Suohon mennään

Tällaisia kivoja uutisia saa lukea lehdistä tänään:
Lähes yhtä moni suomalainen menettää työpaikkansa ensi vuonna kuin tänä vuonnakin. Työttömien määrä kipuaa ensi vuonna jo 330 000:een ja työttömyysaste 11 prosenttiin, ennustaa työministeriö. Se pelkää työvoiman tarjonnan jäävän pysyvästi alemmalle tasolle.Työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa ennusteen mukaan tänä vuonna 270 000 henkeen ja ensi vuonna 330 000 henkeen. Työttömyysaste nousee tämän vuoden yhdeksästä prosentista ensi vuonna keskimäärin 11 prosenttiin. Pitkäaikaistyöttömyyden uskotaan kääntyvän kasvuun vielä tämä vuoden puolellammalle tasolle.
Tällaisia kivoja uutisia viikonlopuksi ja hallitus ei tee todella mitään muuta kuin pelkää koko ajan uusia luurankoja. Tämä ei menettele, pitäisi todella tehdä jotain radikaalia myös työttömyyden hyväksi. Myös suomalaiset porvarit ja yritysten omistajat voisivat vähän tinkiä tuloistaan osingoistaan, jotta yhä useammalla olisi mahdollisuus tehdä töitä ja elättää itse itsensä ilman päivärahoja ja muita tukia. Nykyinen hallitus on kyllä ihan täysi nolla, joka ei saa sitten mitään aikaiseksi. Puhutaan ja luvataan kuu taivaalta, mutta mitään ei tapahdu. Paska mikä paska vaikka mitä tekis.
1207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

koko ajanhan hallitus tekee kaikkensa jotta mahdollisimman paljon rahaa syynätään harjoitteluun, työssäoppimiseen, cv:n teko -työvoimakursseihin ja sosiaalisiin yrityksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


No hope kirjoitti:

Tällaisia kivoja uutisia saa lukea lehdistä tänään:
Lähes yhtä moni suomalainen menettää työpaikkansa ensi vuonna kuin tänä vuonnakin. Työttömien määrä kipuaa ensi vuonna jo 330 000:een ja työttömyysaste 11 prosenttiin, ennustaa työministeriö. Se pelkää työvoiman tarjonnan jäävän pysyvästi alemmalle tasolle.Työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa ennusteen mukaan tänä vuonna 270 000 henkeen ja ensi vuonna 330 000 henkeen. Työttömyysaste nousee tämän vuoden yhdeksästä prosentista ensi vuonna keskimäärin 11 prosenttiin. Pitkäaikaistyöttömyyden uskotaan kääntyvän kasvuun vielä tämä vuoden puolellammalle tasolle.
Tällaisia kivoja uutisia viikonlopuksi ja hallitus ei tee todella mitään muuta kuin pelkää koko ajan uusia luurankoja. Tämä ei menettele, pitäisi todella tehdä jotain radikaalia myös työttömyyden hyväksi. Myös suomalaiset porvarit ja yritysten omistajat voisivat vähän tinkiä tuloistaan osingoistaan, jotta yhä useammalla olisi mahdollisuus tehdä töitä ja elättää itse itsensä ilman päivärahoja ja muita tukia. Nykyinen hallitus on kyllä ihan täysi nolla, joka ei saa sitten mitään aikaiseksi. Puhutaan ja luvataan kuu taivaalta, mutta mitään ei tapahdu. Paska mikä paska vaikka mitä tekis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu