En ikinä ole ollut suosittu. Minulla on aika ajoin ollut aina yksi paras kaveri, mutta ihmiset eivät ole hakeutumalla hakeutuneet seuraani/ystävikseni.
Itse jaksoin aikani nuolla perseitä ja yritin päästä piireihin, mutta sitä en enää sorru tekemään.
Olen ystävilleni lojaali, luutavasti ainoa joka auttaisi tappelussa, ainoa joka jaksaa vastata aamu neljältä puhelimeen jos joku on vialla ja ainoa joka ei välitä siitä mitä muut ajattelevat toisista..
Miksi ihmeessä olen niin "epähaluttua tavaraa"?
Itse jaksoin aikani nuolla perseitä ja yritin päästä piireihin, mutta sitä en enää sorru tekemään.
Olen ystävilleni lojaali, luutavasti ainoa joka auttaisi tappelussa, ainoa joka jaksaa vastata aamu neljältä puhelimeen jos joku on vialla ja ainoa joka ei välitä siitä mitä muut ajattelevat toisista..
Miksi ihmeessä olen niin "epähaluttua tavaraa"?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Varmaan jokainen tietää millainen on olla hyvä kaveri, ja myös sen ettei kaikki tapaamasi henkilöt ole heti kavereita vaan henkilöitä joita tunnet.
Itselläni on useita hyviä kavereita,toki joukossa on ns.kavereita joiden seurassa en viihdy heidän ylimielisyytensä vuoksi mutta eihän minun ole pakko myöskään laskea heitä kavereikseni.
On hyvä muistaa myös tämä,on olemassa ihmisiä jotka luokittelevat lähipiirinsä eri ystäviin joidenka seurassa viihdytään oikeasti,ja taas ystäviin jotka ovat varalla mm.joille voi soittaa aamulla neljältä ja purkaa sydäntään tai brassailla omalla erinomaisuudellaan.
On myös hyvä tietää ettei kavereiksi tulla tuosta vaan,oikea kaveruus vaatii samankaltaista luonnetta ja samojen arvojen kunnioittamista,ei kavereita voi haalia poimimalla jokaisesta joka vastaan tulee.
Tässä minun vinkkini, mm.harrastuksen kautta voit löytää ystäviä joidenka kanssa löytyy yhteistä tekemistä joka sitten syvenee kaveruudeksi.
Tässä kannattaa olla aktiivinen,heti jos havaitset henkilön jonka kanssa on mukava jutella ja havaitset että teitä kiinnostavat samat asiat ehdota jotain yhteistä projektia,ja jos toinen innostuu myös asiasta on hyvä alku siihen että ystävyytenne syvenee tapaamistenne myötä.
Kavereille kannattaa olla rehellinen,heitä kannattaa kuunnella mutta myös heidän pitää osata kuunnella sinua.
Ystävyys on kahden kauppa,kumpikin antaa ystävyydelle jotain ja osaa kunnioittaa toista,myös kannattaa olla joustava mielipiteissään eikä jyrätä aina omaa näkökantaansa liian jyrkästi esille kuulematta ensin toista.
Mielistelyllä ei koskaan onnistu oikeanlaisen kaverisuhteen luomisessa,ehkä kaikkein tärkein asia on se että löydät ystävksi henkilön jonka seurassa viihdyt,ja myös ystäväsi viihtyy sinun seurassasi.
On mukava elää kun tietää että on hyviä ystäviä,kuinka monta sinulla on jolle voit soittaa ilman tärkeää asiaa hermoilematta siitä mitähän toinen ajattelee kun soitat muuten vain?
Olen aina ollut sosiaalinen, kaikkien kanssa toimeen tuleva hieman "hullu" ihminen.
Olen kuitenkin aina juuri sitä mitä minä olen. OLE oma itsesi, älä yritä olla muuta. Sillä löytyvät ne ihmiset jotka tahtovat seuraasi juuri sellaisena kuin sinä itse olet.
Ja mitä hyötyä on olla suosittu? On parempaa löytää koko elämän ajan kestävä ystävyys kuin 500 puolitutta jotka eivät muista edes sukunimeäsi tarpeen tullen.
Olen itse tätä mieltä, minulta löytyvät nuo muutama sata puoli tuttua, mutta kahteen käteen mahtuvat ystävät.
Joskus olin vähän kateellinen näille joilla oli aina ihmisiä joiden kanssa lähteä esim. iltaa istumaan. Paljon ihmisiä keiden kanssa pysähtyä jutulle jne. Mutta tajusin, että harvalla tällaisella ihmisellä on ystävää. On vain ne smalltalkit. Mielummin yksi ystävä, kuin puolensataa "kaveria".
Itsekin jossain vaiheessa kärsin siitä etten ollut suosittu. Inhosin omaa rauhallista ja pidättäytyvää luonnettani. Ihmiset eivät tulleet luokseni. Itsetutkiskelun kautta opin arvostamaan itseäni, omaa persoonaani. Lopetin tiettyjen ihmisten nuoleskelun. Miksi vaivautua, kun todellisuudessa en olisi edes saanut heiltä henkisesti mitään.
Jokin aika sitten tutustuin uusiin ihmisiin. Tottakai olin innoissani. Pyysivät minua mukaansa mökkeileen, kävimme viihteellä. Kun tutustuin tähän "tiiviiseen" kaveriporukkaan paremmin, huomasin heidän puukottavan vuoronperään toisiaan selkään. Ja tottakai itsekin sain sitten osani. Päätin jättää ne "kaverit". Mielummin yksin kotona lauantai ilta kuin porukassa jossa vuoronperään solvataan toisia selän takana.
Olin oma itseni. Menin pelleilyssä liian pitkälle. Sen myönnän. Kaveri pisti kerrasta välit poikki.
Uhkaili jopa poliisilla jos yrittäisin ottaa yhteyttä. Mihin tämä mailma on menossa, kun normaalin alkoholipitoisen pelleilyn jälkeen hyvänä ystävänä pitämäsi henkilö pistää välit poikki ja uhkaa poliisilla (tai mitähän nyt viestissään sanoi) , jos toinen yrittää ottaa yhteyttä.
Tämä tapahtui risteilyllä, kohta kaksi viikkoa takaperin. Mitään väkivaltaa ei tapahtunut, kunhan vain intouduin siinä lapsellisuuksiin. Jos en olisi itse tuohtuneena lähtenyt junassa toiseen vaunuun, mietin että oltaisiinko me vielä ystäviä? Mua ei kaite ole luotu ystävyyssuhteisiin, kun ne hyvätkin ystävät jättää aina jonkin pikkujutun takia ja ne muut eivät ota enää yhteyttä, kun on viettänyt suurimman osan... oikeastaan koko kesän tämän "hyvän ystävän" kanssa. Tuntuu että minua taas rangaistaisiin, kuin aivan kaikki ihmiset kaikkoavat ympäriltäni. Osa sen takia kun heille ei ole ollut aikaa. Osa, niinkuin tämä hyvä ystäväni, jonkin asian takia mikä tapahtui risteilyllä. Kunpa voisin kertoa kuinka pahoillani olen. Kunpa voisin pyytää anteeksi kaikesta. Voisin parantaa tapani, jos tietäisin niistä kaikista pikkuvioista jotka minussa saivat sinut ärsyyntymään.
On ihmisiä jotka tietävät missä se raja kulkee. On ihmisiä jotka eivät tiedä missä se raja kulkee. Kuulun jälkimmäiseen ryhmään.
Mietinkin jos en olisi aikoinani joutunut kiusatuksi ja vuosia eteenpäin yksinäiseksi, niin tuntisinko rajani kun uusien ystävien kanssa pitää hauskaa? Viimeksi en ilmeisesti tuntenut rajojani... ja siitä uuden ystävyyden menetys. Muilla hyvänpäivän tutuilla ei ole aikaa, ja enhän ole heihin edes vielä kunnolla tutustunut... ja alkaa tuntumaan etten pääse tutustumaankaan. Joten olen taas yksin. Kuinka kauan... sen tietää vain ernesti. Ja olen jo 24...
Tämä henkilö, myönnän , oli ehkäpä se elämäni tähän astisista kavereista se paras. Mietinkin usein kuinka ystävyytemme syvenisi / muokkautuisi ajan myötä. Kun syksy saapuu. Uusi kevät. Vuosien vierittyä, olisimmeko ystäviä vielä vanhoilla päivillämme?
Nyt sitä ei tatvitse miettiä. Tiedättehän kuinka joillakin on aina kesäheila?
No minulla oli kesäystävä, jonka tunsin vain kesän yli... Ystävyys tosiaan päätty juuri sopivast syksyllä, kun ilma kylmenee ja kaikki luonnossa kuolee. Aivan niinkuin tämä ystävyys.
Jos pystyisin, kääntäisin kelloa taaksepäin ja yrittäisin pelastaa tämän ystävyyden. Mutta kun en ole kelloseppä, olen yksin... ja vieläpä erittäin hyvän ystävän menettänyt henkilö.
Elämä on opettanut paljon ystävyydestä.Naisen paras ystävä ei ole mies. Ainakin sen.
Duud12, sanot ettet tiedä rajojasi. Tiedäthän sinä, mutta et halua niitä noudattaa. Sanot olevasi impulsiivinen ihminen, teet ensin ja ajattelet vasta sitten.
Muuta käytöstäsi. Ei kaikkia känniääliöjuttuja tarvitse toteuttaa.
Jokaista ihmistä pitäisi kohdella kunnioittaen, pitää kohdella ihmisenä jolla on tunteet. Ketään ei saa pilkata eikä hyväksikäyttää, toisen ihmisen kustannuksella ei saa nostaa omaa statustaan ylemmäs ystäväpiirissä.