Kysyisin kohtalotovereilta,mikä avuksi yksinäisyyteen?Olen aika ujo nainen,enkä pysty hetkessä luomaan suhteita.Koti-ihmisenä en viihdy ravintoloissa yms.paikoissa.Liikun paljon,yksin.Minulla kylläkin ystäviä,mutta he asuvat niin kaukana,että harvoin tavataan.Eikä tekstailu ja soitteleminen tuo sitä riemun tunnetta,joka tulee kun nähdään.
Yksinäisyys "masentaa"
Yhä yhä
201076
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Yritä hankkia uusia ystäviä esim. netin kautta samalta paikkakunnalta. Aina voi myös kehittää jonkin uuden harrastuksen, jota voi itsekseen harrastaa/josta voi löytää uusia ihmisiä. Itse löysin muutama vuosi sitten skräppäyksen, kivojen asioiden muisteleminen tulee siinä kuin itsekseen ja saa hyvälle mielelle. Olen huomannut, että yleensä kiireinen elämä pitää yksinäisyyden poissa, ja niitä omia hetkiä alkaa oikein kaipaamaan.
Kiitos vastauksestasi kohtalotoveri:)Itse olen ujo lähtemään uusiin harratuksiin.Jos löytäisin ystävän uuteen harrastukseen,sehän olisi kuin lottovoitto ilman sitä rahaa;)Koetan pitää itseni kiireisenä,jotta yksinäisyys vähän helpottaisi,mutta ei ole kiva rääkätä itseään ihan loppuun ystävän puutteessa.
voihan sinne harrastukseen mennä tuntematta ketään ja saada sieltä sitten ehkä uusia kavereita. aika moni lähtee monenlaiseen uuteenkin mukaan ilman ketään tuttuja mukana.
itse ainakin muinoin testailin erästä kamppailulajia ja tutustuin siellä tyyppiin jonka kaltaisista pidän. samoin lähdin vaihtoon vuodeksi tuntematta tietenkään ketään etukäteen mutta tutustuin sitten toki joihinkin.
niin, ja olen melko synkeä ja misantrooppi ja inhoan tavallisia puheenaiheita kuten urheilu tai päivän politiikkauorut. silti aina muutaman kaverin olen onnistunut hommaamaan.
kannattaa kartoittaa kiinnostuksiaan ja miettiä mitä voisi ihan tosissaan harrastaa. pelkästään ihmisseuran takia jonkin mielenkiinnottoman tekeminen on kyllä tuhoontuomittua ja lisää vain sitä erillisyydentuntua ja masennusta. kokeiltu on. (ainejärjestötoimintaa kun kerta opiskelijana siihen "pitäisi" osallistua, vaan ei ole mua varten mikään moinen tavispaska)
Minä jäin eron jälkeen aika yksin. Huomasin että minulla ei ole kotipaikkakunnalla kovin läheisiä kavereita. Soiteltua tuli tosin pitkiä puheluja, läheisille kavereille. Yksikin vappu olin ihan yksin, se oli tosi ankeaa.
Sitten vaan vähitellen aloin itse pitämään yhteyttä ihmisiin. Esim. facebook on hyvä keksintö, olen löytänyt vanhat ystäväni uudelleen jopa 20 vuoden takaa. Olemme kirjoitelleet muutamien kanssa viikoittain ja olen tutustunut kirjoittelun kautta läheisemmin sellaisiin ihmisiinkin joiden kanssa olin 15 vuotta sitten hyvän päivän tuttu. Päivää piristää pienet muistamiset ihmisten kanssa facebookissa. Facebookystävien kanssa on tavattukin ja löytäisin heistä seuraa kun sitä tarvitsen.
Itse keräsin aikoinaa 5 vuotta rohkeutta lähteä joogaan. Jooga onkin sellainen harjoitus joka vahvistaa myös henkisesti. Nykyisin olen paljon rohkeampi, teen monia asioita joita en ennen olisi uskonut tekeväni, esim. aloitin tanssiharrastuksen.
Mahdollisia miesystäväehdokkaita vain en tahdo löytää, ja jos sellaiseen törmäänkin, ujous voittaa...
Nykyisin yksinäisyys tuntuukin juuri seurustelukumppanin kaipuuna, haluaisin jonkun jakamaan arkea kanssani ym.
Kiitän lämpimästi vastanneita:)Kyllähän minä voisin aloittaa vaikka uuden harrastuksen,mutta ujouteni takia en pysty menemään "seurapiiri kuvioihin".Pitäis saada vaan rohkaistua itsensä lähtemään johonkin uuteen mukaan.Onhan mulla jo paljon elettyä elämää takana,muttei se ujous ole kadonnut vieläkään.Jospa minäkin saisin tuon ujouteni vielä voitettua,elämä olisi varmasti paljon helpompaa.Lasteni ja ystävieni seurassa voin olla oma itseni,mutta kaikki vieras jännittää.
Olen useamman kerran yrittänyt netistä lähteä etsimään sivustoja, mitkä ei olisi "seuranhaku" palveluita, vaan ihan kaveri/keskustelu pohjalta. Mutta en vielä ole yhtään paikka löytänyt. Asun pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntee kaikki, mutta ystävät puuttuu. Olisi kiva käydä yhdessä lenkillä ja vaikka tanssimassa, mutta ei, yksin vaan kotona nyhjättävä.
Olen minäkin yksinäinen, mutta yritän täyttää iltani kaikenlaisella, mm. lenkkeilyllä. Toki mulla on harrastuskavereita, mutta heitä tapaan vain yhtenä tai kahtena iltana viikossa. Jotenkin sitä vain pitää jaksaa yrittää eteenpäin, avoimin silmin ja mielin. Sen olen huomannut, että Helsingin seudulla uusiin ihmisiin tutustuminen on todella vaikeaa. Ja todellisten ystävien saaminen...Lottovoitto? Eli et ole ainoa yksinäinen. Hyvin ymmärrän sun olotilaasi, ujolle ihmiselle tutustuminen on todella vaikeaa, vaikka kaikki sanovatkin, että pitää mennä ihmisten pariin.
Onhan täällä muitakin yksinäisiä ja ujoja.Tuo jo antaa toivoa kun en ole yksin yksinäisyyteni kanssa:) Kyllä sitä kaipais rinnalleen samanlaista,yksinäistä ihmistä.Silloin olisi jo 2 yksinäistä ihmistä jo "poissa kuvioista".Hienoja viestejä tuli muutamilta kohtalotovereilta,mutta kiitän kaikkia lämpimästi,jotka ovat kommentoineet keskusteluun:)
Aivan kuin olisin itse kirjoittanut. Ystävien saaminen sen varassa, että joku haluaa tutustua minuun. Ujona, huonolla itsetunnolla varustettuna ei suhteiden luominen suju. Kuntoilen myös, mutta aina yksin, yritän puolustella itseäni, että saampahan mennä omaa tahtiani. Sen verran otin itseäni niskasta kiinni että kävin, nyt jo 4 kertaa, jumpassa. Melkein kaikki sielläolijat hyvänpäivän tuttuja (työstä johtuen), mutta mutta, en osaa mennä keskusteluun mukaan, kuuntelen vaan sivussa. Vähäiset ystävät asuvat kaukana, ovat perheellisiä ja heillä omat juttunsa.
Odottavan aika on pitkä, mutta ensi keväälle on varattu matka, viikko ystävän ja hänen miehensä kanssa - eli siis kolmantena pyöränä, mutta kuitenkin.
Sinulle "aina yksinkö" oikein kaunista ja aurinkoista jatkoa,kuten myös kaikille jotka tämän lukevat:)
Hankkiudu eroon mahdollisesta viihde-elektroniikasta (tv, tietokone, netti yms) niin sen jälkeen et enää viihdy kotona kovin pitkiä aikoja, mikä on itseasiassa hyvä asia. Pakko lähteä ihmisten ilmoille kun kotona on niin tylsää. Ujous- ja yksinäisyysongelmatkin korjautuvat kuin itsestään viimeistään muutamassa kuukaudessa.
En kyllä allekirjoita tuota väitettä. Kyllä sitä saa vaikkapa kahviloissa istua ihan rauhassa. Ei siellä kukaan tule juttelemaan. Ainakaan mulle ei puhu siellä muut kuin kassaneiti ehkä. Ujoa ihmistä ei oikeasti ymmärrä kuin toinen samanlainen, valitettavasti näin se on.
Kun vihdoin lähdet ihmisten ilmoille pois sieltä himasta nyhjöttämästä, niin ei ole mitään järkeä istua yksikseen ja hiljaa jossain kahvilassa jossa on lähinnä perheenäitejä lastenrattaineen yms. Arvokas peliaika valuu tunti toisensa jälkeen ihan hukkaan (jos nyt jaksat siellä kahvilassasi edes tuntia nyhjöttää kunnes vetäydyt takaisin koneen äärelle).
Suuntaa sinne minne tutustumishaluiset vauhdikkaat sinkkunaisetkin menevät (eli ei ainakaan kahviloihin). Tarvittaessa rohkaisuryyppyä mukaan (esim. parin desin pieni viinapullo) jos tuntuu että mitään ei meinaa selvinpäin ujostellessa tapahtua.
Olen itsekin kyllä todella ujo (varsinkin yläasteella koulukiusauksen ym takia) mutta on pitänyt opetella selviytymiskeinot. Eli omalla kohdallani on ihan hyvin toiminut tämä: tv ja netti kaatopaikalle, mahdollisimman paljon ihmisten ilmoilla ja alkoholia pitää osata käyttää hyödyllisesti. Muuten saa olla yksin vaikka 10 vuotta ilman että mitään tapahtuu.
No kohtalotoverina en oikeastaan tiedä mitään hyvää keinoa tuohon ujouden poistamiseen. Itsellä kun ei niinkään ujous ole ongelma vaan pikemminkin sosiaalinen kömpelyys tai perisuomalainen jurous. En vain yksinkertaisesti osaa olla ihmisten parissa. Silloin harvoin kun tulee mahdollisuus päästä ihmisten pariin (firman pikkujoulut, tms), niin ensinnäkin yritän kaikin mahdollisin keinoin välttää sen keksimällä kaiken maailman verukkeita. Ja jos vihdoin viimein uskallan/viitsin mennä sinne, niin noin 90% todennäköisyydellä munaan itseni joko totaalisesti tai osittain ja seuraavana aamuna kiroan, että: "Olis taas pitänyt pysyä poissa noistakin pippaloista".
Mutta ujoushan on periaatteessa vain itseluottamuksen puutetta. Joten ihmeparannuksena ujouteen ehdottaisin nakkaamaan paskat kaikille ja kaikelle ja tekemään mitä huvittaa. 100 vuoden päästä kukaan ei kumminkaan sitä enää muista. Itse en ole tuota vielä kokeillut, mutta enköhän tässä joku kaunis päivä pistä kunnolla ranttaliksi!
nuorempana, mutta yhtä ujona, niin sanotusti "nakkasin paskat kaikille", hain seuraa ja ystäviä alkoholin avulla, olin tosi reipas ja rohkea, mutta ne ystävyydet tahtoi loppua viimeistään seuraavana aamuna, ja seuraksi jävi vain morkkis. Se se onkin huono kaveri!
Ja joku vielä kehottaa hävittämään tv yms. no huh huh. Tämmösen tuppukylän raitilla saa kävellä ihan rauhassa yksikseen. Jos edes tämän kautta jotain elämää :) Viimeinkin sotkeennuin Facebookin maailmaan, ja yhden juttukaverin olen saanut.
Tietenkin saisi pikaisia ystävyys-suhteita luotua,vaikka alkoholin avulla.Kuitenkaan en alkoholiin koske yksinäisyydestä huolimatta.Mulle muut elämän arvot tärkeämpiä.
Hienoa tulla välillä katsomaan tänne uusia viestejä.
Olette kaikki erittäin asiallisia ja myötätuntoisia viestejä lähettäneet:)
Jotenkin vaan tuntuu kun ikää tulee niin ei uusia kavereita enää löydy kuten nuorempana.
Saa olla tyytyväinen niihin nykyisiin (muutamaan) joita tapaa silloin tällöin.
Se elämän kumppanikin yhä puuttuu :-(
Minä sain juuri seurustelukumppanin:) Asumme samassa kaupungissa,tapaamme päivittäin.Nyt en tunne enää yksinäisyyttä.Kauan olin yksinäinen,mutta nyt kaikki toisin:) Toivon kaikille yksinäisille kaikkea hyvää elämäänne.
Joskus voin täällä kuitenkin käydä kommentoimassa kirjoituksia:)
Mistäs se löytyi?
Onnea ja pitkää ikää suhteellenne :) Siihen kai sitä pitää luottaa, että vielä se joskus onnistaa minullakin :)
Hei "aina yksinkö".Laitoin lehteen ilmoituksen,että etsin tositarkoituksella elämänkumppania.Tuli paljon vastauksia,mutta ainoastaan yksi ainoa oli johon halusin tutustua enemmän.
Kannattaa sinunkin kokeilla,jospa se kulta sinullekin löytyisi sitä kautta:)
Elämäni ensimmäinen lehti-ilmoitus oli ja todella kannatti:)
Kiitos ja halaus onnittelusta:)