mitä tehdä???

Olen tavannut ihanan miehen puolisen vuotta sitten.Meillä on avoin suhde.Molemmat tykkäävät toisistaan ja ovat kiinnostuneita toisistaan.
mutta käy ilmi,että hänen mustasukkaisuutensa tulee voimakkaasti esiin.Olen minäkin hänestä hiukan siis terveellä tavalla mustasukkainen.Hän on myöntänyt minulle,että on minusta mustasukkainen.Hän vihjailee siittä,että kun minulle on miehet tulleet juttelemaan ja muutenkin pyörivät ympärillä baarissa.Tykkään jutella erilaisten ihmisten kanssa ja olen todella sosiaalinen.Niin miksi en voisi jutella ihmisten kanssa ja kun en ole varattu niin enhän siinä petä ketään.?Itse en ole mustasukkaista sorttia.Olen kyllä kertonut miehelle tunteistani häntä kohtaan.Ja sen,että haluaisin hänen kanssa vakavaa.Haluaisin olla tämän miehen kanssa,koska minulla on vahvoja tunteita häntä kohtaan.Mutta herra x arkailee kertoa sitä haluaako hän olla.Mitä hän pelkää????Minua loukkaa se,että hän sanooo minulle muista miehistä.Ja jos minä menen baariin kavereiden kanssa ja pyydän häntäkin mukaan,hän vain toteaa että kyllä minä saan seuraa baarista muista miehistä.Tämä loukkaa minua.
Miten saan herra x uskomaan minua,että olen tosissani ja sen että minuun voi luottaa????En ole pettänyt häntä ja tähän mieheen olen palavasti ihastunut.Olisin onnellinen hänen kanssaan.
Mitä tehdä????? Apuja kaivataan!
Olen aivan rikki.En halua enempää sydänsuruja.
5921
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siinä mielessä täällä samankaltaista että työn puolesta joudun olemaan paljon tekemisissä miesten kanssa
ja osin myös vapaa-ajalla, eli siis lähinnä koulutuksissa sun muuta.
Mies ei sitä hyvällä katso, ei todellakaan. Hän pelkää menettämistä ja sitä ettei ihan 100 % voi luottaa
siihen mitä siellä sitten tapahtuu. Varsinkin kun menot on illalla ja ravitsemusliikkeissä.
Pelkää viinan sumentavan aivot ja harrastamaan harkitsemattomia tekoja, johon mulla ei ole minkään valtakunnan tarvetta- rakastan häntä ihan kympillä ja haluan olla vain ja ainoastaan hänen.

Oon nyt tehnyt ihan selkeän eron siihen mitä kotona ja mitä muualla tapahtuu.
Jos joudun tai haluan lähteä jonnekkin iltamenoihin, niin olen ihan selvästi kertonut minnekkä menen, kenen kanssa, antanut tarvittaessa vaikka puhelinnumeroita jos omasta kännystä loppuu virta.
Mikä on täällä kotona meidän elämää on vaan meidän--- tähän on välillä pitänyt tehdä tiukkaa rajaa---
ja tässä kohti jouduin luopumaan osasta omia periaatteitani siinä mielessä että kun täällä on ollut
aina mahdollista piipahtaa niin pitkein keskusteluiden tuloksena päätin luopua siitä perheonnen
tähden.

Mies kaipaa SELKEYTTÄ !

Epäselvät tilanteet ei mene ollenkaan jakeluun, tulee turhaa mustasukkaisuutta ja vainoharhoja, vaikka
mitään ei käytännön elämässä tapahdu.

Osin olen myös tehnyt niin että kertakaikkiaan esittelen tyypit toisilleen- tässä on x - tässä on y,
siinä ne möröt saavat sitten ihan inhimilliset kasvot.

Vasta oli tiukka paikka, mun piti valita miehen ja pomon välillä . Molemmat IHAN SAIRAAN mustasukkaisia
mun ajasta, eivät tule toimeen keskenään PÄTKÄÄKÄÄN ja lopulta käskivät valita että kumpiko.
Ihan kipeä tilanne, minä siinä puun ja kuoren välissä, valitsin tottakai miehen. Mutta inhaa tuommoinen
varsinkin kun se kärjistyy noin pitkälle, ja kun molempia tarvitsee.

Jos sinä haluat sen miehen pitää niin suosittelisin kyllä puhumaan ihan suoraan ja rehellisesti asioista
kun miehet ei tahdo ymmärtää mitään vihjailuita ja kertoa että haluat hänet kyllä, vaikka on tarve myös
"omiin ympyröihin" ja menoihin. Se ei ole häneltä pois jos joskus käyt muidenkin kanssa ulkona, voi olla
että tulee enempi säpinää siihen parisuhteeseen kun ei olla 24/7 nokikkain ! Tsemiä !

Äänestä
  • >>>Vasta oli tiukka paikka, mun piti valita miehen ja pomon välillä . Molemmat IHAN SAIRAAN mustasukkaisia mun ajasta, eivät tule toimeen keskenään PÄTKÄÄKÄÄN ja lopulta käskivät valita että kumpiko. Ihan kipeä tilanne, minä siinä puun ja kuoren välissä, valitsin tottakai miehen.

    Siis mitä ihmettä? Ethän sinä voi pomoasi valita tai jättää valitsematta muuten kuin vaihtamalla työpaikkaa. Käskikö mies tosiaan sinun valita työpaikan ja hänen välillä? Ja pomo esitti saman vaatimuksen? Ja sinä siis jätit työpaikkasi?

    Vai tarkoitatko vain, että kieltäydyit jostain ylityöprojektista, koulutuksesta tai firman iltabileistä miehesi mieliksi? Mitä siinä tapauksessa tarkoitat sillä, että pomokin käski valita hänen ja miehesi välillä, jos kerran kuitenkin saat jatkaa työpaikassasi vaikka "valitsit miehesi"? Vai onko sinulla kuitenkin myös muunlainen kuin työsuhde sen pomosi kanssa?

    Kuka "on voinut piipahtaa" missä? Pomosi, työkaverisi tai asiakkaasi teillä kotona työasioissa, vai? No en kyllä minäkään miehesi sijassa moista sietäisi, ei sinun ajankäyttösi tai mustasukkaisuuden takia vaan siksi että ihmisen pitää saada olla rauhassa omassa kodissaan ilman että siellä lappaa porukkaa milloin sattuu.

    Jotenkin vaikuttaa että sinulla on suuria vaikeuksia pitää työsi ja yksityiselämäsi erillään. Sitä kannattaa harjoitella, muutenkin kuin avio-onnen takia.

    Äänestä

minulla on vähän samankaltainen tilanne miehen kanssa, jota tapailen. olemme tunteneet vajaan puoli vuotta, ja olemme edelleenkin vain tapailu vaiheessa, koska mies ei kuulemma pysty enempään. kuitenkin hän osoittaa mustasukkaisuutta, kun lähden omien ystävieni kanssa viettämään iltaa. itse epäilen että tällä miehellä on sen verran huono itseluottamus, että ei sitten kenties pysty sitoutumaan, ja pelkää, että löydän baarista parempaa seuraa. itse välitän tästä miehestä hyvin paljon, mutta en tiedä miehen tunteista itseäni kohtaan, ei suostu/osaa puhua asioista. tapaamme melko harvoin, kylläkin viikottain, minua vaivaa, kun en voi ottaa miehestä selkoa. vai onko hän sitten kenties vain seksin perässä?!

Äänestä

Miten aloitus liittyy avoimeen suhteeseen?

Äänestä

palstalla, sopisi enemmän tuonne etäsuhteet palstalle?

Teillä ei ole avoin suhde vaan ihan normaali seurustelusuhde. Avoimeen suhteeseen kuuluu vapaus harrastaa seksiä muidenkin kuin sen oman puolison kanssa…

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätoivoinen tyttö kirjoitti:

Olen tavannut ihanan miehen puolisen vuotta sitten.Meillä on avoin suhde.Molemmat tykkäävät toisistaan ja ovat kiinnostuneita toisistaan.
mutta käy ilmi,että hänen mustasukkaisuutensa tulee voimakkaasti esiin.Olen minäkin hänestä hiukan siis terveellä tavalla mustasukkainen.Hän on myöntänyt minulle,että on minusta mustasukkainen.Hän vihjailee siittä,että kun minulle on miehet tulleet juttelemaan ja muutenkin pyörivät ympärillä baarissa.Tykkään jutella erilaisten ihmisten kanssa ja olen todella sosiaalinen.Niin miksi en voisi jutella ihmisten kanssa ja kun en ole varattu niin enhän siinä petä ketään.?Itse en ole mustasukkaista sorttia.Olen kyllä kertonut miehelle tunteistani häntä kohtaan.Ja sen,että haluaisin hänen kanssa vakavaa.Haluaisin olla tämän miehen kanssa,koska minulla on vahvoja tunteita häntä kohtaan.Mutta herra x arkailee kertoa sitä haluaako hän olla.Mitä hän pelkää????Minua loukkaa se,että hän sanooo minulle muista miehistä.Ja jos minä menen baariin kavereiden kanssa ja pyydän häntäkin mukaan,hän vain toteaa että kyllä minä saan seuraa baarista muista miehistä.Tämä loukkaa minua.
Miten saan herra x uskomaan minua,että olen tosissani ja sen että minuun voi luottaa????En ole pettänyt häntä ja tähän mieheen olen palavasti ihastunut.Olisin onnellinen hänen kanssaan.
Mitä tehdä????? Apuja kaivataan!
Olen aivan rikki.En halua enempää sydänsuruja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu