uskonlahkot eivät ole mitään "alkukirkkoja"

Lahkot on lahkoja. Lahkot eivät peri Jumalan valtakuntaa, vaikka niissä tapahtuisi suurempia ihmeitä mitä tavallisen riviuskovaisen eksyttämiseksi edes tarvitaan:

Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihmeet eivät vielä todista asioita jumalallisiksi.

Ja sitten on myös niin, että monet sellaiset, joissa on "jumalisuuden ulkokuori", varoittavat muita aidosta Jumalan toiminnasta. Niin puhuttiin Jeesuksen aikana ja niin puhutaan nykyäänkin.

Silti: meidän ei pidä seurata ihmeitä vaan Jeesusta.

Äänestä
  • Ne oli lähinnä niitä, jotka seurasivat Jeesusta fyysisesti lähtemällä kiertämään Jeesuksen mukana.

    Jeesuksen seuraaminen heidänkin kohdallaan kun päättyi pakosalle Pääkallonpaikalla.

    Parempi uskoa ja totella, mitä Jeesus sanoi. Se on oikeata Jeesuksen seuraamista.

    Äänestä

  • seuraaja. kirjoitti:

    Ne oli lähinnä niitä, jotka seurasivat Jeesusta fyysisesti lähtemällä kiertämään Jeesuksen mukana.

    Jeesuksen seuraaminen heidänkin kohdallaan kun päättyi pakosalle Pääkallonpaikalla.

    Parempi uskoa ja totella, mitä Jeesus sanoi. Se on oikeata Jeesuksen seuraamista.

    Uskoa, totella, seurata... Joo.

    Äänestä

  • ...totella kirjoitti:

    Uskoa, totella, seurata... Joo.

    "Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi."

    Äänestä

Gal.5
19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, LAHKOT,
21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat,
EIVÄT PERI JUMALAN VALTAKUNTAA.

Äänestä

Ja tuonkin kun osaa rinnastaa oikein niihin kohtiin kirjoituksia, jossa Kristus itse kertoo tai antaa antaa kuulijoiden ymmärtää oman alkuperänsä olevan muinaisuudesta, kaukaa menneisyydestä, ihmisen aikojen alusta. Jolloin ei ollut kuin Luojan, taivaallisen isän luomia ihmisiä, jotka olivat todella alamaisia kaikessa vain Isälle taivaissa. Mutta sitten tulivat nämä monenmonituiset "lahkolaiset" omine lakeineen ja sääntöineen vaatien uhreja milloin milekkin teko, epä -jumalalleen, ja monia oikeudettomia etuja itselleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matteuksesta kirjoitti:

Lahkot on lahkoja. Lahkot eivät peri Jumalan valtakuntaa, vaikka niissä tapahtuisi suurempia ihmeitä mitä tavallisen riviuskovaisen eksyttämiseksi edes tarvitaan:

Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu