Haluaisin kuulla tarinoita muilta, etta onko suhteita alkanut hankalista aluista huolimatta? Kun jotenkin tuntuu etta kaikkien suhteet alkavat aina ruusuilla tanssien ja kaikki on helppoa ja loksahtaa paikoilleen. Mutta olen tilanteessa jossa molemmat ovat hieman itsepaisia ja tulkitsevat toisiaan vaarin. Mies on pari kuukautta sitten eronnut muutaman vuoden kestaneesta parisuhteesta, ja minulla taas on kaikennakoisia luottamusongelmia ja olen ollut jonkun aikaa sinkkuna. Ollaan nahty muutaman kerran ja oltu paljon yhteydessa, han on sanonut minulle pitavansa minusta jne, ja meilla on ollut tosi kivaa yhdessa. Kuitenkin viime treffit menivat monkaan koska han halusi siirtaa niita viime hetkella, ja mina tietysti tulkitsin taman niin ettei hanta kiinnosta. Sitten ei yli viikkoon oltu yhteydessa, kunnes nyt muutama paiva ollaan Facebookin kautta laiteltu viesteja. Ajattelin etta koska mina viimeksi 'torjuin' hanet enka ottanut vastaan hanen treffien siirto pyyntoa, niin minun tulisi nyt ottaa aloite ja pyytaa hanta ulos. Pyysin hanet asken, mutta en tieda haluaako han enaa mitaan...
Eli haluaisin vaan tietaa etta alkavatko suhteet aina helposti vai voiko tallaisesta saatamisestakin jotain tulla? Tykkaan hanesta kylla kovasti...
Eli haluaisin vaan tietaa etta alkavatko suhteet aina helposti vai voiko tallaisesta saatamisestakin jotain tulla? Tykkaan hanesta kylla kovasti...
Vastaukset 1
Vanhimmat
mutta jos se säätäminen alkaa jo alkumetreillä, epäilen. Itselläni on ollut samantyyppisiä juttuja muutama......en tiedä mutta ehkä siinä on luottamus kysymys. Samallalailla mies on ollut aktiivinen ja on käyty toistemme luona ja suhde nytkätänyt eteenpäin.
Mies soittelee ja laittelee textviest mut sitten ei kuulukkaan mitään,niin kyllä se vai käy mielessä et on joku toinen tai on löytänyt jonkun toisen jo siin välissä. Varsinkin jos ei ota pois profiilia treffeiltä/galleriasta ja on siellä joka päivä online.........
En tiedä en oikein usko että netistä voi löytää parisuhdetta, suurin osa on vai sexiä tai kunhan on joku jonka kanssa olla kunnes löytyy se "oikea" ,niin miehet kuin naisetkin.
Siinä ei ajatella kyllä toisen tunteita ollenkaan, toisella voi oikeasti olla jo tunteita toista kohtaan kun toinen vain "paremman puutteessa" on toisen kanssa.
Ja niin se kiinnostus sitten hiipuu jo alkumetreillä ja toinen on tosi pettynyt taas yhteen "suhteeseen".
Sen oikean löytyminen on TOSI vaikeaa ja pettymyksiä tulee jokatapauksessa.