Maatiaisjärjellä omistetun vaatimaton mielipide : )

..palstasta nimeltä huuhaa. "Tämä palsta on täynnä huuhaata. Mielen älyttömimmät ajatukset ja tempaukset voi kirjoittaa tälle palstalle! " Minulla on sellainen käsitys ollut, että tämä on hassuttelupalsta huumorintajuisille mukaville ihmisille. Sellainenhan tämä oli tullesani tänne ekoja kertoja.

Nyt täällä kaikki kirjoittaa vaan huonosta hengestä jollei sitten sammakosta. Niin se mielikuvien synnyttäminen ahekrilta puskaajilta käy. Jos joku häiritsee privassa, niin mielestäni se myös selvitetään privassa, eikä tuoda tänne hupipalstalle ruodittavaksi. Itse syöpäsairautta vierestä seuranneena en pidä myöskään siitä, että suru-uutisia tuodaan palstalle, josta ihmiset ovat aiemmin tottuneet hakemaan hyvää mieltä hauskoista jutuista. Suru-uutisille on omat palstansa, joissa niihin suhtaudutaan asiaankuuluvasti.

Se joka lapsellisesti laittelee peukaloita alaspäin minunkin kirjoituksiini kylvää tänne vain pahaa henkeä. Ihan sitä samaa, mitä haettiin lapsellisilla kyselyillä..Kuka on palstan se..ja se. Huuhaata kirjoittajille sanoisin neuvoksi, että kirjoitus kannattaa tehdä ennen kuin on ehtinyt lukea mitään kirjoituksia palstalta. Minäkin tein nyt sen virheen, että luin ensin, eikä jäänyt sitten mitään inspistä kirjoittaa muuta kuin tälläinen valitus : (

Jospa nyt näin eläinten juhlapäivänä jätettäisiin eläimet ihan omaan rauhaansa juhlimaan ja kirjoiteltaisiin vain niitä hupaisia juttuja : )

Nyt, kun tein tuon vuodatuksen, voin omalta osaltani tunnustaa yhden jutun, mille olen hihitellyt itsekseni pitkään, mutten ole kehdannut kertoa sitä kenellekään. Se on niin hävettävn kauhena kamala, että posketkin kuumottaa aina, kun sitä ajattelen :(

Meillä oli kerran virallinen palaveri edustussaunassa, kun siellä on talon hienoimmat kokoustilat. oli pamppu sitä ja pamppu tätä ja minäkin jostain syystä mukana. mulle tuli kauhea vessahätä ja mietin kehtaanko mennä vessaan, kun se oli kokouspöydästä noin metrin päässä ja ovi näytti huteralta. Pelkäsin, että se liritys kuuluu oven läpi. pidättelin ja pidättelin, mutta kaffeen jälkeen oli pakko mennä. Helpotuksesta huokaisten istahdin pytylle, kun viimein sinne pääsin. Ja silloin törähti kuin pommi olisi paukahtanut. Voi vitsit, kun olin pidätellyt muutakin, kuin pisua..kauhea sentään. Rupsun ääni moninkertaistui, kun pytty toimi hyvänä kaikupohjana. Mun piti pikkasen viivytellä siellä vessassa, jotta sain hihityksen loppumaan. Valelin naamaa kylmällä vedellä ja suin hiukset suoraksi. Sitten hiivin hiljaa näkymättömänä takaisin paikoilleni ajatellen mahdollisimman ikäviä työasioita, etten olisi alkanut uudelleen hihittelemään.
37190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

kun oikein vain oivallat..
muta tuo pierujuttu niin määä tiedä miten tuota ottas

Äänestä
  • ..olisi kannattanut täällä kirjoittaa, jotenkin vaan en keksinyt enää muuta, kun valitin ekaksi niin paljon. Sehän oli vaan otos "nolojen tilanteiden" naisen elämästä : )

    Äänestä

  • padme_amidala kirjoitti:

    ..olisi kannattanut täällä kirjoittaa, jotenkin vaan en keksinyt enää muuta, kun valitin ekaksi niin paljon. Sehän oli vaan otos "nolojen tilanteiden" naisen elämästä : )

    Oletkos varma, ettei langaton mikrofoni ollut klipsillä kiinni blezerissäsi?

    Äänestä

Kunnon paukasu ja Varmaan naurattaa(

Äänestä
  • ..olisi ollut ongelmaa, mutta kun ne äänieristeet olivat olemattomat : ( Ja minulla on tuo hihitys aika herkässä : )

    Äänestä

  • padme_amidala kirjoitti:

    ..olisi ollut ongelmaa, mutta kun ne äänieristeet olivat olemattomat : ( Ja minulla on tuo hihitys aika herkässä : )

    Punaiset posket ja hihitys;D

    Äänestä

  • padme_amidala kirjoitti:

    ..olisi ollut ongelmaa, mutta kun ne äänieristeet olivat olemattomat : ( Ja minulla on tuo hihitys aika herkässä : )

    joku pomo siellä just esitelmöi: ' ..lamasta huolimatta organisaatiomme on mielestäni selviytynyt hyvin, ja viimeisimpien lukujen valossa seuraava kvartaali tulee olemaan suorastaan -PRÖÖÖÖÖÖTTT!- ... '

    Äänestä

  • old_profile_32301 kirjoitti:

    joku pomo siellä just esitelmöi: ' ..lamasta huolimatta organisaatiomme on mielestäni selviytynyt hyvin, ja viimeisimpien lukujen valossa seuraava kvartaali tulee olemaan suorastaan -PRÖÖÖÖÖÖTTT!- ... '

    ..se olisi ollut ihan sopiva : ) Koska ismopi pomo olisi heti perään sanonut, että palkankorotushanat on kiinni ja väkeä lomautetaan ja laitetaan kilometritehtaalle, kun meillä menee niin huonosti..niin huonosti : )

    Äänestä

Ne varmaan kuuli, mulla ei olis ollut pokkaa mennä takaisin :D

Äänestä
  • ..ei siellä ollut takaovea ollenkaan : )

    Äänestä

tuo sammakko oli sinun juttu

Äänestä
  • ..rekkaantuneena sammakosta, jos olen ollenkaan : )

    Äänestä

  • padme_amidala kirjoitti:

    ..rekkaantuneena sammakosta, jos olen ollenkaan : )

    kirjoitukset tältäkin päivältä...

    Äänestä

Kaunis

Äänestä
  • ..ruskan värit, etenkin vaahteran lehdissä : ) Jos niitä värillisiä lehtiä keräisi ison kassillisen ja pujottelisi ne kaikki paksun langan läpi, saisi niistä kainiin värikkään ovikranssin : )

    Äänestä

puhut asiaa, sen sanon !! Muuten viitti puuttua tuohon huonoon henkeen ja peukutteluun...*huoh*...

Tuo tunnustuksesi sai mut mielikuvitteleen tilannettasi...kuvittelen miten ne ihmiset reagoi siellä pöydän vieressä, kun kuulivat paukkusi...Mä oisin varmaan halunnut vajota maan alle, en ois kehdannut tulla pois sieltä ;))) Sä otit sen hienosti...rohkea tyttö !! ;)

Äänestä
  • ..asiaan puuttua. Halusin vaan ilmaistaa yhden kerran oman mielipiteeni : )

    Se oli yksi noloimpia hetkiä töissä. On niitä muitakin kommelluksia. Jos on vaan paikoillaan ja hiljaa, niin sitten ei tapahdu mitään kummallista, mutta onko sitten enää hauskaakaan : )

    Äänestä

Peukaloista?!

Ajatukset,tempaukset?

Onko linkittely,kopiointi mieletöntä huuhaata?!

Äänestä
  • ..kaikkien juttuja. Muutaman jutun jälkeen kirjoittajan tyylin oppii tunnistamaan. Jos tyyli ei kiinnosta, niin ei kukaan pakota avaamaan juttua luettavakseen, saati sitten linkkiä kuunneltavaksi. Olen tainnut jo joskus aiemmin sanoa, etten välitä omista peukaloista oli niitä alas- tai ylöspäin. Otin ne tuohon mukaan vain siinä mielessä, että joku saattaa niitä seurata omissa teksteissään ja pahoittaa mielensä alapeukuista : )

    Äänestä

sinulla menee raja siinä et kestä sairauksista puhumista se on jo selvinny..
luitko padme sen otsikon..
puhutaan vaan pieruista sitten tai vesikannussa uiskentelevista sammakoista sopii se.
kun se ei nosta tunteita kenenkään pinnalle..
tästäkin voipi ola monta mieltä..
peukuttelut on sallittuja ..

Äänestä
  • ..mistään asiasta. Vaikka olen kasvanut ilman käytöksen kultaisen kirjan ohjeita, niin silti minulla on jonkunlaiset omat käsitykset siitä missä, mistä ja kenen kanssa asioista keskustelen. En näe tätä palstaa henkilökohtaisten asioiden ruotimiseen sopivana paikkana : )

    Äänestä

kuoleman olen syövän kautta kokenut hyvin läheltä..
mutta elänyt sen jo pois aikaa siinä meni...
en osannut reakoida näin ..
tässä oli vain kyse minun pitämästäni runoilijasta...
iloinen velikulta mutta syvällinen...
mutta en kyllä rupee sontaa heitteleen en missään muodossa..
en sinunkaan kanssasi padme..

Äänestä
  • sinähän heittelet sontaa jokaiselle

    Äänestä

  • ..ulkohuussin alla oleva saavi pitää tyhjentää talveksi (tämä oli olevinaan vitsi)

    Sen syöpäjutun nyt otin vain yhtenä esimerkkinä sellaisesta jutusta, jonka näkeminen huumoripitoisella palstalla ei ollut oikein asiallinen. Voivathan muut olla siitä täysin eri mieltä. Suomassahan on kuitenkin yhä sananvapaus voimassa : )

    Äänestä

  • padme_amidala kirjoitti:

    ..ulkohuussin alla oleva saavi pitää tyhjentää talveksi (tämä oli olevinaan vitsi)

    Sen syöpäjutun nyt otin vain yhtenä esimerkkinä sellaisesta jutusta, jonka näkeminen huumoripitoisella palstalla ei ollut oikein asiallinen. Voivathan muut olla siitä täysin eri mieltä. Suomassahan on kuitenkin yhä sananvapaus voimassa : )

    keskustellaan satuttavia jos sopii..
    isäni sanoi että minua ei sitten suremaan jäädä elämä jatkuu..
    nostakaa malja ja jatkakaa elämää mieluummin vitsejä ja ihmisiä koolle kun lähden..
    hän ei kylläkään ollut se joka kuoli syöpään..
    en ollut ajatellut perustaa omaa kerhoa siksi en rekisteröidy..
    ei tule mielikuvaa että puhun pahaa seläntakana..
    eikä sitä tiedä kuka vitsiniekka lähtee seuraavaksi..
    en olisi muuten ottanut puheenaiheeksi mutta kun kerroit että koskettaa läheltä..
    enempää en aiheesta jatka..
    kaikki nikit hiljenee ajallaan..

    Äänestä

  • kaunis nainen kirjoitti:

    ..siksi tuollainen rimanalitus minulta. Nyt vielä kiireisempänä sanon vain lyhyesti, että tulin tähän vain pyytämään anteeksi, jos jotenkin loukkasin. Tommi Taberman on kirjoittanut itsensä kuolemattomaksi kauniilla runoillaan, joista lainaan yhtä, kun pidän se viimeisestä säkeestä. Kunpa kaikki murheet ihmisiltä voisikin paketoida säkkiin ja heittää virran vietäväksi:

    "Onni, kerro minulle,
    jos tulet, mistä minä
    sinut tunnen?
    Onko sinulla ruusu korvan takana?
    Silmissä kolme valtamerta, huulilla
    kuuden kevään linnut ja naurulle tuoksuvat tuulet?
    Onni, jos minä nukun, herätä minut,
    ravistele tyhjäksi minun surujeni pähkinäpuu.
    Onni, kun se saapuu se kantaa suurta säkkiä
    sylissään.
    Siihen se minun murheeni kätkee kaikki,
    virran vietäväksi heittää."

    Tommy Tabermann

    Äänestä

Kappas vaan. Uskalsit oikein valittaa. Aiheesi sivusi niin hienosti saamakon touhuja, ettei se itse edes älyä. Surustaan valittaja ja piikittelyn sekä peukkujen heilutuksen tämän palstan mestari kun on sammakko17. Hänhän aloitti huuhaalla puhumalla kaikki sairautensa, kotimurheet miehensä kanssa(läh.kiellot)ym ja tässä taannoin valitti kuinka on surua. Kuitenkin itse hihittelee jo muutaman tunnin päästä ja millaa täällä hänelle vastanneiden kommentteja luulosairauksineen. Tuo privaviestien selvittely kun ei onnistu gakkerian kautta kun sammakko17 lyö eston päälle ennenkuin ehtii vastata hänen outoihin kyselyihinsä ja luuloihinsa.

Äänestä
  • joku ketjussa...etköhän ole jo saanut sanottavasi esille.

    Äänestä

  • ..lukenut täällä palstalla on olleet ihan asiallisia, niinkuin muidenkin kirjoittajien. Sensijaan nämä tälläiset ns. puskista kirjoitetut jutut ovat niitä mitkä jätän omaan arvoonsa. Olenhan minä nähnyt sellaisiakin puskakirjoituksia, joissa annetaan mielikuva, että minä olisin ne kirjoittanut. Siksi en itse ainakaan suhtaudu puskakirjoituksiin mitenkään vakavasti ja aloitteissakin niitä harvoin luenkaan, jos luen, niin lopetan heti, kun huomaan niissä mollattavan toisten palstalaisten elämää. Niitä puskajuttuja voi kirjoittaa kuka tahansa kenen tahansa nimissä.

    Äänestä

Paukautan minnäin pierasta,emäntä mulukoiloo pahasti

Äänestä
  • kattooko pahasti

    Äänestä

  • ..sattuu. Jotkut vaan hoitaa asian hyyskän puolella. Ruokapöytä nyt ainakin pitäisi olla pyhitetty raittiimmalle ilmalle : )

    Äänestä

  • Vilma. kirjoitti:

    kattooko pahasti

    Perskules halon hakkuuseen ,tulin kurkkiin

    Äänestä

että toi paukku on miehille ainannii sellanen ilimootus, kattos ku torstaiehtoolla vällyjenalla päästelee kunnon rokkapaukun ja voi siinä pannariakin pikkusen tulla hillon kanssa. Siitä sitä akkaki tietää, että on henkissä ja terves. Rakkauvenkin näättää, jos akka ei aja sänkystä nii kyllä se vielä rakastaa, kantsii kokkeilla.

Äänestä
  • ..elonmerkkiä voisi antaa : ) Kuorsauskin olisi parempi vaihtoehto, kuin peiton heilautus hernekeiton avulla : )

    Äänestä

  • padme_amidala kirjoitti:

    ..elonmerkkiä voisi antaa : ) Kuorsauskin olisi parempi vaihtoehto, kuin peiton heilautus hernekeiton avulla : )

    korvatulupat on jo kauan ollu käätössä, täätyy käättää muitaki aisteja. Kuorsaus on muutennii niin tavalista jottei sitä ees huomaa, pitää sitä vähän eksotiikkaaki harrastaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

padme_amidala kirjoitti:

..palstasta nimeltä huuhaa. "Tämä palsta on täynnä huuhaata. Mielen älyttömimmät ajatukset ja tempaukset voi kirjoittaa tälle palstalle! " Minulla on sellainen käsitys ollut, että tämä on hassuttelupalsta huumorintajuisille mukaville ihmisille. Sellainenhan tämä oli tullesani tänne ekoja kertoja.

Nyt täällä kaikki kirjoittaa vaan huonosta hengestä jollei sitten sammakosta. Niin se mielikuvien synnyttäminen ahekrilta puskaajilta käy. Jos joku häiritsee privassa, niin mielestäni se myös selvitetään privassa, eikä tuoda tänne hupipalstalle ruodittavaksi. Itse syöpäsairautta vierestä seuranneena en pidä myöskään siitä, että suru-uutisia tuodaan palstalle, josta ihmiset ovat aiemmin tottuneet hakemaan hyvää mieltä hauskoista jutuista. Suru-uutisille on omat palstansa, joissa niihin suhtaudutaan asiaankuuluvasti.

Se joka lapsellisesti laittelee peukaloita alaspäin minunkin kirjoituksiini kylvää tänne vain pahaa henkeä. Ihan sitä samaa, mitä haettiin lapsellisilla kyselyillä..Kuka on palstan se..ja se. Huuhaata kirjoittajille sanoisin neuvoksi, että kirjoitus kannattaa tehdä ennen kuin on ehtinyt lukea mitään kirjoituksia palstalta. Minäkin tein nyt sen virheen, että luin ensin, eikä jäänyt sitten mitään inspistä kirjoittaa muuta kuin tälläinen valitus : (

Jospa nyt näin eläinten juhlapäivänä jätettäisiin eläimet ihan omaan rauhaansa juhlimaan ja kirjoiteltaisiin vain niitä hupaisia juttuja : )

Nyt, kun tein tuon vuodatuksen, voin omalta osaltani tunnustaa yhden jutun, mille olen hihitellyt itsekseni pitkään, mutten ole kehdannut kertoa sitä kenellekään. Se on niin hävettävn kauhena kamala, että posketkin kuumottaa aina, kun sitä ajattelen :(

Meillä oli kerran virallinen palaveri edustussaunassa, kun siellä on talon hienoimmat kokoustilat. oli pamppu sitä ja pamppu tätä ja minäkin jostain syystä mukana. mulle tuli kauhea vessahätä ja mietin kehtaanko mennä vessaan, kun se oli kokouspöydästä noin metrin päässä ja ovi näytti huteralta. Pelkäsin, että se liritys kuuluu oven läpi. pidättelin ja pidättelin, mutta kaffeen jälkeen oli pakko mennä. Helpotuksesta huokaisten istahdin pytylle, kun viimein sinne pääsin. Ja silloin törähti kuin pommi olisi paukahtanut. Voi vitsit, kun olin pidätellyt muutakin, kuin pisua..kauhea sentään. Rupsun ääni moninkertaistui, kun pytty toimi hyvänä kaikupohjana. Mun piti pikkasen viivytellä siellä vessassa, jotta sain hihityksen loppumaan. Valelin naamaa kylmällä vedellä ja suin hiukset suoraksi. Sitten hiivin hiljaa näkymättömänä takaisin paikoilleni ajatellen mahdollisimman ikäviä työasioita, etten olisi alkanut uudelleen hihittelemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu