen katon päänsä päällä ja saadakseen ruokaa kaappiinsa. Vaikea uskoa, että suomessa nähtäisiin laajaa kieltäytymistä ja kapinointia riistävää systeemiä vastaan, tai että vuokratyöyrityksien olisi joku päivä vaikeaa löytää välitettäviä työntekijöitä boikotoinnin vuoksi. Suomalainen köyhä on nöyrä, hiljainen ja vaatimaton.
Vaan hyvä, jos järjestelmää saadaan muuttettua inhimillisempään suuntaan EU:n taholta, täällä suomessa oman lainsäädännön piirissä se kun ei ole mitenkään onnistunut.
suomessa on aina ollut sellainen herranpelko jokaisen kansalaisen selkärangassa niin syvään juurrettuna ettei minusta ole mikään ihme että asiat ovat niinkuin ne nyt ovat. kuka muistaa vielä ne 90-luvun laman alun työvoimapoliittiset kurssit joissa työttömiä oikein painostettiin ja nöyryytettiin esim. jokaisen piti kieli suusta ulkona luokan edessä esitellä itsensä kiinaksi jne. niillä oikein perusteellisesti murrettiin työläisten itsekunnioitus ym. jotta ne hajaantuisivat isoksi pelkureiden ja lampaiden massaksi jota on sitten helppo ohjailla ylhäältä käsin miten tahtoo.
nykyajan nuoriso taas ei tiedä mitään niistä vanhoista ajoista jolloinka työläiset piti asioita paremmin hallinnassa, vaan pitävät tätä nykymallia normaalina. vaatii paljon ponnisteluja että uudesta sukupolvesta saataisiin aikaan jotain yhtenäistä joka pistäisi hanttiin ja sen valtaapitävät tietää kyllä tasan tarkkaan.
ja mitä tuohon uutiseen tulee, niin orjatyö ei mihinkään lopu vaan eu nimenomaan kehitettiin sitä varten. esim. työvoiman vapaa liikkuvuus ym. temput jotka saadaan niin kauniilta kuulostamaan paperilla mutta todellisuudessa ovat ankaraa ja julmaa kusetusta.
"nykyajan nuoriso taas ei tiedä mitään niistä vanhoista ajoista jolloinka työläiset piti asioita paremmin hallinnassa, vaan pitävät tätä nykymallia normaalina."
Nimenomaan. Tämä on yksi erittäin tärkeä pointti. Sitä mitä ei ole koskaan kokenut ei osaa vaatia. Täällä on jumalaton määrä parhaassa työiässä olevia nuoria ihmisiä joilla ei ole minkäänlaista kokemusta normaalista työsuhteesta, tai edes TIETOA mitä normaaliin työsuhteeseen sisältyy. Jo normaaliin työelämään liittyvät käsitteetkin ovat vieraita, koska ne eivät ole koskaan kuuluneet nuorille tarjottuun elämään.
Nuori, jonka pitäisi kyetä rakentamaan elämäänsä, perustamaan perhettä, elämään parasta aikaansa elämästään, ei osaa edes haaveilla sellaisesta työ- ja elämäntilanteesta joka esimerkiksi suurille ikäluokille oli itsestäänselvyys heidän nuoruudessaan.
Nykynuoret ovat niin lyttyyn lyntättyjä työelämässä, että ajatuskin jostain kunnollisen palkan, jatkuvan työsuhteen, normaalien lomien, lomarahojen yms. vaatimisesta on täysin utopistinen. Ei sellainen pälkähdä edes mieleen. Vähän sama ku haaveilisi avaruusmatkailusta UFO:n kyydissä. Yhtä realistista. Suurin osa nuorista ihmisistä lähinnä pelonsekaisin tuntein vain toivoo josko sieltä paritusfirmasta tulisi soitto josko ehkä ensi viikolla olisi pari tuntia töitä. Mitään parempaa ei nuori ihminen 2009- luvun suomessa kertakaikkiaan OSAA edes odottaa, koska mitään tämän parempaa ei olla koettu.
Itsekin pääsin erääseen "työpaikkaan", missä luonnollisesti huomasin useita puutteita toiminnassa.
Ei työterveyshuoltoa, ei ensiapuvälineistöä, ei lääkekaappia, ei sairaspäiviä yms kummallisia käytäntöjä.
Kun aloin puhua alan TES:n sisällöstä, alkoi muu väki yhteen ääneen selostaa "ei ei ei se noin mene pomo on sanonut että ei mene ei". Kun yritin sanoa, että nämä työsuojelujutut pitää selvittää yhdessä pomon kanssa, junttasin päätäni tiiliseinään. Kaikki "työntekijät" olivat sitä mieltä, että pomo sanoo miten tehdään.
Ihmettelin silmät pyöreinä sitä touhua.
Eipä tosin sitten kauaa tarvinnutkaan olla, kun joku "vasikoi" kommarista pomolle ja sain poistua paikalta.
Eräs sukulainen on ihan oikeassa työssä ihan oikealla palkalla ihan koulutusta vastaavassa hommassa todella pienessä puljussa, joka saa hieman tukea valtiolta. Ei paljon, mutta sen verran että sukulaisen palkasta katetaan osa tuella. Palkka siis EI ole mikään työllistämistuki tai kulukorvaus, vaan TESin mukainen tuntipalkka.
Ilman tukea yrityksellä ei ole varaa palkata sukulaista, tulee yksi työtön lisää.
..on ollut se, että ei vääristä kilpailua. Mutta tämä on sivuutettu täysin. Tuki on joka tapauksessa määräaikainen, joten ei sukulaisesi missään tapauksessa voi ko. työssä enää 2011 olla, milloin tämä laki tullee.
"Ilman tukea yrityksellä ei ole varaa palkata sukulaista, tulee yksi työtön lisää."
Juu. Tää on kyllä ihmeellinen asia miten yrityksillä ei ole koskaan varaa palkata työntekijöitä.
Miten ihmeessä silloin joskus ennenvanhaan yrityksillä oli varaa palkata työntekijöitä, silloin kun työelämä oli yksinkertaisesti sitä että oli yritys ja sinne palkatut työntekijät?
Miten nykyajan suomen yritykset ovat jatkuvasti, vuodesta toiseen niin kauhean köyhiä, että ihanhan tässä saa mielikuvan siitä että yrityksillä yhdessä maailman kilpailukykyisimmistä maista, olisi mennyt kauhean HUONOSTI kaikki nämä vuodet. Miten ihmeessä suomi voi olla yksi maailman kilpailukykyisimmistä maista jos suurin osa suomen yrityksistä tuntuu vuodesta toiseen vain kituuttavan just ja just nipinnapin hengissä?
onko kyseessä työllistämistuki, mutta jotain tukea kyseinen firma saa valtiolta. Työpaikka on siis vakituinen. Eli ei varmaan mitään työllistämistukea kuitenkaan?
Kilpailun vääristämisestä tuskin on kyse, kun tuo on ainoa alan yritys siellä maalla. Ei ole kilpailijoita kuitenkaan.
"Miten ihmeessä silloin joskus ennenvanhaan yrityksillä oli varaa palkata työntekijöitä, silloin kun työelämä oli yksinkertaisesti sitä että oli yritys ja sinne palkatut työntekijät?"
No kyseessä on hyvin pieni yritys harvaanasutulla maaseudulla. Jos halutaan, että maaseudulla on kyseinen palvelu tarjolla, niin pakko antaa jotain tukea. Maalla ei katsos asu enää väkeä kuten ennen vanhaan. Ei siis tosiaan ole varaa palkata väkeä. Vaihtoehto olisi käytännössä konkurssi, enkä tiedä onko kenenkään etu että kaikki asuvat pk-seudulla. Itse siis asun isossa kaupungissa.
Mutta on varmaan kaikista hyvä, että tällä järjestelyllä siellä on muutamalle ihmiselle työ ja oikea palkka? Vaihtoehtohan olisi sitten se kortisto tai harjoittelu, ja nyt tältä vältytään. Tulee todennäköisesti valtiolle halvemmaksi.
Nyt kyllä puhut todellakin asiaa on hyvä että näihin asioihin saadaan EU:n osalta muutos. On todellakin väärin että esim yhdistykset/säätiöt/järjestöt vääristävät yritysten kilpailua esim vaikka siivous firma oikea yritys tarjoaa siivoustyötä 20€/tunti ja sitten markkinoille änkäytyy säätiö/yhdistys/järjestö joka alkaa tarjoamaan siivoustyötä 5€/tunti jolloin kilpailu vääritystyy ja toinen vie asiakkaat toiselta tälläinen toimintahan on hyvin yritys/kilpailu sääntöjen vastaista. Koska nämä yhdistykset/säätiöt/järjestöt saavat mm ilmaisia työharjoittelijoita tai palkkatukityöläisiä 100% palkkatuella ja kaiken huippuna sitten on työajat palkkatukitöissä esim tyyliin 4h/päivä jolloin palkkatuellatyöllistetty ei hyödy työnteosta yhtään mitään koska palkka jää niin pieneksi että joutuu samalla tavalla hakemaan toimeentulotukea kuin työttömänä ollessa. Mutta onneksi saadaan EU:n osalta muutosta asioihin joka pistää nämä tempputyöllistämispaikat koville,
Kaikki tuet ja yhdistykset ym. vääristävät yritystoimintaa, jossa on maksettava verot ja lakisääteiset maksut täysimääräisenä.
että kun saa ilmaiseksi työttömän, niin mikä ettei! Kun ei tarvi vaksaa työntekijälle palkkaa, niin rahoilla voikunnostaa firman ja ostella uusia koneita ja kalusteita. Kaikki orjatyöläisen kustannuksella.
Kun oli eräässä yhdistyksessä töissä, ei firma maksanut palkkaa, kun ei kuulemma pytynyt. Olin palkkatuella. Mutta firma teki tyäydellisen remontin yritykseen, osti uudet kalusteet ja koneet. Niihin löytyi varaa. Minä sain sitten vanhat koneet ja kalusteet ja sain myös lähteä vuoden päästä, koska uusi tuli tilalle, ilmaiseksi myöskin.
Täällä palstalla on liikkunut paljon väärää tietoa ja paskapuhetta. Sitä että suomessa olisi orjatyötä.
Tässä oikeaa tietoa orjuudesta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Orjuus
Suomessa orjuuttamiseen puututaan
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1516954
Eikä rahattakaan tarvitse työtä tehdä:
http://www.tyorengas.fi/tyorengas/index.php?main=81
Lisäksi työharjoittelu on aina TAVOITTEELLISTA:
http://koti.kainuu.com/siirtyma/sisalto.html
Suomessa ei ole orjatöitä. Luulisi jo lapsenkin jo tajuavan.Menkää ulkomaille jos haluatte nähdä orjia.
"Pakottavat uhkailemalla orjatöihin", on tuttu lause
työttömän suusta. Menkää jumalauta kertomaan poliisille, jos joku teitä uhkailee. Onneksi Suomi on hyvä maa, myös työttömälle. Jos työttömyys pitkittyy, niin on tarjolla työllistymisen kynnystä madaltavia palveluja. Näitä ovat:
- Työvoimakoulutus
- Työharjoittelu/Työelämävalmennus
- Kuntouttava työ
- Palkkatukityö
Eikä rahattakaan tarvitse olla, koska harjoitteluajalta ja koulutusajalta saa asianmukaiset tukiaiset ja palkkatukityöstä työehtosopimuksen mukainen palkka.
Joko valkeni homenokka
Ei valjennut, ei ainakaan mitä se on tässä kuntouttavassa työtoiminnassa se kuntoutus?
Ei valjennut miksi kuntoutuu (mitä se ikinä tarkoittaakaan) paremmin jos ja kun pakotetaan karenssien uhalla tekemään työtä palkatta, kuin kuntoutuisi tekemällä samaa työtä normaalisti palkattuna ja ihan vapaaehtoisesti sinne työhön mennen?
Ei valjennut mihin perusteeseen nojaten tämä kuntouttava työtoiminta (mitä se ikinä tarkoittaakaan) palkattuna kuntouttaa huonommin kuin palkattomana?
Ei valjennut sekään että kun mm. tällä palstalla saa joka päivä lukea että on loinen ja työvieroksuja koska ottaa vastaan työttömänä työttömyyskorvausta eli on veronmaksajien elättinä, niin miksi silloin kun osallistuu kuntouttavaan työtoimintaan (mitä se ikinä tarkoittaakaan), joutuu edelleen elämään työttömyyskorvauksella eli veronmaksajien kustannuksella, eli olemaan loinen ja työnvieruksuja vaikka käy työssä?
Valaise meitä viisaudellasi noiden kysymyksien suhteen oi Caleb.
et oo kertonutkaan. Saunakauhat tuli taas tutuksi persereiässä ja silleen.
Mites lepakot päässä onko ne ruokittu? Ei ilmeisesti.
Homekin jatkaa kasvua haisevassa päässäsi. Ja persekin homehtuu.
Tekstisi niin erinomaista, että lähetin sen sekä muutaman vastausviestin Sinnemäelle. Sen lisäksi laitoin linkin tähän viestiketjuun maininnalla mahdollisesta sensuroinnista.
Tässä oli siis linkki kyseiseen uutiseen johon viittasin aloituksessani. Unohdin laittaa sen aloitukseen.
Taisit unohtaa toistamiseen, tai sitten ystävämme kaaleb kävi paikalla toisen käyttämää nimimerkkiä lainaten, hän on tehnyt vastaavaa aiemminkin.
"Asennemaailma on suoraan kivikaudelta, absoluuttisen autoritääriseltä aikakaudelta jossa epätoivoisessa asemassa olevia ihmisiä, ymmärtämättömiä, hyväuskoisia, tietämättömiä, ja muita puolustuskyvyttömiä on täysin luvallista hyväksikäyttää omiin tarkoitusperiin." kirjoitettiin aloitusviestissä työnantajista, ja kokemuksesta tiedän että ei aivan väärin kirjoitettu.
Mutta sama pätee tähän suomen työnvälityssysteemiin, siellähän asiakas on aina väärässä, aina perkeleen lintsari, aina se joka on ainoa syypää työttömyyteensä, aina se jota pitää rangaistusten uhalla saada tekemään jotain, aina se jota pitää jostain rangaista jos asetukset sen rankaisemisen mahdollistaa vaikka asiakkaan rangaistuksen aiheuttaneesta teosta tai tekemättä jättämisestä ei olisi haittaa kenellekkään vaan joskus jopa päinvastoin, jne. Jos Stalinismi kuolikin itäeuroopassa, tässä Suomen työvälityssysteemissä se elää ja voi hyvin.
Kas vain, unohdin tosiaan itse linkin. Hyvä ku huomautit.
Eli tässä:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009100410363127_uu.shtml
Ei mene aina hyvin ruotsalaisillakaan
http://www.aftonbladet.se/nyheter/article5898995.ab
laitan tämän heti ensinmäisenä itse talteen. Lisäksi tulen käyttämään tätä varmastikin, kun kirjoittelen eduskuntaan postia työttömyyden natsi tason hoidosta.
Joku olikin jo kuulemma kerennyt jo tämän viestin perusteella postia laittaan nykyiselle työministerille.
Se nyt on selvä, että sitä paskat kiinnostaa asia. Mutta hieno homma kumminkin että sille postia menee.
Kannattaa myös laittaa postia muillekin kansanedustajille, ministereille jne. Se voi toimia paremmin ja joku fiksu saattaa jotain tehdäkin. Ja se tekijä on tuskin loispummifirmojen, kouluttajien, konsulttien yms puolta pitävät idiootit eduskunnassa. Joihin varmasti työministerit toisensa jälkeen kuuluu.
Sinnemäellä on kyllä joskus ollut asenne paikallaan, mutta taitaa olla myynyt sielunsa ministeripestille.
Tuossapa yksi orjatyötarina:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8521000
Niin tuotahan tämä on. Huijausta sanan varsinaisessa merkityksessä. Massiivisiin mittasuhteisiin räjähtänyttä huijausta. Uskoisin että suurimmalla osalla meistä jotka emme ole päässeet aikoinamme työ/uraputkeen on tuollaisia kokemuksia takanamme vaikka muille jakaa. Erityisesti nuorilla.
Ihmiset saadaan ilmaistyöksi työharjoittelijoiksi antamalla ymmärtää että kunhan TEET TYÖSI HYVIN sinulla on mahdollisuus saada töitä. Tällä tavoin orjista saadaan - ei pelkästään ilmaista työvoimaa - vaan työvoimaa joka TEKEE TYÖNSÄ HYVIN. Työharjoittelija ylittää itsensä joka päivä tehdäkseen tarpeeksi hyvän vaikutuksen työnantajaan joka myhäilee tyytyväisenä kun työt tulee tehtyä. Ilmaiseksi. Ja sitten pyöritellään päätä viattomana ku "ei ole mahdollisuutta" palkata töihin.
Mutta loppujenlopuksi, kuka helvetti tuollaisella moraalilla ja tuollaisella arvomaailmalla varustetun työnantajan alaiseksi haluaisikaan joutua? Ja mistä hinnasta?
En minä ainakaan. Ajatus sellaisen työnantajan listoilla olemisesta, jolla on taipumus vedättää heti kun siihen tulee tilaisuus, on minulle itselleni ainakin ihan mahdoton. Miten ihmeesssä kukaan pystyy edes tekemää rauhassa töitä kun koko ajan pitäisi olla varpaillaan ettei työnantaja saa tilaisuutta vedättää? Jatkuvasti pitäisi vartioida kuin haukka omia oikeuksiaan koska jos hetkeksikin omien oikeuksien vartiointi herpantuisi, niin jo olisi vallankäyttäjä vedättämässä. Lähtökohta koko tähän keskusteluun on yleensäkin se, että jos sinua huijataan, olet tyhmä - mitäs annoit huijata itseäsi. Kukaan ei kyseenalaista työnantajan oikeutta huijata ja vedättää, riistää ja käyttää hyväksi. Vika on työntekijässä tai orjassa -> mitäs antoi huijata. Mitäs suostui. Se on vallankäyttäjän (työnantajasektorin) vastuulla luoda luottamuksellinen suhde niihin joihin käyttää valtaa. Se luodaan ainoastaan OLEMALLA LUOTETTAVA. Työnantajien ja työntekijöiden välillä vallitsee tosi vainoharhainen ilmapiiri kautta linjan. En ihmettele pätkääkään miksi. Työnantajasektori on toiminnallaan osoittanut olevansa täysin epäluotettava, jonka mentaliteettiin ei kuulu niidne ihmisten kunnioitus ja vakavasti ottaminen jotka heidän yrityksiään ja muita lafkojaan pyörittää.
Itse olen jo aikoja sitten lopettanut tuohon sontaan suostumisen. Minulle ei kelpaa enää mikään muu kuin kunnollinen työsuhde normaaliin työsuhteeseen kuuluvilla eduilla (palkka, kokopäivätyö väh. 5 pvänä viikossa, lomat, korotukset, eläkkeen kertymisen yms). Lisäksi vaadin kunnioitusta itselleni. En kumartele, enkä mielistele enää ketään päästäkseni jonnekin mihin minua ei koskaan ole ollut tarkoitustakaan päästää. En myöskään edes hengitä sellaiseen työnantajaan tai sen edustajaan päin jonka toiminnassa ja käyttäytymisessä en havaitse kunnioitusta minua kohtaan. Jos ja kun sitä ei minulle suoda, olen vain työttömänä. Piste. Elän niiden sontiaisten verorahoilla jotka kieltävät minulta oikeuteni rakentaa elämääni kunnollisen työsuhteen turvin. Työttömänäkn oleminen on taloudellisesti turvallisempaa kuin juosta törkeiden, päin näköä lauottujen, valheiden perässä huijattavana ja riistettävänä vuodesta toiseen ja saada taloutensa sen vuoksi kuralle. Mikään ei ole epävarmempaa 2009- luvun rikkaassa suomessa kolmekymppiselle parhaassa työiässä olevalle ihmiselle, kuin YRITTÄÄ jotakin.
Nykyään ajatuskin jonkun sontiaistyönantajan, kouluttajan tai mun partaansa omaa "nerokkuuttaan" ja muiden "tyhmyyttä" nauravan vittumaisen mulkvistin armoille päätyminen on jotakin sellaista mitä en kykene enää edes ajattelemaan. Järjestäänsä jokikisellä pikkupomolla, yritysjohtajalla, tai muulla tavalla tästä perverssistä työpolitikasta hyödyn irti ottavalla taholla on kusta päässä. Paljon. Minä näen työnantajasektorin ja kouluttajien taholla NIIN palon ihmisten halveksuntaa ja ihan suoranaista röyhkeää pilkallisuutta tavallisia - erityisesti epätoivoisessa asemassa olevia - ihmisiä kohtaan, että oksettaa. He eviät ansaitse minun työpanostani, he eivät ansaitse minun kunnioitustani. He ansaitsevat ainoastaan ison, vihreän, limaisen räkäklimpin naamalleen.
Suosittelen muillekin kaikkiin orjuuttamisen muotoihin kohdistuvaa boikottia. Älkää yksinkertaisesti suostuko muuhun kuin kunnolliseen työsopimukseen.
Kiitos taas loistavasta kirjoituksesta. Kirjoitat todella hienosti ja näkee, että kykenet ajattelemaan asioita selkeästi ja ajatuksesi myös hyvin ilmaisemaan. Ikävä vain, että kirjoituksesi on yleensä sensuroitu täältä. Tämä ketju onkin saanut olla ihmeen kauan täällä.
Tuon kohdan korjaisin: Erityisesti nuorilla.
Kyllä vanhemmillakin näitä kokemuksia on. Ja ne tuntuvat vielä nöyryyttävämmiltä, varsinkin, jos on esim. 30 vuotta työputkea ja ammattikoulutus. Sitten joku työkkärin merkonomi keksii, että sinähän menet harjoittelijaksi tai peräti kuntouttavaan työtoimintaan. Näin, vaikka itse työttömässä ei ole mitään vikaa.
Ilmoittaudun mukaan boikottiin.
"Ja ne tuntuvat vielä nöyryyttävämmiltä, varsinkin, jos on esim. 30 vuotta työputkea ja ammattikoulutus"
Juu, tämä on yksi asia joka myöskin jaksaa hämmästyttää kerta toisensa jälkeen. Vanhemmat pullamössöikäluokat, joita on hemmoteltu parhaimmillaan 30- vuotta kunnollisilla työsuhteilla, kaikilla herkuilla, nostavat oman kärsimyksensä nuorempien kärsimyksen yläpuolelle! Vanhemmat ikäluokat joilla on ollut turva jonka varassa heille on suotu mahdollisuus rakentaa elämänsä, valittavat kaikista äänekkäimmin kun joutuvat sitten orjatöihin myöhemmällä iällä.
Ihmiset joilla on jo jalat tukevasti maassa, ja elämän perusasiat menneiden pitkien työsuhteiden avulla rekennettuna, lapset kasvatettu, ihmiset joilla ei ole oikeasti _yhtään mitään hätää_, valittavat nöyryytystään! Antavat jumalauta ymmärtää että HEIDÄN kärsimyksensä on jotenkin suurempi kuin nuorten joiden elämällä ei ole KOSKAAN OLLUT pohjaa jolle rakentaa yhtään mitään! Nuorten joilla on pieniä lapsia, velat, ja kaikki mahdollinen elämässään kesken mikäli he ylipäänsä vat kyenneet/uskaltaneet edes alkaa elämänsä rakentamista.
"Ne tuntuvat vielä nöyryyttävämmiltä"
Nöyryyttävämmiltä kuin mikä?
Onko vanhempien ikäluokkien nöyryytys pahempi kuin nuorten, sitäkö sinä siellä itket?
Katsot että vanhempien ikäluokkien nöyryytys on pahempi kuin nuorempien?! Vanhempia ikäluokkiako tässä pitää silitellä päästä? Voi teitä raukkoja. Nuoret eivät tule edes ajatelleeksi nöyryytystään, he eivät tule edes ajatelleeksi että heitä pitäisi kohdella ei- nöyryyttävästi. Nöyryyttämisen kohteeksi joutuminen ja totaalinen kunnioituksen puute on nuorille ihmisille itsestäänselvyys koska nuoria on aina kohdeltu siten. Tämä on myös syy miksi nuoret eivät osaa vaatia oikeuksiaan. Nuoret eivät myöskään kerkeä yleensä edes ajattelemaan mitään nöyryytyksiään koska kaikki energia menee lähinnä hengissä selviytymiseen. Nuoret ihmiset ovat eläneet pahimmillan koko elämänsä pelkästään selviytymisvaihteella. Siinä ei ole tilaa syvemmälle pohdinnalle, katsos. Vanhemmilla ikäluokilla tuota aikaa valittamiseen tuntuu olevan huomattavasti enemmän. Ja vanhat ikäluokat itkevät nöyryytystään, kun nuoret yrittävät homeisissa vuokrakaksioissaan kasvattaa lapsiaan ilman töitä, lomia, ilman palkkaa, toimeentulotuilla ilman minkäänlaista turvaa ja uskoa tulevaisuuteen. Kun jotain yrittää, jotta niille omille lapsille olisi jotain annettavaa, pääsee jonkun hyväksikäyttäjäsian riistettäväksi ja sen jälkeen takaisin työttömäksi.
Ehkäpä vanhemmille ikäluokille jonkinmoinen nöyrtyminen olisikin terveellistä. Sen verran itsesäälistä nau' untaa sieltä päästä tuntuu vuodesta toiseen kuuluvan. Vanhemmat ikäluokat EIVÄT OLE niitä joilla menee huonosti.
''Vanhemmat ikäluokat joilla on ollut turva jonka varassa heille on suotu mahdollisuus rakentaa elämänsä''
Sinä syyllistyt nyt samanlaiseen yleistämiseen kuin he, jotka syyllistävät nuoret työttömät.
Sinulla on jotenkin idealistinen kuva vanhemmista ikäluokista. Minä edustan heitä. Ei minulla ole koskaan ollut turvaa, vaikka monivuotinen työputkin onkin takana, tosin monin katkoin. Nyt kitkuttelen minimaalisen eläkkeen turvin, sitä ennen on elämä tarjonnut kaikkea muuta kuin turvaa. Elämä on ollut kovaa.
Minuakin yritettiin pakottaa orjatöihin muutamaa kuukautta vaille kuusikymppisenä. En suostunut.
Parhaiten orjatyölle pystyy panemaan hanttiin juuri ikääntynyt polvi. Eikö kannattaisi enemmän tehdä yhteistyötä kuin tölviä? Toisien syyttely ei johda mihinkään. Ei vanhempi ikäpolvi ole sen syyllisempi tilanteeseen kuin muutkaan. Kyllähän maailmaa ja Suomea on ollut ajamassa lamaan ja nykyiseen kaaokseen niin vanhempi kuin nuorempikin sukupolvi, ne ahneimmat heistä.
Eikös se Sinnemäkikin ole alle nelikymppinen???
Vähemmän syyttelyä, enemmän ratkaisujen hakemista. Sillä saadaan muutosta aikaan. Jos muutos nyt sitten on mahdollinen, maailma kun on ahneiden vallassa.
Niin, muuten minäkin asun homeisessa vuokrakaksiossa... Ja kuitenkin, tähän mennessä paras asunto, mitä minulla elämässäni on ollut.
Sen vuoksi nykyisenkaltainen orjatyömeininki on mahdollista, kun työttömät yhteistyön sijasta ovat toistensa kurkussa.
Oletan että olet ed. kirjoittaja. (PST: KÄYTTÄKÄÄ YHTÄ JA SAMAA NIMIMERKKIÄ ETTEI MENE NIMIMERKIT SEKAISIN!)
"Ja ne tuntuvat vielä nöyryyttävämmiltä, varsinkin, jos on esim. 30 vuotta työputkea ja ammattikoulutus"
Et vastannut kysymykseen: Mihin verrattuna nöyryyttävämmiltä? Mihin verrattuna vanhempien, 30- vuoden vakituisilla työsuhteilla hemmoteltujen ikäluokkien orjatyöllä nöyryyttäminen on vakavampaa? En näe tuossa mitään muuta mahdollisuutta kuin että ihan pokkana menet esittämään, että orjatyö on enemmän väärin vanhempia ikäluokkia kohtaan kuin nuorempia. Että se on nimenomaan vanhemmille ikäluokille jotenkin erityisen paljon nöyryyttävämpää kuin nuoremmille.
Ensin korotat oman sukupolvesi nöyryytyksen suuremmaksi ja vakavammaksi kuin nuorempien, ja kun saat siihen reaktion, alat hurskastelevasti peräänkuuluttaa yhteystyötä? Vähättelet itse nuoremman sukupolven nöyryytyksen määrää niiiden nöyryytyseen verrattuna joilla on 30- vuoden työputket takanaan, ja sitten tulet ehdottelemaan yhteistyötä?
Alat itse ensin vähättelyleikkiin ja kun saat toisen osapulen siihen vastaamaan, ryhdyt esittämään rauhantekijää.
"Ei minulla ole koskaan ollut turvaa, vaikka monivuotinen työputkin onkin takana, tosin monin katkoin."
Millaista turvaa sinulla ei ollut? Tässä yhteydessä puhutaan taloudellisesta turvasta joka tulee vakituisen - vaikka pienipalkkaisenkin, työsuhteen kautta.
"Eikös se Sinnemäkikin ole alle nelikymppinen???"
Voi hyvä ihminen, Sinnemäki on ollut tasan neljä kuukautta työministerinä. Tämä yhteiskunnallinen tilanne ei ole nuorten sukupolvien kehittelemä. Nuoret sukupolvet olivat katsos silloin, kun tätä yhteiskuntaa kehiteltiin tällaiseksi mikä se nyt on, vielä lapsia.
''Mihin verrattuna nöyryyttävämmiltä?''
Mitätöidään ammattikoulutus ja työkokemus.
''orjatyö on enemmän väärin vanhempia ikäluokkia kohtaan kuin nuorempia. ''
Orjatyö on yhtä väärin sekä vanhempia ikäluokkia että nuorempia ikäluokkia kohtaan. Tai oikeastaan minusta se on rikos molempia kohtaan. Olen kirjoitellut tuosta paljonkin. En missään vaiheessa ole todennut, että olisi vähemmän väärin käyttää nuoria orjatöihin. Puutuin vain siihen, että sinä vähättelet vanhempien kokemuksia. Vai vedänkö vääriä johtopäätöksiä?
''ryhdyt esittämään rauhantekijää''
Rauhantekijää siinä mielessä, että minusta on järjetöntä, että työttömät ovat toistensa niskassa. Näen asian niin, että kyseessä on päättäjien hajoita ja hallitse -tavan riemuvoitto. Vain yhteistyöllä voidaan saavuttaa jotain, ei osoittelemalla tai vähättälemällä jotain ryhmää. Vielä 1980-luvulla sitä löytyi ja silloin orjatyö olisi ollut mahdoton juttu - ammattiliitot olisivat tehneet siitä lopun. Nyt vaikenevat, mistähän syystä???
Toisaalta vielä 1993 löytyi työttömien parista niin paljon yhteistoimintaa, että järjestyi niin suuri mielenosoitus Eduskuntatalon eteen, että se säikäytti päättäjät. Jotain samaa tarvittaisiin nytkin. Vaan kaikki mielenosoitusyritelmät kilpistyvät siihen, että vain muutama tulee paikalle. Siis kaikki kuitenkin hyvin???
Kyllä jokaisella ryhmällä on omat ongelmansa. Itse olen elänyt sodanjälkeisen niukan ajan, joten siksi minun on elämän niukkuuteen helppo sopeutua enkä pidä sitä maailmaa kaatavana asiana omalla kohdallani.
''Tässä yhteydessä puhutaan taloudellisesta turvasta joka tulee vakituisen - vaikka pienipalkkaisenkin, työsuhteen kautta''
Sinä taidat idealisoida liikaa vakituisen työsuhteen. Toki se on ollut arvokasta, että työtä on ollut tarjolla, en sitä kiellä, vaikka vakituisesta työsuhteesta henkilökohtaisten tapahtumien vuoksi kohdallani ei voidakaan puhua.
No jaa, Sinnemäki on tietysti ollut vähän aikaa vasta. Vaan Katainenhan tuli puoluejohtajaksi kolmikymppisenä ja on ollut puolueensa puheenjohtajana jo vuosia. Mitä hän on saanut aikaan muuta kuin lisää työttömien kyykytyksiä? Ja lisää köyhyyttä...
Olen kirjoittanut sinulle tästä aikaisemminkin: Minusta on sääli, että sinä käytät ilmeistä lahjakkuuttasi työttömien hajoittamiseen, kun voisit käyttää sitä muuhunkin. Se on kai sitä nuoruuden paloa, mitä itselläkin tietysti aikanaan on ollut. Olen ollut hyvinkin radikaali, mutta elämä opettaa. En sano tätä vähätelläkseni sinua.
Yhtä kaikki, kirjoitat hyvin ja paljon asiaa, vaikka tuosta nuorien ja vanhojen vastakkainasettelusta en olekaan samaa mieltä.
Tähän otin kantaa:
"Tuon kohdan korjaisin: Erityisesti nuorilla.
Kyllä vanhemmillakin näitä kokemuksia on. JA NE TUNTUVAT VIELÄ NÖYRYYTTÄVÄMMILTÄ, VARSINKIN JOS ON ESIM. 30- VUOTTA TYÖPUTKEA JA AMMATTIKOULUTUS"
Tuossa sanotaan selvällä suomenkielellä, että orjatyö on nöyryyttävämpää heille joilla on ollut 30- vuoden työkokemukset taustalla, eli siis heille jotka ovat vanhempia ikäluokkia.
Se tarkoittaa siis sitä, että tuossa sanotaan että orjatyö on heille, joilla EI tuota 30-vuoden työputkea ole taustalla (eli siis nuorille), jotenkin vähemmän nöyryyttävää -> vähemmän väärin.
"Rauhantekijää siinä mielessä, että minusta on järjetöntä, että työttömät ovat toistensa niskassa."
Miksi sinä sitten ryhdyt korostamaan oman ikäluokkasi kokemaa nöyryytystä tuolla tavoin? Itse korotan oman ikäluokkasi nöyryytyksen nuorempien nöyryytystä pahemmaksi, ja sitten hirskastelet kun "työttömät ovat toistensa niskassa". (Oletan siis että puhun saman henkilön kanssa, mutta luonnollisestikaan en voi olla varma koska ette viitsi keksiä itsellenne nimimerkkejä).
"Puutuin vain siihen, että sinä vähättelet vanhempien kokemuksia."
Missä? Miten? Minä en ole vähätellyt yhtikäs kenenkään työkokemuksia. Reagoin ainoastaan sinun näkemykseesi jonka mukaan heitä, joilla ei ole ollut edes työkokemuksen kartuttamiseen mahdollisuutta, on jotenkin vähemmän väärin nöyryyttää orjatöillä kuin heitä joilla sitä työkokemusta on ollut mahdollisuus kartuttaa. Älä vääntele asioita kieroon.
"Sinä taidat idealisoida liikaa vakituisen työsuhteen. Toki se on ollut arvokasta, että työtä on ollut tarjolla, en sitä kiellä, vaikka vakituisesta työsuhteesta henkilökohtaisten tapahtumien vuoksi kohdallani ei voidakaan puhua."
Millä tavalla minä mielestäsi idealisoin vakituisen työsuhteen? Eli siis mitä turvaa sinulla ei ollut vakituisen työsi puitteissa? Se, että on tarjolla vakituista oikeaa työtä (mikä tarkoittaa mahdollisuutta palkkaan, korotuksiin, lisiin, lomiin, yms.) ON sama asia kuin turva. Tässä ei nyt puhuta kenenkään henkilökohtaisista tilanteista, vaan yhteiskunnallisesta tilanteesta joka luo puitteet ihmisten elämälle. Se mitä jonkun yksittäisen ihmisen elämässä, kuten vaikkapa sinun, on tapahtunut ja miten se on työputkeesi vaikutti aikoinaan ei liity tähän keskusteluun yhtään mitenkään.
Fakta on että vanhemmilla sukupolvilla oli nuorena, silloin kun oli elämän rakentamisen aika, mahdollisuus vakituisiin työsuhteisiin mikäli he vain siitä mahdollisuudesta ottivat vaarin. Nuoremmilta sukupolvilta tämä mahdollisuus on sabotoitu, koska joku saatanan mulkku päätti ettei työstä tarvitse enää maksaa palkkaa!
"Itse olen elänyt sodanjälkeisen niukan ajan, joten siksi minun on elämän niukkuuteen helppo sopeutua enkä pidä sitä maailmaa kaatavana asiana omalla kohdallani."
Juu ei täällä nuoretkaan mitään leveää elämää hamuile. Niin hyvin on sopeuduttu, että te vanhemmat ikäluokat tulette työttömyyspalstoille ihmettelemään että mikä nuoria vaivaa kun eivät osaa pitää puoliaan. Että kyllä teidän sukupolvi se vain osasi pitää puolensa. Nuoret katsos, ovat sopeutuneet niin hyvin niukkuuteensa, ettei täällä edes ajatella enää mitään muuta tapaa elää kuin niukkuus. Ei edes ajatella että meilläkin olisi oikeasti oikeus vaatiakin jotain itsellemme.
Tuolla samasta aiheesta. Jostain syystä lässähtänyt keskustelu. Arvatkaapa, miksi?
http://www.tvy.fi/forum/viewtopic.php?t=16