Valtava tappio Yhdysvaltain rasisteille

Loistava uutinen: presidentti Obama ja USA:n kongressi aikovat todellakin myöntää lailliset oikeudet 12 miljoonalle "laittomalle" siirtolaiselle. Amnestia, jonka USA:n oikeisto pystyi Bushin aikana vielä estämään, on nyt vihdoin tulossa. Tämä on suuri voitto rasismin vastaisille voimille ja vastaavasti valtava tappio USA:n rasistiselle äärioikeistolle ja konservatiiveille, ja myöskin vahva signaali myöskin Euroopalle siirtyä samalle sosiaalisen oikeudenmukaisuuden linjalle suhteessa tuhansiin siirtolaisiin, joilta tällä hetkellä puuttuu kansalaisoikeudet. Jos ihmiskunta joskus tahtoo saavuttaa pysyvän rauhantilan ja sosiaalisen tasa-arvon, rajojen nykymuodossaan on lakattava olemasta, ja "laittoman siirtolaisen" käsitteen siirryttävä historian roskakoriin. Yksi maailma, yksi planeetta, yksi yhteinen kotimaa - tämä on vielä utopiaa, mutta sen toteuttaminen on nykyisen ja tulevien sukupolvien tärkein tehtävä.
12154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Viime viikolla juuri tuli dokumentti usa:sta ja tuossa haasteteltiin meksikaanoja myös. Kertoivat että työtä oli ennen lamaa kun vain viitsi tehdä, mutta nyt kun lama alkoi menivät työt kiven alle. Ja se sitten on aiheuttanut pahimmanlaatuisen rahapulan myös heille.

Hyvä sitten että asemansa laillistetaan ja saavat sitten $550/kk sekä sosiaalitoimiston maksaman asunnon, huonekalut, ilmaisen terveydenhuollon, hammashuollot, kännykät, bussimatkat kauppoihin ja muut edut päälle. Eikös sielläkin ole kuten suomessa?

Äänestä

Voisitko kertoa että ketä tämä hyödyttää ja mitenkä?

Kun esimerkiksi siirtolaistautaiset työllistävät nimenomaa laittomana maassaolevaa työvoimaa kun se on halpaa.
Laillistaessa näiden oikeudet oleskeluun nämä laittomissa ja pimeissä olevat menettäisi työpaikkansa ja näiden tilalle otettaisi taas uusia laittomasti maassa olevia koska laillisesti maassa oleva tulisi luonnollisesti kalliimmaksi pitää jne.
Eli tästä seuraa ikuinen kierre ja kuka tälläisen hullutuksen lopulta maksaa voisitko kertoa.

Äänestä

Nykyisten ja tulevien sukupolvien tärkein tehtävä on vain yrittää SUOJELLA OMAA PERIMÄÄNSÄ, identiteettiä ja kulttuuria, sekä yleisesti elintapoja, ja onnistua siinä! Tämä siksi, että GLOBAALI monikulttuurisuus maailmassa säilyisi. Vaalimisen arvoisia asioita, jotka tulevaisuudessa tarvitsevat aina vain radikaalimpia keinoja.

Uskoisin, että aloitusviesti oli vain heikonlainen provo.

Äänestä

Onko tavoitteenasi saada näistä kielitaidottomista ja kouluttamattomista ihmisistä joku uusi halpatyötä tekevä alaluokka? Siltä vaikuttaa...

Äänestä

Fanaattisten monikultturistien tavoitteena on tuhota alkuperäiset kansat ja kulttuurit. He ovat kuin natseja sillä erotuksella, että natsit tuhosivat vieraita kansoja ja kulttuureita, mokuttajat tuhoavat oman kansan ja kulttuurin.

Natsien iskulause oli: "Ein Volk, ein Reich, ein Führer!". Mokuttajien iskulause on: "Yksi maailma, yksi planeetta, yksi yhteinen kotimaa!".

Äänestä
  • Paitsi että kansallissosialistien ideologiaan ei kuulu muiden kansojen hallitseminen, alistaminen, saati sitten tuhoaminen. Suorastaan typerää ja kapeakatseista verrata näitä monikulttuurisuussekopäitä "natseihin", vertaa mielummin kommareihin. Hitler oli Hitler, ja oli vallassa 30-40 -luvulla ja teki virheitä, mutta nyt elämme 2000-lukua.

    Luonnon lakien vastainen, nykyinen monikulttuurisuushössötys on verrattavissa kommunismin tuhoisuuteen:

    "Monikulttuurisuus käytännössä tähtää samaan imperialistiseen tavoitteeseen, mihin kommunismikin pyrki; kaikkien kansojen sekoittamiseen ja yhdistämiseen. Näin ollen jokainen neuvostokansa yhdistettiin yhden kulttuurin alle pyyhkien kansojen oman perimän lopullisesti."

    Kansallissosialistit kannattavat vain globaalia monikulttuurisuutta:

    "Kansallissosialistinen liike ei ole mitään vähemmistöjä tai kansallisuuksia vastaan, vaan se kehottaa jokaista kansakuntaa olemaan osa omaa kansaansa, ja mikäli jos yhteiskunta on suosiollinen kansallissosialismille, olemaan osa yhteiskuntaa tai olemalla osa liikettä, mikä tähtää tämän kansan rakentamiseen ja sen suojelemiseen."

    Äänestä

Hugohan suosii juuri monokulttuuria takavarikoi ulkomaalaisten yrityksiä maareformin voimin takavarikoi maita mielivaltaisesti etenkin ulkomaalaisilta suosii oman maansa kansalaisia harrastaa muutenkin rasismia ulkomaalaisia kohtaan samoin käy melkein kaikissa afrikan maissa joissa jopa murhataan kiihtyvällä tahdilla ulkomaalaisia ja sitten maat annetaan mustien käyttöön.
Yhteistä näillä kaikilla mailla on että ne ovat erittäin läheisissä suhteissa Kiinan kanssa ja myyvät sitten kiinalaisille yrityksille maitaan tai vuokraavat niitä niiden käyttöön.

Tämäkö on sitä sinulle läheistä sosialismia joita näissä maissa harrastetaan ja jos on niin kerro miksi länsimaiden pitäisi sitten sallia ulkomaalaisten omistaa ja harrastaa täällä yritystoimintaa ja omistaa maista tai yhtään mitään jos ei sosialistisissa maissakaan se ole suotovaan.

Äänestä

Laittomille työläisille ei arvattavasti kerry esim. eläkettä eikä muuta sosiaaliturvaa lainkaan. Toisaalta he lienevät pakotettuja työskentelemään alla laillisten työläisten palkkatason eli vievät lailliselta työvoimalta työt. Tällainen kehitys ei ole loppuviimeksi kenenkään etu. Tällä asialla ei ole rasismin=rotusorron kanssa mitään tekemistä, vaan kyseessä on oikeudenmukaisuus. Hyvä Obama!

Äänestä

Mitähän mieltä asiasta on se taannoin Hesarin jutussa haastateltu musta duunari joka menetti työnsä laittomien siirtolaisten takia. Paikallinen tehdas palkkasi laittomia siirtolaisia jotka tekevät töitä alta kaikkien minimipalkkojen ja irtisanoi Amerikkalaiset duunarit. Samaa on tapahtunut paljon Amerikassa. Amerikkalaisistakin kuuluu 60 prosenttia työväenlukkaan johon kuuluvista suurella osalla on vaikeuksia selvitä palkallaan. Mikseivät rasismin vastustajat ole huolissaan tämän ryhmän toimeentulosta vai eikö mokuttajien maailmassa ole olemassa likaisia ja raskaita työtä tekeviä duunareita.

Äänestä

Ideologista bullsihittiä valkoisen länsimaisen miehen työpanos ei ole niin suuri että se pystyisi kaikki muut kansat elättää, vaikka te näytätte uskovan sen olevan vhm:n velvollisuus.
Rajat ylläpitävät rauhaa ja turvallisuutta, rajojen aukaiseminen johtaisi ennennäkemättömään anarkiaan ja rikollisuuteen.
Suurimmaksi osaksi viime vuosisadan sodat olivat sisällissodat.

Laiton siirtolainen on laiton siirtolainen jolle ei pidä antaa kaikkia samoja oikeuksia kuin mitä kantaväestöillä on siksi että siitä olisi haittaa alkuperäisväestölle tasa-arvo on toissijaista oleellista on se onko homma järkevää vai ei.
"Yksi maailma, yksi planeetta yksi yhteinen kotimaa"
Oletko pöljä idiootti jos et kerran tajua että se johtaisi maailmanlaajaan diktatuuriin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mot rasismen kirjoitti:

Loistava uutinen: presidentti Obama ja USA:n kongressi aikovat todellakin myöntää lailliset oikeudet 12 miljoonalle "laittomalle" siirtolaiselle. Amnestia, jonka USA:n oikeisto pystyi Bushin aikana vielä estämään, on nyt vihdoin tulossa. Tämä on suuri voitto rasismin vastaisille voimille ja vastaavasti valtava tappio USA:n rasistiselle äärioikeistolle ja konservatiiveille, ja myöskin vahva signaali myöskin Euroopalle siirtyä samalle sosiaalisen oikeudenmukaisuuden linjalle suhteessa tuhansiin siirtolaisiin, joilta tällä hetkellä puuttuu kansalaisoikeudet. Jos ihmiskunta joskus tahtoo saavuttaa pysyvän rauhantilan ja sosiaalisen tasa-arvon, rajojen nykymuodossaan on lakattava olemasta, ja "laittoman siirtolaisen" käsitteen siirryttävä historian roskakoriin. Yksi maailma, yksi planeetta, yksi yhteinen kotimaa - tämä on vielä utopiaa, mutta sen toteuttaminen on nykyisen ja tulevien sukupolvien tärkein tehtävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu