en ole ennen seurustellut. nyt olen tutustunut netissä yhteen mukavaan ja luotettavaan jätkään joka tahtoisi nähdä, ja minäkin kyllä ehkä... hän asuu aika lähellä.
ongelma on se, että olen niin epävarma etten oikeen tiedä... pelkään että se jätkä pettyy jollakin tavalla sitten kun minut näkee. mitenköhän tästä epävarmuudesta pääsisi pois? nyt olisi minunkin tilaisuuteni löytää mahdollinen seurustelukumppani... seuraava tällainen tilaisuus tulisi kuitenkin vasta vuosien päästä jolloin saisin jo hävetä sitä että en ole seurustellut kertaakaan. kokemattomuus inhottaa. tämä jätkä on aikasemmin seurustellut ja ollut kihloissakin, minä en ole kokenut mitään. yksi ongelma on myös minun puoleltani se, ettei hänen ulkonäkönsä kauheasti miellytä, mutta luonne on täydellinen. okei tuon myöntämisen jälkeen saan varmasti joltakin kunnon saarnan "LUONNE ON SE TÄRKEIN ÄLÄ AJATTELE ULKONÄKÖÄ". myönnän, olen surkea ja toisinaan pinnallinen tapaus (pidän omastakin ulkonäöstäni todella paljon huolta) mutta kun ajattelen, että kyse kun olisi poikaystävästä niin olisi hyvä jos sen toisen ulkonäkö miellyttäisi edes jonkun verran. olisikohan mahdollista, että tottuisin siihen ulkonäköönsäkin? =/ vai onkohan tämäkin seurustelemattomuuteni syytä ja myös sen että minulla on liian korkealla rima näissä asioissa...?
ongelma on se, että olen niin epävarma etten oikeen tiedä... pelkään että se jätkä pettyy jollakin tavalla sitten kun minut näkee. mitenköhän tästä epävarmuudesta pääsisi pois? nyt olisi minunkin tilaisuuteni löytää mahdollinen seurustelukumppani... seuraava tällainen tilaisuus tulisi kuitenkin vasta vuosien päästä jolloin saisin jo hävetä sitä että en ole seurustellut kertaakaan. kokemattomuus inhottaa. tämä jätkä on aikasemmin seurustellut ja ollut kihloissakin, minä en ole kokenut mitään. yksi ongelma on myös minun puoleltani se, ettei hänen ulkonäkönsä kauheasti miellytä, mutta luonne on täydellinen. okei tuon myöntämisen jälkeen saan varmasti joltakin kunnon saarnan "LUONNE ON SE TÄRKEIN ÄLÄ AJATTELE ULKONÄKÖÄ". myönnän, olen surkea ja toisinaan pinnallinen tapaus (pidän omastakin ulkonäöstäni todella paljon huolta) mutta kun ajattelen, että kyse kun olisi poikaystävästä niin olisi hyvä jos sen toisen ulkonäkö miellyttäisi edes jonkun verran. olisikohan mahdollista, että tottuisin siihen ulkonäköönsäkin? =/ vai onkohan tämäkin seurustelemattomuuteni syytä ja myös sen että minulla on liian korkealla rima näissä asioissa...?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen 18, ja samassa tilanteessa kuin sinä. Ikinä en ole seurustellut saatika suudellut ja aloitteen tekeminen pelottaa. Kuitenkin jos alat tapailemaan sitä jätkää niin eiköhän se ala siitä itsestään sitten rullaantumaan :)
Sovi treffit päiväsaikaan ja julkiselle paikalle. Paikalle voi nimittäin pölähtää keski-ikäinen pedofiilisetä joka on netissä saalistanut lapsia tekaistulla identiteetillä.
Ei ole mitään noloa seurustelemattomuudessa 17 tai 18-vuotiaana. Itse tapasin ensimmäisen poikaystäväni vasta 21-vuotiaana. Tämä johtuu siitä, että suhtaudun seurusteluun vakavasti. Itseäni ei milloinkaan houkuttanut teinien "pariruletti pyörii" -meininki, jossa "ollaan yhdessä" 2 viikkoa ja sit "tehdään bänksit" ja aletaan olee jonku toisen kaa ja sit kaikki on ollu niinku kaikkien kaa ja silleen. Omasta mielestäni iljettävää toimintaa ja ajatuksenakin vastenmielistä. En voi seurustella seurustelemisen vuoksi, "vain siksi että olisi joku." Minulla täytyy olla aitoja tunteita kumppaniani kohtaan -ja varmuus että niitä löytyy myös häneltä minua kohtaan! Suosittelen periaatteeksi teillekin.
Ulkonäköasioista: Fyysinen vetovoima kuuluu olennaisena osana eroottiseen suhteeseen. Se on fakta.
Ei ole mitään väärää siinä, että vaatii kumppaniltaan sellaista ulkonäköä, että voi tuntea fyysistä vetoa tätä kohtaan! Se ei ole pinnallisuutta! Se on vain realismia.
Jos ei tunne fyysistä vetoa kumppaniin, ei myöskään halua tätä seksuaalisesti. Joten valitkaa vain tytöt kylmästi itsellenne sellaisia poikia, joiden ulkonäkö miellyttää teitä. Siinä ei ole mitään väärää eikä pahaa, eikä se tee teistä pinnallisia. Ettehän te kiellä rumien miesten sisäistä kauneutta. Kyllä te voitte olla ruman miehen ystäviä, mutta haluaisitteko että se ruma mies koskee teihin sillai? Ette! Eli tätä minä tarkoitan, hyväksykää vain itseänne miellyttävä kumppani, jonka voisitte itse haluta menevän kanssanne loppuun asti. -Joskus pidemmän seurustelun jälkeen kun tunnetaan jo hyvin ja ollaan rakastuneita. Älkää kiirehtikö sänkykokemuksien hankkimisen kanssa. Ja älkää missään nimessä alkako olemaan säälistä kenenkään kanssa!
Kiitoksia paljon tuosta viestistäsi! se on järkevästi kirjoitettu ja saa ajattelemaan asioita uudestaan.
olen oikeastaan samaa mieltä kanssasi tuosta ulkonäköasiasta... mutta kuitenkin,
kun ajattelen tarkemmin niin tuon jätkän luonne on jo niin ihana, että haluan kovasti hänet tavata, olkoot ulkonäöltä minkälainen tahansa. ja eihän sitä tiedä vaikka olisi livenä paremman näköinen! :)
eihän sillä ulkonäöllä sitten ole mitään väliä jos oikein rakastuu. Rakkaansa näkee aina kauniina. Mutta ennen rakastumista ei kannata tehdä kompromisseja. Pitää kuunnella itseään ja jos ei tunne toiseen vetoa ja päinvastoin tuntee vastenmielisyyttä niin sille ei vain voi mitään, ei se ole pinnallisuudesta kiinni eikä sitä muuksi muuta vaikka kuinka ajattelisi että "onhan se nyt niin kiva." Jos hylkää oman tuntemuksensa ja tekee vastoin omia tunteita, tekee väärin itseään kohtaan.
Käy toki tapaamassa poikaa. Livenähän sen vain voi nähdä, onko hän oikeasti hänestä muodostamasi mielikuvan kaltainen -ja ennenkaikkea synkkaako teillä. Joskus käy vain niinkin, että vaikka kirjoitellessa tuntuisi synkkaavan kuinka hyvin, niin livenä tavatessa henkilökemiat eivät vain kohtaa. Mutta tapaamallahan se selviää! Mene ennakkoluulottomasti moikkaamaan tyyppiä, mutta älä lataa suuria odotuksia tapaamisesta ettet pety. Mene ennemminkin kaveripohjalta tutustumaan asenteella "katsotaan mihin tämä voisi johtaa." Onnea matkaan! :) Kerro vaikka miten kävi jos haluat! ;)