Abc-logistiikka TUUSULA

klaus8878j

Huijareita joka iikka!! Käyttävät hyväkseen! Minimiliksa, huono kohtelu ja sekasortoinen, vaarallinen ellei kaottinen työympäristö. Älkää menkö sinne edes haastatteluun!

7

975

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • babalanzzu

      Sukulainen oli siella ja masentui kun eivät maksaneet kokonaan ansaittua palkkaa. Tekivät vain pilkkaa.

      • ---bbb---

        Joo taidan tietää tuon sinun sukulaisen, nimittäin itsekkin siellä "käväisin". Oli nimittäin yksi henkilö, joka ihan oikeasti oli sairastunut masennukseen. Ja tuosta palkasta niin eivät tosiaan maksa edes työntekijöiden alojen minimiä. Kuitenkin aina olettivat, että tarvittaessa ollaan pidempään jos joku kihoista sattui itse olemaan vaikka darrassa kotona. Kuitenkin palkkapäivänä ei heidän mukaan ollut mitään tietoa mistään ylimääräisistä tunneista. Uskomatonta, että tälläistä voi edes olla ja kyllä niin hataralla pohjalla, että saattaa kaatua koska vain. Ihmettelen miten kuitenkin ovat saaneet/pystyvät pitämään niin nimekkäitä yrityksiä asiakkaina. Ja asiakkaitakin kusetettiin jonkin verran, mikä myös meni minun moraalitasoni ylitse.

        VÄLTTÄKÄÄ - TYÖPAIKKANA JA YHTEISTYÖKUMPPANINA

      • näin on
        ---bbb--- kirjoitti:

        Myös minulta löytyy omakohtaisia kokemuksia kyseisestä yrityksestä.
        Palkanmaksu ei toiminut myöskään omalla kohdallani. Mutta eniten minua vaivasi paikan ilmapiiri; yrityksen omistajat eivät arvostaneet millään lailla työntekijöitään! Ylitöitä piti olla valmis tekemään ilman oikeudenmukaista korvausta ja tietysti viiden minuutin varoitusajalla. Jos et suostu (oli muuta sovittua menoa) olit huono ja joustamaton työntekijä. Lisäksi jos uskalsit olla erimieltä sait "painostusta" osaksesi. Työtehtävät eivät olleen lainkaan niitä, mitä työsopimusta tehdessä sovittiin.

        Itse en suosittele paikkaa kenellekään. Painostavampaa ja inhottavampaa työilmapiiriä saa etsiä.

      • todellakummaa
        näin on kirjoitti:

        Joo toi ilmapiiri oli aivan hirveetä... en oo missään törmänny noin ikävään. Tosiaan saattoi tulla puolituntia ennen töiden loppua ilmoitus, että nyt on niin kauhean tärkeä projekti, että on pakko jäädä. Sitten kun ei voinut jäädä niin piti ihan oikeasti tapella (siis sanallisesti), että pääsi lähtemään... Kuitenkin seuraavat pari viikkoa katsottiin koko ajan pahalla ja pidettiin luopiona!

        Ja yksi työkaveri kerran suostui jäämään max. kolme tuntia pidempään ja hänelle luvattiin tästä hyvästä seuraava päivä vapaaksi, kun oli ihan pakko saada hommat hoidettua sen päivän puolella. No ei se ihan onnistunutkaan kun sitten hän olikin siellä puolille öin asti... olivat niin pahasti hiillostaneet, että ei jaksanut väitellä enään siinä vaiheessa vastaan. No pahinta tässä kuitenkin oli se, että seuraavana aamuna hänelle soitettiin sen 16 tunnin työpäivän jälkeen, että missä helvetissä luuraat, kun piti olla kahdeksalta töissä.

      • ruuvikiri
        todellakummaa kirjoitti:

        Tällaisia kusipäätyönantajia varten on ammattiliitot, valitkaa luottamusmies(ei perseennuolija) ja laittakaa asiat kuntoon. Työsuojelupiiri on myös oikea instanssi joihinkin tapauksiin. Eihän tuollasta tarvi katella. Jos ei muu auta voihan se esimies aina liukastua.

      • maanpällinen helvett
        ruuvikiri kirjoitti:

        Tällaisia kusipäätyönantajia varten on ammattiliitot, valitkaa luottamusmies(ei perseennuolija) ja laittakaa asiat kuntoon. Työsuojelupiiri on myös oikea instanssi joihinkin tapauksiin. Eihän tuollasta tarvi katella. Jos ei muu auta voihan se esimies aina liukastua.

        No ei kauheesti ollut mun aikana ketään kenestä luottamusmiestä valita! :DDD Siellä oli ne kolme firman pyorittäjää ja kaks niiden kaveria kävivät sitä sun tätä tekemässä. Yksi ainoa oli oikeasti palkkalistoilla ja kaikki loput duunit laskutuksesta siivouksen kävi tekemässä työharjoittelijat tai nämä täälläkin mainitut "haastattelussa käyneet" joilta vaadittiin viikon palkaton näyttö ennen kuin sopimus kirjoitettiin, jota ei sitten koskaan kuitenkaan eteensä saaneet!

    • Anonyymi

      Lopettanut toimintansa yli kymmenen vuotta sitten,rahanpesufirma joka ei maksanut palkkaa yhdellekkään työntekijälleen,Venäjän rikollinen firma,olin siellä trukkikuskina aikoinaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      2095
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      702
      1408
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1132
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      129
      1021
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      87
      925
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      805
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      684
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      16
      674
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      77
      572
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      90
      543
    Aihe