Olen seurustellut erään kiinalaisen naisen kanssa muutaman kuukauden ja hän kulttuuritaustansa takia aina puhuu miellyttävästi ja mukavasti eikä koskaan tuo esille mitään mistä voisin oppia mitä voisin esim. käytöksessäni korjata. Kaikki on hienosti, aina vaan.
Tietysti tämä miellyttää jotakin miehisessä imagossani mutta kun kuitenkin tiedän etten ole maailman toiseksi paras asia siivutetun leivän jälkeen...
Olen useasti pyytänyt häntä olemaan rehellinen sillä tavalla että hän toisi minua koskevia toiveitaan esille minkä hän on monasti luvannutkin. No joo, meillä menee oikein mukavasti ja olenkin häneen ihan tolkuttoman pihkassa mutta pelkään että hän kulttuurinsa mukaisesti miellyttää minua kaikessa (kiinassa nainen opetetaan siihen että joutuu aina miellyttämään miestään) ja että se kertomattomuus eräänä päivänä kostautuu.
Auttakaa minua, naiset ja jos löytyy niin kiinalaisnaisten kanssa seurustelleet miehet.
(hän on siis asunut Suomessa mutta puhumme englantia)
Tietysti tämä miellyttää jotakin miehisessä imagossani mutta kun kuitenkin tiedän etten ole maailman toiseksi paras asia siivutetun leivän jälkeen...
Olen useasti pyytänyt häntä olemaan rehellinen sillä tavalla että hän toisi minua koskevia toiveitaan esille minkä hän on monasti luvannutkin. No joo, meillä menee oikein mukavasti ja olenkin häneen ihan tolkuttoman pihkassa mutta pelkään että hän kulttuurinsa mukaisesti miellyttää minua kaikessa (kiinassa nainen opetetaan siihen että joutuu aina miellyttämään miestään) ja että se kertomattomuus eräänä päivänä kostautuu.
Auttakaa minua, naiset ja jos löytyy niin kiinalaisnaisten kanssa seurustelleet miehet.
(hän on siis asunut Suomessa mutta puhumme englantia)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Miksi ihmeessä hankit itelles vaikeuksia ? Jätä kokonaan virolaiset ja muut ämmät ja ala seurustella ihka oikean suomalaisen naisen kanssa niin saat kuulla mitä hänkin haluaa. Tollanen akka tekis mut hulluks.
Ei Suomessa ole naisia, Suomessa on vain miehiä.
balettikoulu on täynnä naisia. Jos et usko, tule katsomaan :)
Miten ihmeessä tässä voi antaa neuvoja?
Kun kyseessä on kulttuuriero, niin ihan turhaa kuvitella että toinen siitä yhtäkkiä jotenkin muuttuisi. Tunnen joitakin kiinalaisia. He ovat yleensä vain omiensa parissa, muun maalaisten kanssa kommunikointi tuntuu olevan hyvin vaikeata.
Voisit tietysti kysellä tuolta monikulttuuriset suhteet-palstalta, sieltä besserwissereitä löytyy vaikka kuinka paljon, mutta eri asia onko se mitenkään totta.
Riskinsä kaikessa, jos se ois sellanen, että se kertos vaan sun vioista, niin riski se ois sekin, ja menis sulla hermo siihenkin. Eikö ihminen koskaan voi vaan olla tyytyväinen? Kiinalaiset ovat siinä kohtaa oikeassa, että toinen on hyväksyttävä sellaisena kun hän on. Sulla on nyt nainen joka tekee niin, joten pidä huoli siitä, että olet sen luottamuksen arvoinen. Et sä siihen palautetta tarvii: miten sä arvostat ihmistä, joka sua arvostaa ja pitää "toisiksi parhaana asiana siivutetun leivän jälkeen"? Miten sä kohtelet sellasta ihmistä?
Ei toi nyt vaikeaa ole, arvosta sitä naista, ole rehellinen, kohtele hyvin, auta ja kannusta, kuuntele, puhu hänelle, tee mitä sä itse haluat tehdä, niin että sä tiedät, että olet hyvä ihminen. Ei siis täydellinen: sitä ei ole kukaan eikä tarvitse olla. Ota siitä hyvä elämän mittainen kilpailu, kumpi teistä voi olla parempi toiselle. Miksi? Siksi, että parisuhde on myös toisen palvelemista. Suomalaisilla miehillä on liian usein asenne, että jos nainen on sellainen, joka arvostaa, palvelee ja on hyvä, he alkavat käyttää sitä hyväkseen: laiskottelevat, pettävät, luulevat että nyt heillä on itsekeskeisyyden kissan päivät ja se on se, mikä kostautuu.
Mihin sä tarvitset sun kumppania kertomaan, mitä voit käytöksessäsi korjata? Etkö sä itse tiedä, koska olet ollut huono, itsekäs, sopimaton jne. eikö sulla ole itsekritiikkiä tai mahdollisuutta ajatella kuka ja mikä sä olet ihan itse? Kyllä jokainen on vastuussa ihan itse omasta kasvatustyöstään. Sä olet teidän parisuhteessa vastuussa siitä omasta puoliskostasi, eli itsestäsi ja omasta käytöksestäsi. Kulttuurieroja tai ei, sun tyttöystäväsi on vastuussa omastaan. Jos hänelle on tärkeää olla se, mikä hän on, hän on sitä. Se on silloin aitoa hänen olemistaan. Ja sinun on siis päätettävä mikä on aitoa sinun olemistasi ja millainen sinä haluat olla.
Eikö ole mukavaa kun joku kohtelee hyvin? Se mikä on sitten suhteen tulevaisuus, on aina arvoitus, ei sitä tiedä, vaikka puhuttaisiin ummet ja lammet, elämä on arvaamatonta joskus. Ei voi olla takuita, se on siinä kohtaa samanlainen suhde kun muutkin, se voi jatkua, se voi päättyä. Sä voit tehdä vaan ratkaisusi sen perusteella, että mitä sä haluat, sijoittaa siihen kaikilla riskeillä tai olla sijoittamatta (ja saamatta) mitään.
Ymmärrän aloittajan "huolen" täysin, koska itse todella pitkän parisuhteen eläneenä olen kokenut samaa.
Hyvin vaikea kommunikoida parisuhteen ristiriidoista tms, kun toiselta ei saa rehellistä vastausta omista vioistaan käyttäytymisessä. Aina sama vastaus, Mä olen ihan tyytyväinen sinuun, kun kysyy, mitä vois tehdä toisin. Kuitenkin toisesta on aistittavissa, että hän ei ole ihan tyytyväinen. Jokainenhan meistä voi muuttaa käyttäytymistään vielä aikuisiälläkin. Luonnetta onkin jo vaikeampi korjata.
Itse pidän ainakin aloittajaa hyvinkin itsekriittisenä, koska hän haluaisi kuulla tyttöystävältään, mitä hän voisi mahdollisesti korjata käyttäytymisessään tai tekemisissään. Jo hyvän seksielämänkin suhteen joka puolella toitotetaan, kuinka juuri Sinä eikä kukaan muu, osaat ainoastaan kertoa kumppanillesi, mikä sinua miellyttää seksin suhteen. Molempia tyydyttävää seksielämää on aika vaikea yksipuolisesti rakentaa.
Sinun neuvon mukaan jokainen ihminen tulee omana itsenään toimeen toisen kanssa parisuhteessa ilman, että käyttäytymistä muutetaan ollenkaan. Sen kun tarkkailet, että käyttäydyt hyvin, oletko ollut itsekäs, sopimaton yms. Ei se kyllä parisuhteessa ihan noin mene. Vaikka sä kuinka olisit omasta mielestäsi itseesi tyytyväinen noissa asioissa, niin kumppanin mielestä et välttämättä kuitenkaan. On vain epäitsekästä välillä kysellä kumppanilta, olisiko jotain, mitä voisin korjata käyttäytymisessä tai tekemisissäni.
Onko ystävälläsi kenties haaveena rakentaaa tulevaisuus (avioliitto) kanssasi? Onko hän miellyttävä taatakseen taloudellisesti turvatun elämän? Kuinka hän suhtautuu ajatukseen olla itsekin taloudellisesti tuottava osakas liitossanne? Miten hän suhtautuu (mahdollisten) tulevien lastenne hoitoon? Sopiiko hänelle lastentarha vai se että hän itse hoitaa lapsenne? Onko hänellä aikomus pysyvästi asettua Suomeen vai olisitko sinä valmis muuttamaan hänen kotimaahansa?
Nuo ovat kysymyksiä jotka on selvitettävä mikäli aiotte suunnitella pitkä-aikaista yhdessäoloa.
Jos taas suunnitelmissa on tämä hetki ja nyt, asia on aivan toinen.
pystyisi olemaan noin kaksinaamaisen ihmisen kanssa seurustelusuhteessa.
Totuutta ei koskaan tietäisi ja ainainen mielistelevä virne naamalla lopulta ärsyttäisi.
Lopulta ehkä käy niin, ettet oikein tiedä onko hänen naamallaan hymy vai irvistys.
en suosittele jatkamaan
Ehkäpä hän sitten aikaa myöten alkaa oppimaan maan tavoille. Vastahan te olette muutaman kuukauden seurustelleet. Eiköhän hän aikaa myöten ala avautumaan sulle asioista enemmän, eikä vaan yritä miellyttää sua jatkuvasti jollain tasolla.