Olimme tapailleet kaksi vuotta ja asuneet puoli vuotta kimpassa kunnes päätimme mennä naimisiin. Siis mies kosi, mutta päätös siitä, että ollaan valmiita oli tehty kahdestaan jo aikaisemmin. Arki sujui hyvin ja tuntui kuin olisimme yhtä ja samaa ihmistä. Kaikki tuntui kuin piirtyvän meihin ja siihen suunnattomaan onneen jakaa elämä yhdessä.
Pari ensimmäistä vuotta meni hyvin, sitten alkoi alamäki. Miehessä alkoi tulla esiin piirteitä, mitä en ollut hänessä ennen huomanutkaan. Tilitin näistä miehen oudoista piirteistä jopa anopille, joka vain ykskantaan tokaisi, että sellainenhan se on aina ollut. Jaa, on vai. Siis oliko mies pitänyt vain teatteria ennen naimisiin menoa ja oikeasti yrittänyt käyttäytyä, ja vasta nyt hän alkoi olla oma itsensä?
Mutta kuinka kukaan voi salata noin pitkään sisintä olemustaan? Kiltistä ja mukavasta, aina yhteistä etua ajattelevasta ihmisestä kuoriutui pelaaja, joka etsi jännitystä elämäänsä, ja kaikki kääntyi yhtäkkiä vain siihen mitä hän halusi. Nyt en enää tiedä mitä teen. Yritänkö sopeutua tähän radikaaliin persoonan muutokseen, vai vaadinko saada ns "omani" takaisin. Tiedän, että vaikuttaa erikoiselta, mutta jos vain jollakulla olisi kokemusta asiasta ottaisin mielelläni kaiken vertaistuen vastaan.
Pari ensimmäistä vuotta meni hyvin, sitten alkoi alamäki. Miehessä alkoi tulla esiin piirteitä, mitä en ollut hänessä ennen huomanutkaan. Tilitin näistä miehen oudoista piirteistä jopa anopille, joka vain ykskantaan tokaisi, että sellainenhan se on aina ollut. Jaa, on vai. Siis oliko mies pitänyt vain teatteria ennen naimisiin menoa ja oikeasti yrittänyt käyttäytyä, ja vasta nyt hän alkoi olla oma itsensä?
Mutta kuinka kukaan voi salata noin pitkään sisintä olemustaan? Kiltistä ja mukavasta, aina yhteistä etua ajattelevasta ihmisestä kuoriutui pelaaja, joka etsi jännitystä elämäänsä, ja kaikki kääntyi yhtäkkiä vain siihen mitä hän halusi. Nyt en enää tiedä mitä teen. Yritänkö sopeutua tähän radikaaliin persoonan muutokseen, vai vaadinko saada ns "omani" takaisin. Tiedän, että vaikuttaa erikoiselta, mutta jos vain jollakulla olisi kokemusta asiasta ottaisin mielelläni kaiken vertaistuen vastaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mieti sitä. Mikä sinusta tuli liiton myötä?
Tunnen vaan ex mieheni ja hänkin teki minulle samoin.
Et ole huijattu. Mies vaan ajattelee niin, että panostaa sen hetken ja kunnes nainen on hänen omansa, pappi sanonut aamen, mies ei enää panosta sillä hän on "saaliinsa" saanut. Miehet vaan toimivat näin. Toiset toki rankemmin kuin toiset. Hän ei tajua että onnellinen liitto vaatii työtä.
Mulle kävi samoin - seurusteluaikana liikunnallinen mies muuttui yhteen muuttamisen jälkeen sohvaperunaksi, joka katseli tv:tä tuntikausia toinen käsi housuissa. Ja raha-asiatkin oli ihan retuperällä, velkojia ja ulosottoja. Nämäkin asiat pimitettiin huolella seurusteluaikana. Ja muita naisiakin taisi olla, ainakin salaperäisistä tekstiviesteistä ja tietokoneella chattailusta päätellen. Naimisiin olisi halunnut kovasti, mutta onneksi silmäni aukesivat ja erosimme. Niin, asunto oli minun, siitäkin olisi halunnut puolet "lahjaksi".
Joten vastaus kysymykseesi: kyllä näitä Jekyll-Hyde -tyyppejä löytyy! En edes kehdannut kertoa alkuun kenellekään miehen muuttuneesta käytöksestä, häpesin omaa sinisilmäisyyttäni niin paljon. Vieläkin nolottaa.
Rakastumisen vaihe ilmeisesti sai miehestäsi parhaat puolet esiin. Nyt on arki astunut kuvaan ja perusluonne on nyt nostanut päätään.
Minun exästäni kehkeytyi itsekäs sadisti. Silloin aloin nähdä vanhojakin juttuja oikeassa valossa. Jo lapsena hän oli vetäny riemunsa irti muita kiusaamalla. Yhtäkkiä ne jutut eivät minusta olleet enää hauskoja vaan todella ilkeitä. Eli ei vain mies muuttunut vaan minäkin muutuin. Muutuin nimittäin sokean rakastuneesta arkirealistiksi. Ehkä mies alkoi muuttua entiselleen, kun totesi minun nähneen hänen lävitseen.
En tiedä miten meidän tarinamme olisi päättynyt, sillä jätin mieheni. Kyllästyin siihen, miten hän jatkuvasti testasi rakkauttani. Minun olisi kuulemma tullut rakastaa häntä yhtä pyyteettömästi kuin hänen oma äitinsä. No, minä kuitenkin päätin, että olen ihminen enkä kynnysmatto.
Vaikuttaa siltä, että hän on nykyään ihan seesteinen ihminen. Eli ehkä hän olisi nykyään ihan kiva aviomies. Hän jopa soittaa minulle joka vuosi syntymäpäivänäni ja kysyy on kaikki niinkuin toivon? Että toivottavasti olen onnellinen, töissä sujuu mukavasti jne. Eli nykyään hän ihan aidosti välittää, vaikkakin etänä.
Sanoisin että kova kovaa vastaan ja kärsivällisyyttä peliin. Mies ansaitsee heti tyynesti suorat sanat, jos käytös menee överiksi. Minä luovutin, silä olin miestä 10v nuorempi ja liian arka ja kokematon niin kovaan taisteluun. Tämä nykyinen tiukka-täti kyllä pitäisi puolensa ja jyräisi jopa yli ;-) Aseta itsesi tilanteen yläpuolelle ja pidä itsesi Naisena.
Mies vain kyllästyi kun sai haluamansa....et ole enää jahdattava! Tuollaisille ei sovi avioliitto....
Ihmiset muuttuvat ja rakastuminen on yksi aihe muuttumiseen. Tuskin kukaan salaa olemustaan ja pelaa ihmissuhteellaan; panokset ovat liian kovia. Voit ajatella tästä toisinkin
Epäilen eniten teidän välisiä keskusteluja - oletko kertonut ajatuksesi hänelle. Vertaaminen johonkin entiseen on hyödytöntä, koska olet itsekin muuttunut.
Olen tehnyt johtopäätöksen aikaisemmin kuulemastani ja lukemastani:on olemassa miehiä joiden kyky ottaa vastuu itsestään(omasta onnellisuudestaan) tai kumppanistaan on madaltunut. En näe muuta selitystä, täälläkin paljon esiin tullutta pihtailua, velttoutta yms.
Nämä asiat paljastuvat kuten moni muukin yhteisen parisuhteen muodossa, joskus vuosien yhdessä olemisen jälkeen. Kukaan mies ei ole niin tyhmä ettei ymmärtäisi tekojensa vaikutuksia(varsinkin kun niistä on mainittu); ei haluta vain tunnustaa niiden olemassa olemista.
Sinuna keskustelisin asiasta ja tarvittaessa eroaisin.
...välttämättä ole tietoisesti näytellyt antaakseen sinulle "vääränlaisen" kuvan itsestään, vaan hänestä on tuntunut sinut kohdatessaan, että siitä eteenpäin hän haluaakin oikeasti elää siten kuin eli sen pari vuotta. Parin vuoden jälkeen se ei enää tuntunutkaan yhtä hienolta, joten hän palasi henkisesti samaan tilanteeseen kuin oli ennen sinun tapaamista.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kyllä naiset ihan luonnostaan ja osin tiedostamattaan tahtovat antaa parisuhteen muodostumisvaiheessa aivan liian ruusuisen kuvan itsestään, ja jaksavat pitää sitä yleensä naimisiin menoon asti. Valitettavasti.
Sanot miehellesi että jos hän ei ota sinua paremmin huomioon ja sinun mielipiteitä laitat avioeron vireille jua katsot rupeaako miehestäsi tulemaan yhteistyökykyinen ja mukava mies joka otta myös puolisonsa mielipiteen ja mitä puoliso haluaa. Pidät omasta tahdostasi kiinni ja niin edelleen.
Omalla kohdallani sain / jouduin piirittämään unelmieni prinsessaa 2 vuotta ennen kuin muutimme yhteen, ja olimme yhdessä 4 v, jonka jälkeen menimme naimisiin. piiritän ja "metsästän" vieläkin vaimoani, enkä ole muuttunut vaimoni mielestä kuin sarmikkaan harmaantuneeksi näiden kuluneen 33 v. aikana.
Voi kun kaikki miehet ajattelisivat noin. Vaimosi on onnentyttö :)
Mies joskus muuttuu naimisiinmenon jälkeen. Hän tavallaan kasvattaa henkiset säärikarvat (siis ne samat säärikarvat, jotka vaimo jättää naimisiinmenon jälkeen ajamatta ;-) Tämä henkinen sänki on usein karkea ja pisteliäs kuin raastinrauta.
Jokaisen on oltava tarkkana siitä, ettei peru ennen avioliiittoa antamiaan lupauksia kovin heppoisin perustein.
Jos ihmisellä on inhottava perusluonne, niin tämä voisi nähdä avioliiton tilaisuutena yrittää olla "parempi ihminen", eikä palata väliaikaisen puuskan jälkeen takaisin omaki v***ksi minäkseen. Ja naisenkin siis kannattaa sheivata ne säärikarvat itsensä ja oman miehen iloksi jatkossakin, eikä vain hääyöhön saakka.
(Älkää loukkaantuko, en tarkoita tällä sitä, että todellinen tyrannimainen simputus olisi mitenkään verrattavaa säärikarvoihin, muuta kuin kuvaannollisesti)
Meillä kävi hiukan samoin, mutta oltiin asuttukin yhdessä vasta reilu puoli vuotta ennenkuin menimme naimisiin. Mutta sokeahan sitä oli alkuhuumassa. Piti oikein uhota omalla rakkaudellaan ja sillä, kuinka tosissaan oli. Pidin avoliitossa eläviä ihan toisarvoisina kansalaisina, ja omaa onneani kaiken täyttymyksenä, kunnes....
Arki tuli vastaan. Siis meilläkin meni hyvin sen pari vuotta, mutta sitten sitä alkoi vasta käsittämään kuinka nopeasti ja vailla järkeä kakki oli käynyt. No, asiat johti toisiin ja erosimme. Nyt nolona seuraan vierestä kuinka likkakaverit vasta rauhassa tutustuu avokkeihinsa, ilman kiirettä mennä naimisiin. Järki ja tunteet samassa pelissä. Kumpa sitä itsekin olisi joskus osanut saman.
kun en kertonut sulle. Mä meinasin, mutta päättelin, että kyllä sä aikanasi huomaat, että edellisessä erossa vika ei ollut pelkästeen mussa, vaikka se sun unelmakultalöytö niin antoikin ymmärtää. Mä sille sanoin, että kertooko ihan reilusti itse diagnoosinsa sulle, että sä tietäisit mihin olet sotkeentunut. Ei se vissiin kertonut.
Sä et varmaan tänään edes hämmästy, jos sanon, että sen sekakäyttöriippuvuus vaihtui peliriippuvuudeksi, ja sillä on sosiopaatin diagnoosi. Ei kivaa kuulla, mutta ehkä ymmärrät paremmin.
Jos taas tiesit nuo, en ihmettele muuta kuin sitä, että sä kuitenkin menit siihen retkuun. Tosin, niinhän minäkin aikoinaan, mutta silloin diagnooseja vielä ei ollut, oireet vaan.
Olen pahoillani. Onhan ehkäisy kunnossa? Tuohon elämään-uskomis-kuvioon kuuluu että ehdottomasti on saatava kaksi lasta. Ilmeisesti jokaisen hyväuskoisen naisen kanssa.