Ahdistus..

tilannehan on tämä:
Olen seurustellut itseäni 12 vuotta vanhemman miehen kanssa puolitoista vuotta. (itse olen 23)
Suhteemme on ollut aina myrskyinen, mutta rakkautta ja hellyyttäkn on riittänyt.
Kuitenkin, noin kuukausi sitten mieheni tahtoi erota. Syy oli minun baarissa käymiseni, ja välinptämättömyys hänen mielestään "oikeita asioita" kohtaan. Olen aina tykännyt käydä ulkona, enkä ole jaksanut ymmärtää mikä siinä on niin kamalaa. Olen luotettava ja rehellinen, enkä koskaan ole miestäni pettänyt.
Niin siinä sitten kävi, että pakkasin kamani ja lähdin. Viikon verran makasin siskoni luona sängyssä itkien, ja anelin miestäni antamaan minulle mahdollisuuden. Olin aivan hajalla.
Mieheni sanoi kokoajan, että minun täytyy lopettaa hänen peräänsä itkeminen ja ryhdistäytyä. Unohtaa piti, ja kokonaan.
Kuitenkin, viikon päästä erosta tapasimme, ja hän halusi minut takaisin kotiin. Ansaitsin kuulema mahdollisuuden, mutta baarit sun muut höpötykset saisi luvan loppua.
Lupasin olla niinkuin kuluu, ja lupaukseni on pitänyt. Muutin takaisin koiin.
Nyt olen ollut täällä kolme vikkoa.. minua ahdistaa. En elämässäni ole kokenut sellaista tuskaa, epätoivoa ja pelkoa kun hänen jättäessä minut. Ongelma onkin, etten pääse tunteesta irti, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin. Pelkään kokoajan etten riitä, että hän jättää minut uudelleen. Oloni on kokoajan ahdistunut, pelokas ja tuskainen. Olen alkanut pelätä että hän pettää minua, kaikkea kummallista..
Mieheni on yrittäjä ja minä teen vuorotyötä, joten emme hirveästi näe muutenkaan, ja ne vähät yhteiset tunnit mieheni makailee sohvalla eikä oikein mitään väsyksissään jakasa. Minä ruikutan ja itken pahaa oloani, eikä hän ymmärrä mikä minua vaivaa.
Minusta tuntuu että hänestä on tullut jotenkin kylmä minua kohtaan. Kyllä hän huomioi, mutta nyt juuri kaipaan kovasti vakuuttelua ja rakkautta. Hän vain sanoo että tyhjän takia panikoin. Hän ei jaksa kunella jankutustani.
haluaisin niin ettäkaikki olisi niinkuin ennen, mutta se, että hän minut jätti, syöksi minut aivan pohjalle.
En ymmärrä miksi olen vieläkin surullinen ja peloissani. Olenhan kotona, ja mieheni halusi minun kanssani olla. Mikä mulla on hätänä, loppuuko tämä koskaan?
3522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitä miehesi haluaa? onko hänellä erilaiset tulevaisuuden suunnitelmat, oletteko puhuneet mitä tulevaisuudessa? Onko teillä liian erilaiset suunnitelmat? Haluaako mies jo sitoutua ja hankkia esim perheen ja sinä haluat vielä elää nuoruuttaisi? Jos suunnitelmanne on liian erilaiset on vaikea saada suhde toimimaan.
Teillä taitaa olla aika erilaiset käsitykset asioista, miehesi arvostaa enemmän perinteisiä asioita ja ei käy paljon ulkona kun sinä taas viihdyt paljon ulkona. Ehkä miehesi pitää sinua lapsellisena, sen vuoksi ett viihdyt baareissa, etkä keskity "ns. Tavalliseen perhe elämän". Onko mihesi koskaan ollut sinun kanssa ulkona, käyttekö yhdessä ulkona, tietääkö miehesi siis millainen olet ulkona ollessasi. Oletko sanonut miksi käyt ulkona, mistä pidät ulkona käynnissä?

Miehesi on sinua vanhempi, hän on käynnyt läpi sen vaiheen jota sinä nyt elät, sinä haluat olla nuori ja tehdä niinkun nuoret tekevät. Mieti oletko valmis luopumaan siitä miehesi takia, on väärin jättää tekemättä sellaisia asioita mistä itsetykkää sillä puoliso haluaa sitä, on myös väärin puolisolta vaatia sinua luopumaan asioista mistä sinä pidät.

Kysy mieheltäsi miksi hän halusi sinut takaisin? Siksi ettei hän kestänyt katsoa sinun pahaa oloasi, sillä se aiheutti hänelle huonon itsetunnon ja hänen säälinsä heräsi, vai sen takia, että hän oikeasti rakastaa sinua ja kysy mitä hän rakastaa sinussa? Miehesi kylmä käytös viittaa edelliseen, tai sitten hän ei vaan osaa ottaa asiaa esille, joka häntä vaivaa ja mietityttää. Asia voi olla oikeasti aivan pienikin juttu.

MIltä sinusta tuntuu, ettet käy enää ulkona kavereidesi kanssa? Tuntuuko sinusta, että hän rajoittaa elämääsi, rikkoo ystävyys suhteesi? Kumpi on sinulle suurempi menetys?

Tuollaisen tilanteen jälkeen pitää ottaa asiat esiin, puhua kaikki halki ja loppuun asti, ei mitään voi jatkaa jos vanhat asiat jäävät taakse. On selvitettävä, miksi tuli ero ja mitä pitää muuttaa? Pitää puhua niin kauan, ettei mikään asia jää vaivamaan. On mahdotonta jatkaa muuten. Olosi ei parane, ennekun olette jutelleen asioista ja ellette puhu tilanne vain pahenee. Jos miehesli ei ole valmis puhumaan ja selvittämään asioita, suhteellanne ei ole tulevaisuutta.

Voit päätellä että miehesi haluaa olla sinun kanssasi, koska otti sinut takasin, mutta selvitä miksi hän otti sinut takasin, haluaako hän olla kanssasi oikeista syistä?

Hätäsi on epävarmuus tulevaisuutta kohtaa ja se paranee vain sillä että otat selvää asioista, Ett voi olla ja katsoa vaan miten asiat etenee. Puhumattomat asiat jäävät vaivaamaan ja heijastuvat suhteeseen ja aiheuttavat epävarmuutta.

Tsemppiä ja nostakaa kissa pöydälle!

Äänestä
  • Kiitos.

    Äänestä

ite seurustelin itteeni reilusti vanhemman miehen kanssa... ja samoin kävi.. hän heitti mut pihalle ja kk:n eron jälkeen halusi mut takaisin... mulla oli kanssa samanlainen ahistava tunne koko pari kk mitä oltiin yhdessä ja sit kun mies tahtoi mennä yksin bilettää uutta vuotta jättäen mut yksin kotiinsa niin mulle riitti.. mä ite puhalsin pelin poikki ja pakko sanoo et olo oli erittäin huojentunut sen jälkeen.. ja erosta nelisen kk eteenpäin löysin aivan ihanan miehen ja nyt olen todellakin onnellinen.. :)

jos toi tunne ei sullakaan katoa niin suosittelen ihan sua itteesi ajatelleen että eroa.. se erosta toipuminen vie oman aikansa, mutta muista aina yksi asia.. pohjalta ei ole kuin yksi suunta ja se on ylöspäin!!! :) siitä selviää kyllä.. en väitä että se helppoa olisi koskaa.. ei tietenkään.. mut oikeesti.. jos se tunne kestää vielä kk:n päästäkin niin eroa.. eti oma asunto ja ala elämää omaa elämää eteenpäin ilman miestä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


broken86 kirjoitti:

tilannehan on tämä:
Olen seurustellut itseäni 12 vuotta vanhemman miehen kanssa puolitoista vuotta. (itse olen 23)
Suhteemme on ollut aina myrskyinen, mutta rakkautta ja hellyyttäkn on riittänyt.
Kuitenkin, noin kuukausi sitten mieheni tahtoi erota. Syy oli minun baarissa käymiseni, ja välinptämättömyys hänen mielestään "oikeita asioita" kohtaan. Olen aina tykännyt käydä ulkona, enkä ole jaksanut ymmärtää mikä siinä on niin kamalaa. Olen luotettava ja rehellinen, enkä koskaan ole miestäni pettänyt.
Niin siinä sitten kävi, että pakkasin kamani ja lähdin. Viikon verran makasin siskoni luona sängyssä itkien, ja anelin miestäni antamaan minulle mahdollisuuden. Olin aivan hajalla.
Mieheni sanoi kokoajan, että minun täytyy lopettaa hänen peräänsä itkeminen ja ryhdistäytyä. Unohtaa piti, ja kokonaan.
Kuitenkin, viikon päästä erosta tapasimme, ja hän halusi minut takaisin kotiin. Ansaitsin kuulema mahdollisuuden, mutta baarit sun muut höpötykset saisi luvan loppua.
Lupasin olla niinkuin kuluu, ja lupaukseni on pitänyt. Muutin takaisin koiin.
Nyt olen ollut täällä kolme vikkoa.. minua ahdistaa. En elämässäni ole kokenut sellaista tuskaa, epätoivoa ja pelkoa kun hänen jättäessä minut. Ongelma onkin, etten pääse tunteesta irti, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin. Pelkään kokoajan etten riitä, että hän jättää minut uudelleen. Oloni on kokoajan ahdistunut, pelokas ja tuskainen. Olen alkanut pelätä että hän pettää minua, kaikkea kummallista..
Mieheni on yrittäjä ja minä teen vuorotyötä, joten emme hirveästi näe muutenkaan, ja ne vähät yhteiset tunnit mieheni makailee sohvalla eikä oikein mitään väsyksissään jakasa. Minä ruikutan ja itken pahaa oloani, eikä hän ymmärrä mikä minua vaivaa.
Minusta tuntuu että hänestä on tullut jotenkin kylmä minua kohtaan. Kyllä hän huomioi, mutta nyt juuri kaipaan kovasti vakuuttelua ja rakkautta. Hän vain sanoo että tyhjän takia panikoin. Hän ei jaksa kunella jankutustani.
haluaisin niin ettäkaikki olisi niinkuin ennen, mutta se, että hän minut jätti, syöksi minut aivan pohjalle.
En ymmärrä miksi olen vieläkin surullinen ja peloissani. Olenhan kotona, ja mieheni halusi minun kanssani olla. Mikä mulla on hätänä, loppuuko tämä koskaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu