Mielestäni Lieksassa ei ole viime aikoina yksikään paikkakunnalla tunnettu tai tuntematon ihminen tehnyt mitään sellaista mainittavaa, josta häntä pitäisi aivan erityisesti huomioida, ylistää, ylentää, palkita, korottaa palkkaa tai puhumattakaan nimetä katua tämän ihmisen mukaan.
Toisaalta varmasti lukemattomat paikkakuntalaiset ovat viime aikoina tehneet arvokkaita tekoja, joista he olisivat ansainneet joitakin noista edellä mainituista asioista. Kaupungin taholta palkittavia voisi löytyä useitakin, mutta ei ketään erityisellä tavalla muista erottuvaa. Jonkun ihmisen tullessa valituksi oman työnsä ohella esimerkiksi kansallisen urheiluseuran, ammattiliiton tai vaikkapa rakennusalan kattojärjestön luottamus- tai vapaaehtoistehtävään, ei mielestäni suinkaan tarkoita sitä, että häntä pitäisi palkita mitenkään tämän varsinaisen työnantajan taholta. Tuollaisessa edellä mainitussa tapauksessahan aiheelliset korvaukset tulevat luonnollisesti kyseiseltä valitsijataholta. Miksi työnantaja A:n pitäisi palkita henkilö X:ää järjestö Y:n puolesta? No ehkä kukkakimppu tai suklaalevy voisi olla sopiva ele.
Sitten kun joku kaupunkilaisemme saavuttaa jotain todella merkittävää kuten esim maailmanmestaruuden tai ansioituu taiteessa, tieteessä, kirjallisuudessa tms. valtakunnallisesti (eikä vain paikkakunnalla tai lääninsä tasolla) merkittävällä tavalla tehden paikkakuntaansa tunnetuksi, niin sittenhän jonkinlainen huomioiminen olisi selviö.
Lähiajan sisällä paikkakunnalla jo palkitut henkilöt ovat varmasti huomionosoituksensa ansainneet, eikä tämä mielipiteeni millään tavalla väheksy heidän panostustaan ja huomioimistaan. Enkä väheksy mitään muutakaan viime aikaista positiivista nimitysuutista tms. Totean vain, ettei pidä ylireagoida aivan tavallisiin ja luonnollisiin tapahtumiin, eikä missään nimessä tehdä sinänsä hyvistä asioista surkuhupaisan naurettavia.
Tehkää jotain oikeasti merkittävää
12
182
Vastaukset
- Vehicle
Nostetaan nyt tämä ylös jos ei muuta niin ihan vittuilumielessä. Varmaankin jotkut tuntevat ainakin piston sydämessään ja se on tarkoituskin.
Olen lukenut,että merkittävää on paikkakunnalle tapahtunut eri toimijoiden toimesta ja hyvä niin.
Minusta juuri omaishoitajien työ on esimerkiksi merkittävää ja jopa kansantaloudellisesti kannattavaa joten asian esiintuominen edes yhden ihmisen kohdalla tuo esiin heidän suuren työn merkityksen.
On sitten joillakin ulkomailla ollut merkittävä rooli työssä ja myöskin meillä täällä on monenlaisia kehittäjiä työelämässä,pidän kyllä työssä olevaa kehitystoimintaa luonnollisena työhön liittyvänä mutta kyllä monesti hyvä työnantaja tällaisen asian huomioi on kyllä siitäkin kokemuksia ettei niin ole tapahtunut vaikka monta tuotetta aikanaan kehitin mutta sainhan leivän ja suolan.
Lieksa on saanut urheilijoita jotka maailmalla kulkevat ja edustustilaisuudessa käy neljä kertaa niin tukea tulee 3500e mutta harvoin niitä mitaleita tulee Lieksaan silläkään saralla.
Kulttuurilautakunta sitävastoin lähetti minulle pöytäkirjaotteen siitä että onnittelevat siten minua kahdesta Suomen mestaruudesta taiteen alueella.joten ei tullut edes kaunista korttia.
Ikäpoliittiseen ohjelmaan olen lausuntoni antanut hieman asiaa sivuten, mutta se tarkoitus meni huomiotta ihan persiiseen.Tarkoitin eläkeläisten osallistumista ja eikä ole vähäistä se että henkilö voinee olla jo ijäkäs yli 80 v ja edustaa Lieksaa valtakunnallisissa kisoissa laulaen myöskin hyvin usein Lieksalaisille
Jotta tämä siihen ikäpolitiikkaan ja hyvinvointiin.
Omalta osalta olen mielestäni myös menestynyt aikaisemmin jopa valtakunnallisesti tänäkin vuonna edustaen jopa koko maakuntaa ja maksaen viuluni itse tänä kesänä jo pelkkiin majoituksiin noin 1000e joku luulee ,että minulle maksetaan muuten talkoilin torstaina josta kertoi tanssien osalta Lieksan lehti mutta useasti jää kertomatta ohjelman suorittaja sehän on sinänsä sivuseikka.MK- ihan naurattaa
Ylireagointiako. Johtavalle lääkärille huippu palkka. Jarkko Määttäselle, tämä laatuhuippuosaaja, huippu palkka! Syrjäläinen, huippuosaaja, palkkatoiveet ylireagointia!
Syrjäläinen on todellakin surkuhupaisa esimerkki, kuinka kaupunki palkitsee naistyöntekijöitää.- Vehicle
Ellei valtuudet riitä tuolin ostoa merkittävämpiin hankintoihin, niin voiko silloin vaatia huippupalkkaa? Mielestäni ei voi. Mitä vastaat tähän?
- Vehicle air
Vehicle kirjoitti:
Ellei valtuudet riitä tuolin ostoa merkittävämpiin hankintoihin, niin voiko silloin vaatia huippupalkkaa? Mielestäni ei voi. Mitä vastaat tähän?
Blogissa luki että käännetään kivet ja kannot säästöjen löytämiseksi. Lienee jonkinasteista viisautta toimia itse tässä asiassa esimerkkinä.
- maantoukka
Vehicle air kirjoitti:
Blogissa luki että käännetään kivet ja kannot säästöjen löytämiseksi. Lienee jonkinasteista viisautta toimia itse tässä asiassa esimerkkinä.
Ei kait ostot tai säästöt ketään merkittäväksi tee. Toimien vaikuttavuudella tuloksia pitäisi mitata ja siksi kysynkin mikä on vaikkapa Määttäsen toimien suuren luokan meriittivaikuttavuus. Jos lasten määrä vähenee niin luonnollista on että muutoksiin on ryhdyttävä. Siis simppeli juttu. Muuten tilanne on kuin virolaisella lossinvartijalla: vahti olematonta lossia 20 vuotta saaden täyttä palkkaa.
- pers kärpänen
maantoukka kirjoitti:

Uskoisin että sivistystoimi teki oikean ratkaisun lakkauttaessaan sivukoulut. Opetuksen keskittäminen hyvin remontoituihin suurkouluihin tuo miljoonasäästöt. Samoin oppilaiden viihtyvyys paranee kun on lyhyt matka karkkiostoksille.
- Katelisä
maantoukka kirjoitti:
Ei kait ostot tai säästöt ketään merkittäväksi tee. Toimien vaikuttavuudella tuloksia pitäisi mitata ja siksi kysynkin mikä on vaikkapa Määttäsen toimien suuren luokan meriittivaikuttavuus. Jos lasten määrä vähenee niin luonnollista on että muutoksiin on ryhdyttävä. Siis simppeli juttu. Muuten tilanne on kuin virolaisella lossinvartijalla: vahti olematonta lossia 20 vuotta saaden täyttä palkkaa.
Kyllä osaava ja riittävillä valtuuksilla varustettu ostaja voi säästää merkittäviä summia työnantajalleen. Säästöillä jos millä taas voidaan arvioida työn merkittävyyttä, koska onhan se suoraa lisäystä viivan alle jokainen euro. Tietysti työn luonteesta riippuen.
Katelisä kirjoitti:

Oikeisn suoritettu työ ja ergonomia tuovat säästöjä myöskin työnantajalle sekä tehtävien suorittaminen ajallaan.
On myöskin katsottava millaisia tuotteita ostetaan ovatko ne sellaisia että ne kestävät myöskin hintavertailun lisäksi käyttöä.
Esimerkkinä voinen mainita meillä oli Italialaisia vieraita jotka halusivat saada itselleen juustohöylän ja sen vuoksi kävimme kaupassa jossa oli erilaisia tuotteita ja hinaltaan myös.Kotona esittelin kahta tuotetta Suomalaista ja Kiinalaista millainen ero niissä on käytössä Suomalaisella sai hyvän siivun juustosta mutta Kiinalainen taipui jo kädessä ja sillä sai kokareita leivän päälle joten olipa iloinen nauru ja haimme Suomalaisen tuotteen heille.
Aikanaan myöskin huomasin työssä ettei kone ollut sellainen että se täyttäisi vaatimukset ja oli lopulta eri kone mikä oli esitetty ostettavaksi joten tämä vannesaha lähti liukkaasti takasin joka katkoi teriä ja ei pysähtynyt siinä ajassa mitä ohjeistus tarkoittaa joten näin tuli säästöä työnantajalle minun kouluttamisesta työsuojeluun jopa kouluttajaksi säästöä syntyi myöskin kuntayhtymässä kun pesuaine vaihdettiin toiseen ja sairauspoissaoloja saatiin vähennettyä joten näin taas kissanhäntää.MK- järki hoi
Katelisä kirjoitti:
Kyllä osaava ja riittävillä valtuuksilla varustettu ostaja voi säästää merkittäviä summia työnantajalleen. Säästöillä jos millä taas voidaan arvioida työn merkittävyyttä, koska onhan se suoraa lisäystä viivan alle jokainen euro. Tietysti työn luonteesta riippuen.
Mietihän kunnan perustehtävää. Jos työn vaikuttavuutta ja tuottavuutta mitataan vain säästöillä niin hakoteille menee. Kunnissa on paljon sellaista työtä jota ei kannattaisi tehdä, mutta lakien vuoksi on pakko. Ongelma on se, ettei toimialoilla voi yksinkertaisesti saada aikaan säästöjä. Koko säästöjuttu on väärä termi. Kustannuksia voidaan kyllä alentaa erilaisilla rakenteellisilla ratkaisuilla. Kyläkoulut on jouduttu lopettamaan, koska lapsia ei ole enää ollunna. Ne esitykset ja päätökset pystyy tekemään jokainen luku- ja kirjoitustaitoinen henkilö. Kunta ei ole yritys eikä kunta toimi armeijan eikä yrityslakien mukaan.
- mie vuan
Vehicle air kirjoitti:
Blogissa luki että käännetään kivet ja kannot säästöjen löytämiseksi. Lienee jonkinasteista viisautta toimia itse tässä asiassa esimerkkinä.
ohjeistanut virkamiehiä käntämään kivet ja kannot säästöjen saamiseksi?
- Katelisä
järki hoi kirjoitti:
Mietihän kunnan perustehtävää. Jos työn vaikuttavuutta ja tuottavuutta mitataan vain säästöillä niin hakoteille menee. Kunnissa on paljon sellaista työtä jota ei kannattaisi tehdä, mutta lakien vuoksi on pakko. Ongelma on se, ettei toimialoilla voi yksinkertaisesti saada aikaan säästöjä. Koko säästöjuttu on väärä termi. Kustannuksia voidaan kyllä alentaa erilaisilla rakenteellisilla ratkaisuilla. Kyläkoulut on jouduttu lopettamaan, koska lapsia ei ole enää ollunna. Ne esitykset ja päätökset pystyy tekemään jokainen luku- ja kirjoitustaitoinen henkilö. Kunta ei ole yritys eikä kunta toimi armeijan eikä yrityslakien mukaan.
Vaikka julkinen poikkeaakin tehtäviensä osalta voittoa tuottavasta yrityksestä, niin kyllä sen pitää monessa asiassa ottaa oppia yksityisestä yrityksestä. En sulkisi pois armeijankaan toimintamalleja täysin pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5301724Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18867- 84843
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101796- 63705
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49701Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2677- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?65598- 65533