noin vuoden kerkesimme yhdessä olla,niin taianomaisia hetkiä oli.eilen päätettiin että ei enää.nyt kun yksin saanut asiaa miettiä,olen tullut siihen tulokseen että meidän vaikeudet on voitettavissa.jos nyt et palaa enää takas tiedän että mietin pitkään et miksi luovutimme niin helposti.en voi kuvitella ketään muuta minun vaimoksi tai lasteni äidiksi....tiedän että sinä olet se.kaikkine pikku vikoinesi minä sinut täysin hyväksyn ja sinäkin minut.
tämä ero on turha,väärin ja täyttä tuskaa.tuntuu kuin suuren onnen ois pakannu jätesäkkiin ja pihan lapset pomppisivat sen päällä juuri nyt...kauheaa
olen usein miettinyt että vuosien päästä kun tulen töistä kotiin sinä odotat meidän lapsi sylissä ja hymyilet,annat suukon ja sanot että nyt syömään...
rakas oma pikku kissa tule takaisin ja ollaan taas yhdessä olen kasvanut hyvin paljon sinun myötä...tiedät sen.
en halua enää itkeä.
tämä ero on turha,väärin ja täyttä tuskaa.tuntuu kuin suuren onnen ois pakannu jätesäkkiin ja pihan lapset pomppisivat sen päällä juuri nyt...kauheaa
olen usein miettinyt että vuosien päästä kun tulen töistä kotiin sinä odotat meidän lapsi sylissä ja hymyilet,annat suukon ja sanot että nyt syömään...
rakas oma pikku kissa tule takaisin ja ollaan taas yhdessä olen kasvanut hyvin paljon sinun myötä...tiedät sen.
en halua enää itkeä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itsekin eron kokeneena ,tiedän tuttu tunne.
Mutta vaikka vaikealta tuntuu ajatella , usko pois kyllä elämän ilo ja onni tulee vielä sinullekin takaisin.
Se elämäsi nainen saattaa olla hyvinkin lähellä , nyt vain suret surusi ja purat energiasi ulkoiluun ja ns. luotto kaverin / läheisen ihmisen kanssa vaikka juttelemalla. Älä tee sitä virhettä että jäisit yksikses murehtimaan , ei kun vaan ihmisten ilmoille , kyllä se siitä elämäsi iloksi muuttuu!
Onni ettei teillä vielä lapsia,lapsille vanhempien ero on kova pala purtavaksi, he kun haluavat olla molemmille vanhemmille lojaaleita ja usein syyttävät itseään vanhempien erosta .
TsemppiÄ ja voimia , ystävän halitus sinulle.
kiitos.tuo lämmitti
Kyllä minäkin lähtisin kiireesti karkuun, jos minut pakotettaisiin kotiin ja miestä passaamaan. Olisi hirveää, jos pitäisi päivät olla kotona luutuamassa lattioita ja vaippoja vaihtamassa ja siellä miehen lempiruokia kokkailla ja jännittää, haukkuuko se keiton vai onko tarpeeksi suolaa. Hyi helv. ei sellaista elämää. Siinä kotona ollessaan vielä menettää eläkkeensäkin ja vanhuudessa odottaa köyhyysloukku. Moni nainen ei tajua sitä varoa nuoruuden huumassaan, mutta sitten kun se totuus paljastuu, itketään pieniä eläkkeitä.
Suhde perustuu sille, että molemmat tekevät mitä elämältä odottavat eikä niin, että toinen määrää, että haluan sinun olevan kotona vastassa kun minä tulen töistä. Ei ketään pidä pakottaa. Ymmärrän tyttöystävääsi, että hän lähti noin ahdistavasta suhteesta.
Ero tietysti aina sattuu, mutta kukaan ei yksin riitele.