Minulla on ongelma sen asian kanssa että poikaystäväni on hyvä ystävä entisen tyttöystävänsä kanssa. siitä on toki aikaa useampi vuosi kun ovat eronneet (olivat pari vuotta yhdessä) ja olivat ystäviä pitkään jo ennen kun minä tapasin poikaystäväni kanssa. he ovat jopa asuneet yhdessä erottuaan ystävinä taloudellisista syistä. aluksi tämä ei ollut minulle ongelma mutta myöhemmin olen huomannut että koen erittäin epämiellyttäväksi sen että he pitävät yhteyttä ja olen ihan tuskissani sen ajan kun he näkevät toisiaan.
sairastan vakavaa masennusta (jo kolmatta vuotta) ja olen piakkoin pääsemässä aloittamaan terapian jossa aion tästäkin keskustella koska luulen se johtuvan omasta alemmuuden ja heikkouden tunteistani. pidän tätä menestynyttä tyttöä minua parempana, kauniimpana ja miellyttävämpänä kuin itseäni ja pelkään niin että poikaystävänikin pitää. tosin hän on kommentoinut että olemme yhtä kauniita.
en niinkään pelkää että heidän välillään tapahtuisi jotain sopimatonta, mutta inhottaa silti ajatus heidän ystävyydestään. varsinkin kun en henkilökohtaisesti tästä tytöstä/naisesta pidä. olen hänet tavannut. haluaisin niin että asia ei vaivaisi minua, ja voisin olla rauhassa kun he näkevät ja pitävät yhteyttä, mutta pelkään paniikkikohtausta jonka olen jo kerran saanut kun olin muutenkin tosi huonossa jamassa. olemme keskustelleet paljon tästä poikaystäväni kanssa ja hän ei suostu millään ymmärtämään minua ja ihmettelee miksi koen asian niin voimakkaasti kun mitään syytä ei ole.
olen ihan epätoivoinen. mitä mieltä te olette?
sairastan vakavaa masennusta (jo kolmatta vuotta) ja olen piakkoin pääsemässä aloittamaan terapian jossa aion tästäkin keskustella koska luulen se johtuvan omasta alemmuuden ja heikkouden tunteistani. pidän tätä menestynyttä tyttöä minua parempana, kauniimpana ja miellyttävämpänä kuin itseäni ja pelkään niin että poikaystävänikin pitää. tosin hän on kommentoinut että olemme yhtä kauniita.
en niinkään pelkää että heidän välillään tapahtuisi jotain sopimatonta, mutta inhottaa silti ajatus heidän ystävyydestään. varsinkin kun en henkilökohtaisesti tästä tytöstä/naisesta pidä. olen hänet tavannut. haluaisin niin että asia ei vaivaisi minua, ja voisin olla rauhassa kun he näkevät ja pitävät yhteyttä, mutta pelkään paniikkikohtausta jonka olen jo kerran saanut kun olin muutenkin tosi huonossa jamassa. olemme keskustelleet paljon tästä poikaystäväni kanssa ja hän ei suostu millään ymmärtämään minua ja ihmettelee miksi koen asian niin voimakkaasti kun mitään syytä ei ole.
olen ihan epätoivoinen. mitä mieltä te olette?
Vastaukset 5
Vanhimmat
luulen, että juuri masennuksesi tekee asiasta niin ongelmallisen.. huom. luulen
itse sairasti lievää masennusta, tai periaatteessa olen juuri toipumisvaiheessa. pääsin hoitoon ajoissa, sillä vanhempani maksoivat sen yksityisellä puolella. kuitenkin juuri masennuksen takia minäkin sain paniikkikohtauksia mitä ihmeellisimmistä asioista. toisinaan samat asiat vaivasivat minua kovin, toisinaan ne eivät tuntuneet miltään. ja joistain asioista saattoi muodostua minulle "pakkomielteisen pahoja" vailla mitään järkevää syytä. poikaystäväni ymmärsi masennukseni lähinnä pinnallisella tasolla. eihän hän tietenkään voinut tajuta sitä eroa mikä minun päässäni oli silloin, kun kaikki oli hyvin ja silloin, kun minulla oli oikein paha hetki. hän kieltäytyi ymmärtämästä ja uskomasta joitain tiettyjä asioita ym. se on aika rankkaa, kun toinen ei ymmärrä. ja sitten kun toinen ei ymmärrä olo menee vielä pahemmaksi ja, kun olo menee pahemmaksi kaikki ne samat ongelmat tuntuvat vielä pahemmalta, ja sitten kun ne asiat tuntuvat pahemmalta, poikaystävä ymmärtää vielä vähemmän ja sitten sinusta tuntuu taas pahemmalta jne. se on kierre.
olet pääsemässä hoitoon, mutta mitään pika-apua terapia tai muu ei tuo sinulle tai parisuhteellesi. meillä ainakin asiat menivät entistä pahemmaksi, kun vanhoja haavoja alettiin repiä auki. mulla siis masennuksen taustalla seksuaalista hyväksikäyttöä ja muutenkin luottamuspulaa miehiä kohtaan.. mutta pikkuhiljaa kaikki on alkanut parantua, nyt kun minäkin olen kunnossa. ja oikeastaan tuntuu siltä, että parisuhde on vahvempi, sillä olemme pysyneet yhdessä, vaikka kaikkea pahaakin on tapahtunut.
voimia sinulle.. yritä olla ajattelematta liikaa. :) en tuon exä-ystävyyden suhteen oikein ole kohtalotoveri, mutta toivottavasti minusta on apua, edes rohkaisijan muodossa.
Kiitos vastauksestasi! tuo auttoi aivan mielettömän paljon. olen kyllä itsekin miettinyt tuota ongelmaa niin, että se johtuu tästä sairaudesta ja siitä kuinka en arvosta itseäni yhtään ja pelkään hylätyksi tulemista, kun tuntuu että miksi ihmeessä joku haluaisi näin mitättömän ihmisen kanssa jaksaa, joka vielä riehuu välillä hullun lailla ihan älyttömistä jutuista. Lisäksi luottamuspulaa on edellisestä pitkästä suhteesta, jossa tulin petetyksi ja vedätetyksi pitkään ja moneen otteeseen. Tämä exä ei ole järjellä ajateltuna minulle oikeasti mikään uhkatekijä, hän vaan sattuu olemaan hyvin kaunis, menestynyt ja ahkera ihminen ja sitten pelkään että poikaystäväni haluaisi jonain päivänä sen tyylisen ihmisen, eikä tällaista opiskelut keskeyttänyttä, työkyvytöntä, epäonnistunutta, laiskaa onnetonta itkupilliä. Mutta todellisuudessa muistutan hyvinkin paljon itse tuota exää, silloin kun kaikki on hyvin. ehkä olen niin katkera, että olen sellaisesta miellyttävästä ihmisestä, joka olen ollut, luisunut tähän tilanteeseen ja pelkään ettei paluuta ole.
Tämä mitä sanot:
"juuri masennuksen takia minäkin sain paniikkikohtauksia mitä ihmeellisimmistä asioista. toisinaan samat asiat vaivasivat minua kovin, toisinaan ne eivät tuntuneet miltään. ja joistain asioista saattoi muodostua minulle "pakkomielteisen pahoja" vailla mitään järkevää syytä."
kuulostaa niin juuri minulta itseltäni. se on ihan käsittämätön juttu, mutta välillä järki vaan sumenee ja kamala paha olo, viha, pelko, hulluus valtaa koko pääkopan.
ihana kuulla että olet saanut apua ja se on auttanut =) toivon että minäkin pääsisin pienin askelin kohti parempaa suuntaa ja saisin itseni sekä parisuhteeni taas raiteilleen. minulle on jo suuri askel että jaksan uskoa hyvään tulevaan, aina ei ole niinkään ollut. olen ollut niinkin epätoivoinen, että yritin jopa päästä täältä maailmasta jo kerran pois.
onnea teille ja kiitos rohkaisusta! ihanaa että joku jaksaa välittää, vaikka kyseessä on ihan tuntematon ihminen =)
Itse myös masennusta sairastaneena voin kyllä sanoa että vaikka tuntuu että oli jotain "ennen" ja että masentunut olotila on se nykyinen (ehkä jopa se oikea) minä niin ei se onneksi ihan niin mene. Minä kehitys menee kokoajan eteenpäin. On olemassa normaalitila - masennus - vahventunut normaalitila. Eli itse koen, kun nyt masennuksen syvimmästä vaiheesta on kulunut viisi vuotta, että olen vahvempi ja viisaampi kuin ennen. Nyt minulla on paremmat keinot selvitä mahdollisista tulevaisuuden kriiseiltä ja vastoinkäymisiltä. Se, että olet vasta paranemisvaiheessa tarkoittaa vaan sitä, että prosessi on vielä kesken, mutta kun siitä selviät ja annat ajan kulua niin olet paljon vahvempi, kypsempi ja kiinnostavampi ihminen kuin miehen ex. Itse en masennus aikana seurustellut vaan koin olevani erittäin yksin silloin. Vaikka seurustelu kumppani ei tunteita oikein ymmärtäisikään, niin uskon että on parempi että lähellä on ihminen joka on ns. normaali tilassa. Maailma ei ehkä silloin ole kokonaan niin synkkä ja vaikea paikka. Jokainen kokee tietenkin asiat omalla tavallaan.
Tuosta ex:n tapailusta.... Tällä hetkellä seurustelen ja itse en ehkä hyväksyisi jos poikaystäväni tapailisi entistään. Minun olisi vaikea ymmärtää mitä asiaa heillä olisi enää toisilleen?! Entinen on entinen ja sillä selvä. Suhteen yleensä lopettaa jompikumpi osapuoli ja silloin on mahdollista että toinen haluaisi vielä suhdetta jatkaa. Tällöin on mielestäni järkevintä vaan katkasita välit kokonaan ja toipua ja irrottautua toisesta. Eriasia tietenkin jos suhde on päättynyt siihen että välit ovat menneet lähes sisarusmaisiksi ja kumpikaan ei tunne seksuaalista vetovoimaa toista kohtaan. Miten ja miksi miehesi entinen suhde päättyi?
Kiitos vastauksesta. tuo kannustaa hirveästi yrittämään! olen kyllä ajatellutkin että jos tästä kaikesta ehjänä selviän, minun on pakko olla sen jälkeen vahvempi ihminen. minä olen kokenut poikaystäväni läsnäolon erittäin hyvänä juttuna masennukseni aikana. sairastuessani olin yksin, ehdin sairastelemaan lähes 2 vuotta yksin ja seurustelemaan alettuani olen monessa asiassa saanut hirveästi tukea, lohtua ja kannustusta poikaystävältäni. miinuspuolena tuli sitten se hylätyksi tulemisen pelko ja varmaan sitä kautta tuo kamala mustasukkaisuus.
poikaystäväni erosi tyttöystävästään tietääkseni ihan omasta tahdostaan ja olen ymmärtänyt että tyttö ei jäänyt mitenkään roikkumaan perään vaan oli vähän niinku samaa mieltä eroamisesta. että sen suhteen ei pitäisi olla mitään pelättävää. enkä haluaisi olla mikään määräilevä tyttöystävä joka päättää ketä poikaystäväni saa tapailla ja ketä ei. pelkään vaan niitä paniikki-ahdistuneisuuskohtauksia, joita olen saanut kun tiedän heidän tapaavan. se ahdistus ja tuska vaan iskee, vaikka en haluaisi. se on käsittämätöntä mutta en pysty hallitseen sitä ja siitä aiheutuvat fyysiset kivut ja pahoinvointi ovat yhtä tuskaa. siinä vaiheessa poikaystävästäni ei ole mitään apua, päinvastoin, koska sitä juttua hän ei pysty ymmärtämään ja oloni pahenee ja hän pitää minua ihan kamalana ja kierre pahenee. sitten kun kohtaus on ohi, tajuan taas että siitä exästä ei ole minulle mitään haittaa. huhhuh.
haluaisin vaan niin oppia olemaan sinut heidän ystävyytensä kanssa vaikka kieltämättä epäilen että en ainakaan koskaan itse tule pitämään henkilökohtaisesti tästä tytöstä.
Jos ihan suoraan saan sanoa niiiin.....
En itsekkään kyllä hyväksyisi ja jaksaisi tuollaista katsoa. Jos miehesi vähättelee sua kun puhut asiasta hänelle niin asia on tosi huono, mun mielestä :( Miehen pitäis tehdä sulle erittäin selväksi tuo kaveri suhde ja sanoa sulle myös että sä olet niin tärkeä hänelle et ei ikinä halua entisen naisen kaveri suhteella pilata tän hetkistä suhdetta, jos hän ymmärtää sun huonon olon ja sua ahdistaa tilanne niin pitäisi miespuolisen raksuttimet käydä ja huomata että tyttöystävällä on muutenkin vaikeeta. Mä en luota tollaseen enkä halua kenellekkään samaa, mulla erotilanne meneillään, mies petti monesti ja oli myös lapsuuden ystäväni kanssa joten en pysty enää luottamaan kehenkään ja kaikkia tarvisi mukamas epäillä, mutta sinuna myös olisin miettinyt kaikki vaihtoehdot, hyvät sekä pahat. Juttele miehen kanssa ja jos hän sua ymmärtää ja rakastaa niin hän tekee kaikkensa sun eteen ja sun parantumisen eteen, toihan vaan pahentaa sitä. On myös hyvä käydä miehen kanssa masennus sairautena läpi koska se tekee usein juuri itsetunnon tuskia ja mies ei välttämättä sitä osaa ajatella. Kun saat itsesi kuntoon niin näät asian aivan eri tavalla ehkä jopa todellisempana koko tilanteen. Muista että säkin olet nainen ja me ollaan ylpeitä siitä, vaadi kunnioitusta!!:) Miten teillä muuten luottamuksen kanssa, onko uskottomuutta ollut, vai mistä luulisit sun päilysten johtuvan? Pärjäile!!! :)