Äitini ärsyttää minua välillä suunnattomasti, ja otamme välillä pahastikkin yhteen.
Olen n. 19 vuotias tyttö, asun vielä vanhempieni luona, äitini on noin 55.v
Rakastan vanhempiani suunnattomasti, mutta välillä ajattelutapojen erot vain törmäävät toisiinsa.
Vanhempani ovat syvästi uskonnollisia, esim. homous on sairasta, tupakointi ja viinanjuonti on aivan kamalaa puhumattakaan liiasta seksin puhumisesta joka paikassa.
Olen jo aikuinen ja minulla on omat mielipiteeni. Uskon itsekin Jumalaan, mutta hyväksyn silti homot ja lesbot, ja hieman erilaisetkin ihmiset. Eikö ihmiset pitäisi tuntea ennen kuin heitä voi tuomita?
Kun mainitsen jotain vastaan vanhemmilleni, varsinkin äidille, hän syyttää minua siitä etten tue häntä. Tottakai tuen häntä, mutta en voi taistella omia näkemyksiäkään vastaan, enkä voi muuttaa mielipiteitäni äitini mieliksi. Vanhemmillanikin saa olla omat mielipiteet, välillä kuitenkin toivoisin edes HIEMAN avarakatseisempaa ajattelutapaa.
Lisäksi, minua kohdellaan vieläkin kuin jotain 10 vuotiasta. Esim. jos televisiossa on joku romanttisempi kohtaus, ollaan kanavaa heti vaihtamassa. Eikö tämä mene jo vähän liiallisuuksiin?? Olen jo aikuinen
Miten saisin vanhempani ymmärtämään, että voimme olla ystäviä, vaikka ajattelemmekin eri tavalla? Ettei erit mielipiteet aina suututtaisi heitä.
Olen n. 19 vuotias tyttö, asun vielä vanhempieni luona, äitini on noin 55.v
Rakastan vanhempiani suunnattomasti, mutta välillä ajattelutapojen erot vain törmäävät toisiinsa.
Vanhempani ovat syvästi uskonnollisia, esim. homous on sairasta, tupakointi ja viinanjuonti on aivan kamalaa puhumattakaan liiasta seksin puhumisesta joka paikassa.
Olen jo aikuinen ja minulla on omat mielipiteeni. Uskon itsekin Jumalaan, mutta hyväksyn silti homot ja lesbot, ja hieman erilaisetkin ihmiset. Eikö ihmiset pitäisi tuntea ennen kuin heitä voi tuomita?
Kun mainitsen jotain vastaan vanhemmilleni, varsinkin äidille, hän syyttää minua siitä etten tue häntä. Tottakai tuen häntä, mutta en voi taistella omia näkemyksiäkään vastaan, enkä voi muuttaa mielipiteitäni äitini mieliksi. Vanhemmillanikin saa olla omat mielipiteet, välillä kuitenkin toivoisin edes HIEMAN avarakatseisempaa ajattelutapaa.
Lisäksi, minua kohdellaan vieläkin kuin jotain 10 vuotiasta. Esim. jos televisiossa on joku romanttisempi kohtaus, ollaan kanavaa heti vaihtamassa. Eikö tämä mene jo vähän liiallisuuksiin?? Olen jo aikuinen
Miten saisin vanhempani ymmärtämään, että voimme olla ystäviä, vaikka ajattelemmekin eri tavalla? Ettei erit mielipiteet aina suututtaisi heitä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet tarpeeksi vanha ymmärtääksesi että et voi muuttaa vanhempiasi. Mitä sinä VOIT tehdä on hyväksyä heidät sellaisina kuin he ovat. Heidän katsontakantansa eroaa omastasi, mutta se ei tee heistä suinkaan pahoja, kuten itsekin annat rivien välistä lukea.
Niin kauan kuin asut heidän kodissaan, kuvittele että sinä olet siellä heidän kunniavieraanaan (ehkä se auttaa) ja toimi sen mukaan: Arvosta heitä vanhempinasi ja ihmisinä jotka tarjoavat sinulle vieraanvaraisuutta.
Aivan turhaan edes otat puheenaiheita esille joista tiedät jo etukäteen jokaisen pahoittavan mielensä.
Ei tarvitse olla Eistein tietääkseen että sovun säilyttämiseksi sinä (siis kunniavieraana) vain myontelet - on niin helppo sanoa:" Aivan niinn, aivan niin, ihanko totta, noinko sinä ajattelet, no onhan se niinkin, voihan sitä noinkin katsoa, kunnioitan mielipidettäsi jne. jne."
Niin kauan kuin sinä osallistut vanhempiesi jokapäiväiseen talouteen, on kaikkien edun mukaista sinun toimia hyväntahdonlähettiläänä, ja mitä tahaansa ajatteletkin, pidät ne omina tietoinasi.
Iloitse ajatuksesta että suurin osa suomalaisista yhtyy sinun ajatusten juoksuun!
Ikäisesi nuoren aikuisen ei pitäisikään olla joka asiassa samaa mieltä vanhempiensa kanssa, koska muutenhan sinusta ei kehittyisi sitä mitä sinä olet ja tulet olemaan. Vanhempasi ovat myös turvallinen harjoittelukenttä silloin kun ollaan eri mieltä toisen ihmisen kanssa. Sellaisia tilanteita tulee elämässäsi vielä lisääkin vastaan, koska me ihmiset olemme erilaisia ja joskus kinaamme asioista emmekä niinkään siitä, mitä joku toinen on ihmisenä.
Oletko ajatellut muuttaa omaan asuntoosi? Sillekin alkaisi aika olemaan selvästi kypsä.
En ajattele vanhempiani pahoina ihmisinä, päinvastoin. Kunnioitan heitä monessa suhteessa hyvinkin paljon. Normaalisti yritänkin suhtautua asioihin mahdollisimman neutraalisti vanhempieni läsnäollessa. Silti, olisi kiva jos vanhempanikin voisivat hyväksyä sen, että myös minulla on omat mielipiteeni eikä minua heti syytettäisi petturuudesta yms.
Jos olen asiasta eri mieltä, en halua myötäillä..miksi niin tekisin?? Olen sitten mielummin vaikka hiljaa.
Mutta, ehkä parempi antaa asian vain olla. Ei kannata pilata välejä riitelemällä mielipide-eroista. Niistä voisi kyllä kypsästi keskustella, mutta vanhempieni kanssa se ei vain onnistu (ei tarkoita sitä, että pidän vanhempiani pahoina).
Minulla oli aina hyvät välit isään, vaikka uskonnosta ajattelimme eri tavalla. Hän oli hyvin rakastava ihminen, mutta nuo uskonnolliset ahdasmielisyydet eivät koskaan hänestä kuluneet pois. Ole iloinen, jos itse osaat ajatella avarammin, älä yritä muuttaa toisia. Uskonto on monelle sellainen vanginvartija, jonka otteista ei pääse irti, jos ei jonkin shokin kautta. Toisaalta uskonto voi 'pelastaa' monelta vaikeudelta elämässä. Kaikessa on hyviä ja huonoja puolia. Huonoin suhtautumiskeino varmaan olisi alkaa korostaa erilaista ajatteluaan ja alkaa tehdä juuri noita asioita, joita vanhempasi kammoksuvat, ihan vain lapsellisen uhmakkaasti. Et varmaan sellaiseen sortuisikaan?