Onko mahdotonta ja liikaa vaadittu, että tahtoisi löytää miehen, joka oikeasti osaa päättää mitä haluaa, esimerkiksi parisuhteen ja perheen suhteen. Sellaista miestä, jolle kaikki ei ole pelkkää "ihan sama, päätä sä/tehdään niin kuin sä haluat" -juttua
Mietityttää vaan tämä aasia, kun tässä tuntuu enenevässä määrin huomaavan juttuja siitä, kuinka mies on suostunut esimerkiksi naimisiinmenoon ja lasten hankintaan vain siksi, että vaimo tai tyttöystävä on painostanut siihen, eikä mies oikeasti olisi halunnut. Ja jostain syystä mies ei sitten ole kuitenkaan saanut kieltäydyttyä.
Minä en todellakaan haluaisi joutua tuollaiseen tilanteeseen. Jos mies menee kanssani naimisiin, tai perustaa perheen kanssani, niin silloin hänen pitää tehdä niin siksi, että hän itse haluaa naimisiin kanssani, tai perheen, tai mitä muuta tahansa. Ei vain minua miellyttääkseen.
Mietityttää vaan tämä aasia, kun tässä tuntuu enenevässä määrin huomaavan juttuja siitä, kuinka mies on suostunut esimerkiksi naimisiinmenoon ja lasten hankintaan vain siksi, että vaimo tai tyttöystävä on painostanut siihen, eikä mies oikeasti olisi halunnut. Ja jostain syystä mies ei sitten ole kuitenkaan saanut kieltäydyttyä.
Minä en todellakaan haluaisi joutua tuollaiseen tilanteeseen. Jos mies menee kanssani naimisiin, tai perustaa perheen kanssani, niin silloin hänen pitää tehdä niin siksi, että hän itse haluaa naimisiin kanssani, tai perheen, tai mitä muuta tahansa. Ei vain minua miellyttääkseen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Vastustan tietenkin avioliittoja, ainakin vastentahtoisia, mutta on ymmärrettävä miestäkin. Jos sinä haluat naimisiin, mutta mies sanoo sinulle että ei, hän ei halua naimisiin, niin miten käy? Luultavasti eroatte. Sinä mainitset asiasta sinkkufoorumilla, ja sisaret taputtavat olkapäälle: "hyvä sinulle, se mies olikin pelkkä sika, selvästi halusi vaan sitä yhtä onneksi pääsit eroon siitä kuolisipa hän kivuliaasti", ja jatkat lopulta hyvin mielin elämääsi.
Mies sen sijaan jää yksin. Ehkä hän ei ollut niitä ammattilaisjääkiekkoilijoita, jotka kuulemma löytävät kaksi kertaa, jopa useammin, elämänsä aikana naisen, joka pitää tästä ja haluaa suhteeseen tämän kanssa. On kuitenkin hyvin mahdollista, että miehen itsetunnosta katoaa pala, vaikka ihan pienikin pala, ja se voi riittää laskemaan hänet tänne meidän alempitasoisten miesten joukkoon, jossa odottaa vain iankaikkinen itsetyydytys ja seurustelu naisten kanssa, joiden sukunimi on jpg. Kun sinä kysyt, haluaako mies naimisiin, mies joutuu päättäämään, suostuuko pyyntöösi vai ottaako riskin, että jää pysyvästi hylkiöksi. Yhtäkkiä määrätietoisuus ei olekaan ihan niin itsestäänselvä asia.
"Jos sinä haluat naimisiin, mutta mies sanoo sinulle että ei, hän ei halua naimisiin, niin miten käy?"
Tilanne olisi mitä todennäköisimmin pettymys, ainakin jos mies on aikaisemmin osoittanut halua mennä naimisiin kanssani yms. Tietydti taas, jos sellaista ei ole tapahtunut, niin voin syyttää vain itseäni siitä, että olen kuvitellut olemattomia
"Luultavasti eroatte."
Kenties, kenties ei. Tilannekohtaista. Tosin tulee kyllä mieleen, että miksi mies on minun kanssani, eikä lähde etsimään naista jonka oikeasti haluaa. Jos kerran minä olen hänelle kuitenkin vain se joka "kelpaa paremman puutteessa ja joka ilmeisesti vaihdetaan toiseen kun parempi tulee näköpiiriin"
"Sinä mainitset asiasta sinkkufoorumilla, ja sisaret taputtavat olkapäälle: "hyvä sinulle, se mies olikin pelkkä sika, selvästi halusi vaan sitä yhtä onneksi pääsit eroon siitä kuolisipa hän kivuliaasti", ja jatkat lopulta hyvin mielin elämääsi."
Ei kuulu tapoihini. Inhoan juoruilua ja omien parisuhdeasioiden levittelyä muille erittäin paljon.
Mitäs jos mies ei halua sitä mitä sä, vai oliks sun jutun juju siinä, että olet tuollaisen miehen vastakohta ja siksi haet sellaista.
Jos miehet sais päättää niin maailmaan ei syntyisi yhtään lasta eikä kukaan menisi naimisiin. Noi on naisten juttuja joihin miehet sitten suostuu.
Ja sitten herää se kysymys, että kenen ehdoilla pitää näissä asioissa mennä, miesten vai naisten, ja millä perusteella, jotta kumpikaan osapuoli tulee kohdelluksi oikeudenmukaisesti, eikä kanna loppuelämäänsä kaunaa siitä, että hänet on houkuteltu suostumaan sellaiseen, mitä hän ei halua
En minä noista lapsista tiedä. Olen joskus huomannut itsekin ajattelevani, että ehkä olisikin ihan mukavaa jos olisi joskus isä. Tosin nämä ajatukset karisevat aina seuraavalla kerralla kun pistän pääni ulos.
Mutta naimisiinmeno on yksi asia. Sitoutuminen toiseen on OK, yksiavioisuus on OK, uskollisuus on OK, mutta en ymmärrä, miksi pitää alentua ihmeellisiin seremonioihin ja ulkokultaisiin lupauksiin sellaisen Jumalan edessä, johon suurin osa tuskin on edes ajoittain uskonut. Eikö riitä, että ollaan yhdessä, ja osoitetaan sitoutuminen teoin ja tekemättä jättämisin?
Yliromantisoitua maailmankuvaa mihin naiset on kasvatettu, isot häät missä kaikki katsoo ylpeänä suuressa puvussaan kulkevaa päivän prinsessaa joka voi edes kerran elämässään tuntea olevansa jotain suurta. Ei häissä ole mistään muusta kysymys kuin siitä naisten omaamasta prinsessasyndroomasta ja halusta olla se kaiken huomion keskipiste ja tietty se yliromantisoitu illuusio siitä, että menemällä naimisiin ihmiset ovat ikuisesti yhdessä vaikka jokainen voi tilastoja tarkastelemalla katsoa kuinka pitkä aika on "ikuisuus".
Toi naimisiinmeno tuntuu olevan ihmisille enemmänkin sellainen yritys kahlita viimein se toinen itselleen, ei siinä ole kyse mistään uskonnollisista asioista vaan siitä, että saadaan jokin "vahvempi" side mikä pitäisi sen toisen ihmisen aina sun luona. Avioliitosta on kuitenkin vaikeampi lähteä pois kuin seurusteluuhteesta tai avoliitosta.
Sen takia pidänkin koko konseptia täysin naurettavana enkä voisi seurustella naisen kanssa joka haluaa naimisiin, niitä on kait muitakin vaihtoehtoja kuin kirkko, mutta en ole ottanut selvää joten en tiedä miten ne toimii joten en siitä ala puhumaan. :)
Hyvä kysymys. Näitä me kaikki ajattelemme suhteissa. Tuohon kun osaisikin vastata.
Tuon vielä ymmärtääkin, jos kyse on oikeasti periaatteesta. Olen vain itse huomannut, että aika monella tuo periaate naimisiinmenonkin suhteen tuntuu vaihtuvan varsin helposti. Eli se "en halua naimisiin periaatesyistä" tarkoittaakin, että "en halua naimisiin sinun kanssasi".
Avioliittosopimuksella on oikeasti käytännön merkitystä käytännön elämässä. Avioliitto on jotain ihan muuta kuin häät, jotka on lähinnä kivat bileet ja usein kaunis tapa juhlia liiton solmimista, ja tietty joillekin myös uskonnollinen seremonia.
Avioliittosopimuksen pääasiallinen sisältö on se että nyt kuulutaan samaan perheeseen ja ruokakuntaan, ollaan elatusvalvollisia toista kohtaan, peritään toisensa, ollaan toistensa lähiomaisia.
Typerää avioliittosopimuksessa on se ettei sen sisältöä voi itse päättää, vaan laissa sanotaan mitä oikeuksia ja velvollisuuksia se tuo tullessaaan. Avioehdolla voi jonkin verran kustomoida tietty. Ei pidä vähätellä myöskään avioliiton symbolista merkitystä. Onhan se suuri kunnia, jos toinen haluaa (edes yrittää) olla koko loppuelämänsä ajan juuri mun kumppanini.
Avioliitoista puolet päätyy eroon, mutta puolet kestää koko loppuelämän. Musta se on itseasiassa aika paljon. Avioliiton solmiminen on iso lupaus, eikä sitä kaikki tänä päivänä uskalla edes yrittää täyttää. Aika moni haluaa olla kokoajan "lähtökuopissa", jos vaikka jotain parempaa sattuis löytymään.
50 prosentista avioliittoja jotka kestää loppuun asti, niistäkin monessa jompi kumpi tai molemmat pettää toista, mutta pari ei silti eroa. Eli tuo on haihattelua sanoa että jos puolet liitoista kestää se tarkoittaa sitä että myös puolet liitoista on onnellisia. Onnellisten liittojen luku on varmasti selvästi pienempi kuin 50 prosenttia.
"tietty. Ei pidä vähätellä myöskään avioliiton symbolista merkitystä. Onhan se suuri kunnia, jos toinen haluaa (edes yrittää) olla koko loppuelämänsä ajan juuri mun kumppanini."
Eli naiset avaa sylinsä rahasta ja miehet sympatiasta. Ei siis mitään ihailtamisen arvoista. Taiteilijat ovat todellisia suurmiehiä ja naisia.
Jos rahasta on huolissaan, kannattaa valita sellainen puoliso jolla on suunnilleen samantasoisesti omaisuutta ja tuloja. Muutenkin tulojen samantasoisuus on mun mielestä parempi pohja toimivalle ja tasa-arvoiselle liitolle kuin se, että tulo- ja varallisuuserot olisivat suuret. Toi elatusvelvollisuus avioliitossa ei ole mun ideani. Itseasiassa se nykymuodossaan on huono juttu; jos joutuu työttömäksi ja työmarkkinatuen varaan, tuen taso laskee puolison tulojen mukaan. Avoliitossa näin ei ole.
Ihmiset saa mun puolesta ihan vapaasti olla menemättä naimisiin, ei haittaa yhtään. En mä usko että avioliitoissa olis yhtään sen enempää rakkautta kuin avoliitoissakaan. Sitoutumista kyllä, hivenen ainakin. Ja tää ei taas tarkoita sitä etteikö avoliitossa voisi olla sitoutunut puolisoonsa. Se, meneekö avioliittoon vai ei, on jokaisen pariskunnan oma valinta, mut ihmetyttää kyllä jos jotakuta närästää että naapurin Pena ja Mirkku menee naimisiin.
Ei ihminen muutu enkeliksi vaikka avioliiton solmisikin. Pettäminen on mun mielestä ihan pätevä syy avioerolle, ellei erikseen ole sovittu että seksiä voidaan harrastaa muidenkin kanssa. On muuten varmasti myös sellaisia eroon päätyneitä liittoja, joissa yhteiselon toimimattomuuden syy ei ole pettäminen vaan joku ihan muu.
Sä luit nyt vähän väärin, en mä sanonut että jokainen kestävä avioliitto olisi aina onnellinen. On aika utopistinen ajatus, että 50 vuotta kestävä liitto olisi silkkaa auvoa ja auringonpaistetta, jokaikinen avioliitto on jossain vaiheessa onneton. Avioliiton toimivuuden eteen on oltava valmis tekemään töitä. Aina sekään ei riitä. Mutta antaa niiden yrittää, jotka haluaa.
ole haikailua menneeseen aikaan. Nykyisin -onneksi- myös naiset saa/joutuu ottamaan vastuuta perheestä ihan eritavalla kuin ennen.
Mitäs sitten nainen, joka vastaa kysymyksiin lapsien, yhteisen kodin tai avioliiton suhteen kieltävästi. Vastauksena kuulee ainoastaa, että täytyy miettiä... Itte en jäänyt enää kuuntelemaan sitä miettimistä, vaan vaihdoin osoitetta ja jätin naisen miettimään.
Lyhyesti: mietä on vaan monenlaisia ihmisiä, niitä, jotka haluavat edetä asioissa eteenpäin ja niitä jotka vaan miettivät.