Ovatko kaikki kirkot näin ahneita?

"Ikivanha laki ajaa pariskunnan tilaltaan

Englantilainen pariskunta joutuu myymään tilansa, koska Henrik VIII:n ajalta peräisin oleva laki pakottaa heidät maksamaan noin 260 000 euron edestä paikallisen kirkon ylläpitomaksuja.

Warwickshiressä sijaitseva 1400-luvulta peräisin oleva kirkko lähetti äskettäin tuhdin laskun Adrian ja Gail Willbankille, kertoo E24-sivusto The Guardiania lainaten. Gail Willbank peri Gleben tilan 90-luvun puolivälissä, ja ensimmäinen lasku pirahti postiluukkuun pian sen jälkeen.

He saivat tuolloin vihiä siitä, että joutuvat ikivanhan lain perusteella maksamaan kirkon korjauksista ja uudistuksista. He ovat tilan haltuunoton jälkeen taistelleet välttyäkseen maksuilta, mutta hävisivät taistelun viime vuoden joulukuussa ja joutuvat nyt huutokauppaamaan tilansa. Asianajokuluihin hurahti 280 000 euroa.

Kirkon ylläpitomaksut perustuvat eräänlaiseen osamaksuun siitä, että kirkko aikoinaan lahjoitti 1,1 hehtaaria maata tilanomistajille. Pari avioitui kirkossa, mutta tilan he ovat vuokranneet ulos. Itse he kasvattavat lampaita Walesissa.

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/73326-ikivanha-laki-ajaa-pariskunnan-tilaltaan
2106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

taitaa tässä kukkia :)

Äänestä

Vanhentuneesta laista, joka täytyisi muuttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.. kirjoitti:

"Ikivanha laki ajaa pariskunnan tilaltaan

Englantilainen pariskunta joutuu myymään tilansa, koska Henrik VIII:n ajalta peräisin oleva laki pakottaa heidät maksamaan noin 260 000 euron edestä paikallisen kirkon ylläpitomaksuja.

Warwickshiressä sijaitseva 1400-luvulta peräisin oleva kirkko lähetti äskettäin tuhdin laskun Adrian ja Gail Willbankille, kertoo E24-sivusto The Guardiania lainaten. Gail Willbank peri Gleben tilan 90-luvun puolivälissä, ja ensimmäinen lasku pirahti postiluukkuun pian sen jälkeen.

He saivat tuolloin vihiä siitä, että joutuvat ikivanhan lain perusteella maksamaan kirkon korjauksista ja uudistuksista. He ovat tilan haltuunoton jälkeen taistelleet välttyäkseen maksuilta, mutta hävisivät taistelun viime vuoden joulukuussa ja joutuvat nyt huutokauppaamaan tilansa. Asianajokuluihin hurahti 280 000 euroa.

Kirkon ylläpitomaksut perustuvat eräänlaiseen osamaksuun siitä, että kirkko aikoinaan lahjoitti 1,1 hehtaaria maata tilanomistajille. Pari avioitui kirkossa, mutta tilan he ovat vuokranneet ulos. Itse he kasvattavat lampaita Walesissa.

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/73326-ikivanha-laki-ajaa-pariskunnan-tilaltaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu