Kuusi vuotta seurusteltu. Siitä avoliitssa eletty lähes neljä vuotta. Kihlasormukset kiiluneet sormissa parin vuoden ajan. Oma asunto ja miksei jälkikasvuakin haaveissa. Kummallakaan ei ole kokemusta aikaisemmista (pidemmistä) suhteista. Rakastamme toisiamme,siitä ei epäilystäkään. Ja kaikki on yhteistä niin kuin pariskunnilla konsanaan. Miten voi olla varma, onko tämä sitä, mitä molemmat haluaa? Mistä sen tietää, että haluaa olla toisen kanssa koko loppu elämänsä ja rakentaa elämän siihen perustuen? Oletteko olleet avioituessanne varmoja siitä,että puoliso on juuri se oikea? Ja onko tullut tunnetta,että nyt pitäisi juosta niin kauas,kuin pippuri kasvaa, vielä kun voi?
Miten olla varma?
Naimisiinko?
8407
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mutta olin niin tyhmä,etten juossut.
Nyt on vuosia kulunut,erosimme mutamavuosi sitten.
Hän lähti , no ois tullut takaisin,mut vihelsin pelin poikki.
Emme asuneet yhdessä ennen avioliittoa. Mutta luulin (vaikka tunsin toisin) Että yhdessä voitamme kaikki esteet mitä tiellemme tulee,,ja niitä kyllä tuli. Ja olisimme varmaan voittaneetkin,, Mutta yhteys väliltämme katosi.
Oli vain kaksi tyhjää kuorta,asuntolaina,lapsia.
Mutta tää on meidän elämämme,sinun voi olla eri. Jos molemmat panostavat suhteeseen ja ovat rehellisiä kyllä se kestää. Jokaisessa suhtees kuten elämässäkin on omat hyvät ja huonot puolet... Sitä täydellistä kumppania on turha odottaa,kun itsekkään ei ole.
haluaisiko joku ymmärtää minua en ymmärrä kun en osaaa jättää poika-ystävääni enkä pysty siihen mutta on pakko! minulla on lievä (ONGELMA) ku eräänä päivänä minä ja hän riideltiin pienestä asiasta koko ajan se oli jatkuvaa.. sitten hän lähti pihalle sano lähtevänsä kotiin hän lähti ja ei palanut pitkäänpitkään aikaan sitten koulussa huomasin kun hän aina hymyili tytölle ja puhui senkassa tulin mustikseksi ja hän sitte ei edes hymyilllyt koulussas minulle ja oli niinkun ei mua oliskaan.. sitten aina kun oltiin 2 hän oli kutakuinkin normaali ja hymyili halaili ja tälleen.. mut sit yks päivä menin kauppaan 1 ja huomasin kun hän suuteli toisenkanssa! ja juoksin pois , hän juoksi perässäni ja sanoi että tyttö alotti sen ja se oli mukamas vahinko voiko näin asia olla? en oikeesti tajua oon kai sitte niin hirvee ihminen :(???
Joa jäät odottelemaan täyttä varmuutta, jää kaikki tekemättä ja elämä kulkee ohi...
Jos teen elämässä ratkaisuja olematta varma, tuntuuko kaikki valuneen hukkaan,sitten, jos ero tulee vuosien päästä? Tai jos lähden nyt,löydänkö koskaan tätä korvaavaa? Aika vaikeita kysymyksiä ja oikeita vastauksia tuskin on,mutta olisi kiva kuulla(lukea) kokemuksia ja erilaisia näkemyksiä..
Elämä valuu hukkaan odotellessa.
Mitään ei ole heitetty hukkaan vaikka joskus vuosien päästä ero tulisikin.
Mitään ei saavuta jos ei edes yritä.
Kyllä. Ehdottomasti. Olen ollut varma jo kaksi kertaa ;-)
Nyt toisella kierroksella kylläkin 100% varma, ensimmäisellä sellaiset 90%.
Se ei pelaa joka pelkää!
Itse seurustelin 10v. enennkuin nyt 1kk sitten astelin alttarille elämäni rakkauden kanssa. ja täytyy myöntää, että vielä alttarillakin oli sellainen olo, että vieläkö ehtisin ottaa satasen aidat takavasemmalle :) No ei ehkä ihan oikeasti mutta pieni pakokauhu iski, vaikka ihan varma olinkin. Oikeastaan epävarmuus iski vasta nyt jälkeenpäin, miksi ihmeessä menin naimisiin kun kaikki oli hyvin avoliitossakin ja kuitenkin näin pitkän avoliiton jälkeen avioliitto tuntuu välillä ahdistavalta. Eli vastaus on ikinä ei voi olla ihan varma, mieli muuttuu jne... on vain uskallettava kokeilla, pois pääsee aina.
Tekstisi kuulostaa kuin minä nuorena kun olin "sen väärän" kanssa aikeissa mennä avioon, mutta onneksi ei mentykään vaan suhde päättyi kolmen vuoden seurustelun jälkeen. No esitin nuo samat kysymykset kuin sinäkin ja ihmettelin, mistä sen tietää... No jälkiviisaana voin sanoa, että jos tuommoista pitää kysellä, niin todennäköisesti se on se väärä.
Sitten kun se herra oikea tuli kohdalle, tiesin ihan sata varmasti, että tässä se on, eikä tarvinnut kysellä eikä ihmetellä. Naimisiin sitten mentiin ja ollaan edelleen onnellisesti naimisissa. Vuodet vierii ja yhdessä vaan vanhetaan, mutta edelleen on ihanaa ja yhteiset toiveet elämältä ja tulevaisuudelta.
Kokemuksesta sanon, että sitten kun on varma, sen kyllä tietää eikä tarvitse kysellä. Ja näiden vuosienkin jälkeen vielä tiedän, että puolisoni on se oikea. Onneksi en mennyt väärän kanssa naimisiin.